Masennuin lapsena, olin masentunut koko nuoruusaikani ja osan aikuisuutta.
Nyt olen parantunut.
En olisi halunnut nähdä tätä päivää. Opiskelu, työ, perhe ym. historia hajalla masennuksen takia, koti sellaisessa kunnossa, että saisin siivota sitä loppuikäni.
Kun on masentunut, niin ei tajua tätä. Elämä on vain synkkyyttä, harmautta ja alakuloa. On kuin jossain myrkytystilassa zombina, itselle tapahtuu ikäviä asioita koko ajan, mutta ne tavallaan soljuvat ohi.
Nyt tuntee kaiken sen kivun ja näkee masennusvuosien tuhon omassa elämässään. Joutuu kantamaan vastuut päätöksistä jotka teki sairaana. Sairaus tuhoaa elämän ja sitten joutuu näkemään savuavien raunioiden päivän.
Aiheesta sivuun, olen liian herkkä.
Etsiessäni itseäni sukuhistoriani kautta matkustin talvisodan taistelupaikoille ja se järkytti minua enemmän kuin olisi hyödyllistä.
Olen kuullut, että ihmiset eläytyvät vähän liikaa Firenzen taideaarteista tai Jerusalemissa saattaa tulla uskonnollinen hulluuskohtaus, mutta se oli uutta että Karjalassa voi seota.
Nyt olen parantunut.
En olisi halunnut nähdä tätä päivää. Opiskelu, työ, perhe ym. historia hajalla masennuksen takia, koti sellaisessa kunnossa, että saisin siivota sitä loppuikäni.
Kun on masentunut, niin ei tajua tätä. Elämä on vain synkkyyttä, harmautta ja alakuloa. On kuin jossain myrkytystilassa zombina, itselle tapahtuu ikäviä asioita koko ajan, mutta ne tavallaan soljuvat ohi.
Nyt tuntee kaiken sen kivun ja näkee masennusvuosien tuhon omassa elämässään. Joutuu kantamaan vastuut päätöksistä jotka teki sairaana. Sairaus tuhoaa elämän ja sitten joutuu näkemään savuavien raunioiden päivän.
Aiheesta sivuun, olen liian herkkä.
Etsiessäni itseäni sukuhistoriani kautta matkustin talvisodan taistelupaikoille ja se järkytti minua enemmän kuin olisi hyödyllistä.
Olen kuullut, että ihmiset eläytyvät vähän liikaa Firenzen taideaarteista tai Jerusalemissa saattaa tulla uskonnollinen hulluuskohtaus, mutta se oli uutta että Karjalassa voi seota.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..hmmm, oliko se kuitenkin miellyttävä kokemus :)
taikka temppuja taikka silmänlumetta.
Kun jälkeenpäin ajattelen, olen ollut masentunut lapsena ja nuorena. Murrosikäisenä ajattelin itsemurhaa pidemmän aikaa, en kuitenkaan sitä yrittänyt. Lapsuuskodissa oli ankara kasvatus, ruumiillista kuritusta käytettiin ja vanhempien auktoriteettia ei olisi saanut kyseenalaistaa, niinkuin minä tein.
Olen jo keski-ikäinen, mutta nuo masennuksen vuodet (joista ei silloin puhuttu, ei kai tiedettykään) ovat sotkeneet elämääni. En ole tiennyt mitä haluaisin opiskella, olen vain ajelehtinut kouluista ja työpaikoista toiseen. Välillä tahti oli kiivaskin, jos pitäisi koko työhistoriani selvittää niin ansioluettelosta ei tulisi siisti.
Olin avioliitossa ja masentunut sen aikana. Mieheni ei sietänyt masennustani ja syytteli siitä. Avioeron jälkeen en enää ole ollut masentunut kuin ohimeneviä hetkiä.
Kunpa saisi uuden lapsuuden ja nuoruuden, kun saisi itseluottamusta, joka on jäänyt kehittymättä.
En ole varsinaisesti ollut hoidossa masennuksesta, tiedän vain että sitä oli menneisyydessä. Terapiaa olen joskus kysellyt, mutta olen kuulemma liian hyväkuntoinen saadakseni KELAn tukemaa terapiaa ja pienipalkkaisena en pysty itse kustantamaan terapiatunteja.