Ylppärijuhlat lähestyvät. Olen jo nyt vähän hermostunut ja jännittynyt. Monet asiat vaivaat mieltäni. Miten itse tekisitte seuraavissa tilanteissa:
1. Sukulaiset alkavat udella yo-todistuksen näyttämistä, vaikka itse en halua sitä näyttää.
2. En tiedä vielä minne mennä jatkoille. Olen kysynyt kavereiltani ja hekään eivät vielä tiedä jatkopaikkaa.
3. En tieä mitä haluan lahjaksi. Erilaiset astiastot ja kattilat ei oikein kiinnosta minua. Lahjakortit olisivat yksi vaihtoehto. (Toisaalta lahjoja ei ehdi enää paljoa ostella...)
1. Sukulaiset alkavat udella yo-todistuksen näyttämistä, vaikka itse en halua sitä näyttää.
2. En tiedä vielä minne mennä jatkoille. Olen kysynyt kavereiltani ja hekään eivät vielä tiedä jatkopaikkaa.
3. En tieä mitä haluan lahjaksi. Erilaiset astiastot ja kattilat ei oikein kiinnosta minua. Lahjakortit olisivat yksi vaihtoehto. (Toisaalta lahjoja ei ehdi enää paljoa ostella...)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oikea hermoilu alkaa vasta sitten, kun haet opiskelemaan ja stressaat pääsykokeita.
Vastauksia kysymyksiisi:
1. Tuliko huonot paperit? Jos et näytä todistusta, sukulaiset luultavasti olettavat näin. Mutta eihän missään MÄÄRÄTÄ näyttämään todistusta.
2. Onko jatkoille pakko edes mennä? Meillä oli koko luokan yhteinen illallinen hotellissa, sen jälkeen väki meni kuka minnekin. Osa Hietsuun kännäämään, minä kiltisti kotiin.
3. Saat luultavimmin lahjaksi rahaa tai shekkejä, eli eipä tarvi stressata siitäkään. Ostat sitten myöhemmin kun keksit, mitä tarvitset. Tai käytät varat vaikka matkaan.
Yo-juhlia ei kannata jännittää, vaan niistä kannattaa iloita, koska ne jäävät ikuisesti mieleen. Se on sinun päiväsi, älä anna muiden/stressaavien asioiden pilata sitä. Laita yo- todistus piiloon, niin ehkä sitä ei edes muisteta kysyä. Voit sitten sanoa, ettet halua näytellä sitä, jos joku kysyy, ja sanot vaan heti perää vaikka kaksi parasta arvosanaasi. Sillä se asia on kuitattu. Hymyilet perään. He voivat vain kehua tai hymyillä. :)
Jatkopaikasta. Jos sinulla on kavereita, kysy heiltä, lähtisittekö yhdessä johonkin (halpaan) ravintolaan syömään. Tehkää hyvissä ajoin pöytävaraus. Sieltä jatkatte baariin, johon olette sopineet menevänne. Ilta menee siinä!
Lahjat. Pyydä lahjakortteja, joltakin korua, joltakin vaikka jostain kahviastiastosta paria kuppia. Olet tulevaisuudessa kiitollinen, kun sinun ei tarvitse itse ostaa kaikkea, vaan sinulla on jo valmiina tavaraa.
Onko muuten muissa lukioissa perjantaina jotain lakkiais-harjoituksia? Pitääkö yo-lakki viedä koululle jo perjantaina nimilapulla varustettuna?
Kyllä se lakki olisi hyvä viedä perjantaina niihin harjoituksiin, koska lauantaina on varmasti sen verran hälinää ettei enää ehdi. Ja varmaan ne lakit asetellaan jotenkin siihen pöydälle, että opettajat tietävät antaa oikean lakin eikä heidän tarvitse käännellä kaikkia lakkeja ympäri ennen kuin löytävät juuri sinun lakin. :D
Ja keskustelun aloittaneelle; täällä on toinen hermoilija ja syyt ovat juuri samat ensimmäistä lukuunottamatta. Itse aion siis laittaa todistuksen esille, vaikka siellä yksi C kummitteleekin. Siinäpähän saavat sukulaiset sitten haukkoa henkeään joko ihastuksestaan tai vihastuksestaan. ;)
Mutta minullakin tahtoo tuo illanviettopaikka vähän stressata. Tuntuu, että se on jonkinlainen perinne lähteä kännäämään lakki päässä jonnekin pusikkoon. Minun kaverini eivät kauheasti juo ja suurin osa asuu jo muualla (ovat minua vanhempia), joten kännikavereita ei tahdo löytyä ja en oikein edes tiedä haluanko mennä mihinkään baariin konttaamaan. Mutta silti se stressaa, koska vanhempani puhuvat jatkuvasti sukulaisilleen, että "tulkaahan hyvissä ajoin, koska meidän tyttö lähtee illalla juhlimaan". Argh. Olen sanonut heille, etten välttämättä lähde, mutta sitten saan vain kuulla taas esitelmän siitä kuinka se on "perinne".
Ja jos stressilistaa vielä venyttää, niin minua hermostuttaa tavata sukulaisiani, joista osaa en ole nähnyt moneen vuoteen. Juhlasankarihan ei etikettien mukaan saa nauttia alkoholia itse tilaisuudessa, joten täytyy selvinpäin yrittää kahlata läpi nuo viralliset osuudet. Ja vielä viimeisenä säät hermostuttavat; entä jos silloin sataa?! Kuinka kiusallista siitä tulee, jos yli 100 ihmistä ahtautuu taloomme (ei sillä, on meillä iso talo, mutta osa vieraistamme ei tule keskenään kovin hyvin toimeen).
Yritän silti suhtautua positiivisesti itse juhlaan, vaikka välillä toivonkin että olisivatpa ne jo ohi. ;D
on sullakin murheet. eikö juhlat oo rentoutumistilaisuus pitkän uurastuksesiä jälkeen, ja miksi pitäisi hävetä näyttää huonoja arvosanoja, jos kuitenkin olet lakin saanut, se on silloin mennyt sen arvoisesti eikä ole häpeilyn paikka!!
vaikka olisi rimaa hipoen aata kaikki.
onko pakko mennä jatkoille jos on epävarma fiilis? minä en mennyt, olisin voinut vaan enpä kokenut että tarvitsen ilopirteätä baarikierrosta muutenkin raskaan sukulaisryöpyn jälkeen.
kyllä ne ihmiset tuo lahjoja ihan sinulta kysymättäkin, on minusta hieman itsekäs ajattelutapa että haluat heidän tuovan jotain mitä itse haluat.. jokainen lahjantuoja kyllä mielestäni osaa omilla aivoillaankin ajatella mitä valmistuva nuori tarvitsee ja jos saat koruja tms. niin ota se arvostuksena äläkä niin että "yäk en pidä, olisit tuonut ennemmin rahaa". lahjojen takiako kirjoitit?
onnea kuitenkin saavutuksestasi! lakki on aina lakki.
Paperit laitan näytille ongelmitta, mutta nuo muut hermostuksen aiheet kummittelevat täälläkin.
Jonnekin tekisi mieli jatkaa juhlien jälkeen, mutta kun kaikki kaverit on rivissä "en-tiiää" niin eipä siinä mitään =) Kyllä mie hengissä selviän vaikka menisinkin nukkumaan yhdeksältä.
Lahjatoiveita etsin Carlsonilta hampaita kiristellen, kun oli pakko. Nyt sitten tulee kippoa ja kattilaa, pitää tänään tai sunnuntaina yrittää johonkin kaappiin tehdä niille tilaa =) Onnea vaan sillekin yritykselle...
Mikä mua ehkä eniten hermostuttaa, on se lakitus itse ja valokuvaus. Varmaan kompuroin siellä lavalla ja taitan niskani ja heitä paperit pitkin lattiaa ja kaiken lisäksi siellä keikkuessani vilauttelen hameen alta...iiihh!! Ja valokuvattavana VIHAAN olla, varsinkin kun tässä on pieni hiuskriisi meneillään. Tulee ihan taatusti tosi huonoja kuvia, jotka sitten päätyy äidin ja mummon kirjahyllyyn komeilemaan seuraavaksi vuosisadaksi. Eikä se kamerarumba sinne kuvausliikkeeseen jää, vaan kotona varmaan posket kramppaa ensimmäisen puolen tunnin jälkeen.