Vähän ärsyttää toi "onnittele ylioppilaita" hässäkkä, kun Suomessa on tuhansia muita jotka valmistuvat myös samaan aikaan ja jopa ammattiin!! Itse muistan ainakin kuinka se todella loukkasi kun äitini hössäsi vain serkkuni ylioppilasjuhlista huomaamatta ollenkaan että minä valmistuin itse samana päivänä :(( Vieläpä suuttui minulle kun en suostunut lähtemään YLIOPPILASJUHLIIN, jukoliste että karvat nousee vieläkin siitä pystyyn :((( Selitys on nyt ollut ettei siihen aikaan ymmärretty, haloo 20 vuotta sitten!!
Tyttäreni valmistuu lähihoitajaksi kahden vuoden päästä ja me ainakin juhlimme häntä oikein olan takaa sitten :o)))
Miksi vain ylioppilaita?
52
4979
Vastaukset
- hietsi
onhan se hienompaa olla YLIOPPINUT kuin joku lähihoitaja, kun kuka tahansa voi valmistua lähihoitajaksi. tuntuu että joka toinen on lähihoitaja..
- SINÄ
Ei kaikki pääse lukemaan lähihoitajiksi, siinä on psykologiset testit. Lukioon ei ole mitän testejä, joka toinen on YO.
- eihän lukioon
SINÄ kirjoitti:
Ei kaikki pääse lukemaan lähihoitajiksi, siinä on psykologiset testit. Lukioon ei ole mitän testejä, joka toinen on YO.
vaaditakkaan mitään testejä, mutta yläasteen päättötodistuksen pitää olla tietynlainen että sinne pääsee. lähihoitajaksi aikovan päättötodistus taas voi olla kuinka paska vaan (niinkuin varmasti onkin) ja siinä psykologisessa testissä varmasti pärjää
lukioon menevä paremmin, kuin huonosti yläasteen suorittanut. - on yksi
eihän lukioon kirjoitti:
vaaditakkaan mitään testejä, mutta yläasteen päättötodistuksen pitää olla tietynlainen että sinne pääsee. lähihoitajaksi aikovan päättötodistus taas voi olla kuinka paska vaan (niinkuin varmasti onkin) ja siinä psykologisessa testissä varmasti pärjää
lukioon menevä paremmin, kuin huonosti yläasteen suorittanut.kysymys sinulle, onko ylioppilas parempi ihminen kun esim, ammattikoulun käynyt, jos sinulla on lapsia niin silloinhan pidät ylioppilas kersaasi parempana ihmisenä kun muita lapsiasi, tarkoitan sitä että ylioppilaalle järjestetään isot juhlat missä on koko kylä juhlimassa, entäs kun toinen lapsi käy esim, ammattikoulun niitä en ole kenenkään kuullut juhlivan. Siinä erotellaan lapset kahteen eri kastiin, ensimmäiseen luokkaan ihminen, yliopilas ja ammattikoululainen toiseen luokkaan. taitaa loistaa teillä kaksinaamaisuus, toista kumartaa toiselle pyllistää. olenko väärässä!
- jeppisjee
on yksi kirjoitti:
kysymys sinulle, onko ylioppilas parempi ihminen kun esim, ammattikoulun käynyt, jos sinulla on lapsia niin silloinhan pidät ylioppilas kersaasi parempana ihmisenä kun muita lapsiasi, tarkoitan sitä että ylioppilaalle järjestetään isot juhlat missä on koko kylä juhlimassa, entäs kun toinen lapsi käy esim, ammattikoulun niitä en ole kenenkään kuullut juhlivan. Siinä erotellaan lapset kahteen eri kastiin, ensimmäiseen luokkaan ihminen, yliopilas ja ammattikoululainen toiseen luokkaan. taitaa loistaa teillä kaksinaamaisuus, toista kumartaa toiselle pyllistää. olenko väärässä!
miksei ammattikoulun käyneelle voisi myös järjestää isoja juhlia?
ja on totta, että jos toisesta lapsestani tulee ylioppilas ja toisesta lähihoitaja, niin kyllä se ylioppilas olisi ylpeyteni aihe, mutta vain tässä asiassa! ja se lähihoitaja lapseni varmasti tietäisi itsekin että on hienompaa olla ylioppilas. mutta itse olisi tiensä valinnut, koska hänkin voisi halutessaan olla ylioppilas. ja jos minun lapseni saavat mieheni älyn niin heistä ei todellakaan tule lähihoitajia, niitä riittää jo aivan tarpeeksi. - Nimetön
jeppisjee kirjoitti:
miksei ammattikoulun käyneelle voisi myös järjestää isoja juhlia?
ja on totta, että jos toisesta lapsestani tulee ylioppilas ja toisesta lähihoitaja, niin kyllä se ylioppilas olisi ylpeyteni aihe, mutta vain tässä asiassa! ja se lähihoitaja lapseni varmasti tietäisi itsekin että on hienompaa olla ylioppilas. mutta itse olisi tiensä valinnut, koska hänkin voisi halutessaan olla ylioppilas. ja jos minun lapseni saavat mieheni älyn niin heistä ei todellakaan tule lähihoitajia, niitä riittää jo aivan tarpeeksi.ääliölle, itse myös YO mutta en arvosta itseäni sen enempää kuin ammattikoulun käynyttä veljeäni, minulle ei ole noussut kusi päähän kuten näyttää joillekin kirjoituksesta päätellen käyneen, miehesi älystä puheen, mutta jos niille on tullut äitinsä äly, niin epäilen että,,,,. siskoni on DI insinööri eikä arvioi meitä muita sisaruksia sen mukaan mitä olemme opiskelleet, pelkästään koulun penkillä olleethan ne on tämän maan ajaneet helvettiin, vai onko syy sinun mielestä lähihoitajan tai jonkun muun ruummillisen työn tekijän, eihän ne paljon kouluja käyneet tuota mitään yritykselle, muuta kun kuorii kermat kakusta.
- hyvät
eihän lukioon kirjoitti:
vaaditakkaan mitään testejä, mutta yläasteen päättötodistuksen pitää olla tietynlainen että sinne pääsee. lähihoitajaksi aikovan päättötodistus taas voi olla kuinka paska vaan (niinkuin varmasti onkin) ja siinä psykologisessa testissä varmasti pärjää
lukioon menevä paremmin, kuin huonosti yläasteen suorittanut.arvosanat? Erääseekin lukioon pääsee 6keskiarvolla.
- he,
jeppisjee kirjoitti:
miksei ammattikoulun käyneelle voisi myös järjestää isoja juhlia?
ja on totta, että jos toisesta lapsestani tulee ylioppilas ja toisesta lähihoitaja, niin kyllä se ylioppilas olisi ylpeyteni aihe, mutta vain tässä asiassa! ja se lähihoitaja lapseni varmasti tietäisi itsekin että on hienompaa olla ylioppilas. mutta itse olisi tiensä valinnut, koska hänkin voisi halutessaan olla ylioppilas. ja jos minun lapseni saavat mieheni älyn niin heistä ei todellakaan tule lähihoitajia, niitä riittää jo aivan tarpeeksi.Valmistuvat suoraan kortistoon.Ammattikoulun käyneet ehtivät perustamaan oman elämänsä aikaisemmin kuin yo-tutkinnon saaneet.Yo-laiset alkaa vasta 40v suunnitteleemaan omaa asuntoansa ja ehkä perhettä, kun ammattikoulun käyneistä jo suurin on perheen perustanut ja asuntokin melkein maksettu.
- Matemaatikko
hyvät kirjoitti:
arvosanat? Erääseekin lukioon pääsee 6keskiarvolla.
Minä tiedän monta lukiota, jonne ei alle 9 keskiarvolla ole asiaa.
- jösses
Nimetön kirjoitti:
ääliölle, itse myös YO mutta en arvosta itseäni sen enempää kuin ammattikoulun käynyttä veljeäni, minulle ei ole noussut kusi päähän kuten näyttää joillekin kirjoituksesta päätellen käyneen, miehesi älystä puheen, mutta jos niille on tullut äitinsä äly, niin epäilen että,,,,. siskoni on DI insinööri eikä arvioi meitä muita sisaruksia sen mukaan mitä olemme opiskelleet, pelkästään koulun penkillä olleethan ne on tämän maan ajaneet helvettiin, vai onko syy sinun mielestä lähihoitajan tai jonkun muun ruummillisen työn tekijän, eihän ne paljon kouluja käyneet tuota mitään yritykselle, muuta kun kuorii kermat kakusta.
ei hyvää päivää miten vakavia ihmisiä on liikkeellä!! alkaa nyt ihan tosissaan urputtamaan näinkin mitättömästä aiheesta.. onko teillä mennyt hiekkaa pimppiin vai mikä on?? relax, olette sitten ylioppilaita tai ette!
- Anonyymi
jeppisjee kirjoitti:
miksei ammattikoulun käyneelle voisi myös järjestää isoja juhlia?
ja on totta, että jos toisesta lapsestani tulee ylioppilas ja toisesta lähihoitaja, niin kyllä se ylioppilas olisi ylpeyteni aihe, mutta vain tässä asiassa! ja se lähihoitaja lapseni varmasti tietäisi itsekin että on hienompaa olla ylioppilas. mutta itse olisi tiensä valinnut, koska hänkin voisi halutessaan olla ylioppilas. ja jos minun lapseni saavat mieheni älyn niin heistä ei todellakaan tule lähihoitajia, niitä riittää jo aivan tarpeeksi.KERRO SITTEN MIKSI SAATANASSA KOKOAJAN PARUTAAN LEHDISSÄ JA MUUALLAKIN MEDIASSA ETTÄ EI OLE TYÖVOIMAA PALVELUALOILLE. OLE ILOINEN SITTEN KUN OLET VANHA JA JOKU TULEE EDES KERRAN PÄIVÄSSÄ ANTAMAAN LÄÄKKEESI JA PESEMÄÄN SINUT SILLÄ SE SINUN YLIOPPILASLAPSESI EI TULE SITÄ TEKEMÄÄN VAAN SE LÄHIHOITAJA. ETTÄ VÄHÄN VOISI HERUA KUNNIOITUSTA SILLE LÄHIHOITAJALAPSELLESI. PERKELE SANON MINÄ
- Anonyymi
Matemaatikko kirjoitti:
Minä tiedän monta lukiota, jonne ei alle 9 keskiarvolla ole asiaa.
10 pistettä sulle
- smak82
Niin sepä se miksi YO:t on niin paljon PAREMPIA että isosti hehkutetaan sitä että pääsee se hatun päähänsä iskemään. Ei se ole kun valkee hattu joka 10 vuoden päästä on koin syömän näköinen ja kellastunut jo pahasti. YO ei ole mitään enää juhlien jälkeen. Ammattin saaneet pääsee suoraan kiinni työhön tai jatko koulutukseen,mutta nää valkolakit ei ole vielä mitään...Jaahas jos siinä sit olikin jo mun mieli pidettä...
- ylioppilas 2006
Ehkä se piilee siinä, että ylioppilaaksi (edes lukioon) ei pääse kaikki ketkä haluaa. Pitää olla jo valmiiksi hoitanut koulunsa hyvin, että saa hyvän keskiarvon ja mahdollisuuden mennä lukioon, eli yleissivistymään ja kouluttautumaan lisää. Koska lukion jälkeen on jatkettava opintoja, ehkä oletetaan, että jos on lukiossa, on myös määrätietoinen ja haluaa tulevaisuudessa päästä korkeapalkkaisempiin töihin. (Tämä ei tietenkään ole aina näin).
Mielestäni ei ole aiheetonta juhlia ylioppilaita, koska lakin saamiseen tarvitaan sekä päätä, että paljon vaivannäköä. Kyllähän monet ylioppilaatkin valmistuvat lukion jälkeen myös ammattikoulusta, eikä heitäkään silloin enää juhlita samoin kuin lakkiaispäivänä.
Joten miksi siis kieltää ylioppilailta ilo ja aihe juhlia, kun he kuitenkin ovat saavuttaneet jotain, mitä kaikki eivät elämässään saavuta.
- J_tyyppi
Tottahan se on,ettei tota ylioppilaitten jalustalle nostamista taho ymmärtää. Eihän se oo,ku pitkäksi venähtäny peruskoulu. Taitaa olla jäänne jostaki esihistoriasta.
- minua
hävettäisi jos minun lapsestani tulisi lähihoitaja.
- minuakin
hävettäisi olla sinun kaveri! Lähihoitajat tekee hyvää työtä!
- minä
minuakin kirjoitti:
hävettäisi olla sinun kaveri! Lähihoitajat tekee hyvää työtä!
sitä kielläkkään, mutta huonoa palkkaa ne saa eikä pätkääkään arvostusta. siksi en haluaisi omasta lapsestani tai itsestäni lähihoitajaa.
- valko lakkeja
minä kirjoitti:
sitä kielläkkään, mutta huonoa palkkaa ne saa eikä pätkääkään arvostusta. siksi en haluaisi omasta lapsestani tai itsestäni lähihoitajaa.
olevan aika paljon tuolla työkkärissä norkoilemassa, kun ei työnteko meinaa kelvata, on useampia tuttuja ketkä eivät ole saaneet paikkaa jatko koulutukseen, mutta onhan se hienompaa nojata harjanvarteen valkolakki päässä, onhan omasta takaa suojapäähine ei tarvitse työn antajalta pyytää. voiha sen yo todistuksen sitten käyttää vaikka vc paperina, kun ei pääse haluamaansa opiskelu paikkaan. Tovottavasti sitten kun tarvitset sitä lähihoitajaa niin et varmaankaan arvosta sitä työtä. kysyisin vielä jos sinulla olisi kaksi lasta, toinen YO, toinen lähihoitaja, niin onko se lähihoitaja lapsi sinun silmissäsi toisen luokan kansalainen, ilmeisesti kyllä, eli nostat sen YO:n korkeammalle jalustalle. tässäkin nähdään se kaksinaamaisuus.
- Näin on!!
Olen täysin samaa mieltä!!!!!
Ihmisiä valmistuu niin monista eri paikoista, ei ylioppilaat ole muita parempia, vaikka jotkut ikävä kyllä niin luuleekin.- sheilla
ylioppilaat OVAT muita parempia. miksi luulet että suomi24:senkin ylläpito halusi onnitella juuri ylioppilaita?
sinulla ei liene aavistustakaan kuinka suuren työn ylioppilaat ovat tehneet saadakseen lakkinsa. ja sitä sietääkin juhlia.
tai oletkos miettinyt mikseivät iltasanomat ja iltalehti julkaise muita valmistuneita kuin ylioppilaita? siksi koska muut valmistuneet eivät ole niin arvokkaita. näin on näreet, halusitte tai ette. - kevään yo
Onko kukaan ketään parempi? Ja kuka väittää, että ylioppilaat olisivat muita parempia? Ylioppilaiden arvostus on todellakin peräisin historiasta ja tällaiset tavat eivät hetkessä muutu. Perinteiden säilyttämisen puolesta puhutaan jatkuvasti, mutta samalla myös ajetaan tällaisia perinteitä alas. MIKSI? Luultavasti siksi, että halutaan tasa-arvoa. En ymmärrä minkä takia jotkut luulevat saavuttavansa tätä tasa-arvoa mollaamalla ylioppilaita (jotka valmistuvat yhtälailla kuin muutkin). Parhaiten muutos tapahtuuu, kun valmistuvat alkavat itse järjestää juhlia valmistumisensa kunniaksi! Jostain syystä suurin osa ammattikoulusta valmistuvista jättää kuitenkin järjestämättä valmisujaiset. Itse olen ollut ammattiin valmistujais juhlissa, ja eivät ne olleet sen kummemmat kuin ylioppilasjuhlatkaan: kummassakin tapauksessa valmistutaan KOULUSTA.
Jos haluatte, että muutosta tapahtuuu niin älkää väheksykö ketään, ylioppilaitakaan. Hienointa olisi, että perinteet säilyvät ja samalla uusia perinteitä nousisi ylioppilasjuhlien rinnalle. Menkää onnittelemaan muualtakin kuin lukiosta valmistuvia jos haluatte, näin luotte uusia perinteitä! Ei ole meidän ylioppilaiden vika, että meitä juhlitaan.
- ylioppilaan äippä
olet ihan oikeassa että kunnianosoitus kuuluisi myös muille valmistuneille kuin ylioppilaille.
itse kuitenkin olen tuoreen ylioppilaan äiti enkä voi sanoin kuvailla kuinka ylpeä tyttärestäni olen, sillä hän jää ainoaksi ylioppilaslapsekseni, kaksi muuta kun eivät lukioon menneet.
kun olen sivusta katsonut tyttöni uurastusta lukion ajan, ymmärrän kylllä miksi ylioppilaita arvostetaan kovasti. he ovat tehneet paljon töitä!
silti olen ylpeä myös kahdesta muusta lapsestani, sitten kun he valmistuvat, olivat he sitten lähihoitajia tai lääkäreitä.
onnittelut KAIKILLE VALMISTUNEILLE!- kkk
Mua sitten kans ottaa niin päästä toi että ylioppilaita vaa muistetaan siis joka lehessä ja lähinnä jossain mainoksissa on aina ylioppilaslakki päässä ja aivan kuin ylioppilailla ois vaan juhlat.GRRRR!! itse valmistuin 2001 lastenhoitajaksi ja sillonki tunsin etten oisi minkään juhlan arvonen kun vaa ylioppilaita ylistettiin joka lööpissä,(mutta isot juhlat kuitenki pidin ja olen ylpeä ammatistani!) ja vieläkin tämä asia ottaa päästä esim. kavereitteni puolesta jotka valmistuu ammattiin!!! ei oo itse ylioppilaita vastaan mitään,itsellänikin on muutama tuttu ylioppilas mutta se että miksei myös valmistuneita voisi mainostaa enemmän, joutuvat nekin tehdä työtä valmistumisensa eteen!!!
- amis
Musta ei ole yhtään kivaa kun kaikki vaan sanoo et onne YLIOPPILAAT!! hei ei ne oo yhtään sen parempia kun me maiksessa opiskelevat! me opiskellaan ammattiin ja sit ylioppilaat on muka parempia ja huilut soikoon ei ne yhtään sen parempia ole kun mun oma sisko luki itsensä ylioppilaak ja sai sen lakin niin ei se yhtään sen viisampi ollut ja se sano se itse ja sano mulle et mun kannattaa mennä amikseen sillä se on aivan yhtä hyvä koulu ellei hieman parempi sillä saa koulutuksen amattiin sillä nykypäivänä tarttee melkein joka työhön kunnon koulutuksen!
Ja se ei tee ihmisestä viisasta vaikka saa lakin päähän olen kyllä onnellinen kaikkien valmistujien puolesta olivat sitten amiksesta tai lukiosta tai mistä vaan. Itse valmistun kahden vuoden päästä Käsityönartesaaniksi ja minun vanhempani ovat ylpeitä minusta yhtä paljon kun siskostani ja kyllä minä AMIS saan myös lakin vaikka en ole kaksoistutkintoa suorittanut!!- amis
pieni kirjoitus erhe siis amisksessa ei maiksessa ja pyydän anteeksi kaikkia muitakin virheitä kirjoitin tuon käkkiä ja kiihdyksissä
- LEMCBAI
Kuinkahan mones katkeruutta huokuva tilitysketju tämäkin jo on? Näitä lukiessa en ihmettele kyllä yhtään miksi ammattiin valmistuvia ei arvosteta tämän enempää. Ettehän te osaa kirjoittaa edes omaa äidinkieltänne, saatika perustella sanomisianne! Yo-kokeessa olisitte kyllä reputtaneet ja kovaa.
Erityisen mielenkiintoisia näissä keskusteluissa ovat olleet tämänkaltaiset kommentit:
"YO ei ole mitään enää juhlien jälkeen"
"valkolakit ei ole vielä mitään"
Ensiksi siis ihmetellään ja valitellaan ylioppilaiden saamaa arvostusta sekä perätään tasa-arvoa. Heti perään oltaisiin valmiit kuitenkin nostamaan oma tutkinto muita ylemmäs ja vähättelemään, halveksumaan sekä haukkumaan ylioppilaita ja ylioppilastutkintoa.- jebulis
niitä vaan ärsyttää kun olisivat itse halunneet sen valkolakin päähänsä.
- yks..
jebulis kirjoitti:
niitä vaan ärsyttää kun olisivat itse halunneet sen valkolakin päähänsä.
en mä ainakaa ois mitää valkolakkia halunnu päähäni,enkä halua! kauppiksestaki saa paljon hienomman lakin! ja mitä se haittaa onko lakkia vai ei!!!
- se...
niin vain on, että ylioppilaat ovat kehittyneet tietyissä (tärkeissäkin) asioissa nk.amiksia paremmin. Juuri kyky perustella mielipiteensä asiallisesti on saanut PALJON harjoitusta, yleensäkin teoriapuolet on kondiksessa paremmin kuin amiksilla.
Ei tässä asiassa kuitenkaan ole kyse siitä, kummat ovat arvokkaamia tai parempia ihmisiä, amikset vai ylioppilaat, vaan kyse on siitä, että ylioppilaat ovat saaneet suuren urakan päätökseen ja siksi heillä on syy juhlia. Miksi se olisi amiksilta pois, jos ylioppilaita juhlitaan? Onko kyse kateudesta?
Mikään ei estä myös amista juhlimasta! Tottakai on urakka saada päättötodistus myös amiksesta, mutta useimmilla (?) amiksilla koulutus jää siihen. Ylioppilaat jatkavat opiskelua, joten se kertoo sinnikkyydestä ja tahdosta oppia ja tietää. Jostain syystä amis ei tuo mieleeni samaa kuvaa.- Jore
Ensinnäkin kai lukiolaiset kehittyy teoriajutuissa muka niin paljon kun ne käy koulua vähintään 10v.
Sitä paitti yläasteen jälkeen mulla oli keskiarvo 4-10 asteikolla 6,2 ja nyt kun käyn amista metallipuolella niin on 4,4 asteikolla 1-5!!!! Että ihan yhtä paljon on kehitytty. Ja amiksetkin saa kolmen vuoden aikana vähintään yhtä suuren urakan valmiiks kun lukiolaiset. Ja sitä paitti kyllä amiksetkin juhlii pitkin kyliä ja baareja jos kattelet vähän ympärilles. Ja se että viittii käydä koulua viä 10 ylimäärästä vuotta tarkottaa yleensä joko sitä että ei oppinut yläasteella mitään tai sitä että ei tiedä mihin ammattiin aikoo tai sitä että on laiska eikä jaksa tehdä ruumiillista työtä. Amiksilla koulutus jää siihen kun ne tietää ko mitä ne aikoo tehä, eikä oo niin laiskoja että pelkäis ruumiillistä työtä, vitun horoperse!!! Taidan lähtee viikonloppuna kylälle tappeleen lukiolaisten kans. Lukiolaisista ei tuu mitään muuta kun yliopiskelleita konttorirottia.
- Jore
Meillä onneks on niin päin että meitin isä, joka ei ole käynyt minkäänlaista koulua peruskoulun jälkeen ja on silti levyseppä-hitsaaja, juhlii enemmän varmaan meikäläistä kun pääsen amiksesta kun esimerkiksi jotain mun samanikäisiä sukulaisia jotka pääsee lukiosta. Ei varmaan mee ees juhliin mihin kutsutaan. Meillä kun arvostetaan semmosta ruumiillisen työn tekijää enemmän kun semmosta joka ensin opiskelee vähintään 30-vuotiaaks saakka ja menee sen jälkeen töihin johonki tietokoneen taakse istuun
- bee
Niin ja miksikä näitä ihmisiä ("RASKAAN" työn raatajia eli amiksia) kutsutaan? -Junteiksi.
- se on, mutta
bee kirjoitti:
Niin ja miksikä näitä ihmisiä ("RASKAAN" työn raatajia eli amiksia) kutsutaan? -Junteiksi.
voin sanoa että yhteen junttiin mahtuu tusina YO:ta, meneppäs kertomaan mielipiteesi jollekin ns juntille, ei taida riittää rahkeet, voi olla että se juntti opettaa sinulle käytöstapoja, tai voi olla että nenäsi etsii uutta kotia hetken aikaa.
- mitä juttua
se on, mutta kirjoitti:
voin sanoa että yhteen junttiin mahtuu tusina YO:ta, meneppäs kertomaan mielipiteesi jollekin ns juntille, ei taida riittää rahkeet, voi olla että se juntti opettaa sinulle käytöstapoja, tai voi olla että nenäsi etsii uutta kotia hetken aikaa.
luuletko että pelkään amisviiksiäs? get a life!
- amispelle
mitä juttua kirjoitti:
luuletko että pelkään amisviiksiäs? get a life!
Voi olla että kävelisit sinne vitun lukioos esimerkiks ilman metallimiehia ja autopuolen kavereita
- Anonyymi
bee kirjoitti:
Niin ja miksikä näitä ihmisiä ("RASKAAN" työn raatajia eli amiksia) kutsutaan? -Junteiksi.
Katsoskun ne lukiolaiset eivät ole oppineet raatamaan työelämässä:)
Kun lukiolainen, joka asuu vielä vanhempien siipien alla, isketään kylmään julmaan maailmaan, niin he eivät osaakkaan toimia:)
Ne jotka ovat käyneet hyvän elämänkoulun, mahdollisesti amiksen ( joita on erilaisia aloja ) tai lukion ja amiksen tai vaikka ihan peruskoulun SEKÄ LISÄKSI joutunu selviytymään elämässä, he ovat lopulta niitä, jotka nousevat:) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsoskun ne lukiolaiset eivät ole oppineet raatamaan työelämässä:)
Kun lukiolainen, joka asuu vielä vanhempien siipien alla, isketään kylmään julmaan maailmaan, niin he eivät osaakkaan toimia:)
Ne jotka ovat käyneet hyvän elämänkoulun, mahdollisesti amiksen ( joita on erilaisia aloja ) tai lukion ja amiksen tai vaikka ihan peruskoulun SEKÄ LISÄKSI joutunu selviytymään elämässä, he ovat lopulta niitä, jotka nousevat:)Kyllä niiden lukiolaistenkin on lopulta mentävä työelämään. He eivät vain halua tehdä mitään ” paskahommia ” ja jäävät sentakia työttömiksi:) Heille kelpaa vain ne ” korkea-arvoiset työtoimet ”
Me jotka ollaan valmiita tekemään mitä vain työtä, niin niitä toimia löytyy lukuisia.
Suomessa on paskaa se, että ei arvosteta niitä ” tekijöitä ” ja se on asia, joka pitäisi äkkiä korjata ”
Nim.kokemusta tästäkin.
Eli ihan tavallinen tilanne. Soitat asiakkaan toiveesta aspa-palveluihin. Siellä vastaa puhelimeen aluepäällikkö. Kysyn neuvoa muutamaan ongelmaan, joka on näkynyt etenkin hoitajien toiminnassa asiakkaita kohtaan ( koska tällä kyseisellä päälliköllä ei ole kokemusta niistä ns. Kenttähommista, ei hän täten osannut vastata mun kysymykseen :)
Elikkäs. On niitä kusipäitä ihan jokapaikassa.
- Matemaatikko
Ylioppilaiden nauttima ammattikoululaisia suurempi arvostus on pitkälti traditiokysymys, mutta se ei ole tosiaankaan ainut syy. Tutkinnoissa on ihan oikeasti myös eroja. Ylioppilastutkinto on nimittäin huomattavasti ammattitutkintoa vaativampi. Vaativuudesta syntyy myös arvostusta.
Lukioon menee kuitenkin keskimäärin huomattavasti tasokkaampaa ja lahjakkaampaa porukkaa kuin ammattikouluun(poikkeukset vahvistavat tietysti säännön). Täten myös vaatimustaso voidaan pitää luonnollisesti korkeampana. Tason näkee jo tämän keskustelun viesteistäkin. Ammattikoululaiset eivät näy välillä hallitsevan nimittäin alkeellisimpiakaan kielioppisääntöjä.
Ylioppilaaksi pääsyyn ei sitäpaitsi riitä pelkkä lukion käyminen. Pitää myös suorittaa se itse ylioppilastutkinto vaativine kokeineen, joita kaikki eivät todellakaan edes läpäise(tänä vuonna reputuprosentti oli melkein kymmenen). Tämä tuo kieltämättä sitä tiettyä glamouria ylioppilaiden ympärille.- pirppp
"reputuprosentti" ..... niinpä!
- huomenna lakitettava
Tämä vastakkainasettelu lukiolaisten ja ammattikoululaisten välillä on naurettavaa. Jälleen kerran huomaa lukiolaisten yleisasenteen amislaisia kohtaan. Jos kerran ollaan olevinaan niin paljon parempia ja sivistyneempiä, niin miksi käyttäydytään noin?
Itse siis todellakin olen tämän kevään ylioppilas, enkä lainkaan pidä ylioppilaiden ylistyksestä. YLI PUOLET ikäluokasta käy lukion. Lukioon pääsee pelkällä useimmiten varsin alhaisella lukuaineiden keskiarvolla, eikä yo-kirjoitusten läpäiseminen ole temppu eikä mikään. Amislaiset eivät ole sitä ylioppilasmassaa, on kivaa vaihtelua kun joku valmistuu lastenohjaajaksi ja toinen putkimieheksi.
Riippuu ihan ihmisestä, onko lukio vai amis helpompi. Minä en todellakaan osaisi sitoa kimppuja, mutta osaan englantia.
Traditiot vaikuttavat, ja keskimäärin lukiota käyvät "paremmat" oppilaat kuin amista. Paremmuus yleissivistävässä koulussa ei kuitenkaan ihmistä välttämättä pitkälle vie.
Hävettäisi, jos minun vanhempani arvostaisivat enemmän minua, ylioppilasta, kuin amiksen käynyttä veljeäni.
Kaveripiirini ei laaja ole, mutta kaksi ammattiin valmistuvaa ystävääni pitää juhlat. Amiksesta valmistuvat, pitäkää juhlat, jos haluatte. Älkää välittäkö tädin ylioppilashehkutuksesta. Ammattiin valmistuminen on yhtä hieno ja hienompikin juttu (sillä valmistutaan muusta kuin yleissivistävästä koulusta) kuin ylioppilaaksi pääsy. - Matemaatikko
huomenna lakitettava kirjoitti:
Tämä vastakkainasettelu lukiolaisten ja ammattikoululaisten välillä on naurettavaa. Jälleen kerran huomaa lukiolaisten yleisasenteen amislaisia kohtaan. Jos kerran ollaan olevinaan niin paljon parempia ja sivistyneempiä, niin miksi käyttäydytään noin?
Itse siis todellakin olen tämän kevään ylioppilas, enkä lainkaan pidä ylioppilaiden ylistyksestä. YLI PUOLET ikäluokasta käy lukion. Lukioon pääsee pelkällä useimmiten varsin alhaisella lukuaineiden keskiarvolla, eikä yo-kirjoitusten läpäiseminen ole temppu eikä mikään. Amislaiset eivät ole sitä ylioppilasmassaa, on kivaa vaihtelua kun joku valmistuu lastenohjaajaksi ja toinen putkimieheksi.
Riippuu ihan ihmisestä, onko lukio vai amis helpompi. Minä en todellakaan osaisi sitoa kimppuja, mutta osaan englantia.
Traditiot vaikuttavat, ja keskimäärin lukiota käyvät "paremmat" oppilaat kuin amista. Paremmuus yleissivistävässä koulussa ei kuitenkaan ihmistä välttämättä pitkälle vie.
Hävettäisi, jos minun vanhempani arvostaisivat enemmän minua, ylioppilasta, kuin amiksen käynyttä veljeäni.
Kaveripiirini ei laaja ole, mutta kaksi ammattiin valmistuvaa ystävääni pitää juhlat. Amiksesta valmistuvat, pitäkää juhlat, jos haluatte. Älkää välittäkö tädin ylioppilashehkutuksesta. Ammattiin valmistuminen on yhtä hieno ja hienompikin juttu (sillä valmistutaan muusta kuin yleissivistävästä koulusta) kuin ylioppilaaksi pääsy."Tämä vastakkainasettelu lukiolaisten ja ammattikoululaisten välillä on naurettavaa"
Olen samaa mieltä.
"Jälleen kerran huomaa lukiolaisten yleisasenteen amislaisia kohtaan"
Ammattikoululaisten asenne ylioppilaita kohtaan tulee esille kyllä vieläkin selvemmin...
"Jos kerran ollaan olevinaan niin paljon parempia ja sivistyneempiä, niin miksi käyttäydytään noin?"
Käyttäydytään miten? Voisitko tarkentaa?
"eikä yo-kirjoitusten läpäiseminen ole temppu eikä mikään."
A:n raja on kyllä kovin matala, mutta monille pelkkä läpäiseminenkin on kuitenkin haaste. Lähes joka kymmenes saa tyytyä tänäkin keväänä reppuihin.
"Lukioon pääsee pelkällä useimmiten varsin alhaisella lukuaineiden keskiarvolla"
Enpä sanoisi useimmiten. Alhaisen keskiarvon lukioita toki on(varsinkin maaseudulla), mutta yleisesti ottaen koulumenestystä vaaditaan lukioon päästäkseen enemmän kuin ammattikouluun.
"Ammattiin valmistuminen on yhtä hieno ja hienompikin juttu"
Jotkut pitävät ylioppilastutkintoa hienompana ja arvostelet siitä heitä. Nyt sorrut kuitenkin itse täysin samaan. - uusi yo ja ylpeä siitä!
Matemaatikko kirjoitti:
"Tämä vastakkainasettelu lukiolaisten ja ammattikoululaisten välillä on naurettavaa"
Olen samaa mieltä.
"Jälleen kerran huomaa lukiolaisten yleisasenteen amislaisia kohtaan"
Ammattikoululaisten asenne ylioppilaita kohtaan tulee esille kyllä vieläkin selvemmin...
"Jos kerran ollaan olevinaan niin paljon parempia ja sivistyneempiä, niin miksi käyttäydytään noin?"
Käyttäydytään miten? Voisitko tarkentaa?
"eikä yo-kirjoitusten läpäiseminen ole temppu eikä mikään."
A:n raja on kyllä kovin matala, mutta monille pelkkä läpäiseminenkin on kuitenkin haaste. Lähes joka kymmenes saa tyytyä tänäkin keväänä reppuihin.
"Lukioon pääsee pelkällä useimmiten varsin alhaisella lukuaineiden keskiarvolla"
Enpä sanoisi useimmiten. Alhaisen keskiarvon lukioita toki on(varsinkin maaseudulla), mutta yleisesti ottaen koulumenestystä vaaditaan lukioon päästäkseen enemmän kuin ammattikouluun.
"Ammattiin valmistuminen on yhtä hieno ja hienompikin juttu"
Jotkut pitävät ylioppilastutkintoa hienompana ja arvostelet siitä heitä. Nyt sorrut kuitenkin itse täysin samaan.nuo teidän kirjoituksenne amislaiset. Olette jälleen kerran todistaneet sivistymättömyytenne!
Kerronpa teille pienen elämänviisauden: On parempi pitää suunsa kiinni ja antaa ihmisten luulla tyhmäksi, kuin avata suu ja poistaa epäilykset! Paljon onnea teille uusille ja vanhoille ylioppilaille!! - paska
Matemaatikko kirjoitti:
"Tämä vastakkainasettelu lukiolaisten ja ammattikoululaisten välillä on naurettavaa"
Olen samaa mieltä.
"Jälleen kerran huomaa lukiolaisten yleisasenteen amislaisia kohtaan"
Ammattikoululaisten asenne ylioppilaita kohtaan tulee esille kyllä vieläkin selvemmin...
"Jos kerran ollaan olevinaan niin paljon parempia ja sivistyneempiä, niin miksi käyttäydytään noin?"
Käyttäydytään miten? Voisitko tarkentaa?
"eikä yo-kirjoitusten läpäiseminen ole temppu eikä mikään."
A:n raja on kyllä kovin matala, mutta monille pelkkä läpäiseminenkin on kuitenkin haaste. Lähes joka kymmenes saa tyytyä tänäkin keväänä reppuihin.
"Lukioon pääsee pelkällä useimmiten varsin alhaisella lukuaineiden keskiarvolla"
Enpä sanoisi useimmiten. Alhaisen keskiarvon lukioita toki on(varsinkin maaseudulla), mutta yleisesti ottaen koulumenestystä vaaditaan lukioon päästäkseen enemmän kuin ammattikouluun.
"Ammattiin valmistuminen on yhtä hieno ja hienompikin juttu"
Jotkut pitävät ylioppilastutkintoa hienompana ja arvostelet siitä heitä. Nyt sorrut kuitenkin itse täysin samaan.pyörittele sinä vaan niitä numeroitasi. Ei susta oo mihinkään. Itse lukion käynyt. Ja töitä ei ole vaikka olikin hyvät paperit. Pitää käydä vielä 100v koulua,että saisi töitä.
- huomenna lakitettava
Matemaatikko kirjoitti:
"Tämä vastakkainasettelu lukiolaisten ja ammattikoululaisten välillä on naurettavaa"
Olen samaa mieltä.
"Jälleen kerran huomaa lukiolaisten yleisasenteen amislaisia kohtaan"
Ammattikoululaisten asenne ylioppilaita kohtaan tulee esille kyllä vieläkin selvemmin...
"Jos kerran ollaan olevinaan niin paljon parempia ja sivistyneempiä, niin miksi käyttäydytään noin?"
Käyttäydytään miten? Voisitko tarkentaa?
"eikä yo-kirjoitusten läpäiseminen ole temppu eikä mikään."
A:n raja on kyllä kovin matala, mutta monille pelkkä läpäiseminenkin on kuitenkin haaste. Lähes joka kymmenes saa tyytyä tänäkin keväänä reppuihin.
"Lukioon pääsee pelkällä useimmiten varsin alhaisella lukuaineiden keskiarvolla"
Enpä sanoisi useimmiten. Alhaisen keskiarvon lukioita toki on(varsinkin maaseudulla), mutta yleisesti ottaen koulumenestystä vaaditaan lukioon päästäkseen enemmän kuin ammattikouluun.
"Ammattiin valmistuminen on yhtä hieno ja hienompikin juttu"
Jotkut pitävät ylioppilastutkintoa hienompana ja arvostelet siitä heitä. Nyt sorrut kuitenkin itse täysin samaan."Ammattikoululaisten asenne ylioppilaita kohtaan tulee esille kyllä vieläkin selvemmin... "
Totta, vikaa on kummassakin puolessa.
"Käyttäydytään miten? Voisitko tarkentaa? "
Kaikkien asenne ei ole huono, mutta joillakin rivien välistä paistaa ylempiarvoisuuden tunne.
"Lähes joka kymmenes saa tyytyä tänäkin keväänä reppuihin. "
Vaikea uskoa todellakin tuohon lähes joka kymmeneen, kun omassakaan koulussani (alle keskitasoa) ei yksikään reputtanut, mutta koska muistan itsekin lukeneeni tuon, tiedän, että niin on. Jos lukion läpäiseminen on haaste, niin täytyy todella huono olla. Sellaisille ihmisille myös amiksen läpäisy voi olla haaste. Siellä, toisin kuin lukiossa, ei mikään aine tietääkseni saa jäädä hylätyksi (eli kun lukiossa saa tulla nelosia kursseista).
"Enpä sanoisi useimmiten. "
Minä sanoisin. Tietenkin jollekin joku 7,7 voi olla jo korkeahko sisäänpääsyraja, mutta minulle ei. Täytyy myös huomioida, että lukiolainen voi olla onneton käytännön aineissa, joita ei oteta huomioon lukioon hakiessa (tosin eihän niillä olekaan lukiossa merkitystä, mutta kertovat nekin osaamisesta).
Kyllähän mainitsin, että lukioon menee "parempi" oppilasaines. Parempi lainausmerkeissä siksi, että koulumenestys nyt mitataan miten mitataan. Etenkin peruskoulussa opettajien nuoleskelu toi parempia numeroita ja muutenkin numeroita saatettiin antaa varsin löysin perustein.
"Nyt sorrut kuitenkin itse täysin samaan."
Luitko varmasti tarkasti, mitä kirjoitin? Myös sulkeet? Minusta muusta kuin yleissivistävästä oppilaitoksesta valmistuminen on arvostettavampaa, koska oikeasti valmistutaan joksikin (eihän peruskoulunkaan loppumista suurin pippaloin juhlittu). Lukio on peruskoulun jatke, väline jatko-opiskeluja varten, kun taas ammattikoulu tähtää lähinnä työelämäään kuten korkeakoulutkin. Ylioppilasta juhlitaan "etukäteen", silloin kun opiskelut ovat vasta alkamaisillaan. Mikäpä siinä, kun tämän ikäisenä on juuri hyvä ne juhlat pitää. - Anonyymi
Jos teitä todella kiinnostaa se, että joku ei osaa kielioppisääntöjä, niin kerron jotakin.
Ensinnäkään kirjoilla ei saa perhettä eikä ihmissuhteita. Ihminen, jolla om esimerkiksi ammattikoulu käytynä alana Merkonomi tai Lähihoitaja tai esimerkiksi datanomi, voi olla lahjakas monessakin asioissa.
Yleensä ammattikoulun käynyt kykenee monitasoisiin ihmissuhteisiin, sillä juuri ne kirjaviisaat eivät uskalla kohdata toista ihmistä lainkaan.
Katoppa seuraavan kerran kun käyt jossain ja katsot bussissa silmiin, se joko säikähtää tai sitten katsoo sua hämmentyneenä. Junassa jos puhut vastapäätä istuvalle matkustajalle, saattaa hän sanoa ” ei kuulu suomalaisiin tapoihin puhua toisille ”
Tämä ilmiö, muutenkin suomalaisten keskuudessa osoittaa sen, että meidän lauma alkaa hajota käsiin. Ketään ei kiinnosta muu kuin oma ura ja koulutus, kukaan ei tee lapsia enää ja kaikkia kiinnostaa tasan se raha…
Juuri näin sitä mennään suoraan helvettiin:)
- järkee
on valmistua lukiosta a:n papereilla?
- paitsi
lukion käyneille. Ihan vaan tasa-arvon nimissä. Ei ollut juhlia,kun itse valmistuin sähköalalta AMMATTIIN. Itse suoritin kaksi tutkintoa. Automaatio asentajan perustutkinnon ja sähkö- ja energiatekniikan perustutkinnon.Esim. matematiikka oli samaa tasoa kuin pitkän matematiikan kursseilla. Kyllä nuo ylioppilas hössötykset on niin turhia kuin olla voi. Turhaa juhlia jotain valkolakkia,kun ei vielä ole edes ammattiakaan. Luulevat olevansa parempia ihmisiä kuin muut, vaikka kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia. On tässä TYÖELÄMÄSSÄ jo tullut veroeuroja maksettua. Ammattikoulusta heti hyväpalkkaiseen hommaan pääsin. Teorian opiskelulla ei ole juuri käytännön TYÖ ELÄMÄSSÄ merkitystä, työssä oppii parhaiten ja työ tekijäänsä neuvoo.
- Matemaatikko
"Ihan vaan tasa-arvon nimissä"
Eikös tasa-arvoa olisi se, että onnea toivotetaan kaikille?
"Ei ollut juhlia,kun itse valmistuin sähköalalta AMMATTIIN"
Se on ikävää, mutta miksi et järjestänyt juhlia? Niiden pitäminen on ihan itsestä kiinni. Tai sitten jossain määrin idiooteista vanhemmista.
"matematiikka oli samaa tasoa kuin pitkän matematiikan kursseilla"
Oletko käynyt lukion pitkän matskun kurssit, kun asian noin hyvin tiedät?
"Kyllä nuo ylioppilas hössötykset on niin turhia kuin olla voi"
Se on vain ja ainoastaan tietysti sinun mielipiteesi. On kuitenkin jännä juttu, että koko media valtakunnan ykkössanomalehtiä ja tv-kanavia myöten on lähtenyt mukaan moiseen turhaan hössötykseen...
"Turhaa juhlia jotain valkolakkia,kun ei vielä ole edes ammattiakaan"
Rippijuhlistakaan ei saa ammattia, häistä ei saa ammattia eikä varsinkaan 50-vuotisjuhlista saa ammattia. Silti niitä kuitenkin juhlitaan. Ei ammatin saaminen ole ainut syy juhlia.
"Luulevat olevansa parempia ihmisiä kuin muut"
Kukahan tässä nyt luulee olevansa parempi ihminen? Nostat itsesi ammatteineen jalustalle, haukut ylioppilaat, ja kaiken tämän päätteeksi valitat, että ylioppilaat luulevat olevansa parempia ihmisiä kuin muut.
"kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia"
Puhuu alun perusteella varsinainen tasa-arvon asiantuntija...
"Teorian opiskelulla ei ole juuri käytännön TYÖ ELÄMÄSSÄ merkitystä"
Riippuu toki siitä mitä se käytännön työ on...
- Hanna
Tämä tuntuu olevan ikuinen keskustelun aihe. Juttelimme tästä juuri vähän aikaa sitten kavereiden kanssa, osa meistä on lukiolaisia ja osa ammattikoulussa. Totesimme, että se on aikalailla ihmisestä kiinni, missä on vaikeaa. Itse en pärjäisi lukiossa, lukuaineiden meressä. Vastaavasti lukiolaisystäväni ei pärjäisi meidän koulussa, monien käytännönaineiden vuoksi. Opiskelen siis lähihoitajalinjalla, jossa opintoihin kuuluu liikunnanohjaajan koulutus.
En halua väheksyä lukion vaativuutta, se varmasti on vaikea koulu. Mutta en voi myöskään allekirjoittaa ammattikoulun helppoutta. Lukioon mennessä täytyy yleensä olla hyvä keskiarvo päättötodistuksessa, mutta olen törmännyt tapaukseen, että poika, joka ei päässyt ammattikouluun, joitui menemään lukioon. Riippuu siis ammattikoululinjasta, onko vaikea päästä vai ei. - minä
Olen samaa mieltä kanssasi, itse valmistun kohta ja juuri äskön sanoin äidilleni että miksei meitä ammattiin valmistuvien juhlaa hössötetä niin paljon kuin YO, yhtä suuri juhla sekin on! se että me ammattiinvalmistuvien papereilla päästää töihin miehellni on pelkät YO paperit eikä lukion jälkeen jaksanut käydä koulua koska oli aika alkamaan eää ja käydä töissä nyt hän on kiinni työssään eikä aikaa opiskella. En paljon valkohatulla elvistelis, harvat lakkilaiset jaksavat lähtee opiskelemaan enään, menee istumaan kaupan kassalle. tai menee amikseen ja opiskelee auton rassaajaksi, miksi yo paperit? hyödyttikö?... ei.
- Anonyymi
Samaa ihmettelen, säätiedotuksiakin luetaan vaan lakkiaispäivän sää.
Ihan niinkuin ei ketään muita valmistuisi kuin ylioppilaita toukokuun lopulla.
Muita valmistuneita aliarvioidaan.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1404422Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3502230Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32114Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481891- 1071820
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561787Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571479Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4881363Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441338