Mikseivät sipulikasvini kasva?

Nupa

Mitä olen tehnyt väärin, kun perustin syksyllä pihalleni ihan uuden kukkamaan. Alustin sen suodatinkankaalla myyrien varalta, toin reilusti uutta multaa ja istutin siihen n.60 krookuksen, narsissin ja tulppaanin sipulia syys-lokakuun taitteessa. Istutussyvyyden ja etäisyyden katsoin pussista ja toimin sen mukaan. Saldo nyt keväällä oli 2 pienen pientä alkua, jotka nekin kuihtuivat n.2cm korkuisina. Muista sipuleista ei tullut mitään! äsken kaivoin pari sipulia ylös maasta nähdäkseni mitä niille oli tapahtunut ja ne olivat kutakuinkin mätiä. Eivät kyllä haisseet pahalle, mutta hajosivat käsiin. Istutin muualle pihamaalle samoja krookuksia kuin kyseiseen maahan. Siellä niistä muutamat tulivat ylös, mutta eivät nekään kukkineet.

Olivatko siis sipulit jo valmiiksi huonoja, vai istutinko ne kenties liian syvään? Kukkamaa on puolivarjoisalla paikalla, johon aamuisin paistaa, iltaisin ei...

Auttakaa!

4

1064

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huono tuuri

      Olivatko sipulisi kovia ostettaessa/maahan laittaessa, jotenkin tuntuu, että eivät olleet itämiskykyisiä.
      Minulla on mennyt pussillinen lumikelloja viime vuonna sipulien taivaaseen, vaikka istutettaessa olivat aivan kovia.

      • nokki

        ne menivät...


    • Kukkatumpelo

      Jep, samoin kävi minulle! Esim. narsisseja ei tullut ollenkaan ja krookuksiakin vain muutamia. Tulppaaneista ehkä 1/3 on kukkinut ja 2/3 vielä kokonaan tulematta. Idänsinililjaa sen sijaan oli vaikka kuinka paljon pari viikkoa sitten! Sitä oli kyllä jo ennestäänkin...

      En tiedä missä meni vikaan. Taisivat olla jo alkujaan huonoja sipuleita tai sitten maassa on liikaa tai liian vähän ravinteita tms. Istutin nimittäin varmaan lähemmäs 150 kukkasipulia.

      Olisikohan kovilla pakkasilla jotain merkitystä asiaan? Jaloruusutkin paleltuivat...

      • parempaa tuuria

        Tulpaanit kasvavat laihassakin maassa, mutta kalkkia tarvitsevat.
        Ihmettelin muutama vuosi sitten, miksi tulppaanini lakoontuvat maahan ennen kukkimista (kukkivat makuultaan). Sitten joku sanoi, oletko antanut kalkkia niille (en ollut muutamaan vuoteen, kun en koskaan muistanut sitä ostaa) ja nyt 3:na syksynä olen antanut vähän reippaammin kuin ennen ja enää eitäysin makoilevia ole, muutamia vinoja vieläkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1137
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe