En pysty hyväksymään avomieheni kouluikäistä lasta, omani kyllä pystyn hyväksymään! Missä siis vika, kun mielestäni avomieheni ja hänen lapsensa jättävät tiskejä pöydille, pyyhkeitä minne sattuu ja nyssyköitä ja lapsen askarruksia sinne sun tänne. Oma tyttöni kun on hyvin pedantti tavaroistansa ja hygieniasta. Mutta nämä uudet kanssamme asuvat perheenjäsenet eivät olekaan lainkaan "siistejä". Tämä on alkanut jurppimaan minua ja kotiin on ahdistava mennä, koska siellä on sotkua ja ei ole raikasta. Lisäksi mieheni tekee pitkää iltaa ja joudun aina tekemään kaikki kotityöt. Tuntuu, että vain hyödyn vuoksi on mieheni minut ottanut piiaksi. Hän tekee vain omien mieltymysten mukaan kaikki reissut ja muut virkistykset. Minua ei kuuntele. Alussa oli toisin, mutta on vuosien mittaan muuttunut siten, että pitää minua itsestäänselvyytenä. Enää hän ei välitä minua paljon helliä, sängyssäkin vain suoraan asiaan. Jotenkin silti olen turvautunut tähän mieheen, koska on pelottavaa riuhtaista itseä irti suhteesta. Minulla ei ole paljon juteltavaa miehelleni silloin, kun saamme olla noin joka toinen vkl ilman hänen ja minun lapsia. Mies on kotihiiri ja haluaa vaan tehdä remonttia. Itse mieluusti välillä unohtaisin arjen ja menisin vaikka lounaalle, mutta ehdotukseni virkistymisestä kaikuvat kuuroille korville. Miksiköhän olen vielä hänen kanssaan? Mitä voisin itse tehdä asian parantamiseksi. Tuskin mitään, koska mieheni ei kuuntele minua, vaan elää kuin mua ei oliskaan. Hoh.
olenko liian itsekäs
vai onko tilanne liian vaikea?
121274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
itseltäsi sen tärkeän kysymyksen; "Miksiköhän olen vielä hänen kanssaan?" Tiedät itsekkin siihen vastausen, se kävi myös ilmi tarinastasi; "Jotenkin silti olen turvautunut tähän mieheen, koska on pelottavaa riuhtaista itseä irti suhteesta." Elikkä olet läheisriipuvainen ja pelkäät (ehkä häpeätkin?) olla yksin. Tee jotain ja lakkaa valittamasta! Kerran täällä vain eletään, uskoakseni. :)
Kerran eletään juu, mutta kannattaa punnita tarkkaan hyvät ja huonot jutut parisuhteessa ennenkuin tekee päätöksiä. Mielestäni kannattaa ensin itsensä kanssa käydä läpi mitä tarvitsee ja mikä on oikeasti saavutettavissa ja riittääkö se, ja sitten todeta miehelle, että näistä asioista on nyt nyt puhuttava ja sovittava tai on tosissaan miettinyt eri teille lähtemistä. Jos siis jokin asia todella on niin vaikea ja hankala, että mieluummin olisi ilman miestä mahdollisine hyvine puolineen tai yrittäisi taaaaaaaaaaaaaas kerran alusta uudelleen jonkun kanssa riskillä, tietämättä yhtään, kuinka moni muu asia siinä suhteessa sitten voisi olla pielessä.
Tuttua tarinaa ihan omalta kohdaltani. Asia on kuitenkin niin, että isän pitäisi itse näyttää mallia omille lapsilleen miten teillä toimitaan järjestyksenpidon kanssa.
Lasten pitäisi kuitenkin tuntea olonsa kotoisaksi myös etäkodissa ja vaikka oma lapseni käy isäänsä tapaamassa joka toinen viikonloppu, katson kuitenkin, etttä meillä kotona saa elää minun arvojeni mukaisesti:
- pitää ymmärtää ympäröivää maailmaa, Hesaria lukemaan heti, kun pystyy
- kouluasiat pitää hoitaa hyvin
- ulkokultaiset tavat ei ole minulle tärkeitä, kyky oikeasti asettua toisen asemaan ja pyytää anteeksi, normaali hyvä käytös
- saa olla villi ja harrastaa ja silloin siivoaminen on toisarvoista
- pitää lukea kirjoja ja yritän tukea musikaalisuutta
Etäperheessä on eri arvot ja uusi puoliso jonkinlainen mielenterveystapaus ja hänellä on myös samanikäinen lapsi kuin omani. valitettavasti en voi mitenkään vaikuttaa lapseni isän kumppaninvalintaan, muttta omaan ystäväpiirini en heitä olisi kyllä kelpuuttanut vaikka en kovin ronkeli ollekkaan, että kyllä tässä on exälläkin sopeutumista, toivottavasti seuraava sen seuraava puoliso on vähän kohtuullisempi tapaus - toivossa on hyvä elää.
ja ryhdy opettamaan näitä juttuja, ei jätetä sotkuja sinne jne. siitä lähtee!
Olen järjestänyt asian niin, että tylsänä pitämäni kotihommat olen ulkoistanut - siivooja.
Ei tarvii ottaa lusikkaa kauniiseen käteen ja elämä on hauskempaa, tingin sitten jostain muusta.
hetkinen, piti ihan tarkistaa, oliko oma kirjoitukseni, niin läheltä liippasi omaa elämää.
mieheni nyt kyllä vielä on minusta jotenkin kiinnostunut mutta murrosikäisen poikansa käyttäytyminen suorastaan ....ttaa. ollaan eletty uusperheen arkea saman katon allav vasta puoli vuotta ja pelisääntöjä opetellaan. meillä miehen lapset kans sotkee, nuoremman huone kuin kaatopaikka (enkä yhtään liioittele), koulussa menee päin persettä. enkä jaksa enää välittää. aikani yritin, mutta sanouduin henkisesti irti koko touhusta, omienkin kouluhommmissa riittävästi. vanhemmpi mehen lapsista kohta 18 v. ja laiska kuin sika. kavereita jatkuvasti roikkuu kylässä, koskaan ei saa olla rauhassa omalla perheellä, omassa kotona. hatuttaa!! siihen lisäksi joka toinen viikonloppu tyttökaveri kemistä, tai useamminki. nyt jo ollut kaksi viikon periodia, ja mitään ei tehdä,.. omat astiat laitetaan koneeseen, nykyään, kun siitä piti huomauttaa. käyn töissä päivät, ja illalla se määkijä alkaa naukumaan koska ruoka, kauanko menee, ennekuin kerennyt edes saada kengät jalasta, kun tullut töistä, kaupasta, jne. itse ei ruoan eteen mitään tehdä, edes se tyttöystävä. puhumattakaaan kun tulee jatkuvasti, kysyisi, voiko antaa esim. kymoin, kakskymppisen ruokarahaa, kun täällä aina. niin ei. ei kait mullá ole elatusvelvollisuutta sitä tyttöystävääki kohtaan?? tuntuu kohta, että mie inhoan, ainaki sitä vanhempaa poikaa. omat lapset, tyttäret käyttäytyy asiallisesti.
Miten on mahdollista, että tällaisia herranenkeleitä on uusperheet pullollaan?
Mun miehen poika on kovakalloinen hölmö, tekee mitä itse tykkää, kävelee mennen tullen isänsäkin yli, ei siivoa huonettaan, eikä mitään muutakaan, luulee astioiden puhdistuvan pöydällä.
Olen miettinyt syitä ärtymykseen ja yksi on se, että näihin uusiolapsiin ei suhtaudu kuten omiinsa. Omia voi vaikka kiskaista niskavilloista jos ei sana mene perille, mutta näiden toisten kanssa sitä puree vaan kieltään jatkuvasti. Ei se ole mikään aito lapsen ja vanhemman suhde eikä näin ollen voi kehittyä mitään kovin suurta kiintymystäkään.
Samoin miehen etälapsi tulee "tapaamaan isäänsä" kavereiden kanssa, valtaavat koko talon, meluavat ja syövät ostamani ruuat ja herkut kysymättä mitään.
Missä se minun kotini sitten on? Ei ainakaan täällä kovin kauaa.
Itse olen nyt joutunut pohtimaan, miksi olen antanut mieheni lasten "tehdä mitä haluavat". Olen yksinkertaisesti purrut hammasta, ja odottanut että he lähtisivät pois mahdollisimman pian. Nuoretkin ovat varmaan vaistonneet, että en "oikeasti" siedä ko. käytöstä ja vielä todennäköisesti ärsyttäneet minua tahallaan.
No, minä ilmoitin miehelleni,että joko tästä lähtien sanon mitä ajattelen ( kun ne nuoretkin sanovat ) tai minä lähden.
Jokaisella on oikeus tuntea olonsa hyväksi omassa kodissaan!
kauheinta näissä asioissa on että huonot välit kumppaniin lapsiin oikeesti rastittaa parisuhdetta ja aiheuttaa kitkaa, rakkaiusen loppumista, eroja, jne..
aatella, millainen valta niillä mukuloilla on,.. varsinkin jo murrosikäiset, mieheni lapset, toinen kohta 18 v. käyttäytyy kuin toivoisi meidän eroavan.
itse en jaksa oottaa päivää että se penikka muuttaa pois kotoa. tuntuu kuin inhoaisin sitä. sori.
että saataisiin tämä terrori loppumaan?
Ei ne lapsetkaan oikeasti voi kovin hyvin ja sitten kaatavat kaiken katkeruuden ja ehkä äitivihankin sen syyttömän äitipuolen päälle.
Meillä ainakin poika on selvästi vihainen äidilleen, joka hänet jätti 6v. ja siksi vihaa kaikkia naisia. Tehokkaasti on onnistunut karkottamaan kaikki isän edellisetkin naisystävät.
Kuka normaali, itseään kunnioittava nainen, viitsii tuollaista katsella?
Suurin pulma on tietysti se, että nämä meidän armaat miehet eivät hoksaa, miten pielessä asiat todellisuudessa ovat. Eivätkä usko, vaikka sen selittäisi. Olettavat naisten olevan niitä madonnatyyppejä, joita voi kohdella miten vaan.
Sitten itketään, kun mikään naissuhde ei onnistu. Mistähän johtuisi?
on nyt kovasti keskusteltu asiasta. Ja mieheni on jopa keskustellut niiden nuorten kanssa. On sanonut suoraan,että miettikää mitä teette tuolla ylimielisellä käytöksellänne...? -on selittänyt lapsilleen ( vanhin jo 21v ) että kukaan ei jaksa moista ilkeilyä loputtomiin ja minä saatan jopa pakata tavarani ja lähteä. Olivatpa nuoret kuulemma olleet ihan hiljaa ja vähän pahoillaankin!
Paljon syytetään suomalaisia miehia "munattomuudesta", mutta kyllä meillä naisillakin on tämä "madonna" syndrooma. Hammasta purren vaan kestetään ja sitten marmatetaan täällä muille.
Minä tein lopulta päätöksen, että niillä nuorilla on kotiimme porttikielto niin kauan kuin haukkuvat ja nimittelevät minua. Asia on kerrottu niille nuorille ja ovat tervetulleita, kunhan pyytävät anteeksi käytöstään.
Kiitos kaikille myötäeläneille. Meillä ollaan ainakin parempaan suuntaan menossa!
koen eräällä tavalla helpotusta siitä että näin ei ole yksin minulla vaan on monella muullakin.olen potenut huonoa omaa tuntoa siitä etten kertakaikkiaan tule mieheni pojan kanssa toimeen ja odotankin sitä päivää että se muuttaa pois. siihen on vaan vielä vuosia ennenkuin se tapahtuu.Tulee ja menee miten huvittaa (14V) sääntöjä ei tarvi noudattaa, kaikista asioista pitää jankuttaa aina uudestaan ja uudestaan kuten jälkien siivoamisesta , kotiintulo ajoista,nukkumaan menosta ym, ym kaikesta mahdollisesta.rikkoo kaiken minkä saa käsiinsä ja jos jostain komentaa ,itkua vääntää kuin pikkulapsi, samoista asioista päivästä toiseen. jos joku asia on ei niin kohta kysyy uudestaan ja sitten isältään saa joo vastauksen joten siitä se varmaankin on oppinut että jos joku asia tä
nään on kiellettyä niin sama asia onkin huomenna sallittua vaikka näin ei olisikaan.
olin pari vuotta sitten uupumisen partaalla kun yritin saada jonkinlaista toimivuutta asiaan mutta sitten pistin hanskat totaalisesti tiskiin ja lakkasin yrittämästä ja huomaamasta mahdollisimman vähän koko poikaa. tehköön mun puolesta mitä haluaa, ei oo mun poika ja ei kuulu mulle, sen takia en terveyttäni menetä. kuitenkin jossain kohtaa ajoittain ahdistaa edes tulla kotiin kun tietää että se on täällä. kun kestäisin vielä muutaman vuoden. tilanne on rasittanut todella pahasti parisuhdetta , varsinkin silloin kun vielä yritin saada jotai tolkkua tuohon poikaan ,paremmin mennyt kun en puutu,vähemmän riitaa keskenämme. eihän isin pikkupoika kaskaan tee mitään pahaa tms.oikea enkeli ja isihän ei tiedä puoliakaan pojan metkuista, sokea kun on niille ja lahjomalla erilaisilla asioilla luulee saavansa hyvää aikaan. Tietysti tarkoittaa hyvää mutta tekee karhunpalveluksen, mutta omapahan on asiansa. minkä taakseen jättää sen eestään löytää. Sen olen päättänyt että kun koulut on käyty niin sen jälkeen joku muuttaa, päivääkään kauempaa en katso. samassa huushollissa kuin minä ei asu aikamiespoikia ...eikä tyttöjäkään. ja asunto vaihtuu kahden hengen kaksioksi