Aaamulla herätessä ajatukset tuntuvat kirkkailta ja muodostelen lauseita siitä ,mitä kirjoittaisin tähän.Nyt kuitenkin asiat alkavat unohtua lueskeltuani aamun uutisia.Mutta koetetaan vielä.
(Ensinnäkin ihminen on kuulema herätessään 0,5 promillen humalaa vastaavassa tokkurassa ,joten aamun ensimmäiset ajatuksetkin saattavat kulkea vapaammin ja luovemmin kuin tuntia myöhemmin.)
Piti kertomani siitä ,miten olen alkanut mutisemaan ääneen jälkeenpäin samoja asioita ,mistä puhuin aiemmin jonkun kanssa.Saatan tuntea mielihyvää tai epävarmuutta.
Ajattelen ,että olenko tarpeeksi itseohjautuva ajattelussani vai ohjaako minua alistuva/kapinoiva/hyväksyntää hakeva/hylätyksi tulemisen pelkoa kokeva lapsi minussa/minun persoonallisuudessaniVaiko ohjaako minun ajatteluani hylkäävä/ankara /arvosteleva/negatiivisesti reagoiva vanhempi
.(lapsuuden ja nuoruuden kehityksen tulos-on todettu ,että ilman hyvää isäsuhdetta kasvaneilla pojilla muodostuu "ankara vanhempi" persoonallisuuden puoli,joka aiheuttaa ylivoimaisen itsearvostelun lähteen)
Itseohjautuvuus on vähäistä/oman suunnan määrittely on kuin hernerokkasumussa ohjaamista.
Minussa oleva aikuinen on liian hento liian vähän ajatteleva.Oma ohjautuvuus puutteellista.Mielipiteen muodostus elämäntilanteista puutteellista.Itse itsensä toiminnan arvostelu puutteellista.
Esim: jokainen kokenut ihminen tietää ,että olemme moninaisia.Emme ole pelkästään hyviä tai pelkästään huonoja.Teeme jossain erittäin hyvin ehkä enimmäkseen melko hyvin ,joskus teemme virheitä-ne kuuluvat normaaliin ihmiseen.
Olen persoonassani kapinoivan lapsen ja rankaisevan vanhemman temmellyskenttänä ,saatan joskus heittäytäkin pahantapaisiksi tai sitten voin heittäytyä ilkeäksi sättijiksi ja henkiseksi kiduttajiksi muita kohtaan.
Aikuisen osuuden kasvattaminen lisäisi itseohjautuvuutta.Aikuisen ajattelusta käsin ohjaisin itseäni näkemään mitkä ovat realistiset vaatimukset itseäni ja ihmisiä kohtaan-eli kasvattaisin itsessäni lempeää vanhempaa/hyväksyvää vanhempaa ,jolloin minussa oleva rettelöivä lapsikin rauhoittuisi.
Minuuteni osassa piilevä ankaruus tuleekin esille epäsosiaalisina tekoina, reaktiona oman voimakkaasti syyllistävän vanhemman vaativuuteen.
Terapiassa olisi siis rakennattava realistista aikuista minuun ,joka hillitsee rankaisevaa vanhempaa realismiin perustuvilla ajatusmalleilla,strategioilla.Sisäinen puhe olisi voimistettava ja opetettava käynnistämään aikuisen osuus.Terapeutti toimiikin apu-aikuisena niinkauan kunnes potilaan oma aikuinen kasvaa tarpeeksi vahvaksi ja aktiiviseksi.
Terapeutin ääni toimii pitkään terapian jälkeen potilaan tukena hänen elämässään ,mutta taitaa olla niin ,että asiat eivät olekaan ihan kohdallaan ,jos aikuisena toimii edelleen terapeutin ääni joka vaimenee pikkuhiljaa vuosien myötä,jos siinä vaiheessa kun terapeutin tukea antava ääni vaimeni minulla ei ollutkaan sitä omaa aikuista ihan itsenäisenä kehittynyt ,niin alkoi pitkä luisu takaisin alkuperäiseen pisteeseen.
Olemme liian yksilökeskeisiä.Emme voi pärjätä tässä maailmassa ilman keskustelukumppaneita.Johonkin meidän on peilattava todellisuuttamme.Testattava aikuisemme ajattelua/vahvistettava sitä keskustelemalla todellisuudesta.
(Ensinnäkin ihminen on kuulema herätessään 0,5 promillen humalaa vastaavassa tokkurassa ,joten aamun ensimmäiset ajatuksetkin saattavat kulkea vapaammin ja luovemmin kuin tuntia myöhemmin.)
Piti kertomani siitä ,miten olen alkanut mutisemaan ääneen jälkeenpäin samoja asioita ,mistä puhuin aiemmin jonkun kanssa.Saatan tuntea mielihyvää tai epävarmuutta.
Ajattelen ,että olenko tarpeeksi itseohjautuva ajattelussani vai ohjaako minua alistuva/kapinoiva/hyväksyntää hakeva/hylätyksi tulemisen pelkoa kokeva lapsi minussa/minun persoonallisuudessaniVaiko ohjaako minun ajatteluani hylkäävä/ankara /arvosteleva/negatiivisesti reagoiva vanhempi
.(lapsuuden ja nuoruuden kehityksen tulos-on todettu ,että ilman hyvää isäsuhdetta kasvaneilla pojilla muodostuu "ankara vanhempi" persoonallisuuden puoli,joka aiheuttaa ylivoimaisen itsearvostelun lähteen)
Itseohjautuvuus on vähäistä/oman suunnan määrittely on kuin hernerokkasumussa ohjaamista.
Minussa oleva aikuinen on liian hento liian vähän ajatteleva.Oma ohjautuvuus puutteellista.Mielipiteen muodostus elämäntilanteista puutteellista.Itse itsensä toiminnan arvostelu puutteellista.
Esim: jokainen kokenut ihminen tietää ,että olemme moninaisia.Emme ole pelkästään hyviä tai pelkästään huonoja.Teeme jossain erittäin hyvin ehkä enimmäkseen melko hyvin ,joskus teemme virheitä-ne kuuluvat normaaliin ihmiseen.
Olen persoonassani kapinoivan lapsen ja rankaisevan vanhemman temmellyskenttänä ,saatan joskus heittäytäkin pahantapaisiksi tai sitten voin heittäytyä ilkeäksi sättijiksi ja henkiseksi kiduttajiksi muita kohtaan.
Aikuisen osuuden kasvattaminen lisäisi itseohjautuvuutta.Aikuisen ajattelusta käsin ohjaisin itseäni näkemään mitkä ovat realistiset vaatimukset itseäni ja ihmisiä kohtaan-eli kasvattaisin itsessäni lempeää vanhempaa/hyväksyvää vanhempaa ,jolloin minussa oleva rettelöivä lapsikin rauhoittuisi.
Minuuteni osassa piilevä ankaruus tuleekin esille epäsosiaalisina tekoina, reaktiona oman voimakkaasti syyllistävän vanhemman vaativuuteen.
Terapiassa olisi siis rakennattava realistista aikuista minuun ,joka hillitsee rankaisevaa vanhempaa realismiin perustuvilla ajatusmalleilla,strategioilla.Sisäinen puhe olisi voimistettava ja opetettava käynnistämään aikuisen osuus.Terapeutti toimiikin apu-aikuisena niinkauan kunnes potilaan oma aikuinen kasvaa tarpeeksi vahvaksi ja aktiiviseksi.
Terapeutin ääni toimii pitkään terapian jälkeen potilaan tukena hänen elämässään ,mutta taitaa olla niin ,että asiat eivät olekaan ihan kohdallaan ,jos aikuisena toimii edelleen terapeutin ääni joka vaimenee pikkuhiljaa vuosien myötä,jos siinä vaiheessa kun terapeutin tukea antava ääni vaimeni minulla ei ollutkaan sitä omaa aikuista ihan itsenäisenä kehittynyt ,niin alkoi pitkä luisu takaisin alkuperäiseen pisteeseen.
Olemme liian yksilökeskeisiä.Emme voi pärjätä tässä maailmassa ilman keskustelukumppaneita.Johonkin meidän on peilattava todellisuuttamme.Testattava aikuisemme ajattelua/vahvistettava sitä keskustelemalla todellisuudesta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Luin tuon perfektionismi jutun alla.
Isämme hyväksyisivät kyllä ei-toivotun kakaransakin ,jos siitä tulisi jotakin,mutta jos siitä ei tule,niin vähissä ovat syyt olla missään yhteydessä ei-toivottuun kakaraansa myöhemmällä iällä.
Oman elämänhistoriani kautta olen tullut siihen tulokseen ,että kapitalismin arvot määrittävät isäni ajatusmaailman ,jota protestanttinen usko myötäilee.
Protestantismissa ihminen on paha,syntinen.Armo pelastaa ja armoa saavat ahkerat.
Muinaisessa katolisuudessa Jumala rakasti laiskojakin-siis ennen teollistumista.Koska teollistumienn tarvitsee ahkeria on koko maailmanselitysfilosofia rakennttu uusiksi tukemaan teollisuuden tarpeita.Perfektionisti on siis kiltti ja kuuliainen teollistumisen ajalle.
Aikuinen ihminen ei oikeesti hirveesti ajattele eikä käytä ajatteluaan kuin vaativissa tilanteissa. Että silleen...
Mulla joskus myös hankaluuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä, toisaalta kun seuraa tämän liittymistä sosiaaliseen sen hetkiseen ympäristöön, asia ei ole niinkään kummallinen, että lähtisin omaa sisäistä puhettani muuttamaan ulkoiseksi. Se ei oikeasti välttämättä kiinnosta sen hetkistä lähipiiriäni eikä siten olen kannaltani edullista, toki hiukan tilanteesta riippuen...
Tästä joku viisas terapeutti voisi taas todeta, että syytän ja syyllistän ympäristöäni leimaten jo etukäteen, joka ei ole oikein heitä kohtaan. Kaiken täytyy lähteä itsestä, mutta onko itsestä lähteminen edullista, myöskään muille osapuolille? Jos se ei ole edullista edes itselleni?
Mulla on pitkiä kokemuksia ns. terapeuttisista hetkistä mm. sairaaloista, avohoidosta, laitoskuntoutuksesta ja yhä näitä vain haluttaisiin jatkaa...
Epäedullisuus on jo todettu monessakin kohtaa. Heidän mielestään kyse on tottakai mun omasta sopeutumattomuudesta, siitä ja siitä ja nimenomaan siitä seikasta, mistä asia ei johdu ja jonka perusteluun voin itse vedota omaan kokemusmaailmaani mun menneisyydessä, mutta kun katsoo muita tällaisia kuntoutujia, tilastoja yms. niin ei hyvältä näytä nämä heidän perustelunsa. En täysin ymmärrä miksi sopeutua tuollaisiin tilanteisiin, jotka parhaimmassa tapauksessa vaarantavat sekä minut että muut.
sivuilla, josta voisit mahdolisesti löytää apua tai uusia positiivisia ajatuksia itsellesi. Oli naistenlinja tms. Myös naisasiaunionin sivuilta voisit löytää apua.
Naiset tietty miettivät eniten ,mitä sanovat tai eivät sano.Miehet varmaankin puhuvat enemmän ulos sellaista ,mikä on hiukka ronskia muita kohtaan.Tiedä häntä...
Onneksi on tämä netti ,jossa voi sanoa paljon sellaisia asioita ,mitä ei voi esim työpaikalla ilmaista erinäisten esteitten vuoksi (kaikki eivät ymmärrä kaikkea ,eikä moni ymmärrä paljon mitään.Ryhmässä mennään monesti sen tietämättömimmän ehdoilla.Olisi tietty järkevää tavoitella pääsyä mahdollisimman monipuolisesti osaavaan porukkaan ,jos kokee ,ettei yksinkertaisten seura riitä ja siihenhän pääsee vain olemalla itsekin kyvykäs ja hankkimalla koulutusta rutosti)
Täytyy olla ns. norminainen ollakseen jotakin. Hassua tässä on se, ettei mitään norminaista ole olemassakaan. Haettaisiinko tässä itselle jotain mallia siitä, mitä pitäisi tehdä, mitä harrastaa, mitä lukea, mitä laittaa ruoaksi? Ainakin muutamia vuosia sitten tää oli aika yleistä... Hirveän aikaa vievää tuon täytyy olla.
Jotenkin tuntuu, ettei voi aina olla oma itsensä joidenkin naisten ja miksei miestenkin seurassa. Ehkä miehillä on erilainen maailma, jolla ollaan ns. pinnalla, jota nainen, ainakaan heti, ei huomaa. :) Tai sitten heillä vain yksinkertaisesti on huono päivä, koska heillä on oikeus siihen. Mielestäni todella tylsää ja naurettavaa, varsinkin jos tämä on jatkuvaa...
En ole töissä, en tiedä työpaikan sisäisistä suhteista yhtään mitään, joten en sitä voi kommentoida. Työkokeiluissa olen kuitenkin ollut monessakin paikassa. Mitään hierarkista järjestelmää en sinänsä ole huomannut. Tottakai on kuppikuntia ja "kuppikunnattomuutta". Niiden paikkansapitävyydestä en sitten pitkällä aikavälillä seuraten voi tietää.
Onko tämä populäärikulttuuria pahimmillaan vaiko kenties pärhaimmillaan?
Ryhmän toiminnasta ja ryhmän rakenteista löydät kyllä tietoa.
Esim nuo mainitsemasi kuppikunnat ovat eräs ryhmänmuodostumisen vaiheita.
Jos ryhmä jää jumiin kuppikuntavaiheeseen sen kehitys on pysähdyksissä.
Johtajan on osattava ryhmän ohjaamisen taidot ,jotta ryhmä jatkaa kehitystään.
Johtamiskoulutus on monasti työvuorojen tekemistä,toimintakertomuksen ja toimintasuunnitelman tekemistä ,kehityskeskustelujen tekemistä ,mutta onko ryhmänjohtamisen koulutusta ?
"" Lainaus (
(lapsuuden ja nuoruuden kehityksen tulos-on todettu ,että ilman hyvää isäsuhdetta kasvaneilla pojilla muodostuu "ankara vanhempi" persoonallisuuden puoli,joka aiheuttaa ylivoimaisen itsearvostelun lähteen))
""
Minulla oli/on hyvä isä suhde, yli ajatteleva ja passaava kaikki olen saanu mitä olen tarvinu, mutta silti arvostelen omia tekojani liikaa ja en oikeen uskalla elää koska en usko omaan kykyyn elää.
Siinä lienevät sinun kohdallasi ne avainsanat.
Sinä olet saanut huomiota ja hyvyyttä ja läsnäoloa ja välittämistä-mutta vanhempasi ei ole uskonut sinun kykyihisi (on minun arvaukseni)
Se mitä ajattelemme lapsiemme kyvyistä taitaa olla enimmäkseen heijastumaa siitä mitä ajattelemme omista kyvyistämme.Itsekin joudun usein pyytämään tätä anteeksi lapsiltamme: "sori ei tää nyt taaskaan johtunut teistä ,vaan siitä mitä minä itse tunnen ja ajattelen"-mutta moniko vanhempi on perehtynyt psykologiaan ? Elämää eletään useimmiten vaistonvaraisesti--vaikka tietoakin olisi tarjolla elämäntaidoista.
Sinunkin kannattaisi paneutua menemään kasvattajasi nahkoihin ja kuvitella mitkä hänen ajatuksensa hänestä itsestään ovat-voisit myös keskustella aiheesta.Kysy: miten koet itse pärjänneesi elämässä ,miten suhtaudut monimutkaisiin ongelmiin (esim autonrenkaan vaihtaminen) koetko avuttomuutta vai koetko asiat hauskoiksi pikku "älykkyystesteiksi" ,älynystyröitä kiihottaviksi haasteiksi vai altko parkua mammaa avuksesi,kun olet avuttomuuden tunteen vallassa.
Kehitä itsessäsi tiedemiehen asennetta.Tutki ongelmia.ole niitä kohtaan utelias .Eivät ne sinua pure.Pistä aivosolusi liikkeelle.Harjoittele netissä ratkaisemaan erilaisia tehtäviä.Anna itsellesi aikaa ongelmien parissa.
Ota järki käteen.Katso muita ihmisiä ja huomaa ,että kukaan ei ratkaise sekunnissa niitä samoja ongelmia ,joita sinä kauhistelet.
Useimmiten tullainen jumiin jääminen johtuu alhaisesta ahdistuneisuuskynnyksestä ongelman edessä ,joka saa luopumaan yrittämästä.
Pikkuhiljaa voit lisätä aikaa yrittämiseen.
Kukaan ei luo maailmaa minuutissa.Tiedemiestenkin on pakerrettava vuosikausia ratkaistakseen edes pienenkin ongelman,mutta sitkeys palkitaan.Jos sinä osat kerran lukea ja kirjoittaa niin kaikki tiedonlähteet ovat avoinna edessäsi.Ja opit sinnikyyden avulla ratkaisemaan useimmat probleemat.
Kukaan ei ole seppä syntyessään jokaisen on ponnisteltava osatakseen jotakin.Sinun on vain annettava itsellesi aikaa oppia.
Eräs syy miksi kasvattajasi teki asioita puolestasi oli hänen oman ahdistuneisuuden sietokynnyksensä mataluus ,jolloin hän ei kyennyt opastamaan lasta tekemään lapsen avuttomalla tavalla asiota.
Vanhemman on siedettävä lapsen avuttomuutta ja ajateltava ,että jonain päivänä tuo palloon osumaton sulkapalloilijan alku voittaa kaikki vastustajansa.
On hienoa nähdä vuosikymmen myöhemmin miten tuo toive upesti toteutuu.