Kestiystävyys on kautta maailman historian ollut tunnettua. Jo ensimmänen velisurma tapahtui kun Jumala katsoi enemmän toisen uhrisavun miellyttävämmäksi toista.
Meillä on nostettu "kissa pöydälle" kun on koettu kestiystävyyden saaneen lahjoman piirteitä eli ylittäneen sopivaisuuden rajan.
Millaisen tarjoilun sinä koet sopivana/sopimattomana ystävällisyyden osoituksena ?
KESTIYSTÄVYYS - Pahastako ?
7
504
Vastaukset
Puhut ilmeisesti työelämään liittyvästä kestityksestä. Asiaan liittyvä keskustelu on mielestäni saanut jo lähes vainoharhaisia piirteitä. Vaikuttaako päivällinen päätöksentekijän ratkaisuihin tai antaako johtaja alaisilleen uusia ohjeita saatuaan ilmaisen oopperamatkan Savonlinnaan? Alkaako työntekijä suosia yritystä, jos yritys maksaa hänen tutustumismatkansa ulkomaiselle tehtaalle eikä maksaja olekaan oma työnantaja?
Viranhaltijat eivät enää varmaan uskalla ottaa edes tarjottua lounasta vastaan. Minusta se on älytöntä.
Itse vetäisin rajan siihen, että liittyykö peruskuvio oikeasti työasioihin ja alaan vai onko kyseessä pelkkä huvi. Tutustuminen omaan alaan liittyviin asioihin ja toimijoihin kuuluvat mielestäni selkeästi työhön, enkä pitäisi sellaista lahjomana. Jos työmatkaan liittyy yhteistä illanviettoa, pitäisikö ihmisten tehdä se omalla kustannuksellaan, vaikka kyse on työasioista ja yhteiset keskustelut liittyvät siihen joko suoraan tai ainakin välillisesti? Pitäisikö työmatkoilla jättää varmuuden vuoksi iltatapaamiset väliin ja pitää illat vapaina? Tai pitäisikö jättää ulkomainen vieras yksin hotelliinsa illaksi, ettei tulisi syytteitä lahjomasta, kun lähtee yhdessä ulos?
Entä toimittajat ja matkailunedistäminen ym. tilaisuudet? Suomeenkin on kutsuttu vieraaksi monien maiden toimittajia erilaisissa yhteyksissä matkailun edistämiseksi. Nyt ovat jo monet kustantamot julkisesti ilmoittaneet, etteivät ota kutsuja vastaan, vaan lähettävät toimittajiansa vain itse kustantamilleen matkoille ja tärkeimmiksi katsomiinsa kohteisiin. Niin meille varmistetaan puolueettoman informaation saaminen. Saavatko toimittajat käydä ilmaiseksi katsomassa joitain ohjelmia ja saavatko he nauttia pöydän antimista erilaisissa tilaisuuksissa, joista he ovat tekemässä juttua kotimaassa tai ulkomailla?
Pitäisiköhän järjestää kansanäänestys asiasta?- Ajomies
Vieraanvaraisuus on hyve ja ainakin kotipuolessa päivällispöytään katettiin aina yksi ylimääräinen lautanen mahdollista satunnaista vierasta varten.
Kun oltiin aterialla ja vieras tuli talon niin hänet kutsuttiin pöytään. Näin ei ole kaikkialla.
Nuoruudessani tein eräitä kasvinsuojelutöitä viljelijöille pelloilla ja hedelmätarhoissa.
Jossain vaiheessa alkoi hiukoa ja menimme taloon, josa isäntäväki oli aterialla, kysyen josko jossain olisi ravintola syödäksemme.
Emäntä tuli rappusille kertomaan missä on lähin ruokapaikka, sensijaan, että olisi kutsunut työmiehet pöytään.
Millaiset tavat omalla kotiseudullanne nämä tavat olivat nuoruudessanne ? - -nainen-
No esimerkiksi, mitä Kelan pääjohtajalla ja Savonlinnan Oopperajuhlilla on keskenään tekemistä. Suoraa virkamiesportaan lahjontaa, oli tämä aikoinaan, vaikka ei hän syytettä siitä saanutkaan tuomioistuimelta. ”Isokenkäisten” lahjus-/rikejutut aina katsotaan ”läpi sormien”.
- enää ollut
Ajomies kirjoitti:
Vieraanvaraisuus on hyve ja ainakin kotipuolessa päivällispöytään katettiin aina yksi ylimääräinen lautanen mahdollista satunnaista vierasta varten.
Kun oltiin aterialla ja vieras tuli talon niin hänet kutsuttiin pöytään. Näin ei ole kaikkialla.
Nuoruudessani tein eräitä kasvinsuojelutöitä viljelijöille pelloilla ja hedelmätarhoissa.
Jossain vaiheessa alkoi hiukoa ja menimme taloon, josa isäntäväki oli aterialla, kysyen josko jossain olisi ravintola syödäksemme.
Emäntä tuli rappusille kertomaan missä on lähin ruokapaikka, sensijaan, että olisi kutsunut työmiehet pöytään.
Millaiset tavat omalla kotiseudullanne nämä tavat olivat nuoruudessanne ?tapana kestitä "kulkumiehiä",
naapuri saattoi joskus tuoda lämpimän leivän
olen kyllä kuullut paljonkin sellaisesta ajasta jolloin tapana oli kiertolaisille antaa ruokaa ja yösija
ovet olivat avoinna yötä päivää
se lienee ollut nykyisen sosiaalihuollon esi-aikaa,
jolloin köyhien ja kerjäläisten huolto oli hyväntekeväisyyden ja armeliaisuuden varassa - lahjottu
Ajomies kirjoitti:
Vieraanvaraisuus on hyve ja ainakin kotipuolessa päivällispöytään katettiin aina yksi ylimääräinen lautanen mahdollista satunnaista vierasta varten.
Kun oltiin aterialla ja vieras tuli talon niin hänet kutsuttiin pöytään. Näin ei ole kaikkialla.
Nuoruudessani tein eräitä kasvinsuojelutöitä viljelijöille pelloilla ja hedelmätarhoissa.
Jossain vaiheessa alkoi hiukoa ja menimme taloon, josa isäntäväki oli aterialla, kysyen josko jossain olisi ravintola syödäksemme.
Emäntä tuli rappusille kertomaan missä on lähin ruokapaikka, sensijaan, että olisi kutsunut työmiehet pöytään.
Millaiset tavat omalla kotiseudullanne nämä tavat olivat nuoruudessanne ?70 luvulla kiertelin Kuormaautolla paljon Pohjois-karjalan kylillä ja etenkin Ilomantsin suunnalla talosta ei ilman kahvia tai ruokaa lähdetty, jos sattu olemaan syöntiaika.
Kerrankin menin talosta kysymään tietä, niin talonväki oli syömässä ja eivätkä ruvenneet neuvvomaan tietä ennenkuin olin syönyt.
Varmaankaan ei nykyaikana tälläistä enää tapahdu ja voineeko tuota sanoa sitten lahjomiseki, kun saihan siinä talonväki sitten samalla kuulla kirkonkylän kuulumiset.
- aina hyve
kuuluu hyviin tapoihin. Mutta jos odottaa ylimääräistä etua päätöksenteossa, lahjomiseksi menee. Ei ole rahallista rajaa.
En tiedä lasketaanko lahjomaksi - ainakin rikoksena vanhentunut - alaiseni nainen halusi seksiä kanssani ja sai sitä. Nostin sitten pikkuisen tytön palkkaa vuoden päästä. Taisin tulla lahjotuksi ilman rahaa.- sai xxxx... ja vielä
palkankorotuksenkin!
kumpihan teistä oli ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 455851
- 485356
- 483728
- 143675
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise963376- 313136
- 592894
- 582746
- 532400
- 381854