mokomat lääkärit

Olen vuosi hoitanut itseäni tai pikemminkin vaimo on huolehtinut ruokavaliosta. Ennen oli kolestroli 8, mutta nyt se on pudonnut ilman lääkkeitä 3.5:een. Hyvä on yli 1.
en siis syönyt kolestrolilääkkeitäni. Ostin kalaöljyä ja Punaista Riisiä. Pääsin niillä noihin lukemiin.

Erikoislääkäri oli niin niin inhottava ja alentuva.Kysyi millä oikeudella menen itse muuttamaan lääkitystäni. Hän ei sanonut mitään hyvistä arvoistani vaan sivuutti ne täysin. Uhkaili sydänkohtauksella jos en syö Statiineja. Ne tekivät minusta impotentin kuukaudessa ja siihen loppui se kokeilu.
Sydänspesialisti yksityisellä sektorilla oli sitä mieltä ettei ole mitään mieltä syödä Statiineja tässä tapauksessa.
¨'Aina sanotaan että kysy lääkäriltä ja lääkärisi tietää...mutta kumpi heistä tietää.

Voiko halveeraavasta käytöksestä tehdä valituksen Potilasasiamiehelle? Tuntuu ettei kontrolleihin uskalla mennä kun aletaan painostaa aina.
5726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onneksi olkoon onnistumisestasi. Haluaisin kuitenkin sanoa, että punariisissä on samoja vaikuttavia aineita kuin statiinilääkkeissäkin, joten sitä ei voi pitää yhtään lääkkeitä turvallisempana valmisteena. Silti onnittelut sinulle! Kalaöljyt eivät alenna kolesterolia, mutta ne vähentävät sydäntaudin riskitekijöitä muilla mekanismein ja niitä kannattaa siksi syödä.

Äänestä

Aina voi valittaa virkamiesten, lääkäreiden jne. käytöksestä jos siihen on aihetta. Vaikka söitkin punariisiä, et statiineja, lääkärillä ei ole oikeutta kohdella töykeästi,uhkailla millään kohtauksilla tms.

Hänen pitää asiallisesti selittää oman kantansa. Sun kannattaa kertoa vastaanotolla miten olet itseäsi lääkinnyt tai ollut läääkitsemättä.

Jos sulla ja lääkärilläsi ei "synkkaa" vaihda toki hoitavaa lääkäriä. Sillä hänestä pääset.

Äänestä
  • se oli keskussairaalan lääkäri joka töykeili ja sitten siirti tietonsa ja papaerini paikalliseen terveyskeskukseen ja hän jatkaa samoilla linjoilla kun on saanut keskussairaalassa ohjeet jatkohoidosta.

    Tiedän että punariisissä on samoja aineksia kun statiineissa mutta oireita ei ole tullut.
    Lievää vatsavaivaa välillä. Lääkkeillä tulin impotentiksi ja lihakset kipeytyivät.Lisäksi oli painajaismainen voimattomuusa ja väsymys.

    Äänestä

olen syönyt punaista riisiä jo puoli vuotta ja se on sopinut hyvin

Äänestä

aikoinaan "voinko ottaa vastuun" kysymys.
Silloin oli kyse lapseni korvan puhkaisusta, jonka lääkäri olisi halusta tehnyt.
Kaiken huipuksi hän vasta pyynnöstä kuunteli lapseni keuhkot - bronkiittihan se siellä oli ja korvat olivat ihan kunnossa!

Edellisten potilastietojen mukaan ilmeisesti yritti diagnosoida, koska silloin lapsellani oli korvatulehdus, joka hoidettiin lääkkein (ensimmäinen ja ainoa).

Lääkärin itsetunnossa on vikaa, ellei hän malta kuunnella potilasta. Varsinkin pitkään sairastaneet ovat usein erittäin hyvin selvillä tilanteestaan ja seuraavat tuntemuksiaan tarkasti.

Itsellänikin on kokemusta punaisen riisin positiivisista vaikutuksista.
Muutenkin olen valitettavasti usein joutunut kyseenalaistamaan (vaihtamaan) lääkitystä - viimeksi kieltäydyin verenpainelääkkeeni annostuksen nostamisesta - onneksi, sillä myöhemmin tekoni osoittautui aiheelliseksi.

Lääkärit ovat ihmisiä, kuten potilaatkin - virheitä sattuu. Kaikki kiitokset silti heille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläkkeelle siirtyvä kirjoitti:

Olen vuosi hoitanut itseäni tai pikemminkin vaimo on huolehtinut ruokavaliosta. Ennen oli kolestroli 8, mutta nyt se on pudonnut ilman lääkkeitä 3.5:een. Hyvä on yli 1.
en siis syönyt kolestrolilääkkeitäni. Ostin kalaöljyä ja Punaista Riisiä. Pääsin niillä noihin lukemiin.

Erikoislääkäri oli niin niin inhottava ja alentuva.Kysyi millä oikeudella menen itse muuttamaan lääkitystäni. Hän ei sanonut mitään hyvistä arvoistani vaan sivuutti ne täysin. Uhkaili sydänkohtauksella jos en syö Statiineja. Ne tekivät minusta impotentin kuukaudessa ja siihen loppui se kokeilu.
Sydänspesialisti yksityisellä sektorilla oli sitä mieltä ettei ole mitään mieltä syödä Statiineja tässä tapauksessa.
¨'Aina sanotaan että kysy lääkäriltä ja lääkärisi tietää...mutta kumpi heistä tietää.

Voiko halveeraavasta käytöksestä tehdä valituksen Potilasasiamiehelle? Tuntuu ettei kontrolleihin uskalla mennä kun aletaan painostaa aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu