Eriväriset

Kertoisiko joku tietäväinen miksi 1993 painettiin 20 mk seteleitä kahta eri väriä. Eli tätä jossa on Väinö Linnan kuva, on sini-turkoosi ja sini-keltainen. Sini-turkoosissa näyttäs olevan hologrammi eli oliko turvallisuus kysymys vai mikä. Onko näistä jommalla kummalla ehkä parempi keräilyarvo tms.??
3410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Laskettiin liikkeelle tämä ensimmäinen malli tästä 20 markkasesta eli väriltään seteli oli kellertävän sininen sekä pienellä F-kirjaimella varustettu hologrammilanka. Hologrammin tilalla avoimen kirjan kuva. Tätä seteliä painettiin reilut 80 miljoonaa kappaletta. Setelin suunnitteli Erik Bruun.

Tämä hologrammilla varustettu sininen/turkoosi seteli taas laskettiin liikkeelle vasta vuonna 1997 ja sitä painettiin 84 miljoonaa kappaletta. Muutoksen suunnittelivat herrat Wuorio, Torsten, Ekström, Bruun ja Rahikainen.
Tuo pieni mallimuutos vuonna 1997 oletettavasti johtuu setelin turvatekijöiden lisäämisestä.

Keräilyarvoa tuolla ensiksi mainitulla on hieman enemmän.

Äänestä
  • Toivoinkin, että sinä vastaisit, tunnut tietävän paljon näistä vanhoista rahoista. Jos sini/turkoosi on laskettu liikenteeseen vasta 1997, niin miksi setelin yläkulmassa on vuosiluku 1993? Joo ja äffäkin löytyi hologrammilangasta kun suurennuslasilla katsoin. Kiitos sinulle asiallisesta ja asiantuntevasta vastauksesta, palaan taas asiaan kun tulee kysyttävää vanhojen rahojen suhteen.

    Äänestä

  • vastauksesta kirjoitti:

    Toivoinkin, että sinä vastaisit, tunnut tietävän paljon näistä vanhoista rahoista. Jos sini/turkoosi on laskettu liikenteeseen vasta 1997, niin miksi setelin yläkulmassa on vuosiluku 1993? Joo ja äffäkin löytyi hologrammilangasta kun suurennuslasilla katsoin. Kiitos sinulle asiallisesta ja asiantuntevasta vastauksesta, palaan taas asiaan kun tulee kysyttävää vanhojen rahojen suhteen.

    ei kerro muuta kuin ko. setelimallin ensimmäisen liikkeellelasku vuoden. Esim. vuoden 1963 5 markan setelin viimeinen painos valmistettiin ja laskettiin liikkeelle vuonna 1982 ja edelleen setelissä oli vuosiluku 1963.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


20 mk setelit kirjoitti:

Kertoisiko joku tietäväinen miksi 1993 painettiin 20 mk seteleitä kahta eri väriä. Eli tätä jossa on Väinö Linnan kuva, on sini-turkoosi ja sini-keltainen. Sini-turkoosissa näyttäs olevan hologrammi eli oliko turvallisuus kysymys vai mikä. Onko näistä jommalla kummalla ehkä parempi keräilyarvo tms.??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu