Olen toipunut kohta 5 vuotta sh:stani, kaikki oli jo ihan hyvin, kunnes tajusin,että mulle on ilmaantunut kaikennäköisiä "ulokkeita", jenkkakahvat jne.. Järkytys oli kauhea,miten mä olen voinut päästää itseni tähän kuntoon. Vaa´alla en käy kuin humalassa, kun muuten en uskalla.
Mä todella luulin, että olisin jo toipunut niin, että pärjäisin näin, mutta ei. taas on alkanut laihdutus suunnitelmat pyöriä päässä ja liikkuminenkin kiinnostaa taas kalorien kulutus mielessä. Tää on kyllä niin raivostuttavaa, eikö tää ikinä lopu?
Onko jollain muulla jotain vastaavia kokemuksia? Luuletteko, että sitä osaisi jonain pvä olla oikeasti tyytyväinen itseensä, juuri sellaisena kuin on?
Mä todella luulin, että olisin jo toipunut niin, että pärjäisin näin, mutta ei. taas on alkanut laihdutus suunnitelmat pyöriä päässä ja liikkuminenkin kiinnostaa taas kalorien kulutus mielessä. Tää on kyllä niin raivostuttavaa, eikö tää ikinä lopu?
Onko jollain muulla jotain vastaavia kokemuksia? Luuletteko, että sitä osaisi jonain pvä olla oikeasti tyytyväinen itseensä, juuri sellaisena kuin on?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eihän kukaan koskaan ole ulkonäköönsä tyytyväinen. Tai ainakin todella harvassa ovat sellaiset ihmiset.
noin 10 vuotta jo ja oon mielestäni parantunut, vaikka tälläkin hetkellä yritän muutaman kilon laihduttaa. En ole tyytyväinen kroppaani, mutta kyllä tämän kanssa voi elää.