Aistittomuuskammio
Tyttö seisoo portailla katse lumen kimalteessa, kyynel silmäkulmassa. Tuo lumi on talven ensimmäinen. Ja vaikka se huomenna olisikin kadonnut, on tänään aikaa elää.
Ei tyttö haista sadetta eikä kanervia, ei maista voikukanlehtiä tai mansikoita.
Lumihiutaleet tanssivat tuulessa. Talitiaiset alkavat käydä laihoiksi, odottavat oksilla istuen parempia aikoja.
Kuten sinäkin?
Jossain kaukana laulaa pääsky, eikä tyttö tajua sen kuuluvan hänen omasta päästään.
Onko kaikki kaunis jo kuollut?
Eikä tyttö kuule ampiaisia ja ruohonleikkureita, ei näe muuttolintuja palaamassa kotiin.
Sillä vaikka sydän ehkä sisältä sinnikkäästi jaksaa elää, on se ulkoa kovaksi jäätynyt. Lohkeamat jäässä saavat sen muistuttamaan marmoria. Kaunista mutta niin kylmää.
Niin kuin tämä maailmakin.
Vain pienet, tuskin huomaamattomat sykäykset kertovat sydämen olevan vielä elossa.
Mutta tyttö kyllä tuntee, hän tuntee vielä. Tyttö tuntee lämpimän tuulen kasvoillaan ja pehmeän kosketuksen ihollaan. Sormet jotka pyörittävät hiuksia ympärilleen, kädet jotka kiertyvät hartioille kertoen tuhatta tarinaa ilman vihaa.
Niin tyttö kääntyy ympäri ja avaa oven kevääseen.
____
Tämän kirjoitin toisella foorumilla yhteen kirjoituskilpailuun joskus. Itse ainakin olen lukevinani rivien välistä vähän toivoa, muuten aika kliseinen.
Sinne kuuluis pari kursivointia mutta en osaa tehdä niitä (saako tänne edes?)
Tyttö seisoo portailla katse lumen kimalteessa, kyynel silmäkulmassa. Tuo lumi on talven ensimmäinen. Ja vaikka se huomenna olisikin kadonnut, on tänään aikaa elää.
Ei tyttö haista sadetta eikä kanervia, ei maista voikukanlehtiä tai mansikoita.
Lumihiutaleet tanssivat tuulessa. Talitiaiset alkavat käydä laihoiksi, odottavat oksilla istuen parempia aikoja.
Kuten sinäkin?
Jossain kaukana laulaa pääsky, eikä tyttö tajua sen kuuluvan hänen omasta päästään.
Onko kaikki kaunis jo kuollut?
Eikä tyttö kuule ampiaisia ja ruohonleikkureita, ei näe muuttolintuja palaamassa kotiin.
Sillä vaikka sydän ehkä sisältä sinnikkäästi jaksaa elää, on se ulkoa kovaksi jäätynyt. Lohkeamat jäässä saavat sen muistuttamaan marmoria. Kaunista mutta niin kylmää.
Niin kuin tämä maailmakin.
Vain pienet, tuskin huomaamattomat sykäykset kertovat sydämen olevan vielä elossa.
Mutta tyttö kyllä tuntee, hän tuntee vielä. Tyttö tuntee lämpimän tuulen kasvoillaan ja pehmeän kosketuksen ihollaan. Sormet jotka pyörittävät hiuksia ympärilleen, kädet jotka kiertyvät hartioille kertoen tuhatta tarinaa ilman vihaa.
Niin tyttö kääntyy ympäri ja avaa oven kevääseen.
____
Tämän kirjoitin toisella foorumilla yhteen kirjoituskilpailuun joskus. Itse ainakin olen lukevinani rivien välistä vähän toivoa, muuten aika kliseinen.
Sinne kuuluis pari kursivointia mutta en osaa tehdä niitä (saako tänne edes?)
Vastaukset 2
Vanhimmat
..mutta muuten olisin kaivannut räväkämpää otetta. Aistittomuuskammiosta tulee mieleen yksinäisyys, tuska ja eristäytyminen. Paremmin tapahtumapaikaksi olisi sopinut pimeä, suljettu loukko. Itse olisin jättänyt tilanteen toivottomaksi. Eikö hän saa kontaktia kehenkään, eikö kukaan kuule, eikö kukaan välitä?
Alan olla vähän kyllästynyt yliangstisiin teinisöherryksiin, ja kokeilin vaihteeksi vähän positiivisempaa otetta. En nimittäin halua jäädä tälle yläaste -tasolle lopuksi elämää.
Minulle tuo otsikko herätti tuollaisia ajatuksia, mutta sehän tietenkin rippuu ihan ihmisestä.
Mutta kiitos palautteesta :>