Milloin

viimeksi olet tuntenut itsesi yksinäiseksi? Ja mitä käytännössä olet tehnyt, jotta olosi olisi helpottunut?
13751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Joka päivä, eilen illalla. Mitäpä sellaiselle enää tulee tehtyä kun siihen mikään ei vaikuta, ei yleensä edes jonkun tutun, kuten siskon, seura. Se vain seuraa minua pääkoppani sisällä ja yleensä sopeudun siihen. Olen niin tottunut siihen ja on helpompi vain hyväksyä se suru ja alakuloisuus kuin tapella vastaan, kun olen tajunnut että se ei kuitenkaan mene pois. Joten elän sen kanssa sitten.

Äänestä
  • sinulla edes välillä sellainen olo, että olisit osa joukkoa?

    Äänestä

  • lempi kirjoitti:

    sinulla edes välillä sellainen olo, että olisit osa joukkoa?

    No en oikein tiedä. Vaikka se tyhmältä kuulostaakin niin joskus koulussa oppintunneilla (käyn aikuislukiota), vaikken siellä mitään koskaan puhukaan, eikä ole onneksi tarviskaan (olen ujo). Enhän minä niitä ihmisiä mitenkään tunne joita siellä on, mutta samoista syistä siellä ollaan, oppimassa, ja jos on mielenkiintoinen tunti ja mukava opettaja niin silloin voi olla ihan mukavaa.

    Mutta joskus esim. yhden ainokaisen ystäväni kanssa tavatessani voin tuntea silloinkin itseni jotenkin kovin yksinäiseksi, hän on nykyään kuin eri planeetalta. Kaikki hänessä vain ärsyttää. En edes yleensä jaksa häntä tavata.

    Jopa oman perheen parissa tuntuu yksinäiseltä. Otetaan nyt joku sellainen tilanne jossa olemme kokoontuneet, kuten vaikka joulu. Istumme ruokapöydässä. Silloinkin tunnen itsnei jotenkin erilaiseksi tai etäiseksi, en osaa sitä selittää. En tiedä mikä minua vaivaa kun tuntuu että tuo tietty tunne seuraa koko ajan.

    Äänestä

  • tyyyt kirjoitti:

    kuulla, että sentään välillä viihdyt oppitunnilla. Ei kaikkien tarvitsekaan aina olla suuna päänä :)

    Voit tosin ajatella asiaa myös niin, että muut ihmiset menettävät varmasti mukavia juttutuokioita siinä, että sinua ujostuttaa niin paljon. Joskus on helpompaa koittaa lähestyä aihetta siitä perspektiivistä, että mitäköhän se muille on. Koita katsella seuraavan kerran, josko joukossa näyttäisi olevan joku vielä ujompi ja mene kysäisemään jotain välitunnilla.
    Ehkä voisi olla kivakin uusi ihminen.

    Ehkä tuo vieraantuneisuuden tunne voi vähän helpottaa viimeistään siinä vaiheessa, jos hakeudut opiskelemaan jatko-opintoja tai töihin sellaiselle alalla, josta olet erityisen kiinnostunut. Sieltä ainakin voisi kuvitella, että löytyisi vähän samanhenkisiä ihmisiä. Tai jostain jännästä harrastuksesta vaikka.

    Ehkä se voi myös olla jonkinlainen kausi, että tuntuu enemmän vieraantuneelta. Ja sitten taas pikkuhiljaa, kun jaksaa kiinnostua uusista asioista ja ihmisistä tilanne helpottaa :)
    Ujoudesta voi koittaa harjaantua myös pois, jos oikeasti haluaa tutustua ihmisiin. Ja mikäli välillä viettää aikaa muidenkin kuin sen yhden ystävän seurassa, ehkä hänenkin seuransa tuntuu taas mielekkäämmältä?

    Äänestä

Sinkku vastoin tahtoaan on varmasti pahin rangaistus mitä ihmiselle voi langettaa.
Istumme vankeusrangaistusta mihin olemme syyttömiä,tällä hetkellä koen itseni yksinäiseksi.Ryyppään paraikaa,ei kyllä helpota yhtään,päinvastoin.

Äänestä
  • ..koita olla ihan kalsarikännejä tinttaamatta..
    huomenna voi muuten olla vähän pää pipi :)
    Itse mutustelen juuri omenaa tällä hetkellä täällä mietteissäni. Ja kyllä, huomattavasti mielummin seurustelisin myös ;) kaksin aina kaunihimpi..

    Mikähän voisi helpottaa yksinäisyyden tunnettasi?

    Äänestä

  • lempi kirjoitti:

    ..koita olla ihan kalsarikännejä tinttaamatta..
    huomenna voi muuten olla vähän pää pipi :)
    Itse mutustelen juuri omenaa tällä hetkellä täällä mietteissäni. Ja kyllä, huomattavasti mielummin seurustelisin myös ;) kaksin aina kaunihimpi..

    Mikähän voisi helpottaa yksinäisyyden tunnettasi?

    Tuskin tästä kalsarikännejä tulee.Kohta voi nukkumatti kutsua..Enkä usko että huomenna on pää kipeä,tosin sillä ei juuri niin väliäkään, koska huominen vapaata:)..

    Mikä helpottaisi yksinäisyyden tunnetta..Hmm,varmaankin juttuseura:)

    Taidan poistua tältä erää nukkumaan.Öitä kaikille tasapuolisesti.I´ll be back.

    Stratovarius - Eagleheart -

    Äänestä

  • May Today Become The Today kirjoitti:

    Tuskin tästä kalsarikännejä tulee.Kohta voi nukkumatti kutsua..Enkä usko että huomenna on pää kipeä,tosin sillä ei juuri niin väliäkään, koska huominen vapaata:)..

    Mikä helpottaisi yksinäisyyden tunnetta..Hmm,varmaankin juttuseura:)

    Taidan poistua tältä erää nukkumaan.Öitä kaikille tasapuolisesti.I´ll be back.

    Stratovarius - Eagleheart -

    toivottavasti olet nukkunut oikein hyvin, tunnet olosi virkeäksi ja minihumala osoittautui hyväksi kokemukseksi. Lomapäivästäsi tulkoon ihanan rentouttava :) ..täällä lähdetään juuri töihin..

    Miten aiot viettää lomapäivääsi?

    Haluaisin mielelläni jutella kanssasi. Taisin olla höyhensaarilla, kun vastasit. Ehkä siis juttelemme mekin taas toiste. Ja kyllä se yksinäisyyskin vielä helpottaa. Varmasti.
    Kokonainen kesäkin edessä..

    Pianissimo, un poco comme une coeur de lion? ;)

    No huomenta,en tiedä nukkumisesta,horrostilaksi sitä voisi varmaankin kutsua.
    Aamu alkoi 30min suihkulla =)
    Olisi tarkoitus varmaan yrittää nostaa painoja niin ei mene ihan vetelehtimiseksi..
    Valvot puolille öin ja heräät aamulla töihin..hullu:)

    Mailaa toki minulle,mikäli kiinnostaa jutella;)

    Hmm,en kyllä tiedä mitä tuo alimmainen lause tarkoittaa,eise ainakaan pahalta kuulosta=)

    [email protected]

    Äänestä

  • May Today Become The Day kirjoitti:

    aika kivalta lomapäivältä. Pitkä suihku :)

    Toiset meistä pärjäävät vähemmälläkin unella..

    Minullekin saa mielellään meilata. Siksihän tuo s-posti osoitekin on tuossa nimimerkissä.

    Ei siinä viimeisimmässä lauseessa kauheasti ehkä järkeä ollutkaan. Ja espanjaa ja ranskaa vielä sekoitettuna. Jotenkin vain kuulosti hauskalta..

    Laitan ehkä siis vielä postiakin ;)

    Ai laitat ehkä postiakin?;)
    Eiku sun pitää laittaa,sun on pakko laittaa tai rupean häiriköimään sun mailiasi:)..

    Äänestä

  • May Today Become The Day kirjoitti:

    Ai laitat ehkä postiakin?;)
    Eiku sun pitää laittaa,sun on pakko laittaa tai rupean häiriköimään sun mailiasi:)..

    toi uhkaus vai lupaus ;)
    Mulle saa aina kirjoitella. Tykkään postista.

    Äänestä

  • lempi kirjoitti:

    toi uhkaus vai lupaus ;)
    Mulle saa aina kirjoitella. Tykkään postista.

    Sinulle on postia:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lempi kirjoitti:

viimeksi olet tuntenut itsesi yksinäiseksi? Ja mitä käytännössä olet tehnyt, jotta olosi olisi helpottunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu