Osa-aikainen sairausloma

mitä mieltä?

Kun kuulin ensi kertaa osa-aikaisesta sairauslomasta, ajattelin että loisto juttu, tuota pitää hakea. Myöhemmin paljastui että kyseessä on jonkin sortin torso, vain pitkältä sairaslomalta takaisin työelämään palaaville tarkoitettu muutaman kuukauden pituinen ajanjakso.

Olisin kaivannut sellaista osa-aikaisuutta sairaslomaan, että niille joilla työkyky on vakavan sairauden vuoksi heikentynyt, olisi annettu mahdollisuus olla osittain töissä, osittain sairaslomalla. Nykyisinhän olet joko täysin työkykyinen tai täysin työkyvytön. Mielestäni tilanne on järjetön.

Olen vakituisessa työsuhteessa ja minua nyppii suunnattomasti se, että niinä päivinä kun minä ripuloin tai olen lääkityksen tuomasta anemiasta johtuen liian väsynyt työskentelemään, sairauteni kustannukset jäävät kokonaisuudessaan työnantajani maksettaviksi. Onneksi työnantajani on fiksua lajia eikä ole etsinyt tekosyytä potkia minua pellolle vaan sietää sairasteluani.

Kuinkahan paljon meitä osittain työkykyisiä mahtaa olla? Olisiko osa-aikaista sairauslomaa syytä kehittää?

Ai niin, sairauteni on krooninen myelooinen leukemia eli KML ja olen vasta tulossa parhaaseen työskentelyikään. Olen alle 40-vuotias.

4

965

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epäluuloinen

      En ole ollenkaan vakuuttunut että olisi hyvä juttu tuo osa-aikainen sairasloma. Parempi joko olla töissä tai kokonaan poissa. Osa-aikaeläkkeetkin on joillakin työpaikoilla hankala juttu. Työkaverit katsoo kyttyrää että taas se on täällä vaan kuluttamassa aikaansa ja nostamassa palkkaa ja kun on poissa töistä niin sanotaan että taas se on eläkkeellä, eihän se ehtinyt mitään täällä tehdä ennenkun taas lähti.

    • myös tuota samaa.

      Hänellä on hodgkinin tauti johon hän saa sytostaattihoitoa joka toinen viikko yhtenä päivänä. Sen jälkeen hän on muutaman päivän väsynyt, mutta n. 1,5 viikkoa hän on aina työkykyinen sen jälkeen taas. Nyt kesällä hän ei ole ajatellutkaan menevänsä töihin, mutta syksyllä tykkäisi jo aloittaa. Mutta miten se onnistuu? Ei kai mitenkään. Tosin mieheni vanhassa työpaikassa on nainen jolta on hoidettu rintasyöpää. Hän on hoitojen vuoksi töistä pois aina viikon ja sitten taas töissä kolme viikkoa ja taas pois viikon. Sitä en tiedä miten tämä asia on hoidettu.

      Sitä en tiedä, että ajatteleeko aikuiset ihmiset oikeasti osa-aikaeläkkeellä olevista kuten tuo toinen vastaaja väitti niin en tiedä.... kuullostaa kyllä typerältä ja ajattelemattomalta, jos ihmiset tuollaista puhuvat. Tunnen paljon osa-aikaeläkkeellä olevia (vaikka olenkin itse vasta 27) enkä ole koskaan aiemmin törmännyt mihinkään vastaavantyyppiseen väitteeseen.

      Työnteko olisi varmasti monelle syöpää sairastavalle hieno juttu, jos voimia töissä käyntiin kerran on. Se pitäisi ajatukset ainakin muualla. Meillä on kaksi lasta ja minäkin olen hoitovapaalla vielä joten minun miehelläni piisaa kyllä puuhaa täällä kotonakin ja virikkeitä riittää jaettavaksi asti.

      Itse olen ajatellut tätä asiaa niin, että koskaan toiste elämässä emme voi perheenä saada tälläistä tilaisuutta olla vain kotona melkein kokonainen vuosi. Jonkun mielestä voi kuullostaa kauhealta, että joku puhuu samassa lauseessa syövästä ja hyvästä tilaisuudesta, mutta asiat joille et voi mitään niin ne pitää hyväksyä ja niistä pitää sinällään hakea hyvät puolet.

      Tsemppiä sulle paranemimseen!

    • osa-aikainen tehopakkaus

      Hei!
      Juu, eipä tuosta osa-aikaisesta sair.lomasta ole meille apua. Itse olen tiennyt sairastavani KML:ää tasan vuoden. Ensin olin kuukauden sair.lomalla lähinnä henkisistä syistä, nyt työnantajani on ollut hyvin ymmärtäväinen yksittäisten huilipäivien suhteen. (Kyllä matala hb, ripulit ja lihaskrampit vaatii välillä lepoa). Nyt työpaikalla(kunnallinen) suunnitellaan yhtiöittämistä, mitenkähän tällaisen ikuisesti sairaan kohtalona mahtaa olla... ei varmaan enää ymmärretä noita yksittäisiä päiviä enää ja yrittävät keksiä sitä tekosyytä pellolle potkimiseen, kuten mainitsit viestissäsi. No, päivä kerrallaan. En minäkään iän puolesta ihan raahka ole vielä, 43-vuotias :)
      Mitenkäs muuten jakselet, kauanko diagnoosisi ollut tiedossa?

    • Siipi

      Minulla todettiin kml marraskuun puolivälissä ja olen ollut siitä lähtien sairaus lomalla. En olisi millään kyennyt olemaan töissä. S- lomaa tammikuun loppuun ja edelleen tuntuu etten ole työkuntoinen. Esimieheni on erittäin ymmärtäväinen ja sanoo, että mennään minun kunnon mukaan. En ota töistä paineita, nyt ajattelen itseäni!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3485
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1194
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      213
      886
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe