Rauhanturvaamista on nyt sitten tehty kunniakkaat 50 vuotta. Vuonna 1956 suomalaiset osallistuivat ensimmäistä kertaa rauhanturvaoperaatioon Siinailla Suezin sodan jälkeen. Juuri tätä ennen Suomi oli hyväksytty YK:n jäseneksi.
Eilen, 29.5. paljastettiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalla muistomerkki rauhanturvaamistoiminnassa kuolleiden suomalaisten rauhanturvaajien muistoksi.
Television uutiset esittivät muistomerkin paljastustilaisuudessa erään armeijaveteraanin haastattelun, jossa tämä totesi rauhanturvaamisen käyneen viime vuosina aina vain vaikeammaksi. Nyt operaatioita tehdään yhä enemmän EU:n tai NATO:n, ei YK:n valtuutuksella.
Siinäpä se.
Ovatko siis nykyiset uudemmat NATO-johtoiset operaatiot suoraa jatkumoa YK:n perinteisille väliinmeno-operaatioille 1950-luvulta alkaen?
Eivät.
Vielä perinteisissä YK-johtoisissa operaatioissa kuten Siinailla, Kyproksella ja Etelä-Libanonissa väliintulon edellytyksenä oli, että molemmat sotivat osapuolet hyväksyivät YK-joukkojen väliintulon todetessaan sen olevan järkevää keskenään nahinoivien, lähellä toisiaan asuvien väestöryhmien pitämiseksi poissa toistensa kimpusta.
Tästä on 2000-luvulla tultu operaatioihin, joihin YK:n valtuutusta ei kysytä, paikallisen väestön tai hallitusten kutsua ei tarvita. Kyse on parhaimmillaan rauhaanpakottamisesta, pahimmillaan interventiosta maan hallituksen mieleiseksi vaihtamiseksi, maan miehittämiseksi ja sen energiavarojen haltuun ottamiseksi.
Operaatio Kyproksella 1970-luvun lopulla, kun pidettiin toisilleen vihamielisiä kreikkalaisia ja turkkilaisia erillään, on aivan toista kaliiperia kuin Afganistanin ja Irakin operaatiot, joissa tilanne alkoi Yhdysvaltain hyökkäyksellä itselleen epämieluista hallitusta vastaan. Viimeksi mainittuihin osallistuminen ei täytä tyypillisen YK-operaation tunnusmerkkejä.
Rauhanturvaamisen suurvallan Suomen on tulevaisuudessa yhä tarkemmin pidettävä kiinni niistä YK:n rauhanturvaamisen periaatteista, joille olemme tähänkin asti olleet uskollisia.
Mitkä tahansa NATO- tai USA-vetoiset öljykenttien hallintaanotto-operaatiot eivät ole rauhanturvaamista. Sellaisiin Suomella ei ole perusteita osallistua, vaikka näin ovat läheisetkin naapurimme Viro, Tanska ja Ukraina harhautuneet tekemään.
Eilen, 29.5. paljastettiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalla muistomerkki rauhanturvaamistoiminnassa kuolleiden suomalaisten rauhanturvaajien muistoksi.
Television uutiset esittivät muistomerkin paljastustilaisuudessa erään armeijaveteraanin haastattelun, jossa tämä totesi rauhanturvaamisen käyneen viime vuosina aina vain vaikeammaksi. Nyt operaatioita tehdään yhä enemmän EU:n tai NATO:n, ei YK:n valtuutuksella.
Siinäpä se.
Ovatko siis nykyiset uudemmat NATO-johtoiset operaatiot suoraa jatkumoa YK:n perinteisille väliinmeno-operaatioille 1950-luvulta alkaen?
Eivät.
Vielä perinteisissä YK-johtoisissa operaatioissa kuten Siinailla, Kyproksella ja Etelä-Libanonissa väliintulon edellytyksenä oli, että molemmat sotivat osapuolet hyväksyivät YK-joukkojen väliintulon todetessaan sen olevan järkevää keskenään nahinoivien, lähellä toisiaan asuvien väestöryhmien pitämiseksi poissa toistensa kimpusta.
Tästä on 2000-luvulla tultu operaatioihin, joihin YK:n valtuutusta ei kysytä, paikallisen väestön tai hallitusten kutsua ei tarvita. Kyse on parhaimmillaan rauhaanpakottamisesta, pahimmillaan interventiosta maan hallituksen mieleiseksi vaihtamiseksi, maan miehittämiseksi ja sen energiavarojen haltuun ottamiseksi.
Operaatio Kyproksella 1970-luvun lopulla, kun pidettiin toisilleen vihamielisiä kreikkalaisia ja turkkilaisia erillään, on aivan toista kaliiperia kuin Afganistanin ja Irakin operaatiot, joissa tilanne alkoi Yhdysvaltain hyökkäyksellä itselleen epämieluista hallitusta vastaan. Viimeksi mainittuihin osallistuminen ei täytä tyypillisen YK-operaation tunnusmerkkejä.
Rauhanturvaamisen suurvallan Suomen on tulevaisuudessa yhä tarkemmin pidettävä kiinni niistä YK:n rauhanturvaamisen periaatteista, joille olemme tähänkin asti olleet uskollisia.
Mitkä tahansa NATO- tai USA-vetoiset öljykenttien hallintaanotto-operaatiot eivät ole rauhanturvaamista. Sellaisiin Suomella ei ole perusteita osallistua, vaikka näin ovat läheisetkin naapurimme Viro, Tanska ja Ukraina harhautuneet tekemään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vain 4% suomalaisista turvaajista on enää YK:n lipun alla. Yli 80% NATO:n operaatioissa ja loput EU:n. Vaikka olisi ylevää olla vain YK:n tehtävissä, niin ei enää ole ollut pitkään aikaan, eikä menneeseen ole enää paluuta. YK on muutenkin menettänyt asemansa hitautensa, kykenemättömänä puuttua kriiseihin ja kankeutensa takia. Sillä ei ole enää paljon merkitystä. Nyt mennään EU:n joukkoihin, jotka nekin ovat NATO:n johtamia. Oikein vai ei, mutta tämä on suunta. Hassua on muuten puhua ylipäätään rauhanturvaajista, koska ulkomaisissa tiedotusvälineissä suomalaiset esim. Afganistanissa mainitaan aina "finnish NATO-troops"!!! NATO-operaatio, NATO:n joukot. Välimuotoja ei ulkomailla tunneta, ainoastaan meillä harrastetaan sanakikkailua epämieluisassa asiassa.
"Afganistanissa mainitaan aina "finnish NATO-troops"!!! NATO-operaatio, NATO:n joukot. Välimuotoja ei ulkomailla tunneta, ainoastaan meillä harrastetaan sanakikkailua epämieluisassa asiassa."
Vilpittömät kiitokset tiedosta. Tätä olen aina epäillytkin, mutta ainahan viranomaistahot ovat vain kiistäneet, ettäkö muka Suomella olisi jotain jo tekeillä NATO:n kanssa.