Lordin synnyttämä kohu osoittaa, että valtaa käytetään nykyisin uudella tavalla. Vanhoilliset toimittajat eivät ymmärrä oman asemansa murtumista, vaan halveksivat lukijoitaan "kourallisena idiootteja", niin kuin tekee Hämeen Sanomat, jonka toimitus kertoo kävijöilleen, että heille on "ihan sama", mitä vihaiset lukijat tekevät.
On virhe aliarvioida ajattelevaa nettikäyttäjää, joka osaa hyödyntää julkisuuden mediaakin nopeammin. Vielä suurempi virhe on väheksyä loukkaantunutta lukijaa ja kuvitella, että vaikenemalla voi piilottaa omat virheensä.
Näin kirjoittaa Hämeen Sanomien toimitus lehden keskustelupalstalla:
"Ihan sama. Ikäväkseni voin kertoa, että peruttuja tilauksia on alle kymmenen ja uusia tilauksiakin on tullut, joten tilanne on normaali. Jatkakaa vaan mellastustanne, mitään se ei kuitenkaan muuta."
Hämeen Sanomat loukkaa vihaisia lukijoitaan uudelleen ja uudelleen ja toimittajat nostavat itsensä kaiken yläpuolelle.
Saapa nähdä, kumpi väsyy ensin - lehti vai lukijat. - Ja kuinka moni mainostaja haluaa tuoda tuotteensa esiin lehdessä, jota lukijat vihaavat, ja joka itse ilmoittaa halveksivansa lukijoitaan?
http://www.hameensanomat.fi/forum/forum.jsp?forum=3

Vastaukset 5
Vanhimmat
noille nettiadresseille nauraa jo kaikki, ainoat tosikot ovat fanaatitkot jotka otsa kurtussa itkevät pahaa maailmaan.
Ihan turha vähätellä vihaisen kansan mahtia. Nyt ei enää tarvitse marssia barrikadeille, kun voi ilmaista joukkona mielipiteensä verkkosivuilla. Adressi on yksi juttu, toinen juttu on se, että joukko pettyneitä kuluttajia ottaa yhteyden suoraan mainostajiin.
Ei Seiska adressin takia anteeksi pyytänyt vaan siksi, että mainostajat reagoivat.
Eikä kyse ole huumorintajuttomuudesta, vaan vallankäytöstä.
Se, joka sitä ei älyä, on älyä kokonaan vailla.
me suomalaiset ollaan tämmösiä laiskoja lampaita jotka eivät noin vähästä suutu. harmi kyllä, jos itselleni hämeen sanomat tulisivat, lopettaisin kyllä. törkeätä porukkaa.
Tuohon suomalaisten lempeyteen luottaa myös Hämeen Sanomien toimitus, ymmärtämättä että kirjoitukset ovat loukanneet suurta joukkoa myös heidän oman talousalueensa ulkopuolelta.
Ajat ovat muuttuneet. Nettikansa koostuu leijonista, ei enää mäkättävistä lampaista.
no, kunhan pikkuhiljaa muutkin kun netti kansa viitsisi suuttua jostain.