sektioäideille

Olette täällä useat (veikkaisin iäksenne 20-25v.) kehuneet, että miten ihanaa on kun sektion jälkeen eivät alapään paikat ole venyneet ja seksi on hyvää, toisin kuin meillä normaalisti synnyttäneillä.

Tiedoksi teille tietämättömille, että sen hetken, kun alapää joutuu venymään, kun lapsi tulee normaalia synnytysreittiä, ei TODELLAKAAN tarkoita, että alapää olisi loppuelämän piloilla. Paikat palautuu todella nopeasti ennalleen, aivan kuten muutkin paikat synnytyksen jälkeen. Itse kahdesti alateitse synnyttäneenä voin sanoa, että seksi on jopa parempaa, kuin ennen (myös mieheni mielestä) ja muutenkin olen enemmän, kuin tyytyväinen, että sain kokea nämä ihanat synnytyskokemukset. Luulisi teitä harmittavan, kun olette jääneet tälläisestä naisen elämään kuuluvasta elämyksestä paitsi. Sektiota en toivottavasti joudu kokemaan edes tulevan kolmannenkaan kohdalla.
131590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Siis se, etten ole saanut kokea _aitoa ja oikeaa_ synnytystä kummankaan lapseni kohdalla. Mutta enpä ole kenellekään kehuskellut millään tiukoilla paikoillakaan sen puoleen.

Lantion rakenne nyt vaan sattui meikäläisellä olemaan sellainen ettei alatiesynnytys olisi onnistunut ilman vammoja lapselle. En varmaan olisi sitä itse valinnut, ja aika kauan kesti toipua ja oli tosi kipeä. Kyllä nyt olen varmaan jäänyt jostain tosi naisellisesta paitsi, mutta eipä muuta voinut.

Äänestä

Sain esikoiseni sektiolla kolme kuukautta sitten. En koe jääneeni mistään paitsi enkä pode huonoa omaatuntoa siitä etten voinut synnyttää alateitse. Joskus sektio on parempi ja jopa ainoa ratkaisu. Mielestäni tärkeintä on että lapsen hyvinvointi. Jos paikkojen väljähtäminen huolettaa ei mielestäni ole kypsä edes lapsia hankkimaan. Itse olen 30v sektioäiti. Oma toipumiseni sujui hyvin ja nopeasti. Normaalisynnytyksen jälkeen toipuminen olisi varmaan ollut vielä nopeampaa tai ainakin se olisi ollut erilaista. Saa nähdä tulevaisuudessa jos meille tulee lisää lapsia syntyvätkö he sektiolla vai eivät. Pimpsan kireys ei kuitenkaan ole se mitä silloin mietin jos vielä lapsia saan.

Äänestä

meikkä on yli 30 ja kummakkin synnytystavat kokenut.
enkä ymmärrä mitä tuolla nyt tarkoitit?! Onko väliä mistä on tikattu alapäästä vai mahasta? Itsestä riippuu miten naiselliseksi tunnet itsesi. Minä ainakin kannan synnytysteni arvet ylpeänä riippumatta miten ne on tullut. Jo ottaa tollaiset kirjoitukset nuppiin.

Äänestä
  • Mulle lääkäri sanoi, että kumpikin tapa normaali synnytys / tai sektio on oikea synnytys. Ei siinä tartte sektio äidin tuntea huonommuuttaan. Ja tuskin todella kukaan ajattelee mitään paikkojen venymistä iäksi, kun lasta synnyttää.

    Äänestä

säkin siinä möläytät...ihan kun sektio synnytyksenä ilsi jotenkin hunompi elämys kuin normisynnytys...?

Lapsi siinäkin synnytetään...!!!

itse olen 23-vuotias ja kokenut sektion kahdesti.
jos synnyttäisin lapsen alatyeitse se tod.näk kuolisi...jopa oma henleni olsi vaarassa...niin sekö sitten elämys...!?!

toki se harmittaa etten voinut synnyttää lapsiani "luomuna",koska uskon sen toisaalta olevan ihana koemus...mutta olen myös kuullut hirmutarinoita näistä alateiste synnytyksistä...

turha sun pauhata täällä mitään,koska kun et tosiaan oe tuota sektiota kokenut...silläkin on uolensa,samoin kun luomussa.

oma kantasi on yhtä itsekeskeinen kun niiden jotka väittvät että sektiossa pysyy paikat "timmissä" paremmin kuin alatiesynnytyksessä...
ehkä se osittain pitää paikkansa...eihän alapää silloin veny...niin ja ei se alapää 100% palaudu ennalleen alateisynnytyksen jälkeen...ja tämä on fakta,erityiseseti jos tulee pahojakin repeämiä.

olen kyllä kuullut että seksi on parempaa kun on saanut kokea "normaalin" synnytyksen,saa orgasmin paremmin jne.

samoin sektiosta palautuminen on todella rankkaa,mutta minkäs sille mahdat jos siihen joudut.
minä en pysty synnyttäämään edes kilon painoista lasta,sillä lantioni on todella ahdas.

kumpikin synnytykseni oli ihana kokemus....

Äänestä

olen 25 vuotias nuori nainen ja sain 6 viikkoo sitten ihanan poikavauvan ja sektiolla..tottahan mä olin kipee sen jälkeen..mut ei ollu muuta vaihtoehtoo ku hätäsektio,ku pikkuisen sydänäänet teki hurjan laskun,ku napanuora oli kiertynyt ranteen ympäri..ei siinä pahemmin keritty ajatteleen alapään kireyttä tai mitään muutakaan siihen liittyvää..mun mielestä se ei oo tärkiää kuinka kukakin synnyttää.Me ollaan kaikki niin erilaisia..mutta oon synnyttäny kyllä alateitsekin 6 vuotta sitten ja sain silloin tytön ja jos mulle annettais valinnanvara,et tehäänkö sektio vai synnytänkö alateitse..niin kyllä valitsisin mieluummin sektion.On se meinaa niin kamalaa se synnytys alateitse ja ne supistukset on jotaki ihan järkyttävää..hyi kamalaa!!Vaikka jäihän siitä inhottava arpi mahaan ku mut leikattiin,mut ei varmaan ois nyt vaavia mun sylissä ja toi arpi muistuttaa aina mua tästä ihanasta pojasta nimeltä Aaron.

Äänestä

Ootpas sinä katkera nyt kun värkkis on väljähtäny, vai ei kai sulla muuten olis tarvetta paasata? Missä ne useat viestit muka on? ;)
Kuule samanlainen "elämys" tässä on koettu ilman pillun repeämistä kuin sinäkin, eli vauvan syntymä. Se ei tee susta sen enenpää naista kuin minustakaan jonka lapset on sektiolla syntyneet.
Ja niin se muuttui seksi paremmaksi meilläkin synnytyksen jälkeen, ilmeisesti sillä synnytystavalla ei sitten ole siinä merkitystä.
Ja tiedoksi vaan sulle tietämättömälle, että ei tässä monikaan itse ole valinnut sitä sektiota, vaan se on tehty vauvan/äidin terveyden vuoksi! Kehtaat vielä tulla aukoon päätä..(veikkaisin iäksesi 21)

Äänestä

Huomasin kyllä alapäässä muutoksia vaikka tyttö syntyikin sektiolla. Lantio ja synnytyselimet joutuvat kovan paineen alle jo raskauden aikana, mistä voi tulla ongelmia esim. virtsankarkailun ja suonikohjujen muodossa. Myös sektion kokeneiden vartalot joutuvat toipumaan raskaudesta, vaikka vauva onkin syntynyt leikkaushaavasta.

Ja vaikka olenkin sektioni jälkeen ihan tyytyväinen siihen että alapää ei joutunut venymään, niin kärsin viikkokausia kipeästä haavasta. Lapseni syntymään liittyi kuitenkin niin paljon dramatiikkaa ettei alapääni kunto ollut ajatuksissa pitkään aikaan.

Äänestä

Jahas, vai että jokaisen naisen elämään kuuluva ja normaali synnytys.. Sitä ei kaikki voi edes valita, synnyttääkö alateitse vai ei. Uskomatonta sodan lietsomista taas.

Äänestä

Olet todella lapsellinen. Sektio on yleensä lääkärin päätös. Hätäsektio etenkin. Lapsen etu menee kaiken edelle. Koska tuollaisen kirjoituksen tempaisit, ilmeisesti itselläsi on huono kokemus alateitse synnytyksestä, et muuten olisi tuota värkin venymistä edes maininnut. Sektiossa on aina riskinsä ja alateitse synnytyksessä myös. Itse olen sektioäiti ja ylpeä siitä arvesta elämäni loppuun saakka. Ja mitä seksiin tulee, olen aina nauttinut siitä, en tarvinnut alatiesynnytystä kokeakseni parempaa tai huonompaa seksiä!

Äänestä

Haluaisin kommentoida vastauksesi jälkimmäistä osaa.

Älä koskaan sano kellekään sektoidulle äidille, ettei hän olisi kokenut ihanaa synnytyskokemusta!!! Tai että sektioäitiä harmittaisi se, että hän on jäänyt paitsi naisen elämään kuuluvasta elämyksestä.

Harva äiti tietoisesti valitsee sektiota. Ja vaikka olisi sektoitu, on kyseinen äiti synnyttänyt samalla tavalla lapsensa kuin sinäkin, tosin vauva on on tullut vain eri reittiä ulos. Tietääkseni lapsesi otsassa ei lue: "Ainoata oikeata reittiä syntynyt"? Kuka se määrittelee mikä on oikea reitti?

Toisekseen, mistä kokemuksesta luulet sektoitujen äitien jääneen synnytyksessä paitsi? Sektoitu äiti tuntee samalla tavalla supistukset kuin alakautta synnyttänyt. Hän tuntee lapsensa syntymän, ensiparkaisun, heti rinnalle saamisen, ensikohtaamisen, ensi-imetyksen... Kaikki samat kuin mitä sinäkin alakautta synnyttäessä. Kaiken kaikkiaan samanlainen synnytystapahtuma.

Seksin kokemiseen en ota kantaa, koska mielestäni sitä ei voi yleistää. Jokainen kokee seksin omalla tavallaan, myös raskauden / synnytyksen jälkeen. Tosiasiassa raskaus löysyttää enemmän naisen alapäätä kuin itse synnytys, joten eiköhän yhtälailla olla löysiä/tiukkoja kaikki synnytystavasta riippumatta.

Sinä et ole kokenut sektiota, joten älä väheksy sitä synnytystapahtumaa yhtään.

Äänestä

heippa!
minulla ensimmäinen jouduttiin ottamaan hätäsektiolla koska lantion kohta liian kapea..kyllä jäi aika ikävä muisto kun odotin sitä normaalia synnytys tapaa.
nyt laskettuun aikaani on pari viikkoa ja olen saanut lääkäreiltä eriäviä mielipiteitä synnytys tavasta..toinen leikkaisi suoralta kädeltä ja toinen taas odottaisi jahka tulisi normaali tietä voin taata ettei synnyttämiseen meno ole helpottava vaan todella stressaavaa tällä hetkellä..vaikka en uskovainen ole niin olisikohan syytä laittaa nyt kädet ristiin ja rukoilla josko saisin kokea tämän lapsen syntymän sillä normaalilla synnytys tyylillä.

Äänestä

minä en tule todennäköisesti ikinä synnyttämään ns. normaalisti. lasten lukumääräkin tulee olemaan aika pitkälle lääkäreiden sanelemaa. vaikka nyt osaan asiaan jo suht positiivisesti suhtautuakin, niin kyllä jotkut kommentit pistävät edelleenkin suoraan sanoen v******maan. ehkä siksi tulee ihan tarkoituksella korostettua vaikkapa näitä seksiin, tiukkuuteen ym. liittyviä asioita, ihan vain ärsyttääkseen. kun se on välillä tosi rasittavaa, jos vieressä joku (neljännen asteen repeämän ja jonkun laskeuman saanut) hehkuttaa, että "et sä voi kuvitellakaan miten upeaa se synnyttäminen on, naisen elämän tärkein ja olennaisin kokemus. tosi SÄÄLI ettet pääse sitä ikinä kokemaan".

että aargh vaan sinnekin. :D

ja hei, kyllähän ne paikat joillakin oikeasti ON piloilla, se on tosiasia jolle kukaan meistä ei mahda mitään. ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinttis kirjoitti:

Olette täällä useat (veikkaisin iäksenne 20-25v.) kehuneet, että miten ihanaa on kun sektion jälkeen eivät alapään paikat ole venyneet ja seksi on hyvää, toisin kuin meillä normaalisti synnyttäneillä.

Tiedoksi teille tietämättömille, että sen hetken, kun alapää joutuu venymään, kun lapsi tulee normaalia synnytysreittiä, ei TODELLAKAAN tarkoita, että alapää olisi loppuelämän piloilla. Paikat palautuu todella nopeasti ennalleen, aivan kuten muutkin paikat synnytyksen jälkeen. Itse kahdesti alateitse synnyttäneenä voin sanoa, että seksi on jopa parempaa, kuin ennen (myös mieheni mielestä) ja muutenkin olen enemmän, kuin tyytyväinen, että sain kokea nämä ihanat synnytyskokemukset. Luulisi teitä harmittavan, kun olette jääneet tälläisestä naisen elämään kuuluvasta elämyksestä paitsi. Sektiota en toivottavasti joudu kokemaan edes tulevan kolmannenkaan kohdalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu