YK-operaatiot 50 vuotta!

Jan Stark

Rauhanturvaamista on nyt sitten tehty kunniakkaat 50 vuotta. Vuonna 1956 suomalaiset osallistuivat ensimmäistä kertaa rauhanturvaoperaatioon Siinailla Suezin sodan jälkeen. Juuri tätä ennen Suomi oli hyväksytty YK:n jäseneksi.

Eilen, 29.5. paljastettiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalla muistomerkki rauhanturvaamistoiminnassa kuolleiden suomalaisten rauhanturvaajien muistoksi.

Television uutiset esittivät muistomerkin paljastustilaisuudessa erään armeijaveteraanin haastattelun, jossa tämä totesi rauhanturvaamisen käyneen viime vuosina aina vain vaikeammaksi. Nyt operaatioita tehdään yhä enemmän EU:n tai NATO:n, ei YK:n valtuutuksella.

Siinäpä se.

Ovatko siis nykyiset uudemmat NATO-johtoiset operaatiot suoraa jatkumoa YK:n perinteisille väliinmeno-operaatioille 1950-luvulta alkaen?

Eivät.

Vielä perinteisissä YK-johtoisissa operaatioissa kuten Siinailla, Kyproksella ja Etelä-Libanonissa väliintulon edellytyksenä oli, että molemmat sotivat osapuolet hyväksyivät YK-joukkojen väliintulon todetessaan sen olevan järkevää keskenään nahinoivien, lähellä toisiaan asuvien väestöryhmien pitämiseksi poissa toistensa kimpusta.

Tästä on 2000-luvulla tultu operaatioihin, joihin YK:n valtuutusta ei kysytä, paikallisen väestön tai hallitusten kutsua ei tarvita. Kyse on parhaimmillaan rauhaanpakottamisesta, pahimmillaan interventiosta maan hallituksen mieleiseksi vaihtamiseksi, maan miehittämiseksi ja sen energiavarojen haltuun ottamiseksi.

Operaatio Kyproksella 1970-luvun lopulla, kun pidettiin toisilleen vihamielisiä kreikkalaisia ja turkkilaisia erillään, on aivan toista kaliiperia kuin Afganistanin ja Irakin operaatiot, joissa tilanne alkoi Yhdysvaltain hyökkäyksellä itselleen epämieluista hallitusta vastaan. Viimeksi mainittuihin osallistuminen ei täytä tyypillisen YK-operaation tunnusmerkkejä.

Rauhanturvaamisen suurvallan Suomen on tulevaisuudessa yhä tarkemmin pidettävä kiinni niistä YK:n rauhanturvaamisen periaatteista, joille olemme tähänkin asti olleet uskollisia.

Mitkä tahansa NATO- tai USA-vetoiset öljykenttien hallintaanotto-operaatiot eivät ole rauhanturvaamista. Sellaisiin Suomella ei ole perusteita osallistua, vaikka näin ovat läheisetkin naapurimme Viro, Tanska ja Ukraina harhautuneet tekemään.

2

479

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enää merkitystä

      Vain 4% suomalaisista turvaajista on enää YK:n lipun alla. Yli 80% NATO:n operaatioissa ja loput EU:n. Vaikka olisi ylevää olla vain YK:n tehtävissä, niin ei enää ole ollut pitkään aikaan, eikä menneeseen ole enää paluuta. YK on muutenkin menettänyt asemansa hitautensa, kykenemättömänä puuttua kriiseihin ja kankeutensa takia. Sillä ei ole enää paljon merkitystä. Nyt mennään EU:n joukkoihin, jotka nekin ovat NATO:n johtamia. Oikein vai ei, mutta tämä on suunta. Hassua on muuten puhua ylipäätään rauhanturvaajista, koska ulkomaisissa tiedotusvälineissä suomalaiset esim. Afganistanissa mainitaan aina "finnish NATO-troops"!!! NATO-operaatio, NATO:n joukot. Välimuotoja ei ulkomailla tunneta, ainoastaan meillä harrastetaan sanakikkailua epämieluisassa asiassa.

      • Jan Stark

        "Afganistanissa mainitaan aina "finnish NATO-troops"!!! NATO-operaatio, NATO:n joukot. Välimuotoja ei ulkomailla tunneta, ainoastaan meillä harrastetaan sanakikkailua epämieluisassa asiassa."

        Vilpittömät kiitokset tiedosta. Tätä olen aina epäillytkin, mutta ainahan viranomaistahot ovat vain kiistäneet, ettäkö muka Suomella olisi jotain jo tekeillä NATO:n kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      69
      1084
    2. 64
      1052
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      59
      834
    4. 93
      827
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      43
      687
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      226
      669
    7. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      598
    8. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      580
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      66
      575
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      573
    Aihe