Uskonnon voima

Usein keskusteluissa käy ilmi, että jokin tietty uskomus tai tapa, jota harjoitetaan jollain muslimien valta-alueella, EI kuulu islamiin. Tämä on herättänyt minussa jo monet kerrat ajatuksen: no miksei islam sitten karsi moisia tapoja pois keskuudestaan? Joku sanoisi, ettei sitä voi tehdä, koska tavat ovat syvään juurtuneet eri kulttuureihin, mutta missä sitten on uskonnon voima? Mielestäni islam ei ole perusluonteeltaan heikko uskonto, koska se saa ihmiset rukoilemaan VIIDESTI päivässä, viettämään kuukauden mittaista "nälkäkuuria" (anteeksi ilmaisu, en tarkoita pahaa, vaan sitä millaista henkistä voimaa tarvitaan paaston suorittamiseen), jne. Kyse on voimakkaasta uskonnosta, joka saa kannattajansa antautumaan uskolleen vahvemmin kuin yksikään toinen valtauskonto. Jos islam opettaisi selkeästi, että tietyt tavat (esim. kunniamurhat) ovat kiellettyjä, niin luulisi sen menevän läpi, kun kerran sellaisetkin vähemmän harmittomat kiellot kuten sianlihasta ja alkoholista kieltäytyminen ovat menneet läpi.

Joku voisi sanoa, että eihän kristinuskokaan ole kyennyt siihen. No ei olekaan ja ihan saman syytöksen esitän sillekin. Tässä ei nyt kuitenkaan ole kyse kristinuskosta, vaan islamista ja sen voimasta. Väittäväthän muslimitkin, että islam on annettu oikeana ja parhaana uskontona epäonnistuneen kristinuskon tilalle. Missä on islamin paremmuus ja voima?

Johtuuko pakanallisten tapojen kukoistaminen joissain muslimiyhteisöissä a) islamin heikkoudesta vai b) oikean opetuksen puutteesta?
5332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse sanoisin, että ongelma on "oikean opetuksen puutteesta".

Sehän siinä on että nuo "huonot tavat/uskomukset" ovat aika paikallisia, vaikea sitten on paikallisten sitä ehkä edes huomata tai vielä vaikeampi ruveta vastustamaan.

Äänestä
  • Islam on vaikuttanut monilla valta-alueillaan yli tuhat vuotta. Miten on mahdollista, ettei siinä ajassa ole saatu opetettua ihmisille oikeita islamilaisia tapoja ja karsittua vääriä pois? Minusta kuitenkin näyttää siltä, että kaikilla alueilla Marokosta Indonesiaan on kyllä saatu opetettua perusasiat aivan vaikeuksitta. Onko lopulta niin, että useimpien islamin opettajien mielestä pakanalliset tavat (esim. kunniamurhat, tyttöjen ympärileikkaus) eivät ole kovin pahoja asioita vaan ennemmin ehkä jopa hyödyllisiä islaminkin kannalta? Jos ne olisivat kerta kaikkiaan pahoja kuten sianlihan syöminen, niin olisi kai niitä vastaan taisteltu ankarasti.

    Minä huiskin risulla sekä kristinuskoa että islamia siitä, että sallivat jäsentensä keskuudessa pahoja tapoja. Ei mitään opetusohjelmaa, päteviä opettajia eikä sanktioita, vaan samaa valtataistelua paikallisista sieluista kuin kaikkien muidenkin ihmisideologioiden kohdalla.

    Äänestä

  • jepulis kirjoitti:

    Islam on vaikuttanut monilla valta-alueillaan yli tuhat vuotta. Miten on mahdollista, ettei siinä ajassa ole saatu opetettua ihmisille oikeita islamilaisia tapoja ja karsittua vääriä pois? Minusta kuitenkin näyttää siltä, että kaikilla alueilla Marokosta Indonesiaan on kyllä saatu opetettua perusasiat aivan vaikeuksitta. Onko lopulta niin, että useimpien islamin opettajien mielestä pakanalliset tavat (esim. kunniamurhat, tyttöjen ympärileikkaus) eivät ole kovin pahoja asioita vaan ennemmin ehkä jopa hyödyllisiä islaminkin kannalta? Jos ne olisivat kerta kaikkiaan pahoja kuten sianlihan syöminen, niin olisi kai niitä vastaan taisteltu ankarasti.

    Minä huiskin risulla sekä kristinuskoa että islamia siitä, että sallivat jäsentensä keskuudessa pahoja tapoja. Ei mitään opetusohjelmaa, päteviä opettajia eikä sanktioita, vaan samaa valtataistelua paikallisista sieluista kuin kaikkien muidenkin ihmisideologioiden kohdalla.

    Islam on kieltänyt kaikki pahat asia esim varastaminen,kiusaminen,sianlihan syonti ja sillä on syy miks sianliha ei saa syödä ja etenkin murhaaminen. mut nyt meen toiseen asiaan kuitenkin. Te jotka ette usko jumalaan ja hänen viimeinen profeettansa muhammed mä kerron mitä teille tapahtuu jokaisen kristillesen pitäisi tietää mitä on islam. monet mun kaverit väittä että kato mitä terroristit tekevät,mutta minä sanon niille että islam on kieltänyt terroristi juttuja.kuitenkin.


    TUOMIOPÄIVÄ:
    kun jumala puhaltaa torvea niin koko maapallo tuhoutuu ei jää ku valkoista maa jäljelle silloin ihmiset ovat peloissaan ja jos tiikeri on sinun vieressä hän ei uskalla tehä sulle mitään koska se pelkää jumalaa.KUN ihminen on syntynyt hänele laitetaan enkeli joka kirjoittaa kaikki mitä se ihminen on tehnyt hyvää oikeaan käteeen kirjoitetaan kaikki hyvät jutut ja vasempaan käteen kaikki pahat asiat mitä ihminen on tehnyt tuomiopäivänä sitä punnitaan jos hyvät on painaa enemmän niin pääsee paratiisiin ja ne joilla se painaa vähemmän jumala sanoo ihmiselle miksi et rukoillu minulle, se sanoo että anna toinen mahdollisuus mutta jumala vastaa että mä annoin sulle jo mahdollisuuden mutta sinä hukkasit sen. Tuomiopäivänä kaikki ajattelevat vain itseään.kaikki sanoo: itseni itseni vain profeetta muhammed sanoo: kansani. eli kaikkien pitäisi tietää mitä on islam jotta ne ei valittaisi sitten että ne ei tiennyt.....

















    ja se joka haluu puhua enemmän tästä asiasta voi tulla meseen [email protected]

    Äänestä

  • islamin "oikeasta opetuksesta" käsien katkominen, ruoskiminen, islamin jättäjien tappaminen ja aviorikoksesta kivittäminen?

    Äänestä

  • käsitykseesi kirjoitti:

    islamin "oikeasta opetuksesta" käsien katkominen, ruoskiminen, islamin jättäjien tappaminen ja aviorikoksesta kivittäminen?

    En noista mainitsemistasi rangaistuksista tarkemmin tiedä (esim.mitä pitää tehdä, missä olosuhteissa, onko lieventäviä asianhaaroja jne.)

    Sen verran kuitenkin että esim. ei kättä joka varkaalta katkaista, se riippuu siitä mitä/miten varastaa (rangaistukset riippuvat rikoksen törkeydestä)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jepulis kirjoitti:

Usein keskusteluissa käy ilmi, että jokin tietty uskomus tai tapa, jota harjoitetaan jollain muslimien valta-alueella, EI kuulu islamiin. Tämä on herättänyt minussa jo monet kerrat ajatuksen: no miksei islam sitten karsi moisia tapoja pois keskuudestaan? Joku sanoisi, ettei sitä voi tehdä, koska tavat ovat syvään juurtuneet eri kulttuureihin, mutta missä sitten on uskonnon voima? Mielestäni islam ei ole perusluonteeltaan heikko uskonto, koska se saa ihmiset rukoilemaan VIIDESTI päivässä, viettämään kuukauden mittaista "nälkäkuuria" (anteeksi ilmaisu, en tarkoita pahaa, vaan sitä millaista henkistä voimaa tarvitaan paaston suorittamiseen), jne. Kyse on voimakkaasta uskonnosta, joka saa kannattajansa antautumaan uskolleen vahvemmin kuin yksikään toinen valtauskonto. Jos islam opettaisi selkeästi, että tietyt tavat (esim. kunniamurhat) ovat kiellettyjä, niin luulisi sen menevän läpi, kun kerran sellaisetkin vähemmän harmittomat kiellot kuten sianlihasta ja alkoholista kieltäytyminen ovat menneet läpi.

Joku voisi sanoa, että eihän kristinuskokaan ole kyennyt siihen. No ei olekaan ja ihan saman syytöksen esitän sillekin. Tässä ei nyt kuitenkaan ole kyse kristinuskosta, vaan islamista ja sen voimasta. Väittäväthän muslimitkin, että islam on annettu oikeana ja parhaana uskontona epäonnistuneen kristinuskon tilalle. Missä on islamin paremmuus ja voima?

Johtuuko pakanallisten tapojen kukoistaminen joissain muslimiyhteisöissä a) islamin heikkoudesta vai b) oikean opetuksen puutteesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu