Piru on joko paholaista palveleva ilkeä otus kuten pikkupiru tai demoni, tai itse paholainen. Tässä artikkelissa käsitellään paholaista palvelevia tai itsenäisiä piruja ja demoneita.
Piru on viihteessä yleensä punainen, pieni, sarvekas, pukinjalkainen ja hiilihangolla aseistautunut ihmishahmo. Jos sillä on siivet, ne ovat lepakonsiivet. Pukinsarvensa se on luultavasti saanut Euroopan alkuperäisiltä pakanajumalilta. Piru kuvataan usein helvetin vartijaksi tai ihmistä pahuuden tielle viettelevänä hahmona.
Tällainen nykyajan pirukuva on syntynyt goottilaistyylisiä kirkkoja ja katedraaleja vartioineista irvokkaista patsaista, gargoileista. Toisaalta piru saattaa olla myös kaunis nainen tai komea mies, tai olemukseltaan epämääräinen henkiolento. Jälkimmäisiä kutsutaan usein demoneiksi. Niiden alkuperä ovat ilmeisesti pakanalliset luonnonhenget, ja ne myös joskus sekoitetaan näihin. Jotkut demonit saattavat myös olla täysin itsenäisiä tai riippumattomia saatanasta. Kuten saatana, myös pienempi demoni saattaa riivata ihmistä eli jollain tavoin asettua tähän asumaan. Riivattu ihminen saattaa käyttäytyä hullusti tai sairastua. Riivauksen voi poistaa asiansa osaava manaaja manaamalla.
Päinvastoin kuin paikkaan sidotut kummitukset, demonit saattavat vaeltaa maan pinnalla. Ne voivat iskeä äkkiarvaamatta. Esimerkiksi Suomesta tunnetaan kertomuksia, joiden mukaan piru on tullut häätansseihin tuntemattoman miehen hahmossa. Hän on saattanut tanssittaa morsianta, joka on sairastunut tai häpäistynyt tästä toimituksesta. Piru voi myös tekeytyä naiseksi ja turmella miehen.
Suomen kielessä pirun mainitsee Mikael Agricola. Sitä tarkoittaa myös perkele, joka on alkujaan virolainen epäjumala. Suomalainen perkele poistettiin vuoden 1992 raamatunkäännöksessä, jolloin sen korvasi skandinaavisempi latinalainen saatana, mikä merkitsee "vastustajaa". Pirulla on myös muita nimityksiä, kuten Vanha Kehno (englanniksi Old Nick),

Vastaukset 3
Vanhimmat
muilta nettisivuilta tekstiä tänne. Se on kielletty säännöissä.
Piru ei ole alkujaan virolainen epäjumala, vaikka viron kielessä onkin sitä tarkoittava sana pärgel. Sanat kurat, vanapoiss ja vanatühi ovat kyllä yleisemmin käytettyjä. Virolaisessa kansanperinteessä piru on kyllä kuvattu yliluonnollisena henkilönä, muttei minään epäjumalana, vaan inhimillisiä piirteitä omaavana, jota kansantaruissa myös usein huiputetaan. Sana perkele on balttilainen lainasana viron ja suomen kieleen, esim. latviaksi ukkonen on peerkons.
Satan ei ole latinaa vaan hebreaa.
"Piru voi myös tekeytyä naiseksi ja turmella miehen." Ainoastaan tämä kohta oli totta sepustuksessasi :-]