Noniin siina sitten kavi. Olen seurustellut poikaystavani kanssa 2 vuotta, asumme yhdessa. Puhumme ja suunnittelemme tulevaisuutta yhdessa. Asia joka varjostaa suhdettamme on se entinen tyttoystava jonka kanssa han oli kuutisen vuotta. Minulla on ollut paljon mustasukkaisuus kohtauksia hanesta koska poikaystavani sanoo etta viela rakastaa hanta ja tulee aina rakastamaan, samalla han kuitenkin vaittaa etta se rakkaus on erilaista rakkautta, etta han ei ole "rakastunut" haneen, eika koskaan ole, mutta rakastaa hanta ja valittaa suunnattomasti. No ei siina mitaan olen yrittanyt hyvaksya sen, ja sen etta kaikki valokuvat hanesta pitaa saastaa etc. Joskus he ovat yhteyksissa, viesteilla, soitoilla ja mesessa. Mina kuitenkin olen vapaa lukemaan hanen viestinsa ja sahkopostinsa jos silta tuntuu. No olen yrittanyt handlata kaiken taman koska poikaystavani on tehnyt tavattomasti toita suhteemme eteen ( mika ei ole ollut helppo ) ja laittanut siihen myos tajuttomasti rahaa, etta voisimme olla yhdessa. Han voisi kylla olla entisensa kanssa jos haluaisi, entinen ottaisi hanet takaisin milloin vain, mutta se oli poikaystavani joka hanet aikoinaan jatti. No hyvaksyin kuvat ja yhteydenpidon. Mutta sitten menin pariksi kuukaudeksi muualle asioille ja kun tulin takaisin loysin viestin poikaystavani kannykasta. Viestin minka han on kirjoittanut ja tallentanut ( en tieda onko lahettanyt ). Siina han kirjoittaa: " Hei kaunokainen! Voisimme talla ajalla, jos tahdot, nahda ja nauttia ajasta yhdessa niinkuin ennen, puhua ja muistella tms. Olisi todella mukavaa! Rakastan sua. Suukko " No siitahan sitten sota syntyi kun sen nain.. olin jo valmis lopettemaan suhteen ja sanoinkin sen hyvin selvasti. Han myonsi etta on kirjoittanut taman viestin, etta se oli heikko hetki kun han etsi jotain laatikostaan ja loysi jonkun kuvan hanesta etc ja mietti etta miksei han voisi viettaa hanen kanssaan aikaa, mika oli aina ennen ollut niin luonnollista. Han kuitenkin vaitti etta entinen vastasi tahan viestiin: " Mita tarkoitat?" Ja etta poikaystavani vastasi pyytaen etta entinen unohtaisi tuon viestin minka han juuri kirjoitti, etta oli vain herkka hetki etc etc. Nyt han ei ole ollut naisen kanssa yhteyksissa moneen kuukauteen, tiedan sen. Mutta varmasti taas joskus on. Pitaako tuokin vaan katsoa sormien lapi? Han pyyti anteeksi ja vaitti kiven kovaan ettei tavannut hanta.
miehen entinen
UllaP
3707
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taitaa sillä kuitenkin olla liian paljon tunteita eksäänsä kohtaan. Mua petettiin entisen tyttöystävän kanssa, tosin se taisi olla vain seksiä ilman tunteita, joten saatan olla liian puolueellinen antamaan neuvoja. Mutta mieti sitä, kuinka todennäköistä on, että miehellesi tulee uudestaan herkkä hetki ja sama toistuu. Mä en kyllä enää uskaltaisi luottaa, jos olisin sinä.
tunteita??? exän kanssa?? muisteliko ne menneitä?? avaa silmät!!!
Suhteessa ollaan vain yhteen kerrallaan.Minä en sinuna jatkaisi.