Edellisessä osassa Dakota kasvoi aikuiseksi ja muutti pois kotoa.
Nevada heräsi ja kuunteli suuren talon ilmastoinnin hiljaista kohinaa. Paljon kello on? hän mietti unissaan. Ulkona oli vielä pimeää, joten oli varmasti yö. Nevadaa janotti ja hän nousi sängystään. Lattia tuntui viileältä jalkojen alla. Tyttö käveli wc:hen ja valutti vettä lasiin mahdollisimman hiljaa, ettei vain herättäisi viereisessä makuuhuoneessa nukkuvia vanhempiaan. Nevada katsoi kalpeita kasvojaan peilistä. Huomenna hän kasvaisi teiniksi. Ajatus kylmäsi hänen mieltään. Nevada hymyili peilikuvalleen. "Huomenna olet iso tyttö, siis vanhempi", hän kuiskasi naurahtaen kuvajaiselle.
"Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan..." Nevadan korviin kantautui kaunis, rauhallinen ääni, johon yhtyi rosoisempi, ei niin kaunis ääni ja kolmas epävarma ääni. Nevada avasi silmänsä. "Onnea pikku enkeli!" isä huudahti ja kumartui suukottamaan tyttöä. "Nousehan jo, kohta syödään kakku ja sinä kasvat", äiti hymyili rohkaisevasti. "Nyt on aamu", Nevada sanoi tyhmästi, "Ei nyt syödä kakkua." Hän käänsi päänsä kohti Dakotaa. "Nyt syödään kakkua, vaikka on aamu", Dakota hymyili. Nevada nousi sängystä ja nyrpisti nenäänsä. "En mä halua, ei ole nälkä", hän ilmoitti. Äiti ja isä nauroivat. "Vaihda vaatteesi ja tule sitten alakertaan", äiti sanoi ja astui muu perhe perässään pois Nevadan huoneesta. Nevada sulki oven ja lysähti sängylle. En tahdo kasvaa, hän ajatteli, en ole vielä valmis.
"Puhalla!" isä sanoi hellästi Nevadalle, pikkutytölleen. Nevada asettui hyvään puhallusasentoon kakun eteen ja yritti näyttää iloiselta. Hän puhalsi kynttilät tomerasti sammuksiin ja tunsi muutoksen ruumiissaan. "Oi, enkelistähän tuli oikea kaunotar!" isä huudahti iloisena ja halasi Nevadaa. Hän tirautti pari suurta kyyneltä ja selitti jotakin epäselvää. Nevada hymyili. Isä aina näytti tunteensa selvästi, kun taas heidän äitinsä oli kovapintainen, johtuen kai ammatista. "Onnea, pikkusisko", Dakotakin hymyili ja halasi sisartaan, "Sä et ole enää pikkuinen." Nevada hymähti ja kuiskasi: "Mä haluisin olla vielä pieni." Dakota irrottautui halauksesta ja tiesi, ettei möläyttäisi asiaa vanhemmille. "Hei, kaikki on hyvin, elämä jatkuu ja niin poispäin", hän vastasi siskolleen. "Mutta nyt mun pitää mennä", hän jatkoi ja käveli rivakasti ulko-ovelle, "mun työt alkaa tänään. Sisko, pidä lippu korkealla." Dakota hymyili valloittavasti ovenraossa, vilkutti ja sulki oven. "Minunkin täytyy mennä", äiti katsahti kelloon. "Ja minunkin. Mutta enkeli, olethan sinä jo niin vanha että selviät yksin", isäkin sanoi. "Kaipa mä oon", Nevada vastasi tuskin kuuluvasti. Isä naurahti. "Kyllä sinä selviät. No mehän tästä äitylin kanssa lähdetään. Heippis peippis!" isä lirkutteli tapansa mukaan. Nevada heilutti kättään. Hetkessä talo oli aivan hiljainen ja Nevada ensimmäistä kertaa aivan yksin kotona.
Ja taas yksi osa valmis. Kommenttia. :D
Nevada heräsi ja kuunteli suuren talon ilmastoinnin hiljaista kohinaa. Paljon kello on? hän mietti unissaan. Ulkona oli vielä pimeää, joten oli varmasti yö. Nevadaa janotti ja hän nousi sängystään. Lattia tuntui viileältä jalkojen alla. Tyttö käveli wc:hen ja valutti vettä lasiin mahdollisimman hiljaa, ettei vain herättäisi viereisessä makuuhuoneessa nukkuvia vanhempiaan. Nevada katsoi kalpeita kasvojaan peilistä. Huomenna hän kasvaisi teiniksi. Ajatus kylmäsi hänen mieltään. Nevada hymyili peilikuvalleen. "Huomenna olet iso tyttö, siis vanhempi", hän kuiskasi naurahtaen kuvajaiselle.
"Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan..." Nevadan korviin kantautui kaunis, rauhallinen ääni, johon yhtyi rosoisempi, ei niin kaunis ääni ja kolmas epävarma ääni. Nevada avasi silmänsä. "Onnea pikku enkeli!" isä huudahti ja kumartui suukottamaan tyttöä. "Nousehan jo, kohta syödään kakku ja sinä kasvat", äiti hymyili rohkaisevasti. "Nyt on aamu", Nevada sanoi tyhmästi, "Ei nyt syödä kakkua." Hän käänsi päänsä kohti Dakotaa. "Nyt syödään kakkua, vaikka on aamu", Dakota hymyili. Nevada nousi sängystä ja nyrpisti nenäänsä. "En mä halua, ei ole nälkä", hän ilmoitti. Äiti ja isä nauroivat. "Vaihda vaatteesi ja tule sitten alakertaan", äiti sanoi ja astui muu perhe perässään pois Nevadan huoneesta. Nevada sulki oven ja lysähti sängylle. En tahdo kasvaa, hän ajatteli, en ole vielä valmis.
"Puhalla!" isä sanoi hellästi Nevadalle, pikkutytölleen. Nevada asettui hyvään puhallusasentoon kakun eteen ja yritti näyttää iloiselta. Hän puhalsi kynttilät tomerasti sammuksiin ja tunsi muutoksen ruumiissaan. "Oi, enkelistähän tuli oikea kaunotar!" isä huudahti iloisena ja halasi Nevadaa. Hän tirautti pari suurta kyyneltä ja selitti jotakin epäselvää. Nevada hymyili. Isä aina näytti tunteensa selvästi, kun taas heidän äitinsä oli kovapintainen, johtuen kai ammatista. "Onnea, pikkusisko", Dakotakin hymyili ja halasi sisartaan, "Sä et ole enää pikkuinen." Nevada hymähti ja kuiskasi: "Mä haluisin olla vielä pieni." Dakota irrottautui halauksesta ja tiesi, ettei möläyttäisi asiaa vanhemmille. "Hei, kaikki on hyvin, elämä jatkuu ja niin poispäin", hän vastasi siskolleen. "Mutta nyt mun pitää mennä", hän jatkoi ja käveli rivakasti ulko-ovelle, "mun työt alkaa tänään. Sisko, pidä lippu korkealla." Dakota hymyili valloittavasti ovenraossa, vilkutti ja sulki oven. "Minunkin täytyy mennä", äiti katsahti kelloon. "Ja minunkin. Mutta enkeli, olethan sinä jo niin vanha että selviät yksin", isäkin sanoi. "Kaipa mä oon", Nevada vastasi tuskin kuuluvasti. Isä naurahti. "Kyllä sinä selviät. No mehän tästä äitylin kanssa lähdetään. Heippis peippis!" isä lirkutteli tapansa mukaan. Nevada heilutti kättään. Hetkessä talo oli aivan hiljainen ja Nevada ensimmäistä kertaa aivan yksin kotona.
Ja taas yksi osa valmis. Kommenttia. :D
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä ihan luettavaa :D Hyvä muuten ettet laittanut toisen nimeksi Tennesseetä, luin nyt vasta tuon vastauksesi siihen yhteen viestiini Nevadan tarina 1:ssä. Olisi aika karmea nimi :D
Minusta Tennessee on ihan nätti nimi, mutta mielipiteensä kullakin. :)
Hyvää tarinaa. :D
Ihan vain mielipiteeni, ne "Jennipher" - ja "Jacob ja Tess" - tarinat oli parempia. Minun mielipiteeni. :D
...että pitääkö vai ei. Sillä minäkin pidin enemmän Jennipher- ja Jacob ja Tess tarinoiden aiheesta, kun tästä nykyisestä aiheesta, mutta minusta ne ovat silti yhtä hyvin kirjoitettu. :)
Tarinasta vielä, kivasti oli tullut simssäimyyttä lisää ja muutenkin oikein sujuvaa tekstiä ja näin pois päin. ;)