Lapset aina äidille.

Erosin reilu 2 v sitten jolloin poikamme oli 3v.
Minä ulkoilin ja leikin pojan kanssa kun taas ex puoliso kävi esim ulkona pojan kanssa vain kerran. Ei ole edelleenkään käynyt kertaakaan pojan kanssa leikkimässä ulkona. (Asuvat kerrostalossa)
Olisin kalunnut pojan itselleni erotessamme mutta sosiaaliNAISET tyrmäsivät täysin ajatuksen huolimatta exän juomisesta aina kun mahdollista ja huolimatta muiden mielipiteistä, mm exän sukulaisten.
Nyt poika ei haluaisi millään lähteä takaisin äidilleen ja on pari kertaa maininnut että saa tukkapöllyä ja luunappeja äitinsä uudelta "miesystävältä" (22v)
SosiaaliNAISTEN mielestä voisin puhua exän kanssa asiasta, minkä teinkin mutta siinä kaikki mitä asialle voi tehdä.
On aivan fakta homma että poika tulee joskus minulle mutta onko järkeä pilata lapsuus sillä että äidit saavat pitää oikeutensa lapsiin.
Ainakin minulle on tullut tunne että täällä ei ole lastensuojeluviranomaisia vaan ne ovat äitiensujeluviranomaisia.
151131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Minullekin kävi noin 14 vuotta sitten.
Sosiaalitoimistossa sanoivat ihan suoraan että lapsen olisi parempi olla minulla, mutta he määräävät lapsen äidilleen jos asia menee oikeuteen. Minkäs teit.
Tänä päivänä asiat ovat vieläkin samalla lailla kuin silloin. Yksinhuoltaja äitien lapset ovat suhteessa muuhun väestöön yhteiskuntakelvottomampia.
Johtopäätös tästä sosiaalitätien suuresta viisaudesta on, että he vaan haluavat varmistaa asiakaskunnan riittävyyden.
Toinen tärkeä seikka on elatusmaksut. Koska yleensä mies tienaa enemmän kuin nainen, lapsi tuomitaan äidilleen. Lapsihan voi vaikka häiritä isää toimeentulon hankinnasssa.
Elatus sopimusta tehdessäni he eivät olleet mistään muusta kiinnostuneita kuin siitä että maksan elatusavun ajallaan, etteivät he sitä joudu maksamaan.
Tämä miesten sortaminen olisi viimein loputtava.

Äänestä

Ette näköjään osaa pitää puolianne. Tiedän monta yksinhuoltajaisää, jotka ovat taistelleet lapset itselleen. Yhdessä tapauksessa jopa kyseenalaisin keinoin. Tuttua on se, että isät luovuttavat suosiolla, kun olettavat äidin kuitenkin saavan lapset itselleen eivätkä isät edes yritä vastustaa. Kasvakaa aikuisiksi!

Äänestä
  • Eli minun pitäisi rikkoa lakia niinkö?
    Minä tunnen monta samanlaista tapausta kuin itselläni on ja kukaan isistä ei ole saanut lapsia
    ennenkuin ex puoliso on töpännyt tosi rankasti.
    Millaisia keinoja sinä suosittelet?

    Äänestä

  • Petteri kirjoitti:

    Eli minun pitäisi rikkoa lakia niinkö?
    Minä tunnen monta samanlaista tapausta kuin itselläni on ja kukaan isistä ei ole saanut lapsia
    ennenkuin ex puoliso on töpännyt tosi rankasti.
    Millaisia keinoja sinä suosittelet?

    No mikset vie juttua oikeuteen ja hanki todistajia, jotka tietävät, ettei äiti ole ikinä edes ulkoillut lapsen kanssa?? Kyllä tuollainenkin asia voi olla ratkaiseva näyttö sinun puolestasi.

    Äänestä

  • Petteri kirjoitti:

    Eli minun pitäisi rikkoa lakia niinkö?
    Minä tunnen monta samanlaista tapausta kuin itselläni on ja kukaan isistä ei ole saanut lapsia
    ennenkuin ex puoliso on töpännyt tosi rankasti.
    Millaisia keinoja sinä suosittelet?

    1. Älä muuta pois lasten luo vaan jää yhteisen asuntoon
    2. Aloita jo hyvissä ajoin ennen eroa hankkimalla kiristysaseita
    3. Turvaa omaisuus ennen eroa, siirrä säästöt ym esim. ulkomaille
    4. Eron kynnyksellä uhkailet, lyöt (varovaisesti ettei jää jälkiä), tuot uusia naisystäviä ym kotiin että nainen älyää lähteä - mutta älä päästä lapsia
    5. Sen jälkeen palkkaat parhaat juristit - vaimolla ei ole enää rahaa tähän
    6. Kerrot kaikille kuinka psyykkisesti sairas vaimo on
    7. Varmistat että lapsetkin ajattelevat samoin
    8. Parin vuoden päästä kun on oikeudenkäynti niin on aika selvä peli

    Äänestä

  • ex-vaimo kirjoitti:

    itsellesi näin? kuullostaa aika raskaalta projektilta, ei tuohon kaikki pysty, ja noin toimiessa ei elämä lapsillakaan mitään herkkua varmasti ole!!

    Äänestä

  • huh-huh kirjoitti:

    itsellesi näin? kuullostaa aika raskaalta projektilta, ei tuohon kaikki pysty, ja noin toimiessa ei elämä lapsillakaan mitään herkkua varmasti ole!!

    oikeudenkäynti on parin kuukauden kuluttua ...

    Äänestä

  • ex-vaimo kirjoitti:

    oikeudenkäynti on parin kuukauden kuluttua ...

    Tarkoitus nyt kuitenkin on turvata lapsen oikeudet eikä tapella exän kanssa hinnalla millä hyvänsä. Tähän mennessä olemme pystyneet sopimaan kaikesta ja saan pojan luokseni milloin haluan.
    Toki jos minulla olisi mahdollisuus saada poika itselleni niin olisin mennyt oikeuteen mutta niinkauan kun ex ei ole täysi alkkis niin minulla ei ole toivoa. Vierestä olen seurannut vastaavaa tapausta ja isä sai lapset vasta kun lasten äiti oli viikkokausia juomassa ja välillä putkassa.

    Äänestä

  • ex-vaimo kirjoitti:

    1. Älä muuta pois lasten luo vaan jää yhteisen asuntoon
    2. Aloita jo hyvissä ajoin ennen eroa hankkimalla kiristysaseita
    3. Turvaa omaisuus ennen eroa, siirrä säästöt ym esim. ulkomaille
    4. Eron kynnyksellä uhkailet, lyöt (varovaisesti ettei jää jälkiä), tuot uusia naisystäviä ym kotiin että nainen älyää lähteä - mutta älä päästä lapsia
    5. Sen jälkeen palkkaat parhaat juristit - vaimolla ei ole enää rahaa tähän
    6. Kerrot kaikille kuinka psyykkisesti sairas vaimo on
    7. Varmistat että lapsetkin ajattelevat samoin
    8. Parin vuoden päästä kun on oikeudenkäynti niin on aika selvä peli

    Olen sivusta seurannut melko samanlaista tarinaa.
    Mies voi olla aivan häikäilemätön halutessaan lapset itselleen.Minun tuntema mies otti jopa ex-vaimon asumaan lasten kanssa luokseen..sai lapset samaan osoitteeseen,kiristi sitten suunnitellusti exän pihalle.HELPPOA!
    Lasten isäkin voi olla yksi piru lapsilleen ja niiden omalle äidille.Tarpeeksi kylmällä ja kierolla luonteella mieskin puhuu lastenvalvojan ja käräjätuomarin pyörryksiin.

    Äänestä

vaan vanhemmat voivat yhdessä sen sopia - tai sitten käräjäoikeus. On samantekevää mitä lastenvalvoja sanoo siitä. Hakemus käräjäoikeuteen niin sitten saat päätöksen.

Äänestä
  • Lastenvalvojan mielipide on tärkeä oikeudessa.

    Äänestä

  • oma kohtainen kokemus kirjoitti:

    Lastenvalvojan mielipide on tärkeä oikeudessa.

    Käräjäoikeus voi pyytää sosiaalitoimesta lausunnon - ja lausunnon laativat lastensuojelun sosiaalityöntekijät - ei lastenvalvoja.

    Äänestä

se on niin, että jostain syystä lapset katsotaan kuuluvan äitinsä luokse, jos tässä maassa on miehiä jotka haluavat lapsen/lapset itselleen niin kyllä siitä joutuu tappelun oikeudessa käymään. ilmeisesti kovin moni ei tähän halua lähteä..mutta jos rahkeet (lue rahat)riittää niin kyllä kannattaa taistella, itse olen sitä mieltä että aina pitäisi tutkia kumpi vanhemmista on lapsen etua ajatellen parempi. tuttavapiiristäni esimerkki: nainen jolla oli kaksi lasta n, 1 ja 2v tapasi miehen, meni naimisiin, ja tämä uusi mies adoptoi eli otti nämä lapset omalle nimelleen, ei mennyt kuin pari vuotta niin rouva lähti toisen miehen matkaan, mutta eipä saanut lapsiaan itselleen vaikka tuo mies ei ollut edes biologinen isä, eli ei muuta kun käräjöimään jos lapsen itsellesi haluat ei ole mahdotonta.

Äänestä

Liian usein lapset päätetään antaa äidille,
koska "lapsethan tarvitsevat äitiä".
Eikö sitten isää?
Ja naisilla on eräs voittamaton ase,
jos muu ei auta; insesti.
Se on niin helppo sosiaalitoimistossa lipsauttaa,
että isä taitaa tykätä touhuta lasten kanssa liian läheisesti. Ja sossun pitää tutkia tapaus.
Jo asian tutkiminen tuottaa suurta tuhoa.
Eipä taida äipät paljon lapsiaan ajatella, kun tällaisia syytöksiä esittävät.
Lapset ne siinä kärsii, paljon enemmän kuin syytön isä. Kirjoitan siis vain tapauksista, joissa nainen keksii jutut saadakseen lapset itselleen.
Ja jos mies juhlii joku viikonloppu, hänestä tehdään äkkiä alkoholisti, mutta samanlailla käyttäytyvä nainen vain "rentoutuu".
Ja koska yleisesti ottaen suurin osa yksinhuoltajista on naisia, ajatellaan, et naiset on siinä parempia. Ja katajanmarjat, sanon minä! Sukupuolella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kumman luona lasten on parempi! Toki suurimmassa osassa tapauksista lasten olisi hyvä molempien luona, mutta...
Minä valmistun piakkoin "sossutantaksi"
ja aion pysyä (näinkin rankasti muiden naisten mielipiteistä erovissa) mielipiteissäni!!
Ei ole kovin kiva kuunnella päiväkodissa kun lapsi itkee sitä, että he aiheuttavat isille ja äipälle riitaa. Ja kuinka sanatarkasti he muistavatkaan tiettyjä lauseita, kuten
"äitisi on psyykkisesti sairas" ja " se on se isäsi uusi huora"

Niin ja vielä; minulla ei ole omia lapsia, en puhu siis "asiantuntijana", mutta olen nähnyt kaikenlaista työn ja opiskelun ohessa!

Äänestä
  • mun (meidän) lapset ovat viikko/viikko joka todella toimii. Ensimmäistä kertaa voin olla ISÄ koska todella saan sen vastuun ja opin miten sitä kantaa. Vastuu lapsesta (lapsen kannalta) ei ole sitä että toinen vanhemmista syssää vastuun toisen niskoille. Minkä näköistä se on lapsen näkökulmasta? Miten tytär ymmärtää että MIES ei huolehdi? Ovatko kaikki miehet semmoisia? Mitä jos ei äiti huolehdi? Ovatko kaikki naiset semmoisia? Peräänkuulutan nyt lapsen oikeutta-en äidin tai isän. Vanhemmat pärjäävät AINA, lapsi on puolustuskyvytön...

    Miten lapsen oikeus voi asettaa aikuisen juriidisen aseman kyseenalaiseksi? Juridiikka ei todellakaan tiedä kasvatuksesta mitään.

    tv Pete
    kasvatustieteen maisteri...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Petteri kirjoitti:

Erosin reilu 2 v sitten jolloin poikamme oli 3v.
Minä ulkoilin ja leikin pojan kanssa kun taas ex puoliso kävi esim ulkona pojan kanssa vain kerran. Ei ole edelleenkään käynyt kertaakaan pojan kanssa leikkimässä ulkona. (Asuvat kerrostalossa)
Olisin kalunnut pojan itselleni erotessamme mutta sosiaaliNAISET tyrmäsivät täysin ajatuksen huolimatta exän juomisesta aina kun mahdollista ja huolimatta muiden mielipiteistä, mm exän sukulaisten.
Nyt poika ei haluaisi millään lähteä takaisin äidilleen ja on pari kertaa maininnut että saa tukkapöllyä ja luunappeja äitinsä uudelta "miesystävältä" (22v)
SosiaaliNAISTEN mielestä voisin puhua exän kanssa asiasta, minkä teinkin mutta siinä kaikki mitä asialle voi tehdä.
On aivan fakta homma että poika tulee joskus minulle mutta onko järkeä pilata lapsuus sillä että äidit saavat pitää oikeutensa lapsiin.
Ainakin minulle on tullut tunne että täällä ei ole lastensuojeluviranomaisia vaan ne ovat äitiensujeluviranomaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu