Maine

Kävin Yleistä Toyotasta-osastoa lueskelemassa ja siellä joku on munannut meikäläiset oikein perusteellisesti. Nimim. sitronisti kirjoittelee kaikenlaista soopaa vähän niin kuin meidän nimissämme. Nimimerkin takana on varmasti joku muu kuin Citroenin omistaja. Voiko asialle tehdä jotain?
201876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Oikeassa olet. Kyseinen henkilö on terrorisoinut Toyotapalstaa jo pitkään. Tapaus tunnetaan ja tunnistetaan kyllä. Citroenia hänellä ei ole.

Äänestä

ovat pääsääntöisesti ihan ok-porukkaa.
Joku onneton pervertikko ( saattaa ola, ettei hänellä Citikkaa olekaan) käy muillakin kuin Toyota-palstalla häiriköimässä ja katselee sitten "puun takaa" tekemisiään.
No, ylivoimainen valtaosa noista provoiluista toki ei välitä mitään, mutta on ikävää, kun pilataan palstoja.
Hyvää alkavaa kesää niin Citikoille kuin tojoillekin ja kuiskeille kanssa.

Äänestä
  • Jos kirjoittelee hölmöyksiä niin miksei voi olla vaikka Jaska? Siksi koska halutaan että halutaan kohdistaa ihmisten viha johonkin muuhun ryhmään eli nyt Sitikan omistajiin ja samalla saada heidät muiden silmissä mänteiksi. Samanlaisesti muuten joku kirjoittelee "Toyotan omistajana" Peugeot-palstalla. Olisikohan sama tyyppi sekin.

    Äänestä

  • muuten kirjoitti:

    Jos kirjoittelee hölmöyksiä niin miksei voi olla vaikka Jaska? Siksi koska halutaan että halutaan kohdistaa ihmisten viha johonkin muuhun ryhmään eli nyt Sitikan omistajiin ja samalla saada heidät muiden silmissä mänteiksi. Samanlaisesti muuten joku kirjoittelee "Toyotan omistajana" Peugeot-palstalla. Olisikohan sama tyyppi sekin.

    Ammattiprovoilijat tietävät , että kannattaa, tekeytyä esim. tojomieheksi, koska Toyota-palstalla on melko paljon lukijoita ja saadaan riita varmimmin aikaiseksi.Käydään siis tojo- tms-miehenä heittämässä sontaa ja odotellaan, miten toiset reagoivat.
    Oikeasti autoista teknisinä välineinä kiinnostuneet ja ymmärtävät eivät viitsi sortua joutavaan jauhamiseen, ajavat he sitten millä autolla tahansa itse.

    Äänestä

Kaikista häriköistä ilmoitus ylläpidolle. Oikea Citikkaväki ei alennu toisten mollaamiseen.

Äänestä
  • Itse olen alkanut ilmoittamaan provoista tällä palstalla saman tien kun sellaisen näen. Ilmoituksen voi tehdä ilman, että jättää omaa osoitettaan, mutta perustelut kuitenkin kannattaa laittaa. Aika hyvin ovat viimasuoja yms. provoviestit hävinneetkin...

    Äänestä

  • Ei vaan jaksaisi oman merkin maineen takia käydä joka palstaa lukemassa. Helpompaa olisi kun Suomi 24 saisi kuriin nämä häiriköt.

    Äänestä

liioittele. Lueskelin noita katsauksia. Pääasiassahan ne oli kirjoitettu tänne citikan palstalle tai yleiselle dieselautojen keskustelufoorumiin. Henkilö, kuka sitten lieneekin on erittäin ahkera kirjoittelija. Tietoakin tuntuu hänellä olevan. Eikö luoteta siihen, että Tojotapalstan sheriffi poistaa asiattomat kirjoitukset. Oletan, että hän tekee sen jopa erittäin herkästi.
Ei hänen kirjoituksilla ole mitään tekmistä citikan omistajien maineen kanssa. Sellainen väite on puuta heinää.
Toisaalta, pitäisikö nyt ymmärtää, että tälle palstalle kirjoittavat tojomiehet tai muiden automerkkien omistajat edustavat kaikkia saman merkin omistajia. Olen ollut käsityksessä, että ne ovat yksittäisiä mielipiteitä.

Äänestä
  • jatkaa: Lukiessani noita kirjoituksia mieleeni tuli väkisinkin, että valtaosa näistä taitaa kuitenkin olla muita kuin Sitikkaihmisiä. Niin negatiivista ja ja käsittämätöntä nuo jutut ovat. Kyllä tämän, olikohan hän nyt "sitronisti"-nimimerkillä kirjoitteleva kaveri tuntui jonkinverran asioista tietävän. Menkää te muut suvaitsemattomat joillekin muille palstoille, jos ette tuon sorttisia kirjoituksia sulata.

    Äänestä

  • voisin minäkin kirjoitti:

    jatkaa: Lukiessani noita kirjoituksia mieleeni tuli väkisinkin, että valtaosa näistä taitaa kuitenkin olla muita kuin Sitikkaihmisiä. Niin negatiivista ja ja käsittämätöntä nuo jutut ovat. Kyllä tämän, olikohan hän nyt "sitronisti"-nimimerkillä kirjoitteleva kaveri tuntui jonkinverran asioista tietävän. Menkää te muut suvaitsemattomat joillekin muille palstoille, jos ette tuon sorttisia kirjoituksia sulata.

    Omistan tälläkin hetkellä kaksi citroenia ja seison täysin kirjoitusteni takana. olen aikanaan työskennellyt autoalalla ja kuulun itsekkin henkilöihin jotka ajavat noin kaksinkertaisesti keskivertoautoilian verran. Kahden ensimmäisen sitikkani jälkeen vaimo halusi vaihtaa merkkiä (liiallisen vikatiheyden vuoksi), mutta kolmen harha- askeleen jälkeen (ford, volvo ja toyota) totesi "ostetaan taas citikka" Kaiken kaikkiaan olen omistanut seuraavan merkkisiä autoja(myös mallit) Morris mailer, Opel record, Saab 99, toyota corolla x2, Isuzu trooper, renault 11, peugeot 504, Ford sierra, Volvo 240, ja 8x citikka. Yhteensä olen siviilissä ajanut n.2,5milj km ja päälle vielä vaimon ajot perheen autoilla joihin on kertynyt kilometrejä tahtiin 45-80tkm/a. Pitkä aikaisimmassa työpaikassani ihmettelin miksi työkaverini vaihtoi sinä aikana, kun minulla oli yksi BX kolme kertaa tojotaa?

    Äänestä

  • Olen jonkun verran seurannut näiden provoilijoiden edesottamuksia.
    Olen vakaasti sitä mieltä, että asia on juuri niin kuin sanoit, että kyseessä on yksittäiset hölmöt, jotka eivät edusta minkään merkin omistajien yleistä käsitystä.
    Joka merkin omistajien joukossa on muutama prosentti, jotka eivät kykene sivistyneeseen debattiin ja keskusteluun. Vahinko vain , että kerkeävät niin moneen paikkaan sabotoimaan.

    Äänestä

  • sitronisti kirjoitti:

    Omistan tälläkin hetkellä kaksi citroenia ja seison täysin kirjoitusteni takana. olen aikanaan työskennellyt autoalalla ja kuulun itsekkin henkilöihin jotka ajavat noin kaksinkertaisesti keskivertoautoilian verran. Kahden ensimmäisen sitikkani jälkeen vaimo halusi vaihtaa merkkiä (liiallisen vikatiheyden vuoksi), mutta kolmen harha- askeleen jälkeen (ford, volvo ja toyota) totesi "ostetaan taas citikka" Kaiken kaikkiaan olen omistanut seuraavan merkkisiä autoja(myös mallit) Morris mailer, Opel record, Saab 99, toyota corolla x2, Isuzu trooper, renault 11, peugeot 504, Ford sierra, Volvo 240, ja 8x citikka. Yhteensä olen siviilissä ajanut n.2,5milj km ja päälle vielä vaimon ajot perheen autoilla joihin on kertynyt kilometrejä tahtiin 45-80tkm/a. Pitkä aikaisimmassa työpaikassani ihmettelin miksi työkaverini vaihtoi sinä aikana, kun minulla oli yksi BX kolme kertaa tojotaa?

    yksi pieni kysymys, ei muuta:
    Miksi ihmisten pitää olla ilkeitä, miksi ei voida kommunikoida sivistyneesti?
    Tässä ei ole kyse mistään automerkistä nyt.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    yksi pieni kysymys, ei muuta:
    Miksi ihmisten pitää olla ilkeitä, miksi ei voida kommunikoida sivistyneesti?
    Tässä ei ole kyse mistään automerkistä nyt.

    Kysy tätä esim. niiltä jotka jauhavat "maskinsuojasta". Saabia lkuunottamatta olen sellaista kaikissa autoissani joutunut käyttämään ja niissä ei taatusti ole ollut termostaatti vikaa. Tai niiltä jotka väittävät citikoita ikuisiksi ongelmiksi ja ranskan rapeiksi, ainoa ruostevikainen citikkani oli vm-87 BX jolla oli ikää 14v ja kilometrejä 570tkm. Yhden kerran on citikka minut tielle jättänyt sekin jo yli 300tkm ajettu, nykyinen on käynyt yhdessä takuukorjauksessa -05 C5.

    Äänestä

  • sitronisti kirjoitti:

    Omistan tälläkin hetkellä kaksi citroenia ja seison täysin kirjoitusteni takana. olen aikanaan työskennellyt autoalalla ja kuulun itsekkin henkilöihin jotka ajavat noin kaksinkertaisesti keskivertoautoilian verran. Kahden ensimmäisen sitikkani jälkeen vaimo halusi vaihtaa merkkiä (liiallisen vikatiheyden vuoksi), mutta kolmen harha- askeleen jälkeen (ford, volvo ja toyota) totesi "ostetaan taas citikka" Kaiken kaikkiaan olen omistanut seuraavan merkkisiä autoja(myös mallit) Morris mailer, Opel record, Saab 99, toyota corolla x2, Isuzu trooper, renault 11, peugeot 504, Ford sierra, Volvo 240, ja 8x citikka. Yhteensä olen siviilissä ajanut n.2,5milj km ja päälle vielä vaimon ajot perheen autoilla joihin on kertynyt kilometrejä tahtiin 45-80tkm/a. Pitkä aikaisimmassa työpaikassani ihmettelin miksi työkaverini vaihtoi sinä aikana, kun minulla oli yksi BX kolme kertaa tojotaa?

    Vaikket enää tuolla Toyotalla käytäkään Citroeniin viittaavaa nimimerkkiä (kiitos siitä) siitä ketjusta näkee kuka on asialla. En todellakaan ymmärrä motiivejasi. Eikö olisi syytä lopettaa tuollainen järjetön toiminta ja pysyä ihan vain täällä ja keskustella asiallisesti?

    Äänestä

  • sitronisti kirjoitti:

    Kysy tätä esim. niiltä jotka jauhavat "maskinsuojasta". Saabia lkuunottamatta olen sellaista kaikissa autoissani joutunut käyttämään ja niissä ei taatusti ole ollut termostaatti vikaa. Tai niiltä jotka väittävät citikoita ikuisiksi ongelmiksi ja ranskan rapeiksi, ainoa ruostevikainen citikkani oli vm-87 BX jolla oli ikää 14v ja kilometrejä 570tkm. Yhden kerran on citikka minut tielle jättänyt sekin jo yli 300tkm ajettu, nykyinen on käynyt yhdessä takuukorjauksessa -05 C5.

    eihän sellaisia ole enää ( 2000-luvulla ) kuin PSA:n keulilla. Ei ainakaan tarvitse olla.
    Viimasuojalla Ranskalaiset kuitaavat tekemättömät testit Lapissa.

    Äänestä

  • viimasuojaa kirjoitti:

    eihän sellaisia ole enää ( 2000-luvulla ) kuin PSA:n keulilla. Ei ainakaan tarvitse olla.
    Viimasuojalla Ranskalaiset kuitaavat tekemättömät testit Lapissa.

    Ko. "viimasuojaa" käyttävät ainakin mersu, VW, audi,Peugeot ja citroen. Citroen vain on ainoa jolla se kuuluu Suomessa vakiovarustukseen, muissa sen joutuu ostamaan itse, jos ymmärtää. Tai niinkuin useat sitten tekevät sen banaanilaatikosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mennyttä kirjoitti:

Kävin Yleistä Toyotasta-osastoa lueskelemassa ja siellä joku on munannut meikäläiset oikein perusteellisesti. Nimim. sitronisti kirjoittelee kaikenlaista soopaa vähän niin kuin meidän nimissämme. Nimimerkin takana on varmasti joku muu kuin Citroenin omistaja. Voiko asialle tehdä jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu