Holhouslaki

Leskimies

Vuonna 1999 voimaantullut Holhouslaki on kyllä jossain määrin aivan syvältä sanonko mistä. Holhouksen piiriin joutuvat esimerkiksi lesket, joilla alaikäisiä lapsia ja lapset sattuvat perimään yhteisestä asunnosta siivun (yli 15 Keur arvosta). Tämä aiheuttaa perheelle kustannuksia, ylimääräistä vaivaa ja hankaluuksia byrokratian rattaissa. Voi tarkoittaa sitä, että jopa 18 vuoden ajan väsäillään vuositilejä lapsen rahan käytöstä Maistaateille. Ja jos asuntoa vaihdetaan yms, niin tarvitaan maksulliset Maistraatin hyväksynnät toimenpiteille.

Olen pettynyt yhteiskuntaani tämän lain osalta.

11

872

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi voi

      byrokratian lisäämiseksi?

      Onhan siinä sivussa ilmeisesti ajateltu lapsen omaisuuden turvaamista.
      Raskas on kuitenkin prosessi.
      Olen holhoojana toimittanut maistraattiin vuosittain tilejä tarkastettavaksi, eikä se nyt ihan vaivatonta hommaa todella ole.

      • Leskimies

        Mieleen on monesti tullut, että eikö olisi sitten syytä seurailla myös eronneitten rahankäyttöä, useihan toinen osapuoli tuhlailee tulevaa lasten omaisuutta ihan miten lystää...

        Ymmärtäisin, jos laki koskettaisi merkittävän omaisuuden periviä lapsia...

        Nyt käy useimmiten niin, että lapsi perii osuuden asunnosta. Tämän omaisuuden valvominen maksaakin sitten vuosien varrella helposti satoja euroja, ellei tuhansia ja vie energiaa perheen huoltajalta.

        Minusta tälläinen laki (tai ainakin lain tulkinta) on aivan tarpeeton ja maksaa yhteiskunnalle paljon (mm. byrokraattien palkat).

        Istuisin kyllä vankilassa jokusen viikon, jos sillä saisi vältetty tämän lain omalta osalta.

        t. Rangaistusta kärsivä

      • Leskinainen
        Leskimies kirjoitti:

        hyvä, ettei meillä ollut omaisuutta kun mieheni kuoli. Velkoja kyllä jäi minulle ja kolmelle alaikäiselle lapselle.

      • Leskimies
        Leskinainen kirjoitti:

        hyvä, ettei meillä ollut omaisuutta kun mieheni kuoli. Velkoja kyllä jäi minulle ja kolmelle alaikäiselle lapselle.

        Holhouslain piiriin saattaa joutua myös sen takia, että on velkaa.

      • Leskinainen
        Leskimies kirjoitti:

        Holhouslain piiriin saattaa joutua myös sen takia, että on velkaa.

        velallinen joutuisi holhouslain piiriin? Maksoin miehelle takaamani pankkilainan pois ja muut hänen yritystään koskevat velat eivät koskeneet lapsia tai minua koska nimeäni ei ollut näissä papereissa.

      • Leskimies
        Leskinainen kirjoitti:

        velallinen joutuisi holhouslain piiriin? Maksoin miehelle takaamani pankkilainan pois ja muut hänen yritystään koskevat velat eivät koskeneet lapsia tai minua koska nimeäni ei ollut näissä papereissa.

        7:66.1 § Edunvalvonta on merkittävä holhousasioiden rekisteriin myös, kun holhousviranomainen saa tiedon siitä, että:

        7:66.1,1 § ) alaikäinen on osakkaana kuolinpesässä eikä hänen osuutensa pesän varoista ole vähäinen; tai että

        7:66.1,2 § ) alaikäisellä on edunvalvojan hoidettavana olevaa omaisuutta, jonka määrä ei ole vähäinen.

        7:66.2 § Edunvalvonta, jota 1 momentissa tarkoitetaan, on merkittävä holhousasioiden rekisteriin, vaikka omaisuuden tai pesäosuuteen kuuluvien varojen määrä on vähäinen, jos siihen on erityistä syytä.

        7:66.3 § Asetuksella voidaan säätää, milloin varojen määrää on pidettävä vähäisenä.

        -->
        Merkittävän varallisuuden määrä tällä hetkellä on 15000 euroa. Velkoja ei oteta huomioon kun lasketaan omaisuuden määrää. Eli jos lapsilla on omaisuutta (vaikka velkaa olisikin enemmän), niin merkintä holhousrekisteriin saattaa tulla.

        kun ei ole omaisuutta! Minulla on työttömyyspäiväraha ja lapsilla pienet eläkkeet. Ei tarvitse tehdä kenellekään selkoa mihin rahat laitetaan. sanoohan järkikin, että vuokraan, sähköön ja ruokaan. Muuta ei sitten saadakaan. Mutta ei ole niin väliksikään, eipähän tartte olla tilivelvollinen muualle kuin sossuun!

        Ok, jaksamista teille.

    • S.

      Tiedän tapauksen, jossa nuorehko naisleski kolmen alaikäisen lapsen kanssa asutti omakotitaloa. Lesken rahat ja fyysiset voimat eivät riittäneet yksin omakotitalon ylläpitoon, mutta myydä ei saanut niin kauan kunnes viimeisinkin lapsista oli täysi-ikäinen!! Se olisi ollut lasten perinnön hukkaamista! Kertokaapa, mikä järki tässä on!

      • Leskimies

        Uskon, että tuollaisia tapauksia on paljonkin. Kyse lienee viime kädessä lain tulkinnasta. Huonolla ja liian kirjaimellisella tulkinnalla on huonot seuraukset. Lain tarkoitushan on varmaan ajaa lapsen etua ja useimmiten perheen etu ja lapsen etu ovat samat. Lain tulkinnasta voisi usein päätellä päinvastaista.

        Lain tulkitsijat pelkäävät virheitä ja siksi tekevät pilkulleen lain kirjaimen mukaan (ei lain hengen mukaan)...ja tästä lopputuloksena on vahinkoa kaikille osapuolille.

        Viisas lain tulkinta kunniaan, turhat ( liian monimutkaiset lait) pois/tulisi jättää säätämättä!

    • Vähän_tosiasiaakin

      Siis 1.12.1999 astui voimaan Laki Holhoustoimesta (442/1999), joka korvasi vanhan Holhouslain (34/1898). Tämän myötä myös käsitteet "holhooja" ja "uskottu mies" jäivät holhouslainsäädännön asiayhteyksissä historiaan. Molemmat käsitteet on uudessa laissa korvattu "edunvalvojan" käsittellä.

      Jos alaikäisen varallisuus ylittää tietyn rajan, lapsen edunvalvojat (oletusarvoisesti yhtä kuin lapsen huoltajat) joutuvat ilmoittaamaan tästä holhousviranomaiselle, edunvalvonta kirjataan holhousasioiden rekisteriin ja edunvalvojat tulevat lapsen varojen osalta tilintekovelvollisiksi.

      Lapsen huoltajat ovat aina oletusarvoisesti lapsen edunvalvojia, riippumatta lapsen varallisuuden määrästä. Vasta kun edunvalvonta on kirjattu holhousasioiden rekisteriin, tulevat edunvalvojat tilintekovelvollisiksi.

      Väittämä "Holhouksen piiriin joutuvat esimerkiksi lesket, joilla alaikäisiä lapsia ja lapset sattuvat perimään yhteisestä asunnosta siivun" saattoi pitää paikkansa vielä 1920-luvulla, mutta ei sen jälkeen. Lesket eivät joudu edunvalvonnan piiriin, vaan tulevat edunvalvojina tilintekovelvollisiksi lastensa omaisuudesta kun edunvalvonta kirjataan holhousasioiden rekisteriin lasten varallisuusrajan ylittymisen seurauksena.

      Voin vielä vinkkinä kertoa että holhousviranomaiselta voi pyytää tilikauden pidennystä "jos omaisuus on laadultaan sellaista, ettei päämiehen etu vaadi tilin tekemistä vuosittain tai jos omaisuuden säilyminen on turvattu sijoittamalla omaisuutta kohteeseen, josta sitä ei sijoitusta koskevaan sopimukseen otetun ehdon mukaan voida nostaa tai siirtää muualle eikä sijoituksen ehtoja voida muuttaa ilman holhousviranomaisen suostumusta" (Laki Holhoustoimesta 53 §). Jos pidennys myönnetään, tiliä ei tarvitse vuosittain tehdä.

      Täytyy vielä varmuden vuoksi kirjoittaa että en ole, enkä ole koskaan ollut, julkisella sektorilla töissä. En siis yrittää puolustaa lakia tai käytäntöjä, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa tämän kommentin kun huomasin ketjun avaavan kommentin olevan väärinkäsitys. Edellinen lause ei tarkoita että muut kommentit tässä ketjussa olisivat paikkansa pitäviä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe