Onko kenelläkään kokemuksia, auttaako? Ahdistukseen, alakuloon. En halua enkä voi mennä lääkärille, koska olen ahdistunut ja tarmoton juuri pettymyksestä lääkärikuntaan (ei psykiatreihin, sellaisella en ole koskaan ollutkaan).
Mäkikuisma, Esbericum?
Eka visiitti
91411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse käytän mäkikuismaa työuupumuksen ja kaamosmasennuksen torjuntaan. Toimii.
Alakuloon siis toimii. Ahdistuksesta en tiedä, kun mua ei ahista.
Mene apteeekista hakemaan ja kokeile, mitä auttaa. Sen kai tiedät, että serotoniiniselektiivien kanssa EI SAA SEKOITTAA MÄKIKUISMAA !
Kiitokset. Saattaisiko olla niin, kuten joku tuttu joskus kertoi reseptilääkkeestä, että meni seksuaalivietti nollille? Uskaltakaa joku kertoa. Ja jos kaamosmasennus väsyttää, piristääkö muka tuo yrtti? Sehän olisi tosi hyvä.
Ahdistuneelle ne ei sovi koska voimistaa ahdistusoireita. Käy vaikka homeopaatilla tai homeopatiaan perehtyneellä lääkärillä. Joskus ahdistus on johonkin pienempään pulmaan liittyvää, joskus on tarpeen tehdä perustavampaa laatua oleva katselmus.
Tee kaikkea sellaista mistä tykkäät. Hakkaa vaikka halkoja.
Voimistaa ahdistusoireita?! Siis on vaikea paketti sekä ahdistus että masentuneisuus yhdessä? Mäkikuisma auttaa toiseen ja pahentaa toista?
Tämä ei ole pienempi pulma. Ulkoatulleen uhan, toimen, tapahtumasarjan 'hyökkäys' tavallaan. Voisi ehkä jopa diagnosoida posttraumaattiseksi tilaksi. Olin ok ennen, ihan ns normaali, enkä nyt toivu millään traumasta. Mutta kun sen aiheutti viranomaiset, en voi pusertaa sitä kättä mikä lyö. En voi luovuttaa tarinaani yhdellekään sellaiselle mikä voisi kertoa tarinan eteenpäin tai siis käyttää avoimuuttani minua vastaan.
Hieno kuva tuo halkojen hakkaaminen. Hyvä idea, oikeasti. Mutta ei saa haavaa pois. Tiedän, että ammattiauttajaa tarvittaisiin, mutta ajattelisin vain ylläkuvattua: se kääntyisi minua vastaan. En ole kajahtanut, vain ahdistunut ja voimaton. En ole rikollinen enkä tehnyt yhtään mitään enkä mitenkään olisi voinut tehdäkään mitään tuon ulkopuolisen iskun aiheuttamiseksi saati ehkäisemiseksi.
Maallikkona arvelisin, että kyseessä on tosiaan pitkittynyt posttraumaattinen stressireaktio. Sille on oma diagnoosinumeronsakin. Tapahtumasta on jo yli puoli vuotta, ja selvästi on psyyke ja persoonallisuus kärsineet. Tarina on niin pitkä ja leveä, ettei sitä voisi tuntemattomalle (yksityis)lääkärille kertoa siinä 20 minuutissa eikä millään edes 40:ssä! Ja aivan varmasti vastaanotolta resepti kourassa poistuessani ajattelisin missä ..tun tiedostoissa asiani on ja ketkä kaikki sitä tulevatkaan lukemaan, vaikka vuosien päästä.
Avautuminen on varmsti vaikeaa mutta kuka muukaan sen voisi puolestasi tehdä..? Jos tapahtuneesta on VAIN puoli vuotta niin hoida hyvä ihminen vaivasi pois. Hommaudut joko psykiatrille tai ennaltaehkäisevää työtä tekevälle psykologille. Ne kuuntelee murheesi, kartoittaa ongelman ja antaa vinkkiä mitä kannattaa tehdä.
Jos meinaat päästä traumaattisesta kokemuksesta yli lääkkeellä, ainut tapa on itsesi huumaaminen esim rauhoittavilla jotka lopen vaan pahentaa ongelmaa.
Välittäjäaineisiin vaikuttavilla mielialalääkkeillä tai mäkikuisma uutteilla et saa apua kun siihen että kun trauma laskee mielialaasi, lääke saattaa vastaavasti nostaa tai pitää laskun kurissa mutta ongelma on, pysyy ja pahenee.
Miettiessäsi sitä et kuka voi lääkäriraporteissa olevia kertomuksiasi käyttää sinua vastaan kannattaa istahtaa hetkeksi ja kartoittaa pari asiaa. Ensinnäkin.. kukaan muu kuin lääkäri ei pääse niihin käsiksi. Toiseksi, ei ne varmaankaan edes suuremmin muita kiinosta. Vai kiinostaako sua naapurisi lääkärissä käynnit.. luulisin kummiskin että ei.
Zemppiä vaan, pääset varmasti jaloillesi mutta MUISTA että ainut joka voi vaikuttaa asiaan on sinä itse!
Itsekin tulin tulokseen että suurimmaksi osaksi nää kaikki "sairaudet" on sitä että ihmiset ei välitä toisistaan vaan jotain ihan muuta. Itsellänikin on peruspersoonallisuuteeni kohdistuneita attackeja niin paljon että en aikoihin osannut muussa kuin sotavalmiudessa ollakaan... Tärkeää olisi löytää traumoihin erikoistunut terapeutti joka ei ota itseensä niistä MUN traumoistani, ei lyö lukkoja ja torjuntoja päälle vaikka itselläni olisikin... Harmittaa että jos ei halua tehdä töitä, koska on hajalla, niin sitä ei täällä tajuta vaan aina pitää olla joku helvetin "diagnoosi". Jollain voi olla tosi olematon ja vihamielinen olo mikä pitäisi HOITAA(?) ja saada tyyppi takaisin eloon mukaan... Vasta viime aikoina on mielenterveystoimistoissa alettu kiinnittää huomiota traumaattisten kokemusten historiaan... Ei kai ole helppoa niilläkään avautua toisten ihmisten traumoille, kuunnella kun tuo teki sitä ja tuo teki tätä kamalaa... Oletko hakenut tietoa traumoista? Käväisin hakemassa tietoa... kun luulin olevani vaikka mihin diagnoosiin sopiva... mm. maanis-depressiivinen... Mutta sitten ajattelin historiaani, samalla kun KIRJOITIN sitä, levykkeelle. Pyrin kirjoittamisessani objektiivisuuteen, mitä tapahtui, kohta kohdalta, koska silloin pystyy näkemään asiat oikeammin:) Jotenkin asiat tulee pois sieltä primitiivisen raivon kehästä... Pystyy luovuttamaan hitaasti mutta varmasti energiaa muuhunkin kuin siihen että yrittää suojella itseään. Silti mikään ei korvaa ihmiskosketusta koska siinä tavallaan vaihdetaan tuntemuksia ja ajatuksia. Sinä saat siltä jolle puhut ja toisinpäin. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeätä että ihminen jolta hakee apua on tarpeeksi aikuinen ja elämää nähnyt...
Minäkin monta vuotta pelkäsin niin etten uskaltanut pitää edes päiväkirjaa kun ajattelin että jos kuolen niin kaikki mun omituisuudet paljastuu... Tyhmää...
Jo se auttaa kun puhut ja puhut ja puhut ja puhut... Anna huulten heilua ja kielen laulaa, sitä varten meille se annettu on, välineeksi käsitellä tunteita ja asioita. Sitäpaitsi ihmisissä on se hyvä puoli että ne on aika unohtavaisia kuitenkin, olkoon kuinka kuuntelemisen ammattilaisia hyvänsä...
Jos lääkitysasia mietityttää niin itse kannatan mietoja homeopaattisia valmisteita ja katson tosi tarkkaan mitä suuhuni laitan... kofeiini ja tupakka on kiellettyjen listalla... Aina silloin tällöin on hyvä saada raitista ilmaa ja nauttia omakotialueen piipuista nousevasta savunhajusta talvi-illan hämäränkosteassa... Kuvitella yksinäinen palmusaari tai kesäinen heinäkuorma, sukeltaa lapsuuden hyviin muistoihin... Itsestään löytää vaikka mitä...
Jos ajattelen etten onnistu niin en onnistukaan.
Kiitos, möyh ja Aleksi. möyh ihmeellisen kirkkaasti oivaltanut mm tuon sotavalmiuden rampauttavuuden, ja monen muun.
Voisin hakea tietoa traumoista, kyllä niin. Se, miksi pidän tätä hoidettavana tilana eikä minään ohimenevänä painajaismuistona on oireisto: kuukausikausia pää kelasi sitä shokkitapahtumasarjaa, okei, mutta nyt näyttää siltä, että persoonallisuus tai psyykenrakenne on muuttunut. Trauman kelaamisen rinnalle ja osittain tilalle on tullut muuta ikävää ekstraa. En hallitse 'oloani'; mieleen valuu, tunkee, tulee, tulvii irrallisia mielikuvia, kamalaa kamaa, kaikki negatiivista. Muistoja menneistä, kaukaakin, mitkä olin luullut unohtaneeni. Kuin ei olisi enää mitään suojarakenteita. Liian altis, liian haavoittuvainen. Vaikka toisaalta turtunut, ja jopa kyynistynyt!
Vaikka hetken keskittyisin esim sohvalla elokuvaan, silmäkulmaan lattialla olevan kirjan kulma vilahtaakin vilistävänä rottana. Joo! Auton ääni pihassa onkin viranomaisen maija: tulee suruviesti tai nouto kuulusteluihin, mitä vaan mielivaltaa. Lumen putoaminen katolta saa sydämen hakkaamaan hallitsemattomasti. Autolla ajaminen pelottaa kuin lapsena. Ihmisten käyttäytymisen tulkitsen ensisijaisesti piilotetun pahansuovaksi, mitä ei ole ikinä ennen tapahtunut tässä päässä, nupissa.
Kyllä, puhuminen auttaa enemmän kuin uskoisi. Pitäisi vaan löytää se ihminen, joka jaksaa ja jaksaa kuunnella, loppuun asti. Tuttujen kuormittamiselle on tullut jo kiintiöt täyteen.
Vastaanotolla ajattelisin vain, että tuo miettii mitä lääkettä määräisi (jos on psykiatri) tai inhimillinen tirkistelynhalu ohittaisi ammattitaidon (jos olisi psykologi). Tämän tilani syy on siis melko raflaava aihepiiriltään. Ei lainkaan liioittelua. Yksi tuttuni ehdotti jopa juttuni myymistä lehdistölle. Arvatkaa, mitä vastasin.
Päiväkirjaa uskallan pitää, ja olen pitänytkin. Jopa yhteiskäytössä olevan tietokoneen kovalevyllä on sieluni tarinaa. Mutta ulkopuolisiin, tuntemattomiin auttajiin en vielä pysty nojaamaan.
Tavallaan Aleksin "Jokainen vastuussa..." on hyvä potku, tavallaan on niin, ettei minulta voi vaatia täyttä taitoa ja neuvokkuutta. Ei kukaan ihminen olisi voinut omata henkistä aseistoa kokemani kaltaista iskua ennakoiden.
möyh: ajattelen, että onnistun, jotenkin. Mutta mahdotonta kuvitellakaan saavani entisen minäni takaisin. Olen totuttautumassa tähän uuteen, pakko. Kyllä, itsestään löytää paljon.
kun tuntuu että sinä se tässä osasit aika hyvin kuvata mitä tapahtuu suuren shokin tuloksena. Jos on rikas niin saa vaikka mitä terapiaa ja kuuntelijaa. Jos olet varaton niin saat luvan tyytyä tavalliseen julkissekstorin apuun... Ja se kun ei aina riitä. Eikä kai ole tarkoituskaan riittää. Mutta ystävyyssuhteet on tärkeimmät, yksin putoaa veneestä. On hienoa että netin kautta saa joskus jotain ihmeellisiä kosketuskohtia ja ajatuksia, yhteensattumia.
Mjuu, on huomattu, ei aikaa entistä saa enää takaisin, ei saa sitä perusviatonta sinisilmää asettumaan, palasten saumakohdat on jo näkyvissä... Niin kuin monella monella muullakin. Ehkä eläkeikä suo helpotuksen, kissa ja ruusutarha... (I beg your pardon I never promised you a rosegarden along with the sunshine there's gotta be a little rain sometimes...)
Älä anna periksi, elämä on joskus typerää ja enimmäkseen latteaa mutta kaikelle on aikansa. Paistaa se päivä vielä.
Jonkinlaista joulunodotusta toivotellen
Tulkitsisin varovasti, että olet kokenut iskun, mistä on aiheutunut suuri järkytys, etkä ole päässyt jaloillesi enää. Kuvailemasi tunnetilat muistuttavat hyvin paljon posttraumaattista oireistoa. Itse asiassa voisi lähes käyttää termiä oppikirjatapaus. (Mutta on oltava varovainen tällaisissa kaukodiagnooseissa - en ole pätevä, vaikka hoitoalalla olenkin).
Sinuna aloittaisin terapian. Tarvittaessa on olemassa lääkitystä hoidon tueksi. Tabletit eivät kuitenkaan voi korvata itse hoitosuhdetta. Terapialla voidaan saavuttaa hyviä tuloksia, usko kokenutta!
Jos vieraan ihmisen kohtaaminen tuntuu ylivoimaiselta, ajattele silti näin: olet haavoittunut itsestäsi riippumattomasta syystä, viattomana ja syyttömänä. Miksi antaisit itsesi kärsiä jonkun muun tahon hirveistä virheistä? Mitä ne sitten ovatkaan voin vain arvailla. Mutta itse olet niin arvokas olento ettet saa antaa sitä pilata ja rikkoa!!!