Heräilen syvästä unesta kuin tikka. Minun nimeni on Lars (ei kutsumanimi, mutta oikea kolmas nimeni) ja olen vanginvartijana Helsingissä. Intimiteettisyistä en kerro tarkempaa työpaikkaani enkä myöskään tarkkaa asemaani. Venyttelen hetken Anttilasta ostamillani lakanoilla. Lakanoiden ohjevähittäishinta oli 32 euroa, mutta sain ne alennuksella, koska käytin ovelaa keinoa. Tutkiessani lakanoita espoolaisessa Anttilassa, työnsin sormeni muovipussin läpi ja hieroin aamulla kesärenkaan vaihdossa likaantunutta sormeani lakanaan. Tämän jälkeen hain paikalle myyjän, jolle esitin likaantunutta lakanaa ja alennuksen saamista. Saamani alennus riitti hyvin Hesburgerin kerrosateriaan ja jäi vielä toista euroa ylikin. Ovelat elävät tässä maailmassa paksusti. Katselen rauhallisesti katon rajaan kiinnittämästäni 28 tuuman Elektroluxista aamu-uutisia. Pidän itseni valistuneena, vaikka ääni hiukan rätiseekin, onhan televisio jo lähes 30 vuotta vanha ja naapurilta ilmaiseksi saatu. Ei se mitään, tykkään katsella kuvia. Lapsenakin lukiessani Urho Tulitukkaa ja Aku Ankkaa, katselin vain kuvia. En siis lukenut puhekuplia, vaikka muut pojat tavasivat hiki hatussa. Lukemisesta ei ole hyötyä. Jos lukemisesta olisi hyötyä, miksi maailmassa olisi niin paljon katseltavia elokuvia? Nii-in. Lukeminen on homojen hommaa. Sitä mieltä olen aina ollut.
Asuntoni puinen ja vanha alaovi aukeaa narahtaen. Oven takaa kasvoilleni tulvahtaa raikasta aamu-ilmaa. Asuntoni sijaitsee toisessa kerroksessa. Työkaverini kutsuvat loistavalla paikalla sijaitsevaa asuntoani penthouseksi. Sitähän se onkin. Edullinen, työnantajani kautta hankittu asunto. Ei kannata vartijan näin sopivan vuokra-asunnon vuoksi omaa asuntoa ostaa. Eikä olisi rahaakaan. Jotkut vanginvartijat antavat ymmärtää itselleen, perheelleen ja muille, että vartijan töissä ansaitsee leveää leipää. Pöyristyttävä valhe. Jotkut vartijat elelevät yli budjetin, hankkivat hienoja autoja, rakastelevat julkkiksia ja pukeutuvat Hugo Bossiin. Ei jatku kauaa tällainen elämä. Tulee itku pitkästä ilosta. Minä olen laskenut itselleni budjetin. Autoni osamaksun, vuokran ja ruokakulujen jälkeen minulle jää käteen 83 euroa 54 senttiä. Tästä pistän säästöön heti palkkapäivänä 32 euroa 50 senttiä. Joka ikinen kuukausi. Loput kuluvat yleisiin kuluihin kuten polttoaineeseen ja vaatteisiin. Rumat koreilevat vaatteilla, joten pidän itse koreilun minimissä. Hankin hansikkaita lukuun ottamatta vaatteeni UFFista, josta saa erittäin sopusuhtaiselle, lihaksikkaalle ja miehiselle vartalolleni hyvin istuvia vaatteita sopivaan hintaan. UFFia suosin siksikin, että siellä on mukiinmenevän näköinen tyttölapsi töissä. Olen hiukan ihastunut häneen. Siitä on nyt kulunut 7 vuotta 21 päivää kun viimeksi seurustelin tyttölapsen kanssa. Sain kenkää, kuten sanotaan. Tyttöystäväni kyllästyi vankilan ummehtuneeseen hajuun ja kurinpitoon. Pidän kotona samaa kuria ja järjestystä kuin vankilassa. Ovet avautuvat ja sulkeutuvat meillä samaan aikaan kuin vankilassa. Ruoka on samaan aikaan ja samaa kuin vankilassa. Olen pyytänyt keittiöemännältä tarkat reseptit juuri oikeiden ruokien valmistamiseksi. Meillä askarrellaan ja ulkoillaan aivan kuten vankilassa. Muuten menee työrytmi sekaisin ja sitä minä en salli tapahtuvan. Työ on minulle kaikki kaikessa.
Astelen reippain askelin kohti työpaikkaani. Hengitän aamun raikasta ilmaa sisääni. Rintakehäni pullistuu miehekkäästi. Keinokuituisen univormuni prässään itse virheettömäksi. Virkalakkini on päässä napakasti, ei liian syvällä eikä liian irtonaisena. Tervehdin vastaantulevaa virkaveljeäni vetämällä kättä lippaan. Armeijatervehdys on tervehdyksistä parhain, suoraselkäinen, jämäkkä ja miehinen. En koskaan käytä sanoja: moi tai moikka enkä varsinkaan sanaa moro. Katson silmiin, nyökkään terävästi ja vedän kättä lippaan.
Työpaikkani ulko-ovesta astuessani tiedän, että vankila on minun elämäni. Vankila on kuin valtio valtion sisällä. Minä todella rakastan työtäni. Rakastan olla virkamies. Minulla ei ole huolta palkkani saamisesta. Suomi ei koskaan mene konkurssiin. Työpaikalla saan ravitsevaa ruokaa, työni on mieltä ylentävää ja etenemismahdollisuudet ovat loistavat. Aikoinaan selvitin tieni vartijakurssille neljännellä yrittämällä. Sen jälkeen ura onkin ollut yhtä matalalentoa. Pyrin lentämään tutkan alapuolella, sopivasti liitäen ja yllätysiskuja tehden, aivan kuin japanilainen kamikaze. Tietämykseni Japanista on peräisin Korkeajännitys-sarjakuvalehdistä, joiden puhekuplien sisältöä aika-ajoin lapsuudessani silmäilin. Olen aina siellä missä virka on vapaana. Useita ylennyksiä on jo takataskussa, kiitos taktikointini.
Katselen osastolleni johtavan käytävän varrella olevasta peilipintaisesta ikkunasta itseäni. Katson syvälle omiin paahdetun kastanjan ruskeisiin silmiini. Näen terveen, nopeaälyisen ja huomiota herättävän komean miehen silmät. Leukani on kuin kirveellä Kalliovuorten kalliosta veistetty. Poskipääni ovat jyrkät kuten Pyhä-tunturin jyrkimmän kurun kiviseinämät. Silmäni ovat pistävät, mutta samalla viehättävät, kuin kaksi vastustamattomasti puoleensavetävää magneettia. Päässäni noin 15 asteen kulmassa vasemmalle kallellaan oleva virkapäähineeni kruunaa kasvoni. Tyrmäävä näky. Virheettömästi prässätty asuni ei pysty kätkemään täysin rasvatonta ja sopusuhtaisen lihaksikasta vartaloani. Olen vartija parhaasta päästä, ellen meistä kaikista parhain. Rakastan työtäni, enkä kiellä, rakastan myös itseäni. Minä olen täydellisen valmis tämän päivän työrupeamaani.
Ennen osastolle vievästä ovesta astumistani, verhoan hyvin hoidetut käteni Italiasta tilaamillani Bottega Venetan mustasta villisian nahkasta punottuihin vuorettomiin nahkahansikkaisiin. Hansikkaiden suositushinta oli 870 euroa, jonka myös niistä maksoin. Käytin hansikkaisiin kaikki sen hetkiset säästöni. Minä pidän hansikkaitani aina koko työpäivän ajan, en enempää enkä vähempää. En riisu hansikkaitani edes toiletissa käydessäni. Työni ja itseni lisäksi rakastan myös hansikkaitani.
Lars
Asuntoni puinen ja vanha alaovi aukeaa narahtaen. Oven takaa kasvoilleni tulvahtaa raikasta aamu-ilmaa. Asuntoni sijaitsee toisessa kerroksessa. Työkaverini kutsuvat loistavalla paikalla sijaitsevaa asuntoani penthouseksi. Sitähän se onkin. Edullinen, työnantajani kautta hankittu asunto. Ei kannata vartijan näin sopivan vuokra-asunnon vuoksi omaa asuntoa ostaa. Eikä olisi rahaakaan. Jotkut vanginvartijat antavat ymmärtää itselleen, perheelleen ja muille, että vartijan töissä ansaitsee leveää leipää. Pöyristyttävä valhe. Jotkut vartijat elelevät yli budjetin, hankkivat hienoja autoja, rakastelevat julkkiksia ja pukeutuvat Hugo Bossiin. Ei jatku kauaa tällainen elämä. Tulee itku pitkästä ilosta. Minä olen laskenut itselleni budjetin. Autoni osamaksun, vuokran ja ruokakulujen jälkeen minulle jää käteen 83 euroa 54 senttiä. Tästä pistän säästöön heti palkkapäivänä 32 euroa 50 senttiä. Joka ikinen kuukausi. Loput kuluvat yleisiin kuluihin kuten polttoaineeseen ja vaatteisiin. Rumat koreilevat vaatteilla, joten pidän itse koreilun minimissä. Hankin hansikkaita lukuun ottamatta vaatteeni UFFista, josta saa erittäin sopusuhtaiselle, lihaksikkaalle ja miehiselle vartalolleni hyvin istuvia vaatteita sopivaan hintaan. UFFia suosin siksikin, että siellä on mukiinmenevän näköinen tyttölapsi töissä. Olen hiukan ihastunut häneen. Siitä on nyt kulunut 7 vuotta 21 päivää kun viimeksi seurustelin tyttölapsen kanssa. Sain kenkää, kuten sanotaan. Tyttöystäväni kyllästyi vankilan ummehtuneeseen hajuun ja kurinpitoon. Pidän kotona samaa kuria ja järjestystä kuin vankilassa. Ovet avautuvat ja sulkeutuvat meillä samaan aikaan kuin vankilassa. Ruoka on samaan aikaan ja samaa kuin vankilassa. Olen pyytänyt keittiöemännältä tarkat reseptit juuri oikeiden ruokien valmistamiseksi. Meillä askarrellaan ja ulkoillaan aivan kuten vankilassa. Muuten menee työrytmi sekaisin ja sitä minä en salli tapahtuvan. Työ on minulle kaikki kaikessa.
Astelen reippain askelin kohti työpaikkaani. Hengitän aamun raikasta ilmaa sisääni. Rintakehäni pullistuu miehekkäästi. Keinokuituisen univormuni prässään itse virheettömäksi. Virkalakkini on päässä napakasti, ei liian syvällä eikä liian irtonaisena. Tervehdin vastaantulevaa virkaveljeäni vetämällä kättä lippaan. Armeijatervehdys on tervehdyksistä parhain, suoraselkäinen, jämäkkä ja miehinen. En koskaan käytä sanoja: moi tai moikka enkä varsinkaan sanaa moro. Katson silmiin, nyökkään terävästi ja vedän kättä lippaan.
Työpaikkani ulko-ovesta astuessani tiedän, että vankila on minun elämäni. Vankila on kuin valtio valtion sisällä. Minä todella rakastan työtäni. Rakastan olla virkamies. Minulla ei ole huolta palkkani saamisesta. Suomi ei koskaan mene konkurssiin. Työpaikalla saan ravitsevaa ruokaa, työni on mieltä ylentävää ja etenemismahdollisuudet ovat loistavat. Aikoinaan selvitin tieni vartijakurssille neljännellä yrittämällä. Sen jälkeen ura onkin ollut yhtä matalalentoa. Pyrin lentämään tutkan alapuolella, sopivasti liitäen ja yllätysiskuja tehden, aivan kuin japanilainen kamikaze. Tietämykseni Japanista on peräisin Korkeajännitys-sarjakuvalehdistä, joiden puhekuplien sisältöä aika-ajoin lapsuudessani silmäilin. Olen aina siellä missä virka on vapaana. Useita ylennyksiä on jo takataskussa, kiitos taktikointini.
Katselen osastolleni johtavan käytävän varrella olevasta peilipintaisesta ikkunasta itseäni. Katson syvälle omiin paahdetun kastanjan ruskeisiin silmiini. Näen terveen, nopeaälyisen ja huomiota herättävän komean miehen silmät. Leukani on kuin kirveellä Kalliovuorten kalliosta veistetty. Poskipääni ovat jyrkät kuten Pyhä-tunturin jyrkimmän kurun kiviseinämät. Silmäni ovat pistävät, mutta samalla viehättävät, kuin kaksi vastustamattomasti puoleensavetävää magneettia. Päässäni noin 15 asteen kulmassa vasemmalle kallellaan oleva virkapäähineeni kruunaa kasvoni. Tyrmäävä näky. Virheettömästi prässätty asuni ei pysty kätkemään täysin rasvatonta ja sopusuhtaisen lihaksikasta vartaloani. Olen vartija parhaasta päästä, ellen meistä kaikista parhain. Rakastan työtäni, enkä kiellä, rakastan myös itseäni. Minä olen täydellisen valmis tämän päivän työrupeamaani.
Ennen osastolle vievästä ovesta astumistani, verhoan hyvin hoidetut käteni Italiasta tilaamillani Bottega Venetan mustasta villisian nahkasta punottuihin vuorettomiin nahkahansikkaisiin. Hansikkaiden suositushinta oli 870 euroa, jonka myös niistä maksoin. Käytin hansikkaisiin kaikki sen hetkiset säästöni. Minä pidän hansikkaitani aina koko työpäivän ajan, en enempää enkä vähempää. En riisu hansikkaitani edes toiletissa käydessäni. Työni ja itseni lisäksi rakastan myös hansikkaitani.
Lars
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tyttö-ystävät vaihtaa kumppaneita,se on elämää.Eihän se kollegan vika ole,jos muijas vaihtoi toiseen.Hyvät voinnit.