olen ilmaa

Olen ollut ala-asteelta lähtien ujo ja hiljainen. Kavereita minulla on ollut aina joitain, mutta ei bestiksiä. Minua on välillä kiusattu henkisellä tasolla koulussa, koska en ole hirveän ulospäinsuuntautunut. Lähinnä mokaamalla ja torpedoimalla kertomani juttuni.

Nykyään olen 25-vuotias, enkä tahdo oikein saada kavereita mistään. Olen ns normaalinnäköinen, eli ulkonäön perusteella minua ei kukaan karsasta. Muutin helsinkiin työpaikan takia. Tapasin hiljattain ikäisiäni työkavereita, neljästään oltiin terassilla. Hetken aikaa juttelin samalla tasolla heidän kanssaan, mutta pian huomasin että minut ns sivuutettiin keskustelussa. Kukaan ei katsonut minuun päin. Yritin pysyä mukana keskustelussa, mutta kommentteihini vain nyökättiin hätäisesti tai sanottiin "joo". Muiden kommentit kyllä noteerattiin, muttei minun. Ainut asiani mikä heitä kiinnosti, oli että miten olen viihtynyt helsingissä, ja että onko minulla edes ketään kaveria täällä, ja miten saan aikani kulumaan.

Näkyykö se siis niin helposti läpi, että minulla on vähän yksinäistä??? Vai mistä ihmiset, joihin vasta juuri olen tutustunut, osaavat kysyä tuollaista? Miksi ketään ei kiinnosta juttuni, vaikka mieluusti niitä kertoisinkin. Eräs toinen työkaveri tuli samaan aikaan työpaikkaan kuin minä, ja hän soittelee monta kertaa viikossa parille muulle tyypille työpaikalta, järjestäen tapaamisia ynnä muuta viihdettä. Itse juttelen yleensä yhden kanssa kerrallaan, mutta en pääse sille asteelle, että voitaisiin alkaa soittelemaan ihan muuten vaan, että mitäs sulle kuuluu tänään.
4922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joillakin ihmisillä vain synkkaa nopeammin kuin toisilla. Anna itsellesi ja työkavareillesi aikaa. Kyllä se siitä lähtee :)

Tsemppiä Helsingin työhön/yöhön ;)

Äänestä

natsaisko meidän jutut yhteet. Olen samanikäinen nainen pääkaupunkiseudulta. Laita osoitteesi niin minä kirjoitan.

Äänestä
  • No laitetaan nyt sitten verkot veteen, kesän kunniaksi...


    [email protected]

    Äänestä

Jotenkin tuttu tunne kun jossain kaveripiirissä jutellaan, niin olen yleensä se joka ei kuulu enään juttuihin mukaan. Muut kommunikoivat keskenään, koitan pysyä keskustelussa mukana naureskelemalla oikeaan aikaan, sanovan välikommenttejä "joo..." Mutta sekin tuntuu typerältä jos minulle ei periaatteessa edes puhuta. Eivät kaverit tarkoituksella käänny minusta pois ja lakkaa katsomasta minuun, se vain on niin että kuka puhuu niin sitä katsotaan ja se kuka ei ole niin mielenkiintoinen niin sitä ei myöskään pahemmin katsota..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


agit kirjoitti:

Olen ollut ala-asteelta lähtien ujo ja hiljainen. Kavereita minulla on ollut aina joitain, mutta ei bestiksiä. Minua on välillä kiusattu henkisellä tasolla koulussa, koska en ole hirveän ulospäinsuuntautunut. Lähinnä mokaamalla ja torpedoimalla kertomani juttuni.

Nykyään olen 25-vuotias, enkä tahdo oikein saada kavereita mistään. Olen ns normaalinnäköinen, eli ulkonäön perusteella minua ei kukaan karsasta. Muutin helsinkiin työpaikan takia. Tapasin hiljattain ikäisiäni työkavereita, neljästään oltiin terassilla. Hetken aikaa juttelin samalla tasolla heidän kanssaan, mutta pian huomasin että minut ns sivuutettiin keskustelussa. Kukaan ei katsonut minuun päin. Yritin pysyä mukana keskustelussa, mutta kommentteihini vain nyökättiin hätäisesti tai sanottiin "joo". Muiden kommentit kyllä noteerattiin, muttei minun. Ainut asiani mikä heitä kiinnosti, oli että miten olen viihtynyt helsingissä, ja että onko minulla edes ketään kaveria täällä, ja miten saan aikani kulumaan.

Näkyykö se siis niin helposti läpi, että minulla on vähän yksinäistä??? Vai mistä ihmiset, joihin vasta juuri olen tutustunut, osaavat kysyä tuollaista? Miksi ketään ei kiinnosta juttuni, vaikka mieluusti niitä kertoisinkin. Eräs toinen työkaveri tuli samaan aikaan työpaikkaan kuin minä, ja hän soittelee monta kertaa viikossa parille muulle tyypille työpaikalta, järjestäen tapaamisia ynnä muuta viihdettä. Itse juttelen yleensä yhden kanssa kerrallaan, mutta en pääse sille asteelle, että voitaisiin alkaa soittelemaan ihan muuten vaan, että mitäs sulle kuuluu tänään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu