joille kaikki on todella helppoa ja halpaa. Kuitenkin tuntuu että noilla oikeilla työmailla kun heihin, tai heidän kaltaisiinsa törmää. Ovat he todella avuttomia ja täynnä mitä erikoisempia ajatuksia ja sovelluksia joita ei ole yleensä mahdollista heidän projekteihinsa edes rahalla soveltaa. Siinä sitten itketään typeriä suunnittelijoita ja tekijöitä jotka eivät suostu noihin eri lähteistä koottuihin omituisuuksiin.
Täältä taitaa löytyä ne 3 viisasta miestä
Pientalourakoitsija
191134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Oiva osoitus omasta älykkyyskapasiteetistasi: kuvittelet kykeneväsi profiloimaan nettikeskustelujen palstalla tietyn ihmistyypinja jopa löytämään hänet rakennustyömaaltasi!
Mutta itke sinä rauhassa (ehkä se helpottaa tuskaasi). Voisit myös opetella kirjoittamaan suomen kieltä, jotta ajatuksesi olisivat ymmärrettävässä muodossa.
30 v. aikana on kokemus opettanut aivan vekkuleita asioita, niin ihmisistä kuin asioistakin ja ennen kaikkea ihmisten (kuten kirjoituksesikin osoittaa) kykyä ymmärtää heille vieraita asioita, ne menevät yhdeksi sekametelisopaksi kun jokainen pyrkii löytämään ne parhaat asiat omaan projektiinsa.
Eipä ole suuremmin mitään tuskaa, eikä edes itketä, mutta taisitpa tunnistaa itsesi tuosta kirjoituksesta kun noin pahati älähdit.
Kun ei mitään muuta järkevää sanottavaa ole, voikin keskustelun kääntää kielioppiin, ja pyrkiä sillä saavuttamaan . . . mitä ?
Parantaako jotenkin omaa vajaavaisuuden tunnettasi kun projekti kusee sukille viisastelusi tähden. Toivottavasti sait tuosta riittävästi terapiaa ja jaksat taas keksiä uusia, mullistavia asioista joita pitäisi soveltaa.
Mikähän tuossa oli sinulle niin vaikeaa ymmärtää? Pitääkö kirjoittajan voi ottaa vastuu lukijan ymmärryksestä, joka ei näköjään ainakaan sinun tapauksessasi yllä kovinkaan korkealle. Mikä vika tuossa suomen kielessä oli??
Siinä oli esitetty kysymys, eikä analysoitu tai profiloitu mitään. Mistä sait tuollaisia analyyseja tehtyä??
johonka kalikka kolahtaa. Kukahan älähti - ja vielä kaksi kertaa??
häntää. Ei siis mitään mikä olisi edes voinut kolahtaa. Kaksi kertaa ??
Jos ei osaa laittaa pilkkuja ja pisteitä oikeille paikoille niin eipä ole kyse muusta kuin KIELIOPPIVIRHEESTÄ. Joku merkityshän näillä pisteillä ja pilkuilla on; ne jaksottavat ja rytmittävät kirjoitusta ja tekevät siitä selkeän.
Aika moni ihmisten parissa 30 vuotta tai kauemmin työskennellyt kuvittelee oppineensa kanssakulkijoista yhtä sun toista. Mitähän sinusta on opittu? Olisi ehkä houkuttelevaa tyypitellä ja kirjoitella "SINUNkaltaisista", mutta en kuvittele olevani kenenkään yläpuolella. Enkä varsinkaan kuvittele tietäväni millainen on joku palstalla kirjoitteleva ihminen oikeasti!
En siis tunnistanut itseäni nettidiagnoosistasi, kirjoitin vain ja AINOASTAAN tavastasi tyypitellä ja arvostella toisia. Asettua toisten yläpuolelle. Se jos mikä on mielestäni raukkamaista ja lyhytnäköistä.
Mikä oli muuten sinun JÄRKEVÄ sanottavasi? Se, että työmaallasi tapaat tyhmiä ihmisiä ja itse olet jumala? Valitan, en usko. Päinvastaisen kuvan vain annat itsestäsi.
P.s. Otan osaa projektisi kusemisesta, tuskasi ei kuitenkaan helpota keksimällä toisista perättömiä.
Jatka toki terapiaasi, olet sen tarpeessa ilmiselvästi.
Et siis ymmärtänyt edellistä kirjoitusta. No, sinua on ainakin helpompi tämän jälkeen ymmärtää.
analyysi älvärinkaupustelijan sielunmaisemasta.
jota niin mieluusti aina tuolla nimellä kutsut. Niinhän siinä käy kun kuvittelee olevansa niin viisas. Kirvestä kiveen vaan.
Ei oikein istunut sitten ajatusmaailmaasi tuo kirjoitus.
Tarjoaa tuota älvärikaupustelijaa jo joka paikkaan.
Mutta nämä kolme ylivertaista, nimittäin Älvärinkaupustelija, Talokauppias V ja tämä Pientalourakoitsija tekevät kaikki kolme ihan samat kirjoitusvirheet.
Lisäksi kirjoittelevat aivan yhtä vaikeasti skitsoontuneen juttuja.
skitsoilultasi vaan ehdit ja saat taas kerättyä itsesi kuoseihin. Miten voikin järkyttää jonkun henkistä tasapainoa noin pahasti palstan kirjoittelut. Alkaa näköjään jo vainoharhaisuus pääsemään pintaan.
Olisi välillä kiva lukea näkemyksiäsi palstan aiheista, eikä vain näitä kirjoitusvirhe ja älvärikaupustelija juttuja. Onko jotain sanottavaa rakentamisesta?
älvärinkaupustelija ruvennut käyttämään oikein nimimerkkiä? Oikein hyvä!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4000000000000010&posting=22000000016797499
Onkos siellä jetta-jeo-kastelli-jämerä-keksitähänmitäikinähaluat-toimistolla hiljaista kun täällä meuhkaat?
menes muualle mainostamaan!
pennut tai ainakin heidän asteella olevat pellet painua vittuun näitä keskusteluja sotkemasta. yritätte kirjoittaa viisaita mutta kirjoituksissanne ei ole mitään järkeä. Me rakensimme tilaelementtitalon, sillä meillä ei ollut varaa tumpuloida itse rakennuksella edes siivouksen vertaa.
täytyykin olla jos ei siivous luonnistu.
että ei ollut varaa olla pois töistä tai harrastuksista edes sen vertaa että olisi siivoukset hoitanut itse.