Hei !
Kertokaa hyvät sijaisvanhemmat miten teidän lapset ovat testanneet teitä ja kokeilleet rajoja ja miten olette sen kestäneet ? Tuntuu, että meillä kotona ei pojan kanssa mikään riitä, vinguttaa minut ihan loppuun.
Kertokaa hyvät sijaisvanhemmat miten teidän lapset ovat testanneet teitä ja kokeilleet rajoja ja miten olette sen kestäneet ? Tuntuu, että meillä kotona ei pojan kanssa mikään riitä, vinguttaa minut ihan loppuun.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Myönnä,
lasten ainaiseen naukumiseen.
1. Ota ihan lungisti, sillä kyseessä on vuosia kestävä "valtataistelu". Vanhempien tehtävä on päättää ja mitään vahinkoa ei synny vaikka lapsi ei saa kaikkea tai saa tehdä kaikkea. Päinvastoin!
Suhde on jonkun kasvatusasiantuntijan mukaan 1/10 eli yksi kertaa kyllä ja yhdeksän kertaa ei. Onhan selvää, että lapsesta tämä tuntuu kurjalta, joten älä ota tuota mankumista henkilökohtaisti vaan osana arkea!
2. Pidä strategiapalaveri puolisosi kanssa ja varmista, että olette samoilla linjoilla eikä kumpikaan luovuta yhdessä sovituista asioista.
Jos toinen lipsuu helpommin, häntä koetellaan varmasti enemmän... ja samalla kärsii toinenkin, kun lepsumman lupauksiin sitten jatkuvasti vedotaan ("isi/äiti lupasi...).
3. Kun lapsi on todennut, että linja pitää, hän siirtyy "neuvotteluasemiin". Toiset ovat tässä hoksaavampia kuin toiset: meillä nuorin aloitti esim. tänään aamulla näin: "Montako suklaakeksiä saan ottaa?"
Hän tietää aivan varmaan, että
a) suklaakeksiä ei syödä aamupalaksi ja
b) kun niitä syödään, saa yhden kerrallaan.
Mutta ainahan kannattaa kokeilla! Näppärä pikkuihminen ;)
4. Välillä akuutissa tilanteessa muistutan yhteisistä säännöistä: "Kyllähän sinä tiedät, että näin ei meillä ole koskaan saanut tehdä. Äidin mielipide ei ole tässä asiassa muuttunut, eikä muutu." Ole siis äärimmäisen sitkeä ja pidä linjasi!
Tsemppiä!
Hei !
Jaksamista sinulle! Varmasti tänäänkin aika moni sijaisäiti saa sanoa "ei" kerran tai kaksi....
Joskus ajatus ja keskustelu lapsen kanssa siitä että vastuu ja päätösvalta ovat aikuisella on hyvästä. Kun aikuinen päättää, hän myös kantaa vastuun siitä päätöksestä. Siitä on yksi lapsistamme päässyt alkuun, ja on voinut luopua liian aikuisesta roolista tehdä ikäänsä nähden liian itsenäisiä päätöksiä, kuten mitä ja koska syö, koska nukkuu ja koska leikkii ym.
Olen vähentänyt lasta rasittavia valintoja. Joku asiantuntija sanoi että lapsi ei erota heti isoja ja pieniä asioita, joten valinta on vastuun antamista, ja saattaa sekin stressata lasta. En siis kysy aterioilla otatko vettä vai maitoa vaan päätän itse. En ylipäätä tarjoile suuria vaihtoehtoja ja valinnanmahdollisuuksia vaan joinakin aamuina tarjoilen puuroa, toisena voileipää jne. Päätös on aikuisella. Ruokapöydässä meillä kaikki syö kaikkea, joten vähän joka sorttia laitan lautaselle, jos haluaa lisää jotain niin se tietenkin käy, mutta kaikkea syödään.
Viidakossa on vahvimman laki. Se on julma ja turvaton. Sen lisäksi yhteiskunnassamme se on laiton, väkivalta on kiellettyä.
Puhuimme siitäkin että jokaisella ihmisellä on ympärillään yhteiskunnan suojakilpi; kukaan ei saa tehdä pahaa toiselle. Ei kadulla, ei koulussa ei kotona, vaikka olisi kuinka pieni tai heikko, ei tarvitse pelätä, koska kukaan ei saa tehdä pahaa. Siksi itsekään ei saa tehdä pahaa muille. No joo utopiaa joojoo, mutta tavoitteena ihan hyvä, tuskin voi ihannetta moittia? Selkeä lähtökohta: lapsi ei saa lyödä, tai olla väkivaltainen, koska muutkaan eivät saa.
Ne lapset joiden kasvatukseen en ole voinut vaikuttaa vauvasta lähtien, ovat tietenkin erityisiä; heillä on jo olemassa oma käytösmalli, jota sitten aletaan muokkaamaan yhteiskuntaan ja perheeseen paremmin sopivaksi. Tinkimättömyys oli alkuun hyödyllistä, sillä jos kerran annoit periksi, niin taas aloitettiin melkein lähtöruudusta.
Jos tuntee lapsen(kuten omansa, pitkään sijoitetun tai vauvana sijoitetun) pidemmältä ajalta, voi aina joustaa turhanpäiväisyyksissa ja pikkuasioissa, tietenkin.(Kuinka usein lasten hammasharjat lomailevatkaan, likaiset vaatteet lojuvat tuoleilla ja lattioilla, tavarat jäävät levälleen ym, eikä siitä tietenkään tehdä mitään kauheata numeroa joka päivä. Sitä ei kai kukaan jaksaisi, ja kysehän on normituksesta.Toiset siivoaa joka päivä, toiset kerran viikossa) Uuden sijoitetun lapsen kanssa pikkuasioissakaan en juurikaan voinut joustaa kuten olin tottunut, ainakin meillä se ei tuntunut järkevältä.
Työhönohjauksessa purinkin tuntojani ja sanoin että tuntuu kuin olisin ihan nipottaja, turhan tarkka pilkkuilija. Että mikä siinä on kun tämän lapsen kanssa päivittäin ajaudun näihin tilanteisiin, jossa joudun kaventamaan ja kaventamaan reunaehtoja.Ajaudun nimenomaan, kun etsitään sitä yhteistä kieltä ja tapaa olla. Syy löytyi, ainakin psykologi selitti sen ymmärrettävästi.
Kun lapsi on ns. rajaton ja ehkä kansankielellä sanottuna huonostikasvatettu, tottelematon, oikukas ym on lapsen elämä tosi stressaavaa. Jotta hän pärjäisi arjessa, hän määräilee ympäristöään, lapsia ja aikuisia. Sijaiskotiin tullessaan lapsi tosiaan koittaa kaksin käsin että onko tässä nyt oikeasti sellainen aikuinen johon minä voin nojata, joku joka päättää oikeasti minun puolestani. Elämähän on kuin pimeässä kulkemista kun kaikki rajat ja seinät mihin kosket, kaatuu huudolla tai kiukuttelulla, ilman että mistään löytäisi sitä nuoraa johon voisi tukeutua ja sen avulla löytää vaikka nyt aamusta iltaan sovussa ympäristön kanssa. Kun lapsi sitten voi luottaa aikuiseen ja antaa päättämisen vastuun ja seuraukset aikuiselle, niin hän voi itse rentoutua, ja totella.
Sitä ennen varmaan melkein kymmenen kertaa kesän ja syksynkin mittaan mentiin kantamalla, eli lapsi mahallaan kaupassa, tiellä, missä hyvänsä eikä muuta kuin huutoa ja raivoa, potkuja ja sylkemistä. Mutta tehtiin niin kuin aikuinen oli päättänyt, ja sanoin että en anna periksi, minun on vastuu ja siksi myös päätös. Hitaasti asia alkoi mennä perille, ja joskus lapsi harkitsi, ennenkuin huusi tai huusi vähemmän aikaa.
Mikään nopea prosessi ei ollut.
Ja näin kävi meillä. Siihen meni vuosi, eikä nollariita-päiviä ole useinkaan, mutta periaate on mennyt perille.Lapsi tottelee valikoivasti aikuisia, eikä enään riitele niin paljon muiden lasten kanssa. Lapsi voi hyvin. Bioäidinkin kanssa sujuu paremmin, kun hänenkin on helpompi ohjata lasta.
Itse sitä väsyy ja uupuu tietenkin. Sijaisvanhemmuus on antavaa, mutta kyllä se ottaakin. Riidan tai tällaisen kasvatusepisodin, tahtojen taistelun jälkeen lapsi taas kaipaa hellyyttä, huomiota ja hyväksyntää, kun itsellä voi vielä olla sappiluvut korkealla. On oikeasti vaativaa olla sekä rajojen että rakkauden antaja, se vahva aikuinen.
Siksipä pidä huoli itsestäsikin. Olet tosi tärkeä!!
Tuossa olen kanssasi täysin samaa mieltä, että rajoja lapsella pitää olla, ne tuovat sen turvallisuuden tunteen. etenkin sijaislapsille ne ovat todeilla tärkeitä.
Mutta tuo kun sanoit, että lapsi on rajaton, eli huonosti kasvatettu niin se ei välttämättä ole ihan totta. Esim. kommunikaatio vaikeuksista (esim. dysfasia ilmenee puheen tuoton ja ymmärtämisen vaikeutena)kärsivät lapset voivat olla todella tottelemattomia ja TOSI itsepäisiä, vaikka heillä on täysin normaali hyvä perhe missä pidetään rajoja. Lapsi joka ei ymmärrä kaikkea puhetta niin ei voi edes yrittää totella.
Eli tottelemattomuuden syy ei todellakaan ole aina kasvatuksessa.
Jos ei rajat riitä ja tottelemattomuus jatkuu lapsella niin minusta olisi siinä vaiheessa ehdottomasti aika koittaa saada aika tutkimuksiin, koska varhaisessa vaiheessa todettuihin kommunikaatiohäiriöhin on mahdolisuuus saada ihan hyvä apu ja ennen kaikkea se helpottaa lapsen elämää suunnattomasti.
Olen kanssasi samaa mieltä. Meille tuli neuvolapaperit vasta sijoituksen jälkeen ja siellä oli mainintaa dysfasiasta, arvailuja normaalikoulussa pärjäämisestä, puhe- ja toimintaterapiatarpeesta ym.
Melkein itkin kun luin papereita ja tajusin mikä työmäärä on edessä. Mutta aina ei kaikki ole miltä näyttää, aikaa on kulunut ja dysfasia, puhe- ja toimintaterapiatarpeet ovat kadonneet. Lapsi on kuntoutunut jo pelkästään normaalilla perhe-elämällä, ja huomiolla. Toki jotain lievempiä kirjainyhdistelmiä tulee mieleen, mutta mitään diagnoosia ei ole tehty. Neurologille mennään taas syksyllä, ja kartoitetaan muutakin...
Ei lapsi mikään helppo ole vieläkään, mutta kasvanut ja kuntoutunut uskomattoman hyvin. Ja oppinut lapsen rooliin.
Juuri tuo saattaa olla se kompastuskivi jos lapsi ei osaa olla lapsi vaan kontrollitarve on suuri sekä vastuu elämän arjesta. Nyt lapsi luonanne löytänyt sen turvan ja jaksaa ottaa vastaan uutta oppia päivittäin. Toivon mukaan lapsi saa tukea ja ymmärtämystä koulussa, sillä ei dysfasia tarvitse olla mitenkään lasta murtava vaan lapsi kokee sen ongelman niin kuin sen aikuiset usein ymmärtämättömät antavat vaikutelman että ei tuo kakara osaa mitään on vain häirikkö. Käykää dysfasian kursseilla jos niitä teille tarjotaan.
Suosittelen lämpimästi luettavaksi kirjan JO FROST LAPSITYRANNIT ,kirja on kirjoitettu hyvin selkokielisesti ,siitä saa hyviä neuvoja arjen sujumiseen vähän paremmin.Terveisin 4 lapsen adoptio&sijaisäiti.
"Ei" menettää merkityksensä kun hoette sitä jatkuvasti ja sitten olettekin pulmallisessa tilanteessa ja väsytte jne.
Minulla oli muutama asia hyvin selkeästi, jotka olivat kiellettyjä ja piste.
Lapseni eivät koskaan mankuneet mitään. Jos heidän teki mieli jotain vaikkapa kalliimpaa asiaa, keskustelimme asiasta ja toteutuksen mahdollisuuksista. Asiaa ei laitettu unohduksiin, vaan sopivan tilaisuuden tullen se toteutettiin.
Käydessäni täällä lukemassa teidän sijaisten kirjoituksia, tulen joka kerran vakuuttuneemmaksi siitä, että teillä on kasvatuskyky olematon ja että minä olen parempi kasvattaja. En haasta riitaa, toteanpahan vain.
Ja sitten: en ole huora, narkkis enkä mikään muukaan, vaan tavallinen lapsistaan huolta pitänyt äiti. Nykyisin vain huostaanottoja tehdään mitä kummallisimmilla perusteilla mitä sossujen päässä liikkuukin.
Miksi sijaisvanhemmat haluavat olla auktoriteettejä. Kuulostaa hyvin vanhakantaiselta kasvattamiselta. Minusta murkkuikäisen ja vähän nuoremmankin pitää saada myös sellaisia kokemuksia elämäänsä varten, että juuri hänen mielipiteellään ja jopa toivomuksillaan on arvoa. Sitäpaitsi minusta aikuinen voi ihan hyvin todeta, että lapsi onkin tässä asiassa oikeassa, (toivottavasti aikuisen heikko itsetunto ei sitä estä). Ehdottomalla auktoriteettityylillä kasvaa toki hyviä ja kuuliaisia alistuneita kansalaisia, jotka eivät mielipidettään uskalla aikuisenakaan ilmaista, edes kysyttäessä vaan uskovat, että kaikki muut ihmiset paremmin tietäviksi.
Olen Helinän kanssa samaa mieltä,ja uskon että todellakin erittäin moni sijaisvanhempi tekee kuten meilläkin, eli keskustelee lasten kanssa. Tietenkin. Sehän on se lasten kasvatuksen kiinnostava puoli, ainakin minusta.
Arvoista, moraalista, filosofiasta, elämän merkityksestä ym. Asioista jotka tekevät surulliseksi, iloiseksi, unelmista, peloista ym
Venäläisillä isovanhemmilla on kuulemma ollut perinteitä arvokasvatuksessa, eli he ovat todellakin tarjoilleet mielipiteitä ja todella suuria kysymyksiä lasten kanssa keskusteltavaksi.
Toki sijaisvanhemmat arvokeskustelun tärkeyden ymmärtävät, sehän on tärkeä osa vanhemmuutta, arjen hoivan antajana, rajojen antajan, arvojen antajana, rakkauden ja huomion antajana ja esimerkkinä olemisessa.
Siitähän näillä lapsilla usein voi olla suoranainen puutekin. Käsitellä vaikeitakin asioita. Ilman että mitään kyökkipsykologiaa harrastettaisiin.
On naurettavaa tulla tänne edes sanomaan että sijaisvanhemmat hokisivat ei sanaa, kyllä asioista keskustellaan, ja syitä ei sanoille selvitetään ja selitetään lapsille.
On vaikka kolme ehdotonta ei sanaa kuten ei heikoille jäille, ei alkoholia alaikäisille, ei väkivaltaa tms. Merkityksettömämmät eit ovat kai lähinnä ohjeita ja toisen huomioonottamista kuten ei sisään saappaissa, ei toisen tavaroiden ottamista tai varastamista. Mutta kyllä niitäkin on tosi paljon.
En ole missään tapauksessa sitä mieltä ,että lapselle sanotaan aina ja joka asiaan ei.Tokihan meidänkin perheessä keskustellaan.Mielestäni meidän ei kannata ryhtyä laittamaan itseämme mihinkään paremmuusjärjestykseen,olemme kaikki erilaisia ,mutta silti yhtä arvokkaita.Minulla on neljä lasta ja he ovat todellakin luonteeltaan kaikki erilaisia ihania ihmisiä,heitä ei voi onneksi laittaa yhteen "muottiin".En lähde tässä sen enempää kirjoittamaan kasvatusperiaatteistani ja kyvyistäni ,mutta toivon kykyjeni olevan enemmän kuin olemattomat,muussa tapauksessa olen jo 19 vuotta hoitanut lapsia väärin.
näin hankalasti?
Sen vaikutelman saan kun lueskelin kommenttiasi täällä ketjuissa.
arjessa. Jokainen lapsi on erilainen kuten mainitsit sisaretkin jotka kasvavat samassa perheessä. Tuo on se hyvä oivallus että ei voi ruveta lajittelemaan hyviä ja huonoja puolia. Mutta ne häiriintymis merkit joita usein sijaislapsilla on jo ennen sijoitusta ne eivät aina tule ilman tausta syitä.
Siksi onki hyvä jos sijoitettu lapsi kohtaa hyvän ja kokeneen sekä ymmärtävän aikuisen joka antaa ne selvät klasvun ja elämän mallit.
Lapsella on mahdollisuus nähdä että elämää on erilaistakin eikä tarvitse kantaa vastuuta itsestään selviytyäkseen päivästä.
Milloinkahan tuo pienimmäinen lopettaa tuon kokeilun? On kokeillut jo yli kaksi vuotta, että millaiselle mutkalle meidät vanhemmat saa.
Ensimmäinen sääntö on se, että istu alas ja hengitä! Eihän se tähän kaadu, vai mitä? Meillä ainakin tämä pienimmäinen saa siitä nautintoa, että minä suutun. Niinpä olen päättänyt, että kun lapsi ärsyttämällä ärsyttää, niin en suutu.
Älä hyppää joka asiasta mitä lapsi yrittää. Pieni lapsi joka on jäänyt vaille erinäisiä asioita, on oppinut lukemaan aikuista kuin kirjaa ja tietää kyllä mistä narusta vetäistä, että saa sinut sätkimään.
Sitten tiukat säännöt kaikkein tärkeimpiin asioihin. Ei niin, että lapsen maailma olisi yhtä kieltoa (vaikka siltä varmasti alussa tuntuu).
Vanha kunnon "jäähypenkki" käyttöön!
Tehdään sopimuksia lapsen kanssa (ikä huomoiden). Esim. Äiti päättää milloin syödään ja kutsuu syömään.
Ruoka-ajat pidetään säännöllisinä, että lapsi oppii jonkin ajan kuluttua, että tämän ruuan jälkeen tule se ruoka jne.
Lähdetään aivan pohjalta.
Vie aikaa, jotkut on sitkeämpiä! Muista myös, että jos lapsi on sen tapainen, että et voi yhtään joustaa tai kaikki palaa samalle linjalle. Niin älä jousta niissä asioissa, mitkä tuottaa lapselle kaaoksen loppujen lopuksi.
Paljon rakkautta ja haleja myös pienelle ihmiselle :)!