onko lajilla yhtäläisyyksiä oikean taekin kanssa? itse olen troxia vähä harrastanut ja ns judoa siinä oli vähä jne
trox tkd?
37
3839
Vastaukset
- Jakke K
Troxia ei taida enää olla, se oli muutaman vanhemman ja suhteellisen kokeneen tkd jannun alkuun panema viritys jossa puuhaili myös muutamia ulkomaalaisia hapkido opettajia. Yksi perustajista oli huippu-ottelija taekwondossa ja valmensi liiton seuroissa ennen Troxia. Trox oli Taekwondoa johon lisättiin vaikutteita judosta ja hapkidosta eli eräänainen hybridilaji. Kun soppaa keittää monta kokkia, on päämäärä toisinaan epäselvä ja vuosien aikana kokit etsivät omat polkunsa. Troxiin lähti porukka joka halusi harjoitella taekwondoa monipuolisemmin itsepuolustuksen osalta. Vaikeuksia oli, koska tkd on tkd joka ei siedä muutoksia yleisten linjaustensa vuoksi.
Käsittääkseni Trox on haudattu maan alle ja tilalle on syntynyt uusia seuroja joissa treenataan vain Taekwondoa tai hapkidoa.- juha kks
eikös se ole nykyään combat hapkidoa
- V.K
juha kks kirjoitti:
eikös se ole nykyään combat hapkidoa
Osa entisistä Trox seuroista on nykyisin combat seuroja, mutta läheskään kaikki combat seurat eivät ole entisiä trox seuroja jos sillä nyt on jotain merkitystä. Trox oli eräänlainen siirtymävaihe muutamilla seuroilla taekwondosta hapkidoon. Edesmenneen Troxin perustajista yksi on combat hapkidon pääopettaja suomessa. Combat hapkidon perustaja on John Pellegrini (www.ichf.com).
Suomessa combat hakidon opettajilla on tkd taustaa ja osa heistä opettaa myös taekwondoa, vaikka lajeilla ei varsinaisesti mitään yhteistä olekkaan. Siis kaksi aivan eri lajia.
Tietoa combat hapkidosta suomessa löytyy sivuilta
www.combathapkido.fi - dddddddddddddddd
V.K kirjoitti:

www.combathapkido.fiVieläkö se Mr. Parviainen "huippuvalmentaja" on hengissä?
Täällä keski-suomessa kyseinen heppu teki 1980-luvulla selvää jälkeä muutamasta Taekwondo seurasta. Ensin Tampereella unohtui tilittää vyökoemaksuja liiton tilille. Sitten Jämsässä laittoi seuran pystyyn ja putsasi kassan. Jätti seuran velkoihin.
Seuraavaksi Jyväskylään. Pari vuotta ja hups taas oli seura veloissa kaikkialle. Onneksi lähti täältä Jyväskylästä, eikä takaisin uskalla tulla (petossyytteet niskassa). - ggggggggg
dddddddddddddddd kirjoitti:
Vieläkö se Mr. Parviainen "huippuvalmentaja" on hengissä?
Täällä keski-suomessa kyseinen heppu teki 1980-luvulla selvää jälkeä muutamasta Taekwondo seurasta. Ensin Tampereella unohtui tilittää vyökoemaksuja liiton tilille. Sitten Jämsässä laittoi seuran pystyyn ja putsasi kassan. Jätti seuran velkoihin.
Seuraavaksi Jyväskylään. Pari vuotta ja hups taas oli seura veloissa kaikkialle. Onneksi lähti täältä Jyväskylästä, eikä takaisin uskalla tulla (petossyytteet niskassa).No, Parviainen oli kyllä melkoinen tekijä taekwondossa ja sen myöntää ihan jokainen hänen kanssaan tekemisissä ollut taekwondoilija.
Kyyti oli kylmää ja valmensi monista erittäin osaavia ottelijoita. Parviaisellakin jäi jotain saamatta (kilometrikorvauksia yms)ja liiton kanssa raha-asiat kiristyivät. Ei ammattilainen työtä ilmaiseksikaan tee. Liitossa alkoi savu nousta kun Parviainen lähti perustamaan Troxia. Olihan se menetys. Ei ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi. Liitossa äänestettiin ulos myös suurmestari Hwang joka toi koko lajin suomeen. Melkoista kiittämättömyyttä. Rahalla on ihmeellinen vaikutus asioiden kulkuun. Parviainen kyllästyi ja otti edes jotain kuluja, sitten lähti. Muutama ottelija sai huippuvalmennusta ja menestyi Parviaisen opeilla. Ne muutamat muistavat kyllä Parviaista hyvänä valmentajana, koska saivat maistaa oikeaa taekwondoa. Liiton seuroissa on edelleen Parviaisen vanhoja oppilaita ja muutamia erittäin päteviä. Heidän kanssaan olen myös asiasta keskustellut ja pitivät Parviaista valmentajana ja harrastajana yhtenä parhaista. Parviainen ei suomen Troxissa vaikuttanut kuin hetken ja perusti Troxin ruotsiin. Asiolla on kaksi puolta. Olen kuullut myös sen toisen puolen, enkä lainkaan ihmettele Parviaisen kyllästyneen silloiseen liiton toimintaan.
Asia on niin vanha, että sen puiminen täällä on melko turhaa. - Palle
ggggggggg kirjoitti:
No, Parviainen oli kyllä melkoinen tekijä taekwondossa ja sen myöntää ihan jokainen hänen kanssaan tekemisissä ollut taekwondoilija.

Asia on niin vanha, että sen puiminen täällä on melko turhaa.Trox oli oikeasti kovien Jäppisten alkuun panema juttu. Jäppiset vain olivat niin monessa mukana ja Trox jäi oman onnensa nojaan ja katosi.
Parviainen oli todella kova ottelija ja erittäin monipuolinen. Oli ja on muitakin jotka ovat erittäin lahjakkaita jotka lähtivät samaan porukkaan. Nykyisin Troxia ei haluta olevan olemassa, koska alkuperäiset jäsenet ovat lähteneet eri suuntiin ja kehitelleet omat juttunsa uusien tyyppien kanssa. Tavallaan samanlainen kuvio on toistunut monessa kamppailulajissa moninaisin versioin ihan satojen vuosien ajan, ei siis niin ihmneellinen juttu.
Parviainen aina muistetaan, mutta ei ymmärretä kokonaisuutta. Ei ihmiset yksinään riitele, on siinä aina kaksi osapuolta. Olin hetken Parviaisen valmennettavana, en ole parempaa valmentajaa tavannut vielä. Myöhemmin minulle valkeni hänen jutuissaan olevan todella paljon järkeä ja tämän myöntää moni muukin ottelija. - jepujeejee
V.K kirjoitti:
Osa entisistä Trox seuroista on nykyisin combat seuroja, mutta läheskään kaikki combat seurat eivät ole entisiä trox seuroja jos sillä nyt on jotain merkitystä. Trox oli eräänlainen siirtymävaihe muutamilla seuroilla taekwondosta hapkidoon. Edesmenneen Troxin perustajista yksi on combat hapkidon pääopettaja suomessa. Combat hapkidon perustaja on John Pellegrini (www.ichf.com).
Suomessa combat hakidon opettajilla on tkd taustaa ja osa heistä opettaa myös taekwondoa, vaikka lajeilla ei varsinaisesti mitään yhteistä olekkaan. Siis kaksi aivan eri lajia.
Tietoa combat hapkidosta suomessa löytyy sivuilta
www.combathapkido.fi"Combat Hapkidon dynaamiset käsitteet perustuvat anatomian ja biomeganiikan sekä
psygologian ja strategian periaatteisiin"
Jaahas. Mitäköhän nämägin beriaatteet ovat. - Pertsa K
jepujeejee kirjoitti:
"Combat Hapkidon dynaamiset käsitteet perustuvat anatomian ja biomeganiikan sekä
psygologian ja strategian periaatteisiin"
Jaahas. Mitäköhän nämägin beriaatteet ovat.Hienosti sanottu, se on käytännössä huomattavasti yksinkertaisempaa näyttää ja todeta, ei mistään ihmejutusta ole kysymys. Oikeastaan lähes kaikki jujutsu ja hapkidotyylit noudattavat samoja periaatteita hieman eri tavoin soveltaen.
Mikä niissä niin ihmetytti?
Aikidon harrastajana osaan yhdistää kyllä nuo periaatteet omaan harjoitteluuni, vaikka niitä ei ole meillä missään niin suoranaisesti nimetty. - xcxcxcxcxc
Pertsa K kirjoitti:
Hienosti sanottu, se on käytännössä huomattavasti yksinkertaisempaa näyttää ja todeta, ei mistään ihmejutusta ole kysymys. Oikeastaan lähes kaikki jujutsu ja hapkidotyylit noudattavat samoja periaatteita hieman eri tavoin soveltaen.
Mikä niissä niin ihmetytti?
Aikidon harrastajana osaan yhdistää kyllä nuo periaatteet omaan harjoitteluuni, vaikka niitä ei ole meillä missään niin suoranaisesti nimetty.Aiheesta kannattaa varmaan keskutella lajien omilla foorumeilla, eikä ihmetellä sitä täällä kun kommenttia tulee vähän keneltä sattuu.
- jepujeejee
Pertsa K kirjoitti:
Hienosti sanottu, se on käytännössä huomattavasti yksinkertaisempaa näyttää ja todeta, ei mistään ihmejutusta ole kysymys. Oikeastaan lähes kaikki jujutsu ja hapkidotyylit noudattavat samoja periaatteita hieman eri tavoin soveltaen.
Mikä niissä niin ihmetytti?
Aikidon harrastajana osaan yhdistää kyllä nuo periaatteet omaan harjoitteluuni, vaikka niitä ei ole meillä missään niin suoranaisesti nimetty.En oikein tiedä mistä niissä on kysymys kun en ole keneltäkään harrastajalta kuullut, joten ihmettelin mitä niillä yritetään viestiä. Tarvitseeko puhua "biomeganiikan" periaatteista jos todetaan että sormeen sattuu kun sitä kääntää väärään suuntaan. Vai onko kysymys jostain muusta?
- Culli
ggggggggg kirjoitti:
No, Parviainen oli kyllä melkoinen tekijä taekwondossa ja sen myöntää ihan jokainen hänen kanssaan tekemisissä ollut taekwondoilija.
Kyyti oli kylmää ja valmensi monista erittäin osaavia ottelijoita. Parviaisellakin jäi jotain saamatta (kilometrikorvauksia yms)ja liiton kanssa raha-asiat kiristyivät. Ei ammattilainen työtä ilmaiseksikaan tee. Liitossa alkoi savu nousta kun Parviainen lähti perustamaan Troxia. Olihan se menetys. Ei ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi. Liitossa äänestettiin ulos myös suurmestari Hwang joka toi koko lajin suomeen. Melkoista kiittämättömyyttä. Rahalla on ihmeellinen vaikutus asioiden kulkuun. Parviainen kyllästyi ja otti edes jotain kuluja, sitten lähti. Muutama ottelija sai huippuvalmennusta ja menestyi Parviaisen opeilla. Ne muutamat muistavat kyllä Parviaista hyvänä valmentajana, koska saivat maistaa oikeaa taekwondoa. Liiton seuroissa on edelleen Parviaisen vanhoja oppilaita ja muutamia erittäin päteviä. Heidän kanssaan olen myös asiasta keskustellut ja pitivät Parviaista valmentajana ja harrastajana yhtenä parhaista. Parviainen ei suomen Troxissa vaikuttanut kuin hetken ja perusti Troxin ruotsiin. Asiolla on kaksi puolta. Olen kuullut myös sen toisen puolen, enkä lainkaan ihmettele Parviaisen kyllästyneen silloiseen liiton toimintaan.
Asia on niin vanha, että sen puiminen täällä on melko turhaa.Yhdeksänkymmentäluvun alussa tapahtui aika paljon mullistuksia taekwondoliitossa kuin yhteiskunnassa yleensäkin. Työelämässä alettiin yksityistää ja ulkoistaa ja tuli suurtyöttömyys jne. Kilpailu oli kovaa. Taekwondoliittokin alkoi tuottamaan palkallisia vakansseja joita kaikki vähänkin pätevämmät tietenkin haluamaan. Työelämästä tuttu kilpailu työpaikoista pesiytyi urheiluseuroihin mikä taas tekee pahaa urheiluhengelle. Voi vittu sitä sen aikaista kyräilyä ja selän takana puhumista kun muistelee. Hwang oli jo hieman aiemmin häädetty perustamaan uutta liittoa eli tekemään elämäntyötään alusta uudelleen.
Mitä Parviaiseen tulee niin valmentajana oli hyvä. Luulenpa että jotkut ylempivöiset olivat kateellisia Markulle kun sai tehtyä harrastuksestaan työn. Monet lahjakkaat ottelijat joutuivat raatamaan raskasta työtä tai kitkuilemaan opintotuella. Eräässäkin seurassa supistiin pukuhuoneessa kun Markku laskutti seuraa kokonaista 250mk! kun ajeli Jämsästä 100km vetämään treenejä. Ja kyllä ne seuratkin maksuvaikeuksissa olivat ja luulenpa että Markku teki työtään törkeän pienellä korvauksella pätevyyteensä nähden. Markku taisi olla ensimmäisiä harrastajia jotka alkoivat elämään ainoastaan taekwondosta. Ja taekwondolle. Itse en kyllä pitänyt henkilöstä koska hylkäsi vyökokeeni aiheetta, mutta valmentaa osasi kuitenkin. Ja narsistikin oli mikä on omiaan synnyttämään kateutta. Eli ihan perisuomalaisesta synnistä kyse, minkä takia häipyi myös liitosta perustamaan omaansa. Jos rahoja hävisi mukaan; niin ei ammattimiehet ilmaiseksi mitään tee. Jos laskutus on muutenkin halpa ja jotain jää saamatta niin kyllä työmailtakin yleensä häviää jotain mukaan. - Niinpä niin
Culli kirjoitti:
Yhdeksänkymmentäluvun alussa tapahtui aika paljon mullistuksia taekwondoliitossa kuin yhteiskunnassa yleensäkin. Työelämässä alettiin yksityistää ja ulkoistaa ja tuli suurtyöttömyys jne. Kilpailu oli kovaa. Taekwondoliittokin alkoi tuottamaan palkallisia vakansseja joita kaikki vähänkin pätevämmät tietenkin haluamaan. Työelämästä tuttu kilpailu työpaikoista pesiytyi urheiluseuroihin mikä taas tekee pahaa urheiluhengelle. Voi vittu sitä sen aikaista kyräilyä ja selän takana puhumista kun muistelee. Hwang oli jo hieman aiemmin häädetty perustamaan uutta liittoa eli tekemään elämäntyötään alusta uudelleen.
Mitä Parviaiseen tulee niin valmentajana oli hyvä. Luulenpa että jotkut ylempivöiset olivat kateellisia Markulle kun sai tehtyä harrastuksestaan työn. Monet lahjakkaat ottelijat joutuivat raatamaan raskasta työtä tai kitkuilemaan opintotuella. Eräässäkin seurassa supistiin pukuhuoneessa kun Markku laskutti seuraa kokonaista 250mk! kun ajeli Jämsästä 100km vetämään treenejä. Ja kyllä ne seuratkin maksuvaikeuksissa olivat ja luulenpa että Markku teki työtään törkeän pienellä korvauksella pätevyyteensä nähden. Markku taisi olla ensimmäisiä harrastajia jotka alkoivat elämään ainoastaan taekwondosta. Ja taekwondolle. Itse en kyllä pitänyt henkilöstä koska hylkäsi vyökokeeni aiheetta, mutta valmentaa osasi kuitenkin. Ja narsistikin oli mikä on omiaan synnyttämään kateutta. Eli ihan perisuomalaisesta synnistä kyse, minkä takia häipyi myös liitosta perustamaan omaansa. Jos rahoja hävisi mukaan; niin ei ammattimiehet ilmaiseksi mitään tee. Jos laskutus on muutenkin halpa ja jotain jää saamatta niin kyllä työmailtakin yleensä häviää jotain mukaan.No ei ne Jyväskylän velat ihan muutamia satasia olleet. Paikallisella seuralla meni useita vuosia velan maksuun. Mikä ihmeen puolustelu kampanja teillä on? Ei siihen mitään ihmeempiä taitoja tarvita nähdäkseen onko ihminen rehellinen vai ei.
Parviaisen tapauksessa huomasi heti, että silmät kiiluen rahan perään. Suu vaahdossa kauniita lauseita jne. - gggggggg
Niinpä niin kirjoitti:
No ei ne Jyväskylän velat ihan muutamia satasia olleet. Paikallisella seuralla meni useita vuosia velan maksuun. Mikä ihmeen puolustelu kampanja teillä on? Ei siihen mitään ihmeempiä taitoja tarvita nähdäkseen onko ihminen rehellinen vai ei.
Parviaisen tapauksessa huomasi heti, että silmät kiiluen rahan perään. Suu vaahdossa kauniita lauseita jne.Vai meni Jyväskylän seuralla vuosia velkojen maksuun?
- Culli
gggggggg kirjoitti:
Vai meni Jyväskylän seuralla vuosia velkojen maksuun?
Oisitte maksanu velkanne aikanaan, niin ei olisi tarvinut ulosmitata palkkoja jostain muusta kassasta.
- hojo hojo
Culli kirjoitti:
Oisitte maksanu velkanne aikanaan, niin ei olisi tarvinut ulosmitata palkkoja jostain muusta kassasta.
Sivusta seuranneena tiedän, että raha asioista päätti Parviainen. Sitten kun oli jo paskat housussa muut harrastajat huomasi mihin rahat menivät.
Eli jätti maksamatta salivuokrat, mutta itselle huolehti kyllä palkan, kännykän ja auto edunkin.
Siis perusti itse seuran pumppasi sen kuiviin ja totesi, ettette näköjään minun palveluksia tarvitsekkaan.
Vau mikä moraali ja ammattitaito! - xxxxxxxxxxx
hojo hojo kirjoitti:
Sivusta seuranneena tiedän, että raha asioista päätti Parviainen. Sitten kun oli jo paskat housussa muut harrastajat huomasi mihin rahat menivät.
Eli jätti maksamatta salivuokrat, mutta itselle huolehti kyllä palkan, kännykän ja auto edunkin.
Siis perusti itse seuran pumppasi sen kuiviin ja totesi, ettette näköjään minun palveluksia tarvitsekkaan.
Vau mikä moraali ja ammattitaito!Täytyy Jyväskylässä olla seuratoiminta isollaan jos valmentajalla on seuran puolesta kännykkä ja autoetu palkan lisäksi. En tiennyt Jyväskylän olevan niin suuri. Ehkä siitä tulee vielä suomen pääkaupunki.
- ösfjoö
xxxxxxxxxxx kirjoitti:
Täytyy Jyväskylässä olla seuratoiminta isollaan jos valmentajalla on seuran puolesta kännykkä ja autoetu palkan lisäksi. En tiennyt Jyväskylän olevan niin suuri. Ehkä siitä tulee vielä suomen pääkaupunki.
Parviainenhan pumppasi rahaa myös ainakin Jämsästä ja Tampereelta. Yhteensä syytteisiin luettiin useita kymmeniä tuhansia markkoja.
Nykyisillä Jyväskylän seuroilla ei ole mitään tekemistä Parviaisen tai troxin kanssa.
Mukwan (tosin eri nimellä) on perustettu jo vuosia ennen kuin Parviainen oman seuransa Jyväskylään pisti.
Jyväskylän Taekwondo seura on pistetty pystyyn pari vuotta sitten. (tosin Parviaisen seuran raunioille, mutta ei mitään yhteyttä Parviaiseen)
Ja se kolmas on ITF seura (entinen Greussin seura) - xxxxxxx
ösfjoö kirjoitti:
Parviainenhan pumppasi rahaa myös ainakin Jämsästä ja Tampereelta. Yhteensä syytteisiin luettiin useita kymmeniä tuhansia markkoja.
Nykyisillä Jyväskylän seuroilla ei ole mitään tekemistä Parviaisen tai troxin kanssa.
Mukwan (tosin eri nimellä) on perustettu jo vuosia ennen kuin Parviainen oman seuransa Jyväskylään pisti.
Jyväskylän Taekwondo seura on pistetty pystyyn pari vuotta sitten. (tosin Parviaisen seuran raunioille, mutta ei mitään yhteyttä Parviaiseen)
Ja se kolmas on ITF seura (entinen Greussin seura)Nyt kun teidän seuralla menee taloudellisesti hyvin ja olisi resursseja kunnon valmentajaan, niin yhteydenottoa vaan rohkeasti Parviaiseen.
- xxxxxxxxxxxx
xxxxxxx kirjoitti:
Nyt kun teidän seuralla menee taloudellisesti hyvin ja olisi resursseja kunnon valmentajaan, niin yhteydenottoa vaan rohkeasti Parviaiseen.
Parviaisella ei muuten ollut mitään tekemistä suomen troxin kanssa kuin ainoastaan perustamisvaiheessa.
Trox on pirstaloitunut ja kadonnut, sitä ei enää ole. Joitakin ex trox seuroja (eri nimillä)on liittynyt liittoon tai ITA:aan, mutta itse trox on historiaa. Niin kuin Parviaisen valmenus suomessa.
Parviainen kyllä manasi suomen tkd piirit kun ei saanut palkkojaan ja kilometrikorvauksiaan niin kuin olisi pitänyt. Pienien seurojen on vaikea toimia ammattivalmentajien kanssa kun resurssit eivät siihen riitä. Saman tyylinen kuvio oli eräällä tkd seuralla jotka palkkasivat korealaisen mestarin (OH) seuraansa opettamaan, ei riittänyt rahat. - dfjdfjdjd
xxxxxxx kirjoitti:
Nyt kun teidän seuralla menee taloudellisesti hyvin ja olisi resursseja kunnon valmentajaan, niin yhteydenottoa vaan rohkeasti Parviaiseen.
Jos joku seura haluaa palkata valmentajan itselleen, niin suomesta löytyy äkkiä mietittynä kymmeniä parempia ja varmasti luotettavampia valmentajia kuin Parviainen... Jopa täältä Jyppikylän perukoilta löytyy useita.
- sdfhr6
xxxxxxxxxxxx kirjoitti:
Parviaisella ei muuten ollut mitään tekemistä suomen troxin kanssa kuin ainoastaan perustamisvaiheessa.
Trox on pirstaloitunut ja kadonnut, sitä ei enää ole. Joitakin ex trox seuroja (eri nimillä)on liittynyt liittoon tai ITA:aan, mutta itse trox on historiaa. Niin kuin Parviaisen valmenus suomessa.
Parviainen kyllä manasi suomen tkd piirit kun ei saanut palkkojaan ja kilometrikorvauksiaan niin kuin olisi pitänyt. Pienien seurojen on vaikea toimia ammattivalmentajien kanssa kun resurssit eivät siihen riitä. Saman tyylinen kuvio oli eräällä tkd seuralla jotka palkkasivat korealaisen mestarin (OH) seuraansa opettamaan, ei riittänyt rahat.Ohin kuvio oli täysin erinlainen. Oh tuli paikkaamaan Choita joka muutti pois suomesta. Oh jatkoi matkaansa Espanjaa koska Shoin oppilaat eivät omaksuneet Ohia opettajakseen kunnolla. Siis varsin hyvissä väleissä loppui yhteistyö.
Parviaisella ei ole paljoa varaa manata ketään, kun on talousrikollinen ja pelkuri. - xxxxxx
sdfhr6 kirjoitti:
Ohin kuvio oli täysin erinlainen. Oh tuli paikkaamaan Choita joka muutti pois suomesta. Oh jatkoi matkaansa Espanjaa koska Shoin oppilaat eivät omaksuneet Ohia opettajakseen kunnolla. Siis varsin hyvissä väleissä loppui yhteistyö.
Parviaisella ei ole paljoa varaa manata ketään, kun on talousrikollinen ja pelkuri.Oh ei tullut kenenkään Choin tilalle vaan Chunin.
Oh tuli seuralle niin kalliiksi, että oli loppu lähellä. Oh oli todella taitava ottelija jolla olisi ollut paljon annettavaa, mutta rahkeet eivät pienellä seuralla riittäneet mestarin pitämiseen.
Mitä tulee Parviaiseen, niin siihen aikaan oli kiistattomasti aikakautensa paras valmentaja ja myös ottelija. On turha yrittää väittää etteikö näin olisi ollut, sen tietää jokainen joka silloin oli mukana. - Oera
xxxxxx kirjoitti:
Oh ei tullut kenenkään Choin tilalle vaan Chunin.
Oh tuli seuralle niin kalliiksi, että oli loppu lähellä. Oh oli todella taitava ottelija jolla olisi ollut paljon annettavaa, mutta rahkeet eivät pienellä seuralla riittäneet mestarin pitämiseen.
Mitä tulee Parviaiseen, niin siihen aikaan oli kiistattomasti aikakautensa paras valmentaja ja myös ottelija. On turha yrittää väittää etteikö näin olisi ollut, sen tietää jokainen joka silloin oli mukana.Se Chung ne seurat sille OH:lle ?
Näin minä ainakin olen asian ymmärtänyt. Aika monta seuraa pitää olla jos opettamisella pitäisi suomessa elää. Chungin suroistakin moni oli pienillä paikkakunnilla eikä niissä ole mahdollista saada satoja maksavia asiakkaita. - xxxxxxxxxxxxxx
Oera kirjoitti:
Se Chung ne seurat sille OH:lle ?
Näin minä ainakin olen asian ymmärtänyt. Aika monta seuraa pitää olla jos opettamisella pitäisi suomessa elää. Chungin suroistakin moni oli pienillä paikkakunnilla eikä niissä ole mahdollista saada satoja maksavia asiakkaita.Chunilla oli kyllä melko paljon oppilaita pienilläkin paikkakunnilla. Lempäälän kokoisessa paikassa harrasti Chunin aikana lähes 100 harrastajaa. Tampereen ja Lahden seurat taisivat olla suurimmat. Chunilla oli yhteensä 12 seuraa joissa jokaisessa oma vastuuvetäjä. Chun kiersi itse seuroissa viikottain (kaksi seuraa usein saman päivän aikana. Yhteensä harrastajia oli vähän vajaa 1000). Chunin lähdettyä lähti myös monia mustavöisiä omille teilleen. Kaksi liittyi muuten edellä puhuttuun ITA:aan. Joka tapauksessa Chunin paikkaa on vaikea täyttää, eikä homma palannut entiselleen.
- Y.P
dddddddddddddddd kirjoitti:
Vieläkö se Mr. Parviainen "huippuvalmentaja" on hengissä?
Täällä keski-suomessa kyseinen heppu teki 1980-luvulla selvää jälkeä muutamasta Taekwondo seurasta. Ensin Tampereella unohtui tilittää vyökoemaksuja liiton tilille. Sitten Jämsässä laittoi seuran pystyyn ja putsasi kassan. Jätti seuran velkoihin.
Seuraavaksi Jyväskylään. Pari vuotta ja hups taas oli seura veloissa kaikkialle. Onneksi lähti täältä Jyväskylästä, eikä takaisin uskalla tulla (petossyytteet niskassa).Pitääkö vyökokeen pitäjän tilittää vyökoemaksuja värivöistä liiton tilille? Eikös Sabumnimit pidöä vyökoemaksut ihan itsellään?
Mustanvyönkokeista pitää Kukkiwoniin maksaa rekisteröintimaksu. - löhlkh
xxxxxx kirjoitti:
Oh ei tullut kenenkään Choin tilalle vaan Chunin.
Oh tuli seuralle niin kalliiksi, että oli loppu lähellä. Oh oli todella taitava ottelija jolla olisi ollut paljon annettavaa, mutta rahkeet eivät pienellä seuralla riittäneet mestarin pitämiseen.
Mitä tulee Parviaiseen, niin siihen aikaan oli kiistattomasti aikakautensa paras valmentaja ja myös ottelija. On turha yrittää väittää etteikö näin olisi ollut, sen tietää jokainen joka silloin oli mukana.Joo siis Chun ei Choi.
Ohillahan oli useampikin seura hoidettavanaan suomessa ollessaan (ainakin 5-10 parhaillaan).
Parviainen oli kyllä aikoinaan Suomen kovin ottelija ja valmentaja, Ja paino tässä sanalla suomen. Ja tarkennuksena vielä että paras suomalainen valmentaja. Sillä PArviaisen aikaan oli suomessa myös KOrealaisia valmentajia jotka hakkasivat Parviaisen valmennus taidoissa sillon jo 100-0 ja varsinkin nykyään ovat edenneet hieman eri kuvioihin kuin mihin Parviainen... - sdhsdhsh
Y.P kirjoitti:
Pitääkö vyökokeen pitäjän tilittää vyökoemaksuja värivöistä liiton tilille? Eikös Sabumnimit pidöä vyökoemaksut ihan itsellään?
Mustanvyönkokeista pitää Kukkiwoniin maksaa rekisteröintimaksu.Aikoinaan liiton seuroissa piti rahat tilittää liitolle. Vyökokeen pitäjä sai kilonmetrikorvauksen ja päivärahan.
Tuohon aikaan siis ei liiton porukassa juuri sabunimeja ollutkaan... - Y.P
sdhsdhsh kirjoitti:
Aikoinaan liiton seuroissa piti rahat tilittää liitolle. Vyökokeen pitäjä sai kilonmetrikorvauksen ja päivärahan.
Tuohon aikaan siis ei liiton porukassa juuri sabunimeja ollutkaan...Silläkö kannatti mennä pitämään vyökokeita?
Parviainen kertoi ettei saanut kaikkia kilometrikorvauksia. Liitossa vedettii herneet nenään Parviaisen lähdöstä. Ottaahan se päähän kun satsataan pätevään mieheen ja se lähtee.
Ikävää kun pienet seurat joutuivat kärsimään. - hsdhsdh
Y.P kirjoitti:
Silläkö kannatti mennä pitämään vyökokeita?
Parviainen kertoi ettei saanut kaikkia kilometrikorvauksia. Liitossa vedettii herneet nenään Parviaisen lähdöstä. Ottaahan se päähän kun satsataan pätevään mieheen ja se lähtee.
Ikävää kun pienet seurat joutuivat kärsimään.Niin no... Parviainenhan otti sitten oman käden oikeudella niitä vyökoemaksuja itelleen.
Pätevä? Ehkä. AIkansa paras suomalainen matsrari? Mahdollisesti? Luotettava? Ei helvetissä? RIkollinen? Senhän kertoo jo tuomiokin. - Kebu
hsdhsdh kirjoitti:
Niin no... Parviainenhan otti sitten oman käden oikeudella niitä vyökoemaksuja itelleen.
Pätevä? Ehkä. AIkansa paras suomalainen matsrari? Mahdollisesti? Luotettava? Ei helvetissä? RIkollinen? Senhän kertoo jo tuomiokin.Mikä tuomio?
- dhshshsh
Kebu kirjoitti:
Mikä tuomio?
Tuomiot on julkisia...
Etsi poika etsi.
- Jido
Kaikki erilainen on pahasta, se on syntiä.
Trox oli pahuuden alku, siitä sikisi vapaa tahto.
ITF, ITA, ATA ja TROX ovat pahasta, ne ovat uhka.
Ne eivät kysele lupia eivätkä kumartele patsaita.
Kyseenalaistavat ja tekevät bisnestä. Raha on kaiken pahan alku, kuka sen oikein keksi?
Kukkiwon perustettiin petturuudesta, se on halpa kopio Karatesta. Ei Funakoshi ketään opettanut perustamaan uutta urheilulajia vaan Karatea. Funakoshi petti koko Okinawan, ei kertonut alkuperäistä tarkoitusta vaan lisäsi ihan omiaan. Erikoinen oli mies nimeltään Funakoshi.
Taisi olla yliopiston miehiä, eikä voinut sietää jotain Motubo nimistä, koska sen nimiset olivat tapelleet ja olivat sivistymättömiä.
Sivistymätöntä on perustaa uutta ja ajatella omilla aivoillaan. Käytäntö on vaarallista, siksi teoriaa kannattaa viljellä ja opiskella historiaa.
Historiallisia lajeja on edelleen jotka silti toimivat käytännössä. Kyllä on, ei tarvitse mennä edes kovin kauas kauko-itään.
Lee Won Kuk oli Funakoshin oikea käsi ja perusti taekwondon. Kyllä, se pitää paikkansa. Hänetkin petettiin ja unohdettiin, vaikka oikeasti oli taitavampi karatessa kuin moni muu puhumattakaan taekwondosta.
Nyt on tultu siihen, että jotkut harhaoppineet (tieltä eksyneet) luulevat harjoittelevansa Okinawan karatea, mutta oikeasti he ovatkin vain kilttejä opiskelijapoikia joilla ei ole mitään käsitystä todellisuudesta, eivätkä suomen suurimmat foorumitietäjät ole koskaan Okinawalla käyneetkään. Eräs Jalamo on käynyt(usein, mutta hän ei ehdi kirjoittelemaan foorumeille). On silti mukavaa opiskella historiaa ja nähdä kavereita.
Käytännönlajit ovat käytännöllisiä, siksi ne ovat hieman sivistymättömiä. Ei ketään saa oikeasti satuttaa nykypäivänä. On silti yksi outo juttu. Rikolliset eivät kunnioita lakeja ja rikkovat sääntöjä. Rikollinen ei hyökkää kadulla taekwondopotkulla vaan rikkoo sääntöjä, ehkä siksi joku tarvitsee puolustaakseen itseään vielä käytännöllisiäkin lajeja.- Olkkonen K
Sympatiaa paholaiselle.
- shsdfhdsfhdf
Ne pari Chunin mustaa vyötä siirtyivät ITAhan vasta Ohin lähdettyä Suomesta. Ohin ollessa Suomessa he olivat Ohin alaisuudessa.
- xxxxxxxxxxxxxx
Saatat olla oikeassa. Chunin lähdöllä oli silti vaikutusta ja lopullinen piste ii:n päälle oli OH:n lähtö. OH oli vain lyhyen aikaa seurassa.
- oera
Mitä Chung tekee nykyään?
Koitin googlea, mutta mitään tietoa urasta jenkeissä ei löytynnyt. - gsdgsdg
oera kirjoitti:
Mitä Chung tekee nykyään?
Koitin googlea, mutta mitään tietoa urasta jenkeissä ei löytynnyt.Chun opettaa Californiassa taekwondoa. Oh opettaa kuulemma Espanjassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391