Nakit muusilla

sanoi naapuriveneen isäntä MSH:n satamassa, ja lähti lasten kanssa Kapelskärissä käymään Färjanilla. Olin juuri herännyt ja join yksin ensimmäistä kuppia kahvia avotilassa, vaimoni oli lähtenyt aamukoneella Stadiin kastelemaan kukat ja leikkaamaan nurmikon.

Huomasin naapuri veneen rouvan katseen mittailevan päivettynyttä ja trimmattua vartaloani, jota verhosi vain valkoinen Paul&Shark t-paita ja tsimmarit. Päätin tehdä tällä kertaa fendareista asiaa, ja kävin hieman siirtämässä paria pampulaa, ja kysyin rouvalta, maistuisiko kahvi kun oli termari täynnä mukamas.
Jutustelua jatkettiin kupposten ääressä avotilassani, naapurit olivat ensimmäistä kertaa Ålandissa omalla veneellä ( se melko yleinen merkki), rouva oli tiedonjanoinen, ja minä kerroin mitä eroa itä- ja länsisatamlla, länsisatama ÅSS on rauhallinen purjehtijoiden suosima, jossa idyllinen kerhorakennus, ja hyvä tunnelma iltaisin, mutta avoin S – SW tuulille.
Menivät tosin pilaamaan reilut 10v sitten vaneroimalla kauniit ajan patinoimat seinät, ja vaihtamalla legendaarisen ruokalistan uuteen, enää ei Ångbåtsbiff ole listalla eikä entisensä, häränseläke paistetulla sipulilla ja perunoilla. Rouva kyseli muita ruokapaikkoja, MSF:n ravintola kuulemma kallis, olivat ajatelleet illalla hakea koti-pizzasta pepperonit veneelle. Annoin vinkin Fantasiasta, siellä linjabiiliaseman takana Trobergsgränd jotain.

Olivat syöneet hieman yksitoikkoisesti veneessä, lasten ja kipparin toivomuksesta; aamupäivällä nakit Mummon-muusilla, ja illalla lihapullat muusilla (kolmas lomaviikko aluillaan). No kuten arvata saattaa, ruoasta kun puhuttiin, tuli ensimmäiset nälän tunteet. Rouvan teki mieli broikkua, jota lupasinkin duunata kermassa haudutetun sipulin ja riisin kanssa. Teimme diilin, rouva haki broikkusuikaleita ja ruokakermaa Mathiaksesta, ja minä Orvieto Classicoa (ruffino, kevyt, kuiva valkkari) Alkosta.
Puolen tunnin kuluttua olivat viinit pakastimessa, ja riisit kiehumassa, valurautapannu kuumenemaan huutavan kuumaksi. Ruskistin sipulit aluksi ilman öljyä värin saamiseksi, lisäsin hieman rypsiöljyä ja vettä sipuleihin, lasikansi päälle samalla pienentäen liekin puoleen. Sytytin kolmannen liekin ja otin toisen valurautapannun kuumenemaan, niin tehän tiedätte; huutavan kuumaksi. Kuorin ja leikkasin ohuita lastuja valkosipulista pannunpohjalle, jossa rypsiöljy kiehui ja odotti broikkusuikaleita…… Tyhjensin sipulit ruskistuneitten lihojen päälle ja kaadoin kerman sekaan, maustoin soijalla ja curryllä. Otin Willeroy & Boch:n valkkarilasit baarikaapista ja skålasimme, toivotellen hyvää jatkoa molempien lomille.

Rouva oli hämmentyneen yllättynyt ja kiitollinen lounaasta, jonka jälkeen esittelin jahtini läpikotaisin. Lisäsin lomalta palattuani yhden herneen pulloon autotallissa.

Mitähän tämä kesä tuo taas tullessaan???????


Ottakaa iisisti, enää 6 viikkoa loman alkuun.
41365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sinne pulloon. Tästä ensimmäisestä ollaan jo kuultu tarpeeksi.

Toisaalta, onhan se eka kertasi varmaan unohtumaton, itsellesi.

Äänestä
  • Vaikka Sir BB oma herne on varsin pieni, mutta hyvä kokki kuitenkin.

    Äänestä

  • Herne. kirjoitti:

    Vaikka Sir BB oma herne on varsin pieni, mutta hyvä kokki kuitenkin.

    Virtuaalipurjehtijalta onnistuu myös virtuaalikokkaus virtuaalipanoista puhumattakaan...

    Äänestä

BB vetänyt herneen nenäänsä ennen kuin se ehti edes sinne pulloon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sir BB kirjoitti:

sanoi naapuriveneen isäntä MSH:n satamassa, ja lähti lasten kanssa Kapelskärissä käymään Färjanilla. Olin juuri herännyt ja join yksin ensimmäistä kuppia kahvia avotilassa, vaimoni oli lähtenyt aamukoneella Stadiin kastelemaan kukat ja leikkaamaan nurmikon.

Huomasin naapuri veneen rouvan katseen mittailevan päivettynyttä ja trimmattua vartaloani, jota verhosi vain valkoinen Paul&Shark t-paita ja tsimmarit. Päätin tehdä tällä kertaa fendareista asiaa, ja kävin hieman siirtämässä paria pampulaa, ja kysyin rouvalta, maistuisiko kahvi kun oli termari täynnä mukamas.
Jutustelua jatkettiin kupposten ääressä avotilassani, naapurit olivat ensimmäistä kertaa Ålandissa omalla veneellä ( se melko yleinen merkki), rouva oli tiedonjanoinen, ja minä kerroin mitä eroa itä- ja länsisatamlla, länsisatama ÅSS on rauhallinen purjehtijoiden suosima, jossa idyllinen kerhorakennus, ja hyvä tunnelma iltaisin, mutta avoin S – SW tuulille.
Menivät tosin pilaamaan reilut 10v sitten vaneroimalla kauniit ajan patinoimat seinät, ja vaihtamalla legendaarisen ruokalistan uuteen, enää ei Ångbåtsbiff ole listalla eikä entisensä, häränseläke paistetulla sipulilla ja perunoilla. Rouva kyseli muita ruokapaikkoja, MSF:n ravintola kuulemma kallis, olivat ajatelleet illalla hakea koti-pizzasta pepperonit veneelle. Annoin vinkin Fantasiasta, siellä linjabiiliaseman takana Trobergsgränd jotain.

Olivat syöneet hieman yksitoikkoisesti veneessä, lasten ja kipparin toivomuksesta; aamupäivällä nakit Mummon-muusilla, ja illalla lihapullat muusilla (kolmas lomaviikko aluillaan). No kuten arvata saattaa, ruoasta kun puhuttiin, tuli ensimmäiset nälän tunteet. Rouvan teki mieli broikkua, jota lupasinkin duunata kermassa haudutetun sipulin ja riisin kanssa. Teimme diilin, rouva haki broikkusuikaleita ja ruokakermaa Mathiaksesta, ja minä Orvieto Classicoa (ruffino, kevyt, kuiva valkkari) Alkosta.
Puolen tunnin kuluttua olivat viinit pakastimessa, ja riisit kiehumassa, valurautapannu kuumenemaan huutavan kuumaksi. Ruskistin sipulit aluksi ilman öljyä värin saamiseksi, lisäsin hieman rypsiöljyä ja vettä sipuleihin, lasikansi päälle samalla pienentäen liekin puoleen. Sytytin kolmannen liekin ja otin toisen valurautapannun kuumenemaan, niin tehän tiedätte; huutavan kuumaksi. Kuorin ja leikkasin ohuita lastuja valkosipulista pannunpohjalle, jossa rypsiöljy kiehui ja odotti broikkusuikaleita…… Tyhjensin sipulit ruskistuneitten lihojen päälle ja kaadoin kerman sekaan, maustoin soijalla ja curryllä. Otin Willeroy & Boch:n valkkarilasit baarikaapista ja skålasimme, toivotellen hyvää jatkoa molempien lomille.

Rouva oli hämmentyneen yllättynyt ja kiitollinen lounaasta, jonka jälkeen esittelin jahtini läpikotaisin. Lisäsin lomalta palattuani yhden herneen pulloon autotallissa.

Mitähän tämä kesä tuo taas tullessaan???????


Ottakaa iisisti, enää 6 viikkoa loman alkuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu