niinhän se taisi mennä...
Niinhän se menikin muistanhan minä sen, kuiskasit sen korvaani niin monta kertaa. Tiesit että näin punot minut kahleisiisi, en koskaan unohda sinua, en unohda vaikka haluaisinkin.
Miten saatoitkin jätkää niin suuret arvet minunn, niin suuret tunteet etten koskaan niitä osannut käsitellä, en koskaan ymmärtänyt sinua.
Mietin miksi petit, entiedä. Miksi haukuit ja nöyryytit, en tiedä sitäkään.miksi rakastit kitenkin, miksi kuitenkin kaikensen jälkeenkin rakastit.
Ja minä sokeasti uskoin, uskon edelleenkin. En koskaan saa rauhaa sinusta, en koskaan voi unohtaa...
Olen vanki, mutta vangeista vapain, olen orja mutta orjista onnellisin. Olen vanki sinisten silmien ja orja tunteiden kuumien...
Siitä on jo monta vuotta, monta liian pitkää vuotta, silti vuodan verta edelleen...
Hiljaa ja kitumalla.
Nyt olet varmaan onnellinen, oletko rakkaani?
ole vain, olen minäkin, nyt vihdoin.
En anna anteeksi, en vaikka itkenkin...vaikka niin kovin haluaisin, jos vihdoin niin voisin sinut unohtaa...
Silti, läpi näiden veristen kyynelten näen sinut kaikkialla, tunnen tuoksusi ja kuulen äänesi...kuulen sinut tuskana sielussani, vihana ja niin tulisena rakkautena.
Vihaan sinua ja samalla kaipaan suunnattomasti!
Älä kuitenkaan, älä koskaan tule takaisin elämääni.
Niinhän se menikin muistanhan minä sen, kuiskasit sen korvaani niin monta kertaa. Tiesit että näin punot minut kahleisiisi, en koskaan unohda sinua, en unohda vaikka haluaisinkin.
Miten saatoitkin jätkää niin suuret arvet minunn, niin suuret tunteet etten koskaan niitä osannut käsitellä, en koskaan ymmärtänyt sinua.
Mietin miksi petit, entiedä. Miksi haukuit ja nöyryytit, en tiedä sitäkään.miksi rakastit kitenkin, miksi kuitenkin kaikensen jälkeenkin rakastit.
Ja minä sokeasti uskoin, uskon edelleenkin. En koskaan saa rauhaa sinusta, en koskaan voi unohtaa...
Olen vanki, mutta vangeista vapain, olen orja mutta orjista onnellisin. Olen vanki sinisten silmien ja orja tunteiden kuumien...
Siitä on jo monta vuotta, monta liian pitkää vuotta, silti vuodan verta edelleen...
Hiljaa ja kitumalla.
Nyt olet varmaan onnellinen, oletko rakkaani?
ole vain, olen minäkin, nyt vihdoin.
En anna anteeksi, en vaikka itkenkin...vaikka niin kovin haluaisin, jos vihdoin niin voisin sinut unohtaa...
Silti, läpi näiden veristen kyynelten näen sinut kaikkialla, tunnen tuoksusi ja kuulen äänesi...kuulen sinut tuskana sielussani, vihana ja niin tulisena rakkautena.
Vihaan sinua ja samalla kaipaan suunnattomasti!
Älä kuitenkaan, älä koskaan tule takaisin elämääni.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.