Olen anorektikko tytön epätoivoinen äiti. Tyttäreni on sairastanut kohta lähes kaksi vuotta, edelliskeväänä parin kuukauden sairaalla jakso, jonka jälkeen hetki hyvää aikaa. Viime syksynä kaikki alkoi taas vaivihkaa kääntyä pahempaan. Hän on tällä hetkellä hoidossa nuorisopsykiatrian osastolla, mutta mieli on niin musta... halu parantumiseen on kaikonnut tipotiehen. En tiedä miten auttaisin. Olen käyttänyt kaikki keinoni ja voimani tyttäreni pelastamiseksi, vaan epätoivo iskee iltaisin. Viikonloppulomat menee ruoka-aikojen ja syömisten kanssa kyttäämiseen, huutamiseen ja riitelyyn. Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla, porkkanoilla ja kiristyksellä. Mikään ei auta. Suhteet kavereihin ja ystäviin ovat katkenneet jo aikapäiviä sitten, koulu kurottiin jollain tavoin tältä keväältä, päättötodistus peruskoulusta. Tyttärellä oli aiemmin suuret haaveet lukio-opinnoista, jotka nyt ovat rapisseet pala palalta. Entinen urheilijatyttö riutuu nälkiintyneenä ja 'hiihtelee' sairaalan käytävää päästäpäähän. Päivät kuluu sisällä hoitajan kanssa korttia pelaten, vaikka ulkona paistaa aurinko ja kesä kohta kauneimmillaan. Miten kukaan voi tehdä tällaista tuhoa itselleen.
äiti
sipa53
41010
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Etkö ole vieläkään käsittänyt sitä, että anoreksia on psyykkinen sairaus että tuskin tyttäresi ihan huvikseen TEKEE TUOLLAISTA TUHOA ITSELLEEN kuten itse kuvailit. Eikai sairas ihminen ihan vaan muiden kiusaksi ole syömättä!! Ehkä tyttäresi haluaisi olla vielä se terve urheilijatyttö, mutta se sairaus.. Se on psyykkeessä ja sen voi rinnastaa ihan mihin tahansa mielenhäiriöön ja psyykkiseen sairauteen eikä siihen kiristyskeinosi ja vihan purkaukset auta.
Luulen tietäväni, miltä sinusta tuntuu!
Oman tyttäreni kanssa olen myös
yrittänyt koko skaalan uhkailu-lahjonta-
kiristys sektorilta, mutta kun mieli
on solmussa, ei auta äidin keinot!
Tämä tilanne on niin turhauttava ja
epätoivoa täynnä! Ja sama kysymys
jatkuvasti: miten tämä meni näin?
Kun kaikki oli niin hienosti eikä
mitään merkkejä huonosta itsetunnosta,
sitten yht äkkiä tällainen itseinho
ja itsetuhomieli valtaa lapsen!
Itseäänhän tässä syyttää,mutta joku
sanoi hyvin, että huonon omantunnon
voi ottaa vaikka roskapussin väärään
astiaan laittamisesta, jos sille
tielle haluaa lähteä. Ja niinhän se
on! On vain jaksettava olla vahva
ja lapsen tukena.
Minä myös kaipaan "pelkkää"
äitinä olemista. Tämä äiti-
sairaanhoitaja-"imettäjä"-pirttihirmu-
opettaja rooli on melko rankka...
Toivotaan tyttärillemme
valoisaa tulevaisuutta ja että
ihme tapahtuu: (niitä tapahtuu!)
heidän silmänsä avautuvat huomaamaan,
miten pahaa tekevät itselleen ja
kuinka ihanaa ja täysillä elämisen arvoista
elämä oikeasti on!
Tsemppiä, jaksamista, voimia ja halauksia!
Kiitos lohduttavista sanoista,
melkoista tunteiden myllerrystä
tämä tytär-äiti suhde.
Tunteista suurin,
tuo rakkaus lapseen
saa jaksamaan päivästä toiseen.
Haluaisin kuulla mieluusti kokemuksia,
miten toipuminen lähtee käyntiin,
mitä se tuo tullessaan,
millä tavoin läheisinä voimme auttaa.
Olen lukenut lukemattomia
artikkeleita ja kirjoja sairaudesta,
harvassa niistä kerrotaan toipumisesta.
Jokainen tytöistä on varmasti erilainen
eikä heitä voida normittaa
mihinkään määrättyyn pakettiin.
Voimia ja jaksamista kaikille vanhemmille ja tyttärille!
Kannattaa lukea Peggy-Claude-Pierre Syömishäiriöiden Salainen Kieli- Kirja. Tässä kirjassa on erittäin hyvä viisivaiheinen hoitomenetelmä. Kirjan luettuaan ymmärtää myös paremmin syömishäiriöstä kärsiviä.