Olisi mielenkiintoista lukea, millaisia uskon kamppailuja ihmiset ovat läpikäyneet suhteessa läheisiin ja seurakuntakulttuuriin, jossa ovat eläneet...
Vl:teen liittyen kamppailuni ovat olleet senkin kaltaisia, että isäni on toivonut sisarustemme kääntyvän vl:teen ja jopa lahjonut meitä suviseuroihin isolla summalla rahaa...
Hän on fanaattisesti väittänyt, seurakunnan olevan ainoa varmasti taivaaseen johtava ja mielipiteidensä voimakkuudella horjuttanut omia näkemyksiäni. Olenkin usein ajatellut, että jos olisimme käyneet vl:ien tilaisuuksissa ollessani lapsi, en olisi varmasti pystynyt muuta kristillisyyttä oikeaksi uskomaan, enkä olisi uskaltanut kokeillakaan, sillä jo nyt on ollut vaikea luottaa omaan arviointikykyyn, sillä olen kasvatettu (vanhempieni parhaan tahdon mukaan, siitä heille iso kiitos) hyvin epäitsenäiseksi ja EPÄVARMAKSI.
Lisäksi olen kokenut pahaa oloa siitä, että en voi toteuttaa isäni unelmaa olla hänen mielikseen pelkästään suurperheen äiti ja vl. Isäni näyttää kärsivän tilanteesta. Joka kerta kun hän näkee leikki-ikäiset lapsemme hän huomauttaa, etteivät he enää pieniä ole vähän kaihoisasti ja muutenkin vihjailee onnellisen elämän salaisuuksien suhteessa vl:teen, puoleen.
Nämä ovat vain osanen elämääni, mutta tekevät kipeää, koska oman uskoni tähden en tee isääni onnelliseksi.
Isäni on kyllä vanhentuessaan tullut avarakatseisemmaksi ja pelottomammaksi muidenkin seurakuntien suhteen, mitä pidän melkein ihmeenä, sillä harvemmin vanhempana enää lapsena opitut mallit muuttuvat, jos nuorenakaan ei ole pystynyt suodattamaan mitään omaksutun mallin läpi.
Isäni on minulle rakas ja toivon, että voisimme kokea uskon yhteyttä. Olen epävarma, onko hän uskossa. Tiedän, että hän uskoo Jumalaan, mutta onko hän antanut oikeudet elämässään Jumalalle, en tiedä! Mutta onneksi Jumala ei hylkää ja haluaa pelastaa perhekunnittain uskovia!

Vastaukset 1
Vanhimmat
...on suuri voitto olla Jumalinen ja tyytyä onneensa. Jumalan valtakunta on paras asumapaikka isille, äideille, lapsille, kaikille sukulaisille. Valitettavasti se on vain hukassa liian monelta ihmiseltä tässäkin ajassa.