Huolestuttavaa

perhonen

Lueskelin tässä tätä palstaa ja päätin kirjottaa oman tarinan, vaikka en uskokaa siitä mitenkää hyötyväni. Oma alkoholin käyttö on vaan alkanut erityisesti viime aikoina huolettaa..

Alkoholia nauttiessa kaikki menee hyvin, kunnes tulee hetki jolloin ottaminen menee yli. Aluksi saan tarvittavan rohkeuden, että uskallan jutella tuntemattomien ihmisten kanssa. Normaalisti olen todella ujo, joten tarvitsen alkoholia vieraiden kanssa kommunikointiin. Uusiin ihmisiin tuskin tutustuisin ilman humalaa.

Mutta kun olen saanut hyvän humalan, en pysty lopettamaan, vaan viinaa on saatava lisää. Lopulta olen niin kännissä, että persoonallisuuteni muuttuu täysin, olen siis kuin toinen ihminen. Teen asioita, joita normaalisti en ikinä tekisi selvinpäin (yhden illan jutut ihan kenen kanssa vain, pettäminen, ystäville kiukuttelu ilman syytä). Muisti on alkanut mennä viime aikoina todella helposti, enkä muista edellisestä illasta yleensä juuri mitään. Se on alkanut eniten huolettaa.

En kuitenkaan usko että pystyisin lopettamaan alkoholin käyttöä kokonaan, enkä edes ole varma haluanko. Humalassa olen joiltain osin se ihminen, mikä haluaisin olla selvinpäin. Sosiaalinen ja tutustun uusiin ihmisiin helposti. Ja kun nämä ihmiset haluaisivat sitten mennä seuraavana päivänä vaikka kahville, en useinkaan pysty siihen. Toisaalta humalassa nousee esiin piirteitä, joita en todellakaan haluaisi esiin nousevan.

Viime aikoina olen myös havainnut aggressiivisia ja odottamattomia piirteitä itsessäni. Itsetuhoisia. Kaikki varmaan tietävät ei millään ole mitään väliä -tuntemukset. Pelkään näitä piirteitä. Entinen miesystävä (joka luultavasti jätti minut juuri tämän asian takia) ehdotti jopa AA-kerhoon menemistä, ei suoraan, mutta sitä hän ehdotti. Yllätyin suuresti, sillä en ole tätä ennen luokitellut itseäni alkoholi ongelmaisiin.

Enää en tiedä mitä tehdä. Tällä hetkellä elämä on muutenki aivan hajalla. Ja tuntuu, että edes hetken helpotus voisi löytyä alkoholista. Ja siitä että saisi edes hetken olla pois tästä maailmasta. Kaikki on aina ollut sitä mieltä, että alkoholi ei minulle sovi, tiedän sen itsekkin. Mutta onko mistään mitään hyötyä jos en itse ole edes varma haluanko lopettaa?

Mitä mieltä te olette tilanteestani?

12

1382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei paljastu hänen juodessaan, vaan hänen ollessaan selvänä". Erittäin monet alkoholistit ovat aloittaneet juomisensa juuri peittääkseen ujoutensa. Olet saanut esimakuja siitä mitä alkoholismi on, kuvailemasi merkit ovat selvät. Ja vakavat.

      Alkoholi ja alkoholismi ovat itseään tukevia ja laajentavia järjestelmiä. Sinunkaan tilanteesi ei tule pysymään nykyisellään. Jos jatkat juomista, alkoholi tulee valtaamaan elämästäsi yhä suuremman osan. Lopulta se vie kaiken.

      Minun mielestäni sinun kannattaisi pyrkiä vakavasti eroon alkoholista, sillä loppujen lopuksi ihmiselle on parasta olla sitä, mitä hän luonnostaan on; esimerkiksi ujo, kuten sinä ja minä. Minun vain piti juoda vuosikymmenet ennenkuin tuon huomasin.

      Kirjallisuutta:

      AA:n Iso Kirja
      Raimo O. Kojo: Eroon viinasta

    • punttipentti

      olin joskus samanlaisessa tilanteessa,alkoholi toimi hyvänä lääkkeenä sitä ottaessani nousin samalle tasolle muiden kanssa.Ja pystyin tekemään asioita joita en selvinpäin pystynyt,valehtemaan,pettämään,yms...Kunnes lääkkeen teho loppui,ja mikään viina määrä ei enää riittänyt peittämään sitä tuskaa, syyllisyyttä,häpeää,mitä olin juomisellani aiheuttanut.Minun mielestäni sinun tilanne on hyvä, kun tiedostat ongelman niin olet oivaltanut jo todella paljon.Sinun pitää itse miettiä mitä haluat,mahdollisuuksia on monia.Itselleni kävi niin, että ei jäänyt muuta vaihto ehtoa kuin kuin kääntää korkki kiinni.Ja opetella elämän aakkoset uudestaan.

    • kokenut

      ja päädyin onnekseni AA:han. Päivä kerrallaan olen ollut raittiina eikä ole tarvinnut tehdä raittiuslupausta. Mitähän menettäisit jos menisit AA-ryhmään ja olisit raittiina jonkin aikaa? AA:sta voit lähteä koska tahansa eikä tarvitse tehdä tiliä kenellekään. Kysy 09-750200 itsellesi sopivaa ryhmää jo täksi illaksi.

    • päin persiitä

      Kuulosti niin kovin tutulta.

      Asian itse tiedostaminen ja hyväksyminen...Halu tehdä asialle jotain......Tekeminen ja hyvän mielen kokeminen...ja vielä näiden asioiden sisäistäminen ja ymmärtäminen, niin ettei loppu elämää tarvitse kantaa tuskan viittaa hartioilla!



      Voimia sinulle!!!

    • jusa47

      Minulla viinanjuonti lähti peloista, oli pimeän
      pelko, vastakkaisen sukupuolen kohtaamispelkoa ja
      tanssipelko. Huomasin varsin pian, että muutama
      paukku poisti kaikki pelot. Häpeään sidotusta per-
      soonasta tuli häpeämätön. No eihän ne pelot juo-
      malla poistuneet, päinvastoin lisääntyivät.
      Pelot muuttuivat paniikiksi ja fobioiksi, työ-
      paikalla ei uskaltanut mennä kahville muiden
      seuraan kahvikuppineuroosin pelossa. Vasta rai-
      tistumisen jälkeen olen joutunut oikeasti kohtaa-
      maan pelkoni ja elämään elämääni todeksi.

      • feeni

        Haluaisin ohjata äitini jonkunlaiseen alkoholistien tukiryhmään, mutta tiedän että hänelle tulee välittömästi vastareaktio, jos se ryhmä on vähänkään uskonnollissävytteinen. AA sanoo olevansa riippumaton uskonnoista, mutta ne kaikki puheet suuremmista voimista ja jumalasta....Äitini ei vain sovellu tuollaiseen ryhmään! Onko mitään muita?


      • vaikkapa
        feeni kirjoitti:

        Haluaisin ohjata äitini jonkunlaiseen alkoholistien tukiryhmään, mutta tiedän että hänelle tulee välittömästi vastareaktio, jos se ryhmä on vähänkään uskonnollissävytteinen. AA sanoo olevansa riippumaton uskonnoista, mutta ne kaikki puheet suuremmista voimista ja jumalasta....Äitini ei vain sovellu tuollaiseen ryhmään! Onko mitään muita?

        terveyskeskus, katkaisuhoito ja A-klinikka, joista saa lääkkeet eikä tarvitse kuulla mitään itseään suuremmista voimista.


      • jusa47
        feeni kirjoitti:

        Haluaisin ohjata äitini jonkunlaiseen alkoholistien tukiryhmään, mutta tiedän että hänelle tulee välittömästi vastareaktio, jos se ryhmä on vähänkään uskonnollissävytteinen. AA sanoo olevansa riippumaton uskonnoista, mutta ne kaikki puheet suuremmista voimista ja jumalasta....Äitini ei vain sovellu tuollaiseen ryhmään! Onko mitään muita?

        AA:n ainoa sisääpääsyvaatimus on halu pysyä raittiina.
        Omakohtaisesti voin todeta, että tärkein mitä AA
        on minulle antanut on vertaistuki. Varsinkin alku-
        raittiudestani oli tärkeää tuntea että en ole yk-
        sin ongelmineni. Oman 17-vuoden kokemuksella voin
        sanoa, että AA:ssa ei ole uskovaisia normaalia
        enempää. AA pienoisotos yhteiskunnasta.
        Paradoksaalista minun kohdallani on ollut se,
        että rukoilin krapulatiloissa enemmän kuin nyt.


      • Jep.
        feeni kirjoitti:

        Haluaisin ohjata äitini jonkunlaiseen alkoholistien tukiryhmään, mutta tiedän että hänelle tulee välittömästi vastareaktio, jos se ryhmä on vähänkään uskonnollissävytteinen. AA sanoo olevansa riippumaton uskonnoista, mutta ne kaikki puheet suuremmista voimista ja jumalasta....Äitini ei vain sovellu tuollaiseen ryhmään! Onko mitään muita?

        A-klinikalla voitte yhdessä neuvotella hänelle sopivan jatkohoidon. Siis joko avohoidossa, johon voi liittää myös ryhmään osallistumisen, katko, tai muu laitoshoito. Laitoksia löytyy, ja klinikalla neuvovat, ja takuulla ilman korkempaa voimaa.

        http://www.a-klinikka.fi/yhteystiedot/kaikki.html


    • Alkkis-84

      Joo, mulla on kanssa noita itsetuhoisia juttuja ja mikään ei kiinnosta ajatuksia aina krapulapäivisin.

      Toisaalta mun persoona ei koskaan muutu niin merkittävästi että minuta tulisi vittumainen ketään kohtaan tai mitään vastaavaa, mutta rohkeammaksi kyllä tulen.

      Oikeastaan tuo rohkeus on kyllä yksi merkittävin syy miksi juon ja se että kaveripiiri on kutakuinkin sitä samaa häppäjengiä mihin itekin kuulun. Ei ole mitenkään helppo heittäytyä yllättäen apsolutistiksi, kun ryyppäämistä on harrastanut hartaasti viimiset kymmenen vuotta joka viikonloppu ja samojen kamujen kanssa. Putoaisin käytännössä tyhjänpäälle ja luulen, että mulla menisi vieläkin huonommin jos sosiaalisesti suhteellisen kykenemättömänä ihmisenä hylkäisin ystäväni ja aloittaisin selvän elämän 'yksinäni'. Toisaalta joskushan se vielä kantapäänkautta on lopetettava kun ensimmäiset alkoholisairaudet pakottaa sulkemaan korkin.

      Toisaalta minulla on melko selkeät linjat, että työaikana pullo pysyy kiinni eikä ryyppääminen koskaan lähde siinä mielessä käsistä. Lopettaan pystyn oikeastaan heti kun päätän eikä kittaamista ole pakko jatkaa tolkuttomasti heti aamusta. Toinen hyvä juttu on, että olen oikeastaan vain kajajuoppo ja viinapullot jää alkoon vaikka kyllä viinaakin juon mutta harvoin.

      Toisaaltahan se on tietysti sama asia juoko viinaa vai kaljaa, sama vaikutushan sillä periaatteessa on. Kiloja on kyllä kaljan takia tullut runsaasti, että siinä olisi kyllä yksi syy lopettaa.

      • putoamisen

        olen välttänyt, kun rupesin käymään raitistuneiden alkoholistien kanssa palavereissa.
        Täällä Hesassa niitä paltsuja on joka päivä, pikkupaikkakunnilla tietenkin harvemmin.


    • holistin omainen

      varma apu www.avominne.fi käy ihmees tsekkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      30
      4602
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3346
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3144
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      2208
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      27
      1760
    6. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      160
      1751
    7. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1748
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      101
      1267
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1097
    10. Mua ei ole rengastettu, vaikka asunkin jonkun kanssa

      Siihen on esteitä. Sinä taas olet rengastettu yksilö. En jaa aviovuodetta kenenkään kanssa, enkä mitään muutakaan.
      Ikävä
      14
      954
    Aihe