synnytystapa-arvio

eli niille jotka miettivät millainen kyseinen toimenpide on,niin kertoisin omasta kokemuksesta.itse jännitin sitä,kun yksi tuttava sanoi että lääkäri työntää käden sinne!eli vatsan päältä tunnustellaan ensin.sitten lääkäri tekee sisätutkimuksen sormillaan,tuntuu normaalilta gynekologiselta tutkimukselta.tunnustelee kohdunsuuta ja sitä ympäröivän alueen ympäriinsä.lopuksi täytyi koukistaa ja levittää vielä jalkoja ja lääkäri painoi kevyesti nyrkkinsä tohon keskelle,eli peräaukon ja emättimen kohille.näin tunsi ympäröivät luut ja että mahtuuko vauva tulemaan luitten puolesta.tää jälkimmäinen tunnustelu ei tuntunut mitenkään epämiellyttävältä.eli peräaukon kautta ei tunnustellut ollenkaan.eli tutkimus ei ollutkaan sen kummempi!
81025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siis minne? Puhuisit asioista niiden oikeilla nimillä. :)

Äänestä
  • Mun mielestä oli kiva, että joku vaivautui kertomaan asiasta, joka varmasti mietityttää monia meistä. Ja mulle ainakin kävi selväksi, miten hommat etenivät. Lähinnä "sinne" -sana siteerasi kirjoittajan ystävän puheita. Eli säästä tyhmät ja turhat kommenttisi muille foorumeille äläkä ilkeile edes huumorimielessä kera hymiöiden, kun toinen näkee vaivaa!!

    Äänestä

  • sinun kanssasi kirjoitti:

    Mun mielestä oli kiva, että joku vaivautui kertomaan asiasta, joka varmasti mietityttää monia meistä. Ja mulle ainakin kävi selväksi, miten hommat etenivät. Lähinnä "sinne" -sana siteerasi kirjoittajan ystävän puheita. Eli säästä tyhmät ja turhat kommenttisi muille foorumeille äläkä ilkeile edes huumorimielessä kera hymiöiden, kun toinen näkee vaivaa!!

    Itse tutkimuksen kulku tuli kyllä selväksi, mutta sanan "sinne" merkitys jäi epäselväksi. Tarkoittettinko vaginaa vai anusta? :P Ja hymiöitäni viljelen vaikkei sinunlaisesi tosikko niitä sietäisikään! 8D Ps. Ilkeilyä en ole missään vaiheessa harrastanut.

    Äänestä

  • täysin asiallinen kirjoitti:

    Itse tutkimuksen kulku tuli kyllä selväksi, mutta sanan "sinne" merkitys jäi epäselväksi. Tarkoittettinko vaginaa vai anusta? :P Ja hymiöitäni viljelen vaikkei sinunlaisesi tosikko niitä sietäisikään! 8D Ps. Ilkeilyä en ole missään vaiheessa harrastanut.

    tarkoitti emätintä.ollenkaan ei tuossa tutkimuksessa kajottu peräaukkoon:)peräaukon kautta tietääkseni tunnustellaan vauvan pään sijaintia sitten kun mennään synnyttämään.ainakin valmennuksessa sanottiin.
    synnytystapa-arvion jälkeen lääkäri muuten sanoi että pientä veristä tuhruvuotoa voi tulla ja on normaalia.itselläni ei tullut.riippuu varmaankin limakalvojen kunnosta tai kohdunsuun ärsytyksestä.

    Äänestä

  • sinne kirjoitti:

    "peräaukon kautta tietääkseni tunnustellaan vauvan pään sijaintia sitten kun mennään synnyttämään"

    siis että mitä?? enpä oo ikinä kuullu, ja yhden lapsen olen jo maailmaan saanut, toinen tuloillaan, eikä ole ikinä korviini moista kantautunut! onko tästä mitään tietoa muilla? tämä jäi nyt ihmetyttämään!!

    Äänestä

mulle tehtiin toi arvio tänään ja lääkäri tutki lantionluita käsin.Tuli niin pahaolo että meinasin pyörtyä. En kuulemma ole ollenkaan ainut,vaan todella yleistä loppuraskaudessa. Piti jonkin aikaa istua ja lääkäri antoi vettä.. mutta vauva kasvanut hyvin ja alakautta mahtuu tulemaan se on pääasia.

Äänestä

synnytystapa-arviointia edes ensisynnyttäjille. Olin sitä vähän odottanut ja kysyessäni minulle sanottiin, että ei tehdä ellei ole erikoistarvetta. Mistä ne tietää erikoistarpeet, jos eivät edes selvitä asiaa? Monella paikkakunnalla tuntuvat tekevän arvioita rutiininomaisesti. T. turhautunut 40 2

Äänestä

Joo eipä se ollut kummoinen kokemus. Itse kävin tänään. Aluksi tietenkin perusjutut, paino ja verenpaine. Sitten makasin puolisen tuntia sydänkäyrässä jotta nähtiin sikiön vointi ja mahdollisten liikkeiden summa. Viimeisenä lääkärin vastaanotolle. Alapäätutkimus, kohdunsuun tilanne ja lonkkien leveys. Ultra tietenkin kanssa, että saatiin sikiöstä painoarvio. Nyt hää sit painaisi noin 2,9kg, mutta arvio voi kuulemma heittää jopa kilolla!!! Ei siinä mitään kummempaa, vastaukseksi sain että Ehdottomasti alatiesynnytys! =) Huh!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jännitin kirjoitti:

eli niille jotka miettivät millainen kyseinen toimenpide on,niin kertoisin omasta kokemuksesta.itse jännitin sitä,kun yksi tuttava sanoi että lääkäri työntää käden sinne!eli vatsan päältä tunnustellaan ensin.sitten lääkäri tekee sisätutkimuksen sormillaan,tuntuu normaalilta gynekologiselta tutkimukselta.tunnustelee kohdunsuuta ja sitä ympäröivän alueen ympäriinsä.lopuksi täytyi koukistaa ja levittää vielä jalkoja ja lääkäri painoi kevyesti nyrkkinsä tohon keskelle,eli peräaukon ja emättimen kohille.näin tunsi ympäröivät luut ja että mahtuuko vauva tulemaan luitten puolesta.tää jälkimmäinen tunnustelu ei tuntunut mitenkään epämiellyttävältä.eli peräaukon kautta ei tunnustellut ollenkaan.eli tutkimus ei ollutkaan sen kummempi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu