Tässäpä teille tarinaa siitä, mitä kiusaaminen voi aiheuttaa.
Mua alettiin kiusata toisella luokalla. Tönimistä, haukkumista, naureskelua, perättömiä juoruja, uhkailua, päälle sylkemistä, tavaroiden piilottamista... Syyksi sanottiin se, että olen mukamas tyhmä ja ruma läski. Homma paheni vähitellen, ja viidennellä luokalla masennuin täysin. Lintsasinkin kerran kun en uskaltanut mennä kouluun. Kuudennella luokalla en uskaltanut välillä liikkua ulkona koulun jälkeen, kun porukka haukkui, huuteli kaikenlaista ja uhkaili hakkaamisella vastaan tullessaan. Kuudennella harkitsin ensimmäisen kerran itsemurhaa.
Kerroin toki opettajalle kiusaamisesta. Hän käski olla välittämättä. Parin viikon kuluttua pari meidänluokkalaista meni kertomaan asiasta opettajalle, ja hän tuli kysymään minulta, miksen ollut itse kertonut, että minua kiusataan. Lupasi hoitaa asian, mutta mitään ei tapahtunut.
Yläasteella tilanne hiukan helpotti, mutta jatkui kyllä. Sama juttu lukiossa. Lukion toisella luokalla sairastuin skitsofreniaan. Suurimmaksi syyksi lääkäri totesi kiusaamisen. Lukio oli pakko jättää kesken.
Nyt olen ollut kolme vuotta työ- ja opiskelukyvytön, sairas ja köyhä. Olen kärsinyt sairaudestani kovasti. Ihmisten asenne on halveksiva. Lääkkeet tekevät tokkuraiseksi. Elämä on aika-ajoin yhtä helvettiä. Ajattelen usein, että jossei minua olisi kiusattu, olisin nyt yliopistossa, kirjoittaisin kirjaa, en olisi ihan näin köyhä, ja ennen kaikkea, olisin muiden silmissä normaali.
Mietin usein myös keinoja kostaa kiusaajilleni. Sisälläni on niin paljon vihaa, että mieleni tekisi aiheuttaa heille ihan kunnolla vaikeuksia. Tehdä heidän elämästään samanlaista helvettiä kuin omani on ollut.
Että tällasta..
Mua alettiin kiusata toisella luokalla. Tönimistä, haukkumista, naureskelua, perättömiä juoruja, uhkailua, päälle sylkemistä, tavaroiden piilottamista... Syyksi sanottiin se, että olen mukamas tyhmä ja ruma läski. Homma paheni vähitellen, ja viidennellä luokalla masennuin täysin. Lintsasinkin kerran kun en uskaltanut mennä kouluun. Kuudennella luokalla en uskaltanut välillä liikkua ulkona koulun jälkeen, kun porukka haukkui, huuteli kaikenlaista ja uhkaili hakkaamisella vastaan tullessaan. Kuudennella harkitsin ensimmäisen kerran itsemurhaa.
Kerroin toki opettajalle kiusaamisesta. Hän käski olla välittämättä. Parin viikon kuluttua pari meidänluokkalaista meni kertomaan asiasta opettajalle, ja hän tuli kysymään minulta, miksen ollut itse kertonut, että minua kiusataan. Lupasi hoitaa asian, mutta mitään ei tapahtunut.
Yläasteella tilanne hiukan helpotti, mutta jatkui kyllä. Sama juttu lukiossa. Lukion toisella luokalla sairastuin skitsofreniaan. Suurimmaksi syyksi lääkäri totesi kiusaamisen. Lukio oli pakko jättää kesken.
Nyt olen ollut kolme vuotta työ- ja opiskelukyvytön, sairas ja köyhä. Olen kärsinyt sairaudestani kovasti. Ihmisten asenne on halveksiva. Lääkkeet tekevät tokkuraiseksi. Elämä on aika-ajoin yhtä helvettiä. Ajattelen usein, että jossei minua olisi kiusattu, olisin nyt yliopistossa, kirjoittaisin kirjaa, en olisi ihan näin köyhä, ja ennen kaikkea, olisin muiden silmissä normaali.
Mietin usein myös keinoja kostaa kiusaajilleni. Sisälläni on niin paljon vihaa, että mieleni tekisi aiheuttaa heille ihan kunnolla vaikeuksia. Tehdä heidän elämästään samanlaista helvettiä kuin omani on ollut.
Että tällasta..
Vastaukset 8
Vanhimmat
En pysty edes ymmärtämään noinkin pitkään jatkuneen kiusaamisen tuloksia, mutta koitan nyt jotain tähän kehittää.
Itse selvisin koko ala- ja yläasteen lähes kokonaan ilman kiusaamista, joskin ongelmia oli muilta suunnilta. Kotona hommat kuralla, niinpä jo kolmannella luokalla alkoi olla sitä että yleensä maanantaisin en vain jaksanut nousta kouluun. Väsymys (jota sittemmin on krooniseksi epäilty) oli jatkuvaa. Yläasteen alussa iski sitten sen lisäksi depressio joka hankaloitti elämää suunnattomasti.
Ammattikoulussa sitten tuli tutuksi tuo kiusaaminenkin. Kun olen aina verhoutunut mustaan, niin siitähän sitten sai kuulla. Musiikkimaku ei muita miellyttänyt, seksuaalinen suuntautuminen kyseenalaistettiin jne. Perus skeidaa. Sitten mukaan alkoi tulla päivittäinen väkivalta. Se oli aika rankkaa kun muutenkaan ei elämänilo ollut kovin kovassa huudossa. No, kiusaajilla oli se yksi pääpiru, kuten aina, ja viha tätä kohtaan kasvoi päivä päivältä. Mutta ammattikoulu oli ja meni.
Sitten menin armeijaan jossa sitten 9kk:n jälkeen jouduin taas tekemisiin tuon yhden kiusaajani kanssa jonka virnistely ja päänaukominen toi muistot ja masennusjakson. Voimat se vei myös täysin sillä sitä idioottia piti katsella vielä 3 kuukautta, joka tosiaan riitti laukausemaan depiksen 1.5 vuodeksi, perkele.
Nyt tuosta armeijasta on aikaa 3 vuotta ja pikkuhiljaa alkaa elämä mennä parempaan suuntaan. Väsymys ja masentelut nyt varmaan ovat tulleet jäädäkseen nukkumisongelman takia mutta ainakin viha on hieman laantunut. Mutta silti, vielä vuosien jälkeenkin saan satunnaisia raivokohtauksia joiden vallassa saattaisin tehdä tuolle yhdelle ihmiselle jotain pahaa, vaikken väkivaltaa olekaan koskaan suosinut. Myöskään itsetunto ei tuosta kolauksesta ole selvinnyt. Rintalasta vaivaa välillä kun se eräässä tappelussa sai murtuman. Terve en koe henkisesti olevani (lähinnä äärimmäisen tasapainoton ja voimaton, toisinaan ei tahdo jaksaa nähdä huomista, jatkuvaa unilääkkeiden ja välillä mm. Liton syöntiä) mutta tyttöystävä, työpaikka ja loistava kaveripiiri auttaa jaksamaan.
En tiedä auttaako äskeinen tarina ketään mutta tulipahan kirjoitettua. Sieltä puuttuu paljon asioita mutta juuri nyt en halua niitä edes miettiä. Lopuksi haluaisin kuitenkin sanoa, että älkää kiusatut jääkö paikoillenne sen asian asian kanssa. Jos on agressioita, niin purkakaa ne vaikka liikuntaan (itse nostin omaa painoani 8 kiloa punteilla silloin) tai vastaavaa. Älkää vajotko kyynisyyteen, vaikka se välillä tuntuukin ylitsepääsemättömältä. Itselläni myöskin ehkä se suurin auttaja koko elämän aikana on ollut musiikki. Sen kuuntelu ja säveltäminen. Taiteista ja harrastuksista löytyy varmasti jotain mihin voi tuntojaan purkaa. Eikä tietysti pidä unohtaa läheisiään, vaikka itse olenkin pyrkinyt välttämään heidän "kuormittamistaan" omilla ongelmillani.
No, mutta itse taidan mennä sänkyyn pyörimään kun pitäisi kahden tunnin päästä jo herätä. Pitäkääpä lippu korkealla.
Kiusaajat yleensä haluavat toisen kärsivän ja saavan pahan mielen. Itsemurha on täysi luovutus ja liian helppo sellainen. Kiusaajien pitää antaa itse kärsiä samallatavalla kuin kiusattu, jolloin hekin tietävät miltä se tuntuu!
Jos sinulta on menny työ ja elämä kiusaamisen takia, niin eihän sellaista voi antaa anteeksi. Siinä tilanteessa ei ole mitään hävittävää. Tuhoa kiusaajien elämä, kuten he tuhosivat sinun!
Ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Tiedän itsekkin kokemuksesta, mitä kiusaaminen voi aiheuttaa. Moniin ongelmiini ainoa selitys on kiusaaminen. Sellaista ei vaan voi antaa anteeksi, eikä valitettavasti edes unohtaa.
kiusaamisen lopettamiseksi? En halua olla mitenkään jälkiviisas, mutta olen itse ollut 4vuotta koulukiusattuna ja olisin sitä yhä jos olisin jättänyt asian opettajalle kertomiseen. Itsellenikin tuo "Älä välitä" -lausahdus on niin tuttu ja kyllä mielestäni opettajat sen sanoessaan määrittelevät niin pileen kuin vaan voi olla. Harvan niin nuoren koululaisen, kuin minäkin olin kiusattuna ollessani on todella vaikea olla välittämättä, jos koulussa suolletaan niskaan sitä mitä sylki suuhun tuo.
Harva opettaja varmaan tulee edes ajatelleksikaan, että oppilas jota haukutaan muutaman kerran tunnilla, voi sitten opettajan selän takana olla paljon aktiivisemmin koulukiusattu.
Harva koulukiusaustapaus edes on noin surkea. Yleensä se on vain jotain haukkumista, mikä loppuu lukiossa. Siellä kiusattu saa itselleen yhden kaverin ja tyttö/ poikaystävän.
Kuitenkin sille jää jotain traumoja tosta ja plääplää.
Silleen.
haukkumista.. eiei. useimmissa tapauksissa kiusaaminen on suurimman osan peruskoulusta kattavaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, eristetään muista luokkalaisista yms. eikä se lopu mitenkään. vaikkei joskus päin naamaa mitään sanottaisi, selän takana kyllä puhutaan.
ja kavereita ei enää saada sen jälkeen niin helposti. itsetunnosta ei ole mitään jäljellä eikä sosiaalisia taitoja juuri ole.
mieti aivoilla, saatana..
Jotaan syrjimistä, pahan puhumista, potkimista ja haukkumista. Siinä sulle koulukiusatun stereotyyppi.
Harvat kkiusaajat täällä päin kiusaa ton pahemmin.
Ja noissa asioissa ei sitten varmaan olekaan mitään pahaa..