Tarkoitus olisi lähteä vaihteeksi jonnekin Suomen puolelle vaellukselle noin viikoksi, joko Lemmenjoelle tai Saariselän ja Vongoivan maisemiin. Lemmenjoen Ruitun/Martiniiskon alue on tuttua, mutta olen ollut sielläpäin vain kesäkuussa. Millaiset säät noillamain yleensä on, entä räkkä? Maastot tuskin tuovat ongelmia muuten kuin liian puuston takia, aiempaa tuoretta kokemusta kun on lähinnä pohjois-Norjasta.
Aikaa ei oikein voi muuttaa, opiskelija kun olen ja kolmen kuukauden työllä ei montaa lomapäivää saada, ja etelästä ei kannata ~viiden päivän pyörähdystä varten juuri pohjoiseen matkustaa.
Lemmenjoki/ Saariselkä elokuun lopulla
Syksy
0
352
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni821339Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä651125Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2041121Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ1751079Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121019Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä103973Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi68886Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍125840Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t123768- 77745