Elikkäs. Täytän tänä vuonna 17 enkä enää oikeen murrosiän piikkiinkään tätä laita.
Mua kiusattiin ala-asteella (olin hiljanen,ujo,meidän porukoilla oli lehmiä joista mulle auottiin joka päivä,..)5.luokalla se loppu ja sain kavereita. Kutosella mua syrjittiin koska en meikannu ja käytin huonoja vaatteita,olin ujo ja en osannu oikeen puhua kenellekkää(enkä tykänny istua kylällä vaan olin ihan kotihiiri..)Olin aina ollu tosi laiha ja seiskaluokalla aloin lihomaan. Painoin lihavimmillaan 60kg ja 9lk mennesä olin tiputtanu kymmenen kiloa. Ylä-aste oli melko onnellista aikaa,sain paljo "kavereita" ja jäi ihan hyvät muistot.
Ysin jälkeen menin lukioon mutta en kertakaikkiaan jaksanu sielä niin siirryin kauppikseen.Muutin asumaan siskon ja sen perheen kans kaupunkiin. Oon aika helvetin yksinäinen,en oo ikinä seurustellu (enkä voi kuvitella seurustelevanikaan tämän näkösenä ja näin kauheella vartalolla)pahotan mun porukoitten mielen ku en koskaan käy kotona enkä puhu niille koskaan mitään (en vaan tiiä mitä sanoisin) ja välillä mua ahdistaa niin paljo etten meinaa saada etes henkeä. Tätä on jatkunu jo vuoden. Mitään oikeita kavereita mulla ei enää oo,on ne joitten kans oon koulussa ja ryyppykaverit mut siihen ne sitte jääki. Yritän joka päivä laihduttaa mutta paino on vaan jämähtäny sinne 53-54 kg (joskus 50,toisinaan 55..) lasken kalorit joka päivä (jo kahen vuoden ajan..) ja 80%ajasta keskityn vihaamaan mun vartaloo. Päivissä ei oo mitään muuta sisältöä kun koulusta kotiin ja koneelle tai telkkaria kattomaan, ja nyt kun on kesälomaki tulossa niin en tiiä yhtään mitä teen. Kavereille en tahtois mennä koska en vaan kertakaikkiaan osaa puhua niitten kans. Valehtelen ihan liikaa (enkä aina itekkään tiiä miks..)ja muutenki taian elää enemmän mielikuvituksesa kun tässä elämässä.
Osaisko joku kertoo et mikä ihme mua vaivaa!? En kertakaikkiaan enää jaksa elää näin tyhjää elämää.
Mua kiusattiin ala-asteella (olin hiljanen,ujo,meidän porukoilla oli lehmiä joista mulle auottiin joka päivä,..)5.luokalla se loppu ja sain kavereita. Kutosella mua syrjittiin koska en meikannu ja käytin huonoja vaatteita,olin ujo ja en osannu oikeen puhua kenellekkää(enkä tykänny istua kylällä vaan olin ihan kotihiiri..)Olin aina ollu tosi laiha ja seiskaluokalla aloin lihomaan. Painoin lihavimmillaan 60kg ja 9lk mennesä olin tiputtanu kymmenen kiloa. Ylä-aste oli melko onnellista aikaa,sain paljo "kavereita" ja jäi ihan hyvät muistot.
Ysin jälkeen menin lukioon mutta en kertakaikkiaan jaksanu sielä niin siirryin kauppikseen.Muutin asumaan siskon ja sen perheen kans kaupunkiin. Oon aika helvetin yksinäinen,en oo ikinä seurustellu (enkä voi kuvitella seurustelevanikaan tämän näkösenä ja näin kauheella vartalolla)pahotan mun porukoitten mielen ku en koskaan käy kotona enkä puhu niille koskaan mitään (en vaan tiiä mitä sanoisin) ja välillä mua ahdistaa niin paljo etten meinaa saada etes henkeä. Tätä on jatkunu jo vuoden. Mitään oikeita kavereita mulla ei enää oo,on ne joitten kans oon koulussa ja ryyppykaverit mut siihen ne sitte jääki. Yritän joka päivä laihduttaa mutta paino on vaan jämähtäny sinne 53-54 kg (joskus 50,toisinaan 55..) lasken kalorit joka päivä (jo kahen vuoden ajan..) ja 80%ajasta keskityn vihaamaan mun vartaloo. Päivissä ei oo mitään muuta sisältöä kun koulusta kotiin ja koneelle tai telkkaria kattomaan, ja nyt kun on kesälomaki tulossa niin en tiiä yhtään mitä teen. Kavereille en tahtois mennä koska en vaan kertakaikkiaan osaa puhua niitten kans. Valehtelen ihan liikaa (enkä aina itekkään tiiä miks..)ja muutenki taian elää enemmän mielikuvituksesa kun tässä elämässä.
Osaisko joku kertoo et mikä ihme mua vaivaa!? En kertakaikkiaan enää jaksa elää näin tyhjää elämää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toi kuulostaa tosi huolestuttavalta!!Ensinnäkin toi itse inho ja sit toi hurja painon tarkkailu,kun ei edes ole ylipainoo!!!!!!!!!!! Sä tarviit lääkärin apua ja pian,jos tippaakaan välität itestäs ni soitat heti huomenna lääkäri ajan itelles ja kerrot ton kaiken sille sit!!Oon ite 26v.ja kärsiny myös koulukiusaamisesta koko kouluvuodet.Se on aiheuttanu sen et en tänääkään päivänä osaa olla ihmisten kans,enkä ole sinut itseni kans!!Syön masennus lääkkeitä ja ne todellakin auttaa!!Kärsin vuosia paniikkihäiriöstä,itseinhosta,masennuksesta ahmimisesta ym...Loppujen lopuksi olin niin huonossa kunnossa henkisesti ja fyysisesti et ei ollu muuta vaihtoehtoo ku hakee apua!!Toivottavasti säkin haet apua ennen ku oot tosi huonossa kunnossa!!
Toi kuulostaa kaikin puolin normaali elämältä paitsi toi painon sun muun tarkkailu.
ja tosiaan (miehenä) en tajua tuota pakon omaista komean ruumiin tarvetta ja hienostelua koska ajatusmaailmahan se on joka ratkasee (jos ei lasketa 3promillen humalassa ihastumisia ja yhden yön sänky kavereita).
ne mailman kauniit ihmiset kun tuppaa olleen niitä yli itserakkaita jotka ei tyydy tämmösiin normaaleihin miehiin vaan juoksevat aina uusien ja taas uusien ihanteiden perässä sängystä sänkyyn.