Odottelen toista lastani ja esikoiseni on kohta puolitoista vuotta. Nyt askarruttaa kuitenkin se, vapaasti voin nostella esikoistani ja mm."riehua" hänen kanssaan. Ensimmäistä odotellessa olin ylivarovainen kaikessa. Hyvä jos kauppakasseja nostelin. Nyt tällainen varovaisuus on lähes mahdotonta. En voi kuitenkaan olla nostamatta lastani syliin kun hän haluaa, sillä sehän olisi hylkimistä ja lapseni ihmettelisi miksei äiti halua syliin ottaa. Nyt ei vielä mahakaan ole tiellä, kun alkumetrejä vasta astellaan(rv11), mutta entä sitten kun masu kasvaa.
Toivottavasti tästä sai jonkinlaisen pointin esille. Taisi tulla kirjoitettua aikamoista tajunnanvirtaa. Tahtoisin kuitenkin kuulla muiden samassa tilanteessa olevien/olleiden tuntemuksia ja kokemuksia aiheesta. Kiitoksia etukäteen!
Toivottavasti tästä sai jonkinlaisen pointin esille. Taisi tulla kirjoitettua aikamoista tajunnanvirtaa. Tahtoisin kuitenkin kuulla muiden samassa tilanteessa olevien/olleiden tuntemuksia ja kokemuksia aiheesta. Kiitoksia etukäteen!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mä oon rv15 ja esikoinen on nyt 1v5kk. Mä oon miettiny samaa, että mitenkähän sitten kun alkaa olla nostelut ja muut hankalia? Nyt oon jonkun verran varonut mahaa, ettei nyt ihan kamalasti tuo esikoinen riekkuisi juuri vatsan päällä, mutta nostellut olen siinä missä tähänkin asti, kun vielä voin. Mä koitan aina istua kuitenkin kun otan tytön syliin, kun alkaa jo sen verran painava olla etten kamalan pitkään jaksa seisaalleen sylissä pitää enkä pitkiä matkoja jaksa enää kantaa. Eikä siitä nostelemisestakaan vissiin mitään haittaa ole, jos ei kauhean repiviä ja äkkinäisiä liikkeitä tee, tai niin kauan kun ei tunnu susta pahalle eikä koske minnekään. Ainakin kuntosalilla käymisestä neuvolassa sanottiin näin, kun kysyin, voiko käydä tai tehdä esim. vatsalihasliikkeitä. Kai se nostelu pätee sitteen lapseenkin samalla tavalla?
meille syntyi kolme viikkoa sitten tyttö ja esikoinen on vuosi ja kuukausi, eikä vielä kävele. joten sitä joutu kantamaan isollakin mahalla. kyllä tietenki varoin, että poitsu ei lyöny eikä potkinu mahaan, mut ihan hyvin pärjättiin, vaikka välillä oli yhtä tuskaa =)
että ei harkiten tehdystä nostosta ainakaan normaalisti ole haittaa vaikka vatsa jo selvästi näkyykin. Onhan raskaana olevia naisia raskaassa fyysisessä työssäkin. Esim.hoitoalalla joutuu nostelemaan raskaita ihmisiä.
Meillä poika täyttää syksyllä 4v, samaan aikaan tulossa kakkonen. Nyt on rv.26 ja enää en ole poikaa viikkoon nostellut ollenkaan, vatsa on iso ja en muutenkaan saa enää nostettua ja pahalta tuntuu. Uskon että vielä noin pientä kuin 1.5v voi nostella reilusti yli 20 raskausviikon.
lapselle voi selittää ja näyttää kun masu on iso että ei jaksa aina nostella syliin.voihan sitä sylissä pitää istualtaankin.kyllä aika pieni alkaa ymmärtää kun sille aina selittää.ja pitää muuten hyvänään lasta ja sylissä sillon kun istuu itse.