Aloitan kesätyöt tässä kohta, paikassa jossa en ole ennen ollut. Huomenna on työhaastattelu, paikka on jo minun mutta sovimme tarkalleen kaikki asiat huomenna.
Nyt mietin että kertoisinko työnantajalleni paniikkihäiriöstäni? En ole pitkään aikaan saanut kohtauksia ja paniikkihäiriöni on oikeastaan etukäteen pelkäämistä =saan silloin kotona kohtauksia kun pelkään etukäteen jotain tilannetta.
Viime syksynä minulla oli vaikea kausia jolloin kerroin paniikkihäiriöstäni luokanvalvojalleni. Sen jälkeen jotenkin pelkkä tieto siitä että luokanvalvojani tietää helpotti oloani.
Mutta en tiedä, kynnys puhua tästä on suuri. Haluaisin niin olla kuin kaikki muutkin 21 vuotiaat nuoret ihmiset.
Kysytäänkö työhaastatteluissa (tavallaan se huominen sellainen on vaikka paikka on jo luvattu) sairauksista?
Miten voisin hienovaraisesti paniikkihäiriöstäni kertoa? kun en nyt kuitenkaan oireile (pelottaa puhua asiasta varmuudella...)

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mun mielestä sun ei tartte kertoo ja tehdä siitä numeroo heti kättelyssä. Jos sitten jossain vaiheessa tulee jotain oireita ja muut näkee sen niin sanot siitä sitten ja kerrot. Menet vain luottavaisin mielin sinne töihin:) Se on kiva saada kesätyöpaikka! Nauti siitä se aika kun se kestää!
ollut vastaavassa tilanteessa, työnantajani toki tietää paniikkihäiriöstäni, olenhan ollut sen vuoksi pitkällä sairaslomalla, torstaina menen takaisin työhön. Vaikea on toista neuvoa, mutta sanotaan näin, että jos olisin sinä, en kertoisi, koska kysymyksessähän ei ole pitkäaikainen työpaikka. Ja voi asiasta mainita myöhemmin, jos siltä tuntuu. Jos sairauksista kysytään, paniikkihäiriöhän ei ole sairaus. Tsemppiä sulle:)
mahtaa sitten olla tämä paniikkihäiriö jos ei sairaus?
Edellisen kirjoittajan mielestä se ei ole sairaus, mutta silti on ollut sen johdosta sairaslomalla. Mielenkiintoista.
Kyllä se on ihan normaali mielenterveyssairaus. Se kannattaa myöntää itselle heti. Ja sitten eikun lääkäriin, pillerit ja terapiat käyttöön jos tarpeen. Ongelma on täysin hoidettavissa, jos vain hyväksyy olevansa hoidon tarpeessa. Odottamalla ja kiistämällä se ei parane.
IMHO saikkua ei kannata töistä ottaa. Jos oireet johtuvat stressistä, niin homma on vain pahempi kun palaa töihin! Eli mielummin lääkkeet käyttöön ja sitten totuttelee uudella asenteella arkeen.
huomatkaahan, että paniikkihäiriöitä on eritasoisia. Viestiketjun kirjoittajahan sanoo, että hänellä tämä ei ole kovin paha, joten ei siitä kannata kovin suurta numeroa tehdä, jos oireita on harvoin.
Itselläni ei ole ikinä ennen ollut mitään paniikkihäiriöön viittaavaa, mutta tänään vain yhdessä (lähes) normaalissa tilanteessa näkö sumeni, hengitys kiihtyi, tuli kylmä hiki ja korvissa alkoi soida ja huimata.
sorry...unohdin mainita, että en siis ole itse keksinyt sitä, että se ei ole sairaus. Terapiassa käyn ja mielialalääkekin minulla on. Eikä paniikkihäiriöni johdu stressistä. Olen ihan alusta asti jaksanut olla toiveikas, ja tehnyt kaikkeni, että paniikkikohtaukseni vähenevät, että pystyisin palaamaan työhön(myös asiakaspalvelua) ja näin on nyt myös käynyt. Ja olen siitä todellakin iloinen! Hyvää kesää sinulle!
hyvää kesää sinulle! Sulla on viisaat ajatukset. Toivon myös todella, että tuo mikä sinulle tapahtui ei olisi paniikkikohtaus:)
kertoisin ja olen kertonutkin, sillä se tosiaan helpottaa kummasti ettei tarvitse sisllään pitää tollasta ja toisekseen ei tämä ole mikään lepra, joka tarttuisi.
Aika moni jo tietää mitä on paniikki ja kyllä paniikista kärsivä voi kyetä työhön yhtälailla kuin moni muu, ehkäpä vielä tunnollisemmin.
Ei sun tartte pitää tätä salaisuutena, ei sitä tarvitse hävetä, tätä on jo vaikka kenellä, ikään, säätyyn, kokoon, sukupuoleen katsomatta.
Tää on niin useiden ihmisten juttu, että voisi jopa sanoa paniikkiepidemia huumorisesti, sillä huumori on elämän suola. Iloa työhön ja hyvää kesää!