XIII
Sekavia tunteita
Siinä me seistiin. Biljardisalin lattialla halaten toisiamme. Jani silitti hiljaa mun selkää. Just sillä hetkellä musta tuntu, että tää ei sais koskaan mennä ohi. Tää tunne, tää hetki.
Hetkeä myöhemmin kaikki kuitenkin musertu. Me oltiin oltu niin syventyneitä siihen hetkeen, ettei me tajuttu Saaran tulleen paikalle.
- JANI! Kuului kauhistunut naisääni. Se ei ollut matala niin kuin mulla, vaan yllättävän korkea. Petra päästi lasistaan irti kuin peläten, että se hajoaisi äänen korkeuden vuoksi pian miljooniksi lasinsiruiksi. Jani halasi mua vielä kerran todella lujaa ja suukotti niskaan. Sitten se päästi irti ja kääntyi Saaraa kohti. Mä näin ensimmäistä kertaa Saaran päivänvalossa. Sillä oli tummanruskeat lyhyet hiukset ja kellertävänvihreät silmät. Se oli meikannut räväkästi laittamalla räikeänpunaista huulipunaa ja sinistä luomiväriä. Mä vilkaisin Petraan, joka oli vetäytynyt kauemmas pöydästä. Mä käänsin katseeni takaisin Janin kautta Saaraan. Mustat pikkukengät, kirkkaansininen hame ja sinapinkeltainen paita. Värit olivat ristiriidassa keskenään.
- Tiina..., Jani sanoi ja hapuili mua. Mä astuin Janin vierelle ja painoin pääni sen olkapäätä vastaan.
- Tuollaisen lumpun kanssako sinä heilastelet minun selkäni takana? Aiotko vaihtaa minut keskenkasvuiseen teiniin? Merkitsenkö niin vähän sinulle? Saara rääkyi. Joissain kohdin suhahti epäselkeä ässä, toisaalla Saaran ääni loppui kesken ja hän joutui rykimään. Mä suljin silmäni ja annoin kaiken sen rääynnän mennä ohi mun korvien. Jani kuunteli vai kuunteliko sittenkään? Se suukotti jossain välissä mun otsaa ja puristi mun kättä hieman kovempaa. Kun Saara viimein vaimeni, mä avasin silmäni. Se oli lyyhistynyt sohvalle ja piteli käsillään päätään.
- Mennään, Jani kuiskasi mun korvaan ja veti mut perässään kohti takaovea. Kierreportaat näytti hatarilta, mutta ennemmin menin niistä kuin palaisin takaisin pedon kitaan. Jani oli parkeerannun autonsa ihan lähelle ja se herrasmiesmäisesti avasi mulle auton ovenkin. Mä istuuduin ja napsautin turvavyön kiinni. Jani ei käyttänyt turvavyötä ja musta tuntu toisinaan oudolta, että mä käytin.
- Mitä Saara oikein puhui, mä kysyin, kun olimme ajaneet jonkin matkaa mukulatietä pitkin.
- Se haukkui sua lähinnä, sun teinikanamaisuutta ja pikkupilluisuutta, Jani sanoi ja kietoi kätensä mun hartioille.
- Pikkupilluisuutta?
- Niin. Saaran mielestä sä olet mun kanssa vaan, koska mä saan sulta pikkupillua, jota siltä ei enää saa, Jani sanoi ja suukotti poskelle liikennevaloissa. Mä vajosin täysin ajatuksiini ja ennen kuin huomasinkaan, me oltiin perillä. Janin asunnolla?
Jani avasi mulle jälleen autonoven. Me käveltiin sisään ja Jani laittoi oven takalukkoon. Sitten se haki makuuhuoneesta viltin ja peitteli mut sohvalle. Siihen mä nukahdinkin.
Sekavia tunteita
Siinä me seistiin. Biljardisalin lattialla halaten toisiamme. Jani silitti hiljaa mun selkää. Just sillä hetkellä musta tuntu, että tää ei sais koskaan mennä ohi. Tää tunne, tää hetki.
Hetkeä myöhemmin kaikki kuitenkin musertu. Me oltiin oltu niin syventyneitä siihen hetkeen, ettei me tajuttu Saaran tulleen paikalle.
- JANI! Kuului kauhistunut naisääni. Se ei ollut matala niin kuin mulla, vaan yllättävän korkea. Petra päästi lasistaan irti kuin peläten, että se hajoaisi äänen korkeuden vuoksi pian miljooniksi lasinsiruiksi. Jani halasi mua vielä kerran todella lujaa ja suukotti niskaan. Sitten se päästi irti ja kääntyi Saaraa kohti. Mä näin ensimmäistä kertaa Saaran päivänvalossa. Sillä oli tummanruskeat lyhyet hiukset ja kellertävänvihreät silmät. Se oli meikannut räväkästi laittamalla räikeänpunaista huulipunaa ja sinistä luomiväriä. Mä vilkaisin Petraan, joka oli vetäytynyt kauemmas pöydästä. Mä käänsin katseeni takaisin Janin kautta Saaraan. Mustat pikkukengät, kirkkaansininen hame ja sinapinkeltainen paita. Värit olivat ristiriidassa keskenään.
- Tiina..., Jani sanoi ja hapuili mua. Mä astuin Janin vierelle ja painoin pääni sen olkapäätä vastaan.
- Tuollaisen lumpun kanssako sinä heilastelet minun selkäni takana? Aiotko vaihtaa minut keskenkasvuiseen teiniin? Merkitsenkö niin vähän sinulle? Saara rääkyi. Joissain kohdin suhahti epäselkeä ässä, toisaalla Saaran ääni loppui kesken ja hän joutui rykimään. Mä suljin silmäni ja annoin kaiken sen rääynnän mennä ohi mun korvien. Jani kuunteli vai kuunteliko sittenkään? Se suukotti jossain välissä mun otsaa ja puristi mun kättä hieman kovempaa. Kun Saara viimein vaimeni, mä avasin silmäni. Se oli lyyhistynyt sohvalle ja piteli käsillään päätään.
- Mennään, Jani kuiskasi mun korvaan ja veti mut perässään kohti takaovea. Kierreportaat näytti hatarilta, mutta ennemmin menin niistä kuin palaisin takaisin pedon kitaan. Jani oli parkeerannun autonsa ihan lähelle ja se herrasmiesmäisesti avasi mulle auton ovenkin. Mä istuuduin ja napsautin turvavyön kiinni. Jani ei käyttänyt turvavyötä ja musta tuntu toisinaan oudolta, että mä käytin.
- Mitä Saara oikein puhui, mä kysyin, kun olimme ajaneet jonkin matkaa mukulatietä pitkin.
- Se haukkui sua lähinnä, sun teinikanamaisuutta ja pikkupilluisuutta, Jani sanoi ja kietoi kätensä mun hartioille.
- Pikkupilluisuutta?
- Niin. Saaran mielestä sä olet mun kanssa vaan, koska mä saan sulta pikkupillua, jota siltä ei enää saa, Jani sanoi ja suukotti poskelle liikennevaloissa. Mä vajosin täysin ajatuksiini ja ennen kuin huomasinkaan, me oltiin perillä. Janin asunnolla?
Jani avasi mulle jälleen autonoven. Me käveltiin sisään ja Jani laittoi oven takalukkoon. Sitten se haki makuuhuoneesta viltin ja peitteli mut sohvalle. Siihen mä nukahdinkin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
jes! tätä mä odotin kokoajan ku tulin kotti ja sit menin koneel..ni sit sä olit kirjottu tän...jee mä tulin aika iloseks...=)...tä oli kans hyvä!!!!=)