Pinnapilotin asennus

Olen ostanut jo viime talvena pinnapilotin käytettynä romppeineen. Ainut ongelma on puuttuva johdotus ja käsikirja. Tarvitseeko se pinnapilotti muuta kuin virtaa akulta ja sulakkeen siihen väliin? Eli /- johto riittänee.
31122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Plus ja miinus riittää - ja mielellään oikein päin.

Äänestä

Ei omassani ole kuin sopiva /- pistorasia johdolle (huom! riittävän luotettava sähkönkytkentä. Ohjauksen sähkönkatkeilu ei varmaankaan houkuttele) ja hyvä laitteen kiinnitys kummastakin päästä.

Kiinteään päähän on sitloodan penkkiin tehty holkitettu reikä ja pinnan alapuolella on ylöspäin sojottava tappi. Kummastakin päästä laite irtoaa kevyesti nostamalla, muttei vahingossa. Pilotti on välillä vähän turhan herkkä eikä sillä ole silmiä, joten ainakin nopealiikkeisessä veneessä on kyllä hyödyksi, että irroitus ja käsiohjaukselle siirto tapahtuu sekuntissa eikä sekunteissa. Tämä siis suositukseksi mekaaniseen kiinnitykseen eikä tällä ole mitään tekemistä varsinaisen sähkökysymyksesi kanssa :-)

Äänestä

Aika hyvin löytyy ohjeita (users manual) googlettamalla ainakin johonkin läheiseen malliin. Sattaa olla muitakin huomionarvoisia asioita esim kalibroinnista ja säädöistä kelin/nopeuden mukaan ym. Omani odottaa myös asennusta ja ohjekirjan nselailu sillävälin on tuottanut ainakin iloa ja viihdettä jossei muuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gii22 kirjoitti:

Olen ostanut jo viime talvena pinnapilotin käytettynä romppeineen. Ainut ongelma on puuttuva johdotus ja käsikirja. Tarvitseeko se pinnapilotti muuta kuin virtaa akulta ja sulakkeen siihen väliin? Eli /- johto riittänee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu