Olen 16vuotias poika, ja haluan olla tyttö.
Kuulin kamulta että mitä nuorempana hormonihoidot aloittaa, sitä parempi tulos on?
Eli siis kysymys - saako alle 18vuotias hormoneja mistään? Jos saa niin mistä? Apteekista? Olisin onnellinen jos vastaisitte kysymykseen...asiallisesti mieluummin. ;)
Kuulin kamulta että mitä nuorempana hormonihoidot aloittaa, sitä parempi tulos on?
Eli siis kysymys - saako alle 18vuotias hormoneja mistään? Jos saa niin mistä? Apteekista? Olisin onnellinen jos vastaisitte kysymykseen...asiallisesti mieluummin. ;)
Vastaukset 109
Vanhimmat
Alle 18-v on suomessa kyllä vissiin aika kusessa, valitettavasti. Jos hakutuisit hoitoihin, niin luulen, että ne passittais sut himaan kasvamaan. Siksi valitettava realiteetti on se, että jos hormoneita jostain haluat ennen kuin olet 19-20, niin sinun on kehitettävä jotain muuta. Mikä ei ole helppoa, eikä kivaa. Mutta ehkä sitä apua saattaa jostain löytää, jos osaa oikeista naruista kiskoa.
Kuinka monta kertaa olet yrittänyt itsemurhaa?
...
Älä ryhdy tähän prosessiin, ellet todella tiedä mitä olet tekemässä ja ellet todella ole niin epätoivoinen, ettet kertakaikkiaan enää kykene elämään poikana. Mikä tahansa muu ratkaisu yleensä on se pienemmän riesan tie.
Parempaa aloittaa ajoissa, niin ei ajaudu tuonne itsemurhaan saakka. Mä join itteäni hengiltä yhdessä vaiheessa, ja todella olisi ollut parempi vain uskaltaa mennä prosessiin ajoissa.
Varsinkin kun nuorena aloittaa, on koko elämä edessä, ja saa elää haluamaansa elämää pitkän aikaa. Jos tiedät, mitä haluat - go for it.
Älä missään nimessä usko tuollaisia itsemurha-ajatuksia, ei niitä tarvita missään nimessä eikä itsemurhayritys ole mikään edellytys hoitoihin. Itsemurhaa yrittäneet ovat sittenkin pieni vähemmistö ja taustalla voi olla silloin muutakin.
Sinulla on nyt hyvä tilaisuus tutkiskella itseäsi vuoden-pari. Käy vertaistukiryhmissä jos mahdollista tai keskustele vaikka netissä toisten transsukupuolisten kanssa. Mikäli vielä tämän tutkiskelun jälkeenkin olet varma että olet syntynyt väärään sukupuoleen, voit hakeutua 17 vuotiaana tutkimuksiin. Hoitoja saa vasta 18-vuotiaana.
Laittomien hormonien käyttöön ei kannata lähteä, siitä voi seurata vakaviakin ongelmia. Hormoneja tulee käyttää vain lääkärin seurannassa.
>
Paskan marjat. Monet niistä lääkäreistä ei tiedä juuri mitään niistä kuitenkaan, joten omissa käsissä se on, että ottaa selvää miten niiden kanssa operoidaan.
Siis just tällasta lääkäri on jeesus menttaliteettia EI kaivata, transihmisille lääkäri on aivan liian usein lähinnä vihollinen.
Sitten se pakollinen reality check:
Tämä prosessi on niin vaikea, vaarallinen ja kova, ettei sitä voi suositella kenellekään paitsi sellaiselle, joka todella tietää mitä on tekemässä ja joka ei kertakaikkiaan kykene enää elämään miehenä/naisena.
Silloin kun joku sanoo "olen 16-vuotias poika ja haluan olla tyttö" minulla nousee niskakarvat pystyyn. Transsukupuolisuus on äärimmäisen harvinainen tila ja meikäläisiä on noin 6 kpl per vuosikerta. Transvestismin yleisyys puolestaan on noin 1:40. Eli todennäköisyys sille, että keskustelun aloittaja on tosiasiallisesti tiitti, on moninkymmenkertainen siihen nähden että hän on TS.
On totta, että mitä nuorempana aloittaa, sitä paremmat lähtökohdat on ulkonäöksellisesti. Mutta tämä prosessi vaatii a) elämänkokemusta b) henkistä kypsyyttä c) rahaa ja alle parikymppisillä sitä harvoin on. Oma mutu-arvioni on että optimaalinen ikähaarukka tehdä tämä muutos on 25-35. Olen nähnyt liian monen teini-TS:n päätyvän katastrofiin juuri siksi, että on menty soitellen sotaan eikä ole ollut a) kypsyyttä b) elämänkokemusta c) rahaa. Useampi kuin yksi tuntemani on päätynyt myymään persettään. Se taas ei ole hyvä idea jo pelkästään syfiliksen, HIVin ja klamydian takia.
Eli keskustelun aloittajalle se neuvo, että lävistytä korvasi, anna tukkasi kasvaa ja aja sääri-, rinta- ja kainalokarvasi. Katso sen jälkeen miten haluat edetä. Voit sen jälkeen vaikkapa jatkaa sillä, että alat käyttämään naisten farkkuja ja t-paitoja ja neulepuseroita. Samoin voit ottaa permiksen ja opetella meikkaamaan.
Totesin jo, että itse ryhdyin tähän puuhaan toisen itsemurhayritykseni jälkeen. Niin pahaksi ei toki kenenkään sovi päästää omaa dysforiaansa, mutta se on omanlaisensa reality check. Siksi, että tämä prosessi on peruuttamaton ja sen jälkeen kun hormonit ja kirurgin veitsi ovat tehneet tehtävänsä, paluuta ei enää ole. Tämä asian lopullisuus ja peruuttamattomuus on asia, joka usealta teiniltä jää ymmärtämättä. Siksi pelkkä "haluanpa nyt olla tyttö/poika" ei milloinkaan ole riittävä syy tähän prosessiin ryhtymiselle.
Kun itse olin 16, olin käynyt läpi kaikki kotikaupunkini kirjastot ja niiden lääkärikirjat, ja ottanut selvää transsukupolisuudesta. Samoin Akateemisen kirjakaupan yläkerta tuli tutuksi. Tiedon etsiminen ei ole kenellekään pahitteeksi. Mutta kannattaa harkita tarkoin mitä tekee eikä edetä liian pitkin harppauksin.
Te jo Prosessin käyneet "vastustatte" lähtmään mukaan muutokseen.Kyllähän sen lapsikin ymmärtää että muutokset on pysyviä ja ne minua nuorempana askarruttivatkin,no nyt vanhempana kaduttaa kun en toiminut nuorempana.Siinä olette oikeassa ikää kun tulee lisää varallisuus kasvaa ja elämänkokemuskin on hyvästä,mutta voihan sitä elämän kokemusta hankkia siinä "oikeassa" sukupuolessa.Minusta ainakin tuntuu että naisena jos olisin viim.kymmenen vuotta elänyt voisi elämäni ollut paljon rikkaampaa niin henkisesti,kuin laadullisesti.
Sanotaanko näin, että meillä prosessin jo käyneillä on kivitalon kokoinen kokemus siitä, mikä tämä juttu on, ja miten vaikea se on ja miten monella tavalla hommat voivat mennä pieleen. Siksi olen itse sitä mieltä, että mitä harvempi tähän ryhtyy - ja mitä vankemmilla perusteilla - sitä parempi.
Tämä juttu on kuin ampuisi itsensä avaruuteen. Koskaan ei tiedä, miten sieltä tulee alas.
Transsukupuolisuus ei ole mikään kiva mutta hiukan eksentrinen elämäntapa, vaan se on sairaus. Lääketieteellistä väliintuloa vaativa tila. Se johtuu siitä, että potilaalla on viallinen aivorakenne ja hänen aivojensa sukupuolidimorfinen keskus BSTc on rakenteeltaan vastakkainen hänen biologiseen sukupuoleensa nähden. Ja koska BSTc voidaan analysoida vain kuolleelta ihmiseltä, tämä vaikeuttaa ennestään diagnoosin tekemistä, sillä tällä hetkellä TS-diagnoosi voidaan tehdä vain subjektiivisten tuntemusten pohjalta erotusdiagnoosina.
Jokaista aitoa TS:ää kohti on viisi tai kymmenen wannabeta. Maailmassa on paljon vanhoja rumia miehiä, jotka haluaisivat olla kauniita nuoria naisia. Mutta se nyt vain ei käy. Tämän prosessin tarkoituksena on karsia jyvät akanoista, niin kovalta ja kylmältä kuin se tuntuukin, ja erotella wannabet pois ennenkuin he silvotuttavat itsensä ja vetävät muutaman kuukauden päästä itsensä jojoon.
Koska kyseessä on lääketieteellistä väliintuloa vaativa tila ja koska toisaalta nämä toimenpiteet tehtynä sellaiselle ihmiselle, joka ei ole TS, johtavat katastrofiin, kyse on tasapainottelusta. Eli siitä, että löydetään tasapaino niin, että mahdollisimman moni aito TS hoidetaan, ja toisaalta niin, että mahdollisimman harva epäaito TS pääsee seulasta läpi. Koska näitä epäaitoja muka-tapauksia löytyy kolmetoista tusinaan - pitkään pidin itseänikin sellaisena - siksi vastustan muutokseen mukaan lähtemistä, varsinkin liian heppoisin perustein.
Mikä tahansa muu ratkaisu, mikä ei ole niin radikaali kuin tämä juttu, yleensä on parempi. Mitä vähemmillä toimenpiteillä ihminen saa tuntemuksensa setvittyä ja löytää sellaisen tilan, jossa hän kykenee olemaan itsensä kanssa tasapainossa, sitä parempi.
Minä tiesin täsmälleen, mitä transsukupuolisuus on, jo 16-vuotiaana. Olin silloin etsinyt tietoa ja informaatiota asiasta. Silloin tosin elettiin sitä iloista 80-lukua. En kuitenkaan kadu tippaakaan sitä, että tein muutoksen vasta kahdenkympin jälkeen vasta kun olin ehtinyt yrittää itsaria kahdesti. Ihan puhtaasti sen takia, että silloin todella varmistuin tuntemuksistani ja myös sen takia, että silloin minulla oli jo ammattipätevyys ja opinnot suoritettuina.
16-vuotiaana olisin ollut täysi pentu, ilman minkäänlaista kypsyyttä ja elämänkokemusta. Samoin silloin, jos elämä on teininä pelkkää sukupuolta, siitä ei tule mitään. Opiskelut ovat hyvin vaikeita, jos samaan aikaan pitää käydä tätä juttua läpi. Pitää olla todella poikkeuksellinen otus, niin sosiaalisesti, ulkonäöksellisesti kuin taloudellisestikin, että siinä tilanteessa pärjää ehjin nahoin. Useampi kuin yksi teini-TS on joutunut ankaran kiusaamisen, suoranaisen vainon ja väkivallan kohteeksi. Vielä useampi on löytänyt helpon tavan rahoittaa juttunsa huomaamalla istuvansa aarrearkun eli oman perseensä päällä. Houkutus ryhtyä prostituoiduksi on liian suuri teininä. Samoin teininä houkutus hukuttaa tunteensa alkoholiin tai huumeisiin on liian iso. Liian moni teini-TS on joko juoppo tai nisti. Jumala varjelkoon ketään siltä, että dysforia puhkeaa liian aikaisin ja liian nuorena.
Elämänkokemusta on hyvin vaikeaa hankkia silloin, jos samanaikaisesti pitää käydä tätä prosessia läpi. Sen kokemuksen tulisi olla hankittuna jo ennen kuin hakee lähetteen hoitoihin. Teineillä on vielä se paha puoli, että he haluavat kaiken nyt tässä ja heti mielellään jo eilen, eivätkä näe että elämää on vielä kahden- ja jopa kolmenkympinkin jälkeen. Eli siis epäkypsyys. Ja liian nopeasti liian nuorena on varma resepti katastrofille.
Jos itse olisin tehnyt muutoksen 16-vuotiaana, olisin todennäköisesti päätynyt myymään persettäni. Vanhempani olisivat heittäneet minut kadulle ja olisin saanut tulla toimeen omillani. 16-vuotias on helppoa saalista hyväksikäyttäjille ja saalistajille. Hommat voivat mennä pieleen niin monella tavalla ettei ole tosikaan, ja jälkeenpäin katsottuna ainoa syy, miksi selvisin tästä prosessista suunnilleen liehuvin lipuin, oli se, että olin pahuksen onnekas. Kaikki eivät ole.
on varma resepti katastrofille.
Tämä prosessi on hirveä uhkapeli. Siinä ei ole panoksena yhtään sen vähäisempi asia kuin koko elämä. Jos tämä juttu menee pieleen, siinä menee koko elämä pilalle - lopullisesti.
Alle kaksikymppisenä aloittamisessa on suurempi todennäköisyys että hommat menevät pieleen kuin että ne eivät mene - juuri sen takia, että alle parikymppisillä on harvoin noita kolmea peräänkuuluttamaani asiaa: a) elämänkokemusta b) kypsyyttä ja c) rahaa. Olen nähnyt liian monta katastrofia. Niistä kuudesta Jenstarin alkuperäisestä tytöstä, jotka kokoontuivat IRCissä joskus kymmenkunta plus vuotta sitten, minä olen ainoa joka on vielä hengissä. Kaksi on tapettu, yksi kuollut huumeyliannostukseen, yksi HIViin ja yksi onnettomuudessa.
Kyse ei ole uskalluksesta. Kyse on siitä, että osaa tehdä tilanteenarvioinnin, osaa arvioida tämän prosessin sudenkuopat, tietää mitä haluaa, osaa tehdä realistisen suunnitelman - sekä myös worst case -skenaarion siltä varalta, että hommat kusevat todella rankasti. Ja 16-vuotiaat yleensä eivät osaa tätä tehdä.
Jos ihminen on 16-vuotias ja häneen todella on iskenyt dysforia ja kyse on Aidosta Asiasta (TM), Jumala häntä varjelkoon. Rukous ei ole silloin pahitteeksi. En haluaisi kenenkään joutuvan kokemaan tätä ennenkuin hänellä todella on henkiset ja sosiaaliset valmiudet kohdata tämä juttu. Kuitenkin tämän jutun puhkeaminen 16-vuotiaana lopullisesti on hyvin harvinaista - onneksi. Paljon tavallisempaa on, että tätä juttua aprikoiva 16-vuotias on joko transvestiitti, jolloin Fornevermoren neuvo on paikallaan - tai sitten hän on kaappihomo tai -bisse, joka vielä pohtii omaa seksuaalista suuntautumistaan.
16-vuotias tiitti on hyvin kaunis. Minäkin olin joskus todella kaunis poika, ja homomarkkinoilla minulla oli silloin vientiä - 16-vuotiaana pidin itseäni homo-orientoituneena biseksuaalina. Ulkonäkölähtökohdat ovat silloin hyvät. Mutta tämä prosessi ei ole pelkkää ulkonäköä. Siinä on myös se sosiaalinen ja sosietaalinen puolensa mukana. 16-vuotiaana olisin ollut täysin epäkypsä muutokseen.
On myös totta, että jos kyse todellakin on Aidosta Asiasta, silloin ei kannata vitkutella, jos todella kokee että on valmis ja riittävän kypsä tähän prosessiin, sillä silloin aika pelaa vain itseä vastaan. Mutta itse odottaisin parinkympin korville. Kahdessa vuodessa ehtii kerätä huomattavasti kokemusta, ja siinä ehtii hankkia ammattipätevyyden amiksesta ja työpaikan. Sen jälkeen ollaan paljon vahvemmalla pohjalla.
"Transsukupuolisuus on äärimmäisen harvinainen tila ja meikäläisiä on noin 6 kpl per vuosikerta."
Tuohon lukuun saa huoletta lisätä ykkösen eteen ja vielä plussata lisääkin. Lain muututtua ja hoitoihin pääsyn helpotuttua, tutkittavia on tullut paljon enemmän kuin ennen. Juuri sen vuoksi korjausleikkaustenkin jono vain kasvoi, koska yksi lääkäri ei pystynyt sitä lyhentämään, nyt kahdellakin on täysi työ. TS-diagnoosin saa suunnilleen puolet, muilla on joitain muita ongelmia.
"Kun itse olin 16, olin käynyt läpi kaikki kotikaupunkini kirjastot ja niiden lääkärikirjat, ja ottanut selvää transsukupolisuudesta. Samoin Akateemisen kirjakaupan yläkerta tuli tutuksi."
Nykyisin prosessiin lähteville tiedon saanti on helppoa. Jos osaa kieliä, internetistä löytyy valtava tietomäärä, myös ne negatiivisetkin kommentit. Kun itse muutaman vuoden nuorempana "löysin" tyttöyteni, tietoa ei saanut mistään. Lääkäritkään eivät tunnistaneet tällaista tilaa, itsekin luulin olevani ainoa tällainen ihminen maailmassa. Onneksi sen vuoksi en alkanut asiasta puhumaan suureen ääneen, minut olisi leimattu hulluksi ja pistetty hoitoon.
Kun vihdoin lähdin prosessiin, se oli "läpihuutojuttu" koska olin asiaa miettinyt perusteellisesti vuosikymmeniä. Tutkimukset menivät lain vaatimassa ajassa, koska lääkäritkin olivat samaa mieltä kanssani, eikä taustallani ollut aikaisempia psyykkisiä ongelmia tms. Ehkä lääkäreiden oli helpompi tutkia ja käsitellä "tervepäistä" ja tavoitteensa perusteellisesti tietävää ihmistä. Kaikilla tämä ei etene näin helposti ja selvästi. Siinä on lääkäreilläkin ihmettelemistä ja tutkittava on kummissaan ja syyttelee hidastelusta. Taustansa on syytä selvittää perusteellisesti, tosiaan pelkkä halu olla tyttö on helpommin toteutettavissa tiitteilemällä.
ihmiset ihmiset, ennekuin alatte riehumaan, kerron itsestäni jotain; Kun olin 3vuotias, silloin ikäiseni pojat leikkivät pikku-autoilla, kun minä taas leikein barbeilla ym. nukeilla tyttöjen kanssa. Tiesin jo 5 vuotiaana, että haluan olla tyttö. Eli tämä koko juttu ei ole vain hetken mielijohde!!
Liikun tyttömäisesti, tunnen itseni tytöksi, olen tytönnäköinen eli ns. kaunis, ääneni on kuin tytöllä. Mitä odotettavaa minulla vielä on? Tunnen olevani henkisesti ja fyysisesti tähän valmis. Ainoa ongelma on, että mistään ei saa hormoneja. Löysin kyllä Apteekista lääkkeen (naishormoni), mutta se onkin eriasia millain minä sen saan, koska kyseinen lääke on reseptilääke? Eli pitäisikö minun itse mennä hakemaan se, pukeutuisin tytöksi ja jne?
Jos aloittaa ajoissa, ei joudu turhaan läpikäymään miehen elämää yhtään enempää kuin on pakko. Ja on turha antaa kroppansa mädäntyä testojen takia, antiandrot vaan päälle ja kiireesti.
Mutta totta se on, että nuorella helposti on vähemmän henkisiä resursseja käsitellä asiaa, mutta toisaalta on vähemmän taakkaa ja sitoumuksia sukupuolessa eletyn ajan takia.
"Is it better to burn out or fade away ?"
Mä pelaisin riskillä, ja niinhän mä teinkin. Ei mun naisidentiteetti ollut valmis kun vasta viikkoa ennen HRT:tä se yht'äkkiä vaan putos jostain niskaan.
Tää on riskipeliä jokatapauksessa. Mutta siltä ei voi välttyä olemalla pelaamatta, koska se on valinta jatkaa epämiellyttävässä sukupuolessa. So there. Catch-22 ja sitä rataa.
Virallista kautta. Sun paras toivos olis, että joku ts auttais sua ja antais omista varastoistaan aineita. Siihen ei kuitenkaan moni ole valmis.
Jos tuntemuksesi on pysynyt vakaana lapsuudesta saakka, tilanne lienee vakiintunut. Suomessa lait suojaavat ihmistä ehkäpä liikaakin. Lääkäri voi kirjoittaa vastakkaisen sukupuolen hormoneja vain diagnosoiduille transsukupuolisille ja hormoneja ei apteekista voi ostaa ilman reseptiä. Ikäsi on jo mukavan lähellä tutkimuksien mahdollistamista, joten pitkään ei enää tarvitse odottaa.
Jos tunnet itsesi tytöksi ja olet muutenkin tyttömäinen ääntä myöten, miksi odottaa. Voithan alkaa jo elämään tyttönä. Juridisesti olet vielä poika, myös viralliselta nimeltäsikin (voit silti käyttää epävirallisesti tyttönimeä), mutta se ei estä silti elämästä tyttönä. Ongelmiahan tietenkin syntyy virallisissa yhteyksissä ja ehkä tuttavapiirissäkin, mutta silloin voit testata omaa kestokykyäsi ja pystyisitkö elämään tyttönä jatkuvasti. Vaikkapa kaupan kassalla voidaan katsoa henkkareitasi pitkään, mutta näin joutuvat elämään suurin osa muistakin transsukupuolisista tutkimusten aikana. Minä siirryin elämään naisena jo tutkimusvaiheessa ja pärjäsin ihmeen hyvin (vaikka joskus papereita ihmeteltiinkin). Jos olet jo tyttömäinen, läpimenevyytesi voi olla hyväkin, moni muukin on elänyt jo pitkään ennen tutkimuksia toisessa roolissa. Kokeile, sittenhän olet varma asiastasi kun pääset tutkimuksiin ja hoitoihin, eihän siihen enää kulu niin mahdotonta aikaa.
Että siellä tutkimuksissa ei kannata olla epävarma. Varsinkin nuorten kohdalla ne ovat kovin hanakoita venyttämään ja vanuttamaan sitä hommaa vuodesta toiseen, jos pienenkin aiheen siihen antaa. Eli sitä ei todellakaan kannata tehdä.
Joo mä määräisin sulle niin pian kuin mahd.Androguria ja päälle vähän estrogeeneja...Mut perhana kun en ole lääkäri!!
Ja sit estrofemii perään. Mut hankalaa niitä on saada, kuten sanottua, ja stressi se on sekin, että koettaa niitä aineita aina jostain järkkäillä. Parasta tietty olis, jos löytäis jostain jonkun lekurin, jolla on asennetta sen verran, että se vaan kirjoittais ne.
Pane kädet ristiin ja rukoile. Tarvitset nyt avuksesi kaikki resurssit mitä vain voit käyttää. Mitä nuorempana tämä riesa iskee, sitä pahempi ja intensiivisempi se myös on.
Alle 18-vuotias TS on pahassa välikädessä. Hoidot voidaan virallisesti aloittaa vasta täysi-ikäisellä. Se, mitä sinulle kuitenkin voidaan tehdä, on antaa puberteetin pysäyttävää lääkitystä niin, ettei puberteetti enää osaltasi etene.
Se, mitä sinun tulee nyt välittömästi tehdä, on mennä juttelemaan omalääkärisi kanssa ja hakea häneltä lähete trans-tutkimuksiin. Kaikki alkaa siitä. Sen jälkeen tee tilanteenarviointi, mieti mitä haluat tehdä, mieti miten haluat edetä ja tee myös hengissäselviämissuunnitelma. Elämä ei ole pelkkää sukupuolta. Tee samoin se worst case -skenaario eli mitä teet silloin jos hommat piipivät ja rankasti eli kaikki mahdollinen menee pieleen. Jos sinut todetaan aidoksi TS:ksi, saat hormonireseptin melko nopeasti. Todennäköisesti saat Androcur-reseptin (antiandrogeeni) heti parin ensimmäisen käyntisi jälkeen: sillä pysäytetään puberteetti.
Totesin tuolla aiemmin, että voit aloittaa sillä että lävistytät korvasi, kasvatat pitkän tukan ja otat permiksen, ja alat muuttamaan myös habitustasi ja sosiaalista sukupuoltasi tyttömäiseksi. Varaudu henkisesti kuitenkin, että sinua tullaan ainakin aluksi pitämään neitihomona. Siinä toki ei ole mitään pahaa, mutta on vain ikävää tulla kohdelluksi jotain, mitä et ole. Varaudu henkisesti myös siihen, että voit joutua väkivallan kohteeksi ja päällekarkauksen tai seksuaalisen väkivallan uhriksi. Ei tee pahitteeksi opetella jotain itsepuolustuslajia; itse olen joutunut kahdesti päällekarkauksen kohteeksi.
Jos olet TS, joudut tekemään sosiaalisen sukupuolenvaihdoksen ennemmin tai myöhemmin. Eli siis on aika alkaa uusia garderobia. Itse tein sen vähän kerrallaan noin neljän vuoden ajan, ja pukeuduin koko ajan vähän enemmän ja enemmän femmesti, koko ajan liukuen sukupuolineutraalisti naisen suuntaan. Sen hyvä puoli on, ettei se herätä älämölöä. Haittapuoli on, että siihen menee aikaa. Sen voi aloittaa vaikka sillä, että pukeudut naisten farkkuihin ja vaihdat T-paitatyyliä naisellisemmaksi ja käyt katsomassa sopivia kenkiä naistenosastolta. Älä kuitenkaan käytä heti liian femmeä tyyliä, sillä se herättää oudoksuntaa. Lopulta itselläni se lopullinen RLT:lle ryhtyminen oli, että avasin poninhäntäni. Se ei töissä herättänyt edes kunnon kahvipöytäkeskustelua.
Tuo Estrofem on vaan kallista, karvan alle 30€ kuukaudessa eikä edes kartuta lääkekulukattoa. Pitää seuraavalla kerralla pyytää gyneltä vastaavaa toista lääkettä niin saa 3kk satsin 3€:lla.
Yritin saada hormoneja ennen diagnoosia, mutta en onnistunut löytämään lääkäriä joka olisi suostuntu kirjoittamaan reseptin. Totesin että antaa olla ja odottelin sitten lailliseen aloitukseen, säästyinpähän stressiltä joka olisi tullut lääkkeiden loppumisesta kesken kaiken.
Tämä prosessi on hirveä uhkapeli, tekipä sen miten tahansa ja missä iässä tahansa. Me onnistuimme. Tiedämme kuitenkin liian monta, joilla homma ei ole a) syystä b) toisesta mennyt yhtä hyvin.
Tiedän mainiosti, mitä Catch-22 tarkoittaa. Jos olet aito TS, ilman sukupuolenkorjausprosessia kilahdat, eli ainoa mahdollisuus aidolle TS:lle säilyä täysipäisenä on ryhtyä tähän juttuun. Mutta jos et ole aito TS, silloin kilahdat, jos rupeat tähän leikkiin - ja ainoa pomminvarma keino selvittää, onko kyse Aidosta Asiasta, on ryhtyä tähän puuhaan...
Joseph Heller keksi paljon ajattomampaa kuin mitä hän edes kuvittelikaan.
Nuorten TS:ien pahin ongelma on siinä, että he pääsääntöisesti ovat a) innokkaita ja b) kärsimättömiä. Vain aniharva heistä on halukas tai valmis tutkimaan vuosikausia itseään ja etenemään varovasti. Tiedän tämän itsekin, koska olin [suhteellisen] nuori aloittaessani (alle 25). Olen henkeni velkaa ihmiselle, joka teki tämän homman 23-vuotiaana yhdessä vuodessa ja oli pimahtaa. Häneltä opin paljon: mitkä ovat tämän prosessin sudenkuopat ja mitä ei tule tehdä ja mitä tulee. Hän varoitti juuri tuosta liian nopeasti liian nuorena.
Sosiaalisen sukupuolenvaihdoksen voi onneksi tehdä ilman hormoneitakin - pahuksen vaikeaa se vain on. Mikään ei kai kiellä 16-vuotiasta tyttöilemästä, jos vain kykenee siihen. Minä olin 16-vuotiaana hyvin kaunis poika. Nimenomaan kaunis, en komea. Silloin ihmettelin, että miksi tykkään toisista pojista ja miksi tytöt haluavat olla kanssani "vain" kavereita. Ensimmäisen kerran tyttöilin kai 18-kesäisenä, ja se tuntui oudon luonnolliselta. Siksi se, mitä voi tehdä, on vaikka ryhtyä "osa-aikatytöksi" ja miettiä, kumpi tuntuu itselle luonnollisemmalta: elää sosiaalisesti naisena vai miehenä. Itse tein sosiaalisen muutoksen lopullisesti kun koin henkisesti olevani siihen valmis. Sen jälkeen en kertaakaan ole katsonut taakseni.
Maltti on valttia tässä prosessissa, mutta turhasta vitkuttelusta saa pippaa päähän.
"Jos sinut todetaan aidoksi TS:ksi, saat hormonireseptin melko nopeasti. Todennäköisesti saat Androcur-reseptin (antiandrogeeni) heti parin ensimmäisen käyntisi jälkeen: sillä pysäytetään puberteetti."
Onkohan tuo mahdollista Suomessa. En ainakaan ole kuullut että olisi jo pysäytetty puberteettia Suomessa. Kyllähän siitä on puhuttu lääkärikunnassa ja jossain Keski-Euroopassa jo kokeiltukin, mutta en ole kuullut että sitä olisi käytetty täällä.
Samoin voi olla etteivät 16-vuotiasta ota vielä tutkittavaksi, vaan ohjaavat muuhun terapiaan, tai sitten toivottavat myöhemmin uudelleen. Siksi voisi olla paikallaan tuo tee-se-itse terapia ja alkaa jo elämään tyttönä.
Otin tämän asian aikoinaan puheeksi HUSissa, kun asia oli minulle akuutti. Sekä omalääkärini että omahoitajani oli sitä mieltä, että lainsäädännöllisiä esteitä puberteetin keskeyttävän hormonihoidon antamiseen ei ole. Jos näyttää siltä, ettei kyse ole transsukupuolisuudesta, hoito voidaan tällöin keskeyttää ja antaa murrosiän jatkua omalla painollaan. Jos taas kyse on vakiintuneesta tilanteesta, tällöin varsinainen TS-hoito voidaan aloittaa heti 18-vuotissyntymäpäivänä.
Näin siis teoriassa. Tositilanteessa saattaa riippua paljon lääkäristä, mitä tehdään, sillä hänellä on iso harkintavalta.
16-vuotiaalla on oikeus pyytää pääsyä trans-tutkimuksiin. Silloin kannattaa olla kovapäinen ja vaatia nimenomaan trans-tutkimuksia, vaikka haluttaisiinkin ohjata jonnekin muualle. Paljon toki riippuu siitä, kuinka kypsältä tutkittava vaikuttaa.
Androcuria kannattaa kuitenkin pyytää. Itse ei kannata hormoneilla alkaa leikkimään, jollei todella tiedä, mitä on tekemässä. Vähäisin sivuvaikutus mitä siitä voi seurata, on tolkuton lihoaminen.
Auts, ihanko totta:
"Olen nähnyt liian monta katastrofia. Niistä kuudesta Jenstarin alkuperäisestä tytöstä, jotka kokoontuivat IRCissä joskus kymmenkunta plus vuotta sitten, minä olen ainoa joka on vielä hengissä. Kaksi on tapettu, yksi kuollut huumeyliannostukseen, yksi HIViin ja yksi onnettomuudessa."
Tuossahan kuolleisuus on korkeampi kuin IT-alalla, jossa ammattitauteina on sydäri ja kaulakiikku.
Nykyisen lain ja asetuksen aikana tuntuisi että käytäntö on tiukentunut. Ainakin nykyiset tiimit eivät tätä keskeytystä tiettävästi suostu antamaan. Samoin olen kuullut että tutkimuksiin otettaisiin aikaisintaan vasta 17-vuotiaana. Ehkä tähän vaikuttaa resurssipula, koska tutkittavia on jo muutenkin niin paljon, ettei "ylimääräistä kuormitusta" haluta. Jopa transgenderien tutkimusta harkitaan, koska heidän tutkimuksistaan ja hoidosta ei puhuta asetuksessa. Ihannetapaus olisi että murrosiän hormonaaliset muutokset voitaisiin pysäyttää ja hoito aloittaa sitten lain mukaisesti 18-vuotiaana. Nykyhetkellä tämä ei ole mahdollista Suomessa.
Pitää paikkaansa. Tässä puuhassa kuolleisuus on - tai oli iloisilla 80- ja 90-luvuilla - vielä rankempaa kuin IT-alalla.
Kaikki nuo tuttavani olivat jenkkejä. Liian moni valitsee sen perinteisen tavan tämän jutun rahoittamiseen huomattuaan istuvansa aarrearkun päällä. Jenny varoitti prostituutiosta, että a) siinä saa helposti turpaansa ja b) sitä ei tee selvin päin ja c) siitä saa pöpön. Luojan kiitos meillä Suomessa on sentään edes jonkinlainen sosiaaliturva, ettei niiden kaikkein varattomimpienkaan tarvitse ryhtyä pepunmyyntiin.
Tämä juttu on hirveä, julma sosiaalidarwinistinen prosessi, jossa vain harva selviää ehjänä - ja nekin, jotka selviävät, saavat psyykeensä vamman nähdessään, miten muille käy. Tosin siitä on jo kymmenkunta vuotta kun asia oli minulle akuutti. Toivon, että meikäläisten tilanne on hiukan parempi kuin omana aikanani.
Suomessa onneksi ketään ei (kai) ole tapettu transsukupuolisuuden takia (vrt. Brandon Teena, Tyra Hunter tai surullisimpana Barry Winchell), mutta itse olen joutunut kahdesti päällekarkauksen kohteeksi.
Tai vääntäen toisen laulun sanoja: "Mä en tahdo sua miellyttää"
"hassu juttu
Kirjoittanut: JOHANNAts 1.6.2006 klo 08.51
Te jo Prosessin käyneet "vastustatte" lähtmään mukaan muutokseen."
Meidän ei tarvitse miellyttää ketään enää. Lääketieteessä käytettävin kriteerein me olemme molemmat onnistuneita tapauksia.
Nyt voimmekin puhua niin kuin asiat ihan oikeasti ovat. Vaikkapa siitä dokumentissa olleesta pluppaajasta joka 15 vuoden jälkeen halusi muuttua takaisin.
"nyt vanhempana kaduttaa kun en toiminut nuorempana."
Onneksi minulla ei ole ollut tuollaisia mietteitä, sillä fasistisessa Suomessa hoidot olivat tuolloin täysi mahdottomuus. Toiset ihmiset tekivät päätöksen minun puolestani.
"ikää kun tulee lisää varallisuus kasvaa"
Ei kasva.
"voihan sitä elämän kokemusta hankkia siinä "oikeassa" sukupuolessa."
Voi jos ympäristö sallii sen.
"Minusta ainakin tuntuu että naisena jos olisin viim.kymmenen vuotta elänyt voisi elämäni ollut paljon rikkaampaa niin henkisesti,kuin laadullisesti."
Minä taas loppujen lopuksi haluan mielummin haastavan elämän kuin sellaisen joka on haasteeton ja kyllä täytyy sanoa, että haasteita on ollut. Paradoksaalista tällainen itsestä mittaa ottaminen on perin stereotyyppisesti miehistä.
Useimmat ihmiset eivät koskaan joudu ajattelemaan sitä, että ihmisillä on taipumus puolustella suuria investointejaan. Jos esimerkiksi on viisi vaihtoautoa, jotka ovat kutakuinkin samassa kunnossa, niin informaation määrä tai sen puute johtaa ahdistukseen, mikä johtaa siihen että ratkaisu tehdään tunnepohjalta. Mutta sitten kun se auto on maksettu, niin totta kai se on selkeästi parempi kuin ne neljä muuta vaikka leviäisi heti kulman takana.
Mutta tässä on tietysti paljon enemmän pelissä kuin auton hinta ja eri valintoihin liittyvät muuttujat ovat paljon hankalampia kuin mitä liittyy auton hankintaan. Tekniikan Maailma ei testaa tällaisia asioita. Itse asiassa suurin osa ihmisistä ei joudu koskaan pohtimaan niin syvällisiä kysymyksiä kuin antiprocess, jolle ei ole edes suomenkielistä nimeä. Antiprocess tarkoittaa muuten ihmisen tapaa tehdä tietyt asiat tottumuksella, laittamatta lainkaan ajatusta niihin.
Siksi on hyvin vaikea tai mahdoton pitää TS-onnistumistarinoita etenkin kun post-op vuosia on vähän objektiivisina totuuksina.
Nyt koska minä tiedän ajattelun heikkouden, minä taas olen tehnyt korjausliikkeen ja pyrin näkemään asiat niin negatiivisesti kuin ne vain voi nähdä: "Minä tuhlasin rahani, ostin huonon vaihtoauton, saattepa nähdä, tämä leviää ennen kuin horsma kukkii". Todellinen totuus on kai jossain minun ja onnistumishehkutusten puolivälissä.
"Eikö olekin?
Kirjoittanut: Sari 1.6.2006 klo 10.09
Jokaista aitoa TS:ää kohti on viisi tai kymmenen wannabeta. Maailmassa on paljon vanhoja rumia miehiä, jotka haluaisivat olla kauniita nuoria naisia. Mutta se nyt vain ei käy."
Just tuota halusin sanoa.
"Houkutus ryhtyä prostituoiduksi on liian suuri teininä. "
Helsinkiä on tituleerattu maailman seksipääkaupungiksi. Sen maineen Helsinki on saanut sillä, että täällä on seksi HALPAA.
"Teineillä on vielä se paha puoli, että he haluavat kaiken nyt tässä ja heti mielellään jo eilen, eivätkä näe että elämää on vielä kahden- ja jopa kolmenkympinkin jälkeen. Eli siis epäkypsyys."
Ei ole kykyä loogiseen ajatteluun eikä itsekritiikkiin. Kauhistuttaa, että jotkut tulevat ulos yliopistosta ja heiltä vielä se puuttuu.
"jälkeenpäin katsottuna ainoa syy, miksi selvisin tästä prosessista suunnilleen liehuvin lipuin"
Se ei ole ohi ennen kuin lihava nainen laulaa.
"Sosiaalidarwinistinen prosessi
Kirjoittanut: Sari 2.6.2006 klo 08.23
Jenny varoitti prostituutiosta, että a) siinä saa helposti turpaansa ja b) sitä ei tee selvin päin ja c) siitä saa pöpön."
Itse asiassa kun itse huorasin niin vain c toteutui ja pöpö oli melko harmiton, mutta sitäkin kiusallisempi.
Minä omaan prostituoidulta vaadittavan kiiltävän panssarin. Sellaiset menestyvät kunnes se panssari joskus hajoaa. Sen jälkeen on seurauksena psykoosi. Toisilla taas ei ole sitä panssaria ja silloin sitä tehdään humalassa ja riskit kasvavat vaikka pahoinpitelyn suhteen. Pron pitää esimerkiksi osata hypätä liikkuvasta autosta ulos. Teepä se humalassa.
"Luojan kiitos meillä Suomessa on sentään edes jonkinlainen sosiaaliturva"
Se oli mennyttä aikaa se.
"Suomessa onneksi ketään ei (kai) ole tapettu transsukupuolisuuden takia (vrt. Brandon Teena, Tyra Hunter tai surullisimpana Barry Winchell)"
Yksi varmasti ja yksi on kuollut hämärissä olosuhteissa.
"hmm..
Kirjoittanut: Tietämätön000 1.6.2006 klo 12.58
ihmiset ihmiset, ennekuin alatte riehumaan, kerron itsestäni jotain; Kun olin 3vuotias, silloin ikäiseni pojat leikkivät pikku-autoilla, kun minä taas leikein barbeilla ym. nukeilla tyttöjen kanssa. Tiesin jo 5 vuotiaana, että haluan olla tyttö. Eli tämä koko juttu ei ole vain hetken mielijohde!! "
Aktiivisesti haluat muistaa kaikki tuollaiset tapahtumat jossa leikit Barbeilla, kun taas mieluiten unohdat sellaiset asiat jolloin leikitkin pikku-autoilla.
Kun minä olin pieni, katsoin keitä pihalla oli leikkimässä ja sitten leikittiin niiden leikkejä jos leikkiin huolittiin.
Ilmankos se Jessica Bussert muutti Yhdysvalloista Englantiin sen jälkeen kun yksi lähipiiriin kuulunut transu oli tapettu.
Jessica oletti, että Euroopassa ollaan suvaitsevia. Mutta huomasi pian, että kyse onkin vain aste-eroista.
"Transu" on äärimmäisen loukkaava sana, jota käytetään yleensä transvestiitista. Jollet ehdoin tahdoin halua loukata meikäläisiä, käytä sanoja "TS" transsukupuolisista ja "tiitti" transvestiitistä.
USA:ssa TS:ien listiminen on kansanhuvi siinä missä briteille se on jalkapallohuliganismi. Brandon Teena, Tyra Hunter ja Barry Winchell on tiedossamme. Tsekatkaapa huviksenne http://www.gender.org/remember
se, että maksaa alapäästään kuninkaan lunnaat, ole koko totuus, vaan kalliin (ja hyvänkin) lopputuloksen voi sössiä jälkihoidon laiminlyömisellä tai tekemällä sen väärin.
Tiedän erään tapauksen, joka kaksi viikkoa post-opina kotimaahan päästyään päätti panna elämän risaiseksi ja lähti Kanarialle riekkumaan oikein sydämensä kyllyydestä. Kahden viikon päästä tuotiin ambulanssilennolla kotiin. Toinen tapaus taas totesi, että "olen lesbo, en tarvitse pillulta syvyyttä" ja laiminlöi dilatoinnin. Tuli komplikaatioita. "Hopefully none of my girls", totesi kirurgini, kun kerroin tietäväni, mitä jälkihoidon laiminlyönnistä voi seurata hänen opastaessaan minua dilatoimaan.
Hommat voivat piipiä. Tämä juttu on kuitenkin uhkapeli, jossa voi voittaa (ja todennäköisesti voittaakin, mikäli tietää mitä on tekemässä), mutta jossa myös voi hävitä.
Olen selvinnyt oman prosessini fyysisestä puolesta suunnilleen kiitettävästi. Olen ollut jo vuosikausia post-op, eikä kertaakaan ole ollut valittamista. Mutta olen kuitenkin X-sukupolven nainen, ja minulla on täsmälleen ne kaikki ongelmat mitä X-sukupolvella yleensäkin ja sen edustajilla. Tämä prosessi ei ratkaise mitään muuta kuin kropan ja identiteetin ristiriidan. Kaikki muu jää ennalleen. Sosiaaliset kuviot, toimeentulo, työ, asuminen, ihmissuhteet jne - kaikki pitää ratkoa ja yleensä kantapään kautta.
Vaikka oman juttuni fyysinen puoli onkin jo onnellisesti ohi,. minun on pakko allekirjoittaa se, mitä se ihminen, jolle olen henkeni velkaa, totesi: tämä on prosessi, joka ei ikinä tule valmiiksi. Se voidaan myös sanoa Fornevermoren sanoin: it ain't over till the fat lady sings. Sosiaalinen puoli kuitenkin jatkuu koko loppuelämän.
Kyllä niitä muitakin tapetaan. Venäjällä tappavat maahanmuuttajia. Afrikassa homoseksuaaleja. Jne.
...siihen leikkaukseenkaan oo pakko mennä, jos pää kestää ilman. Näihin hommiin on monenlaista filosofiaa, ja eri ihmisille sopii eri ratkaisut.
Jokainen päättää omien perusteittensa mukaan lähteäkö leikkaukseen vai ei. Kyllähän minulle lähisukulaiset tolkuttaa jatkuvasti että etkö mitenkään pärjäisi ilman leikkausta. Taustalla taitaa olla enemmänkin toive että vuosien kuluessa tulisin katumapäälle ja palaisin mieheksi. Heille joutuu vääntämään rautalangasta että haluan olla nainen alastomanakin toisten naisten joukossa, eikä tarvitsisi miettiä millaiseen uimapukuun tai ohuisiin vaatteisiin pukeutuu. Nyt nämä sosiaaliset yhteydet on ollut poikki muutaman vuoden ja minua se rassaa. Toiseksi he ovat ihmeissään että haluanko tosiaan olla miehen kanssa sängyssä, se tuntuu aivan epätodelliselta heidän mielessään. Onneksi sentään ollaan pysytty väleissä. Joku kaukaisempi sukulainen kyllä sanoi suoraan että voi olla tiukka paikka jos tulen ovelle miehen kanssa.
Jälkihoidon aion hoitaa tarkasti ja huolella, jotta mahdollisuudet säilyisivät, vaikka en ikinä olisi miehen kanssa.
"voi olla tiukka paikka jos tulen ovelle miehen kanssa."
Toisen pitää mennä ovesta sisälle ensin.
>
Että miten suuri investointi muilla ihmisillä tuntuu olevan sinun alapääsi suhteen. On mielipuolista, että ihmisillä yleensä edes on mielipide siitä, mitä sinun alapäässäsi pitäisi olla, ja mitä sille pitäisi tehdä tai olla tekemättä.
Suoraan sanoen, keskittyisivät omin värkkeihinsä ja vehkeisiinsä.
Olen ihan samaa mieltä, että keskittyisivät omiin värkkeihinsä. Tämä tuntuu olevan enää se isoin asia, joka sukulaisia puhuttaa. Mistähän he sitten saa puheen aiheita kun homma on tehty. Kaipa juttua sitten tulee siitä jos saan hankittua joskus miehen.
"Mitä minä teen??!
Kirjoittanut: Tietämätön000 31.5.2006 klo 18.20
Olen 16vuotias poika, ja haluan olla tyttö."
Unohda koko juttu. Olet transvestiitti.
Minäkin tunsin noin sinun ikäisenä.Olisin iki onnellinen jos olisin samoissa lähtö kohdissa kuin sinä>nuori.Mä puolet vanhempi kuin sä ja joka päivä vituttaa kun ei ole ollut rohkeutta lähteä prosessiin nuorempana.Ainoa ongelma olisi ehkä ollut raha ja työpaikan saanti.Nyt niitä ongelmia ei ole.Jos olisin toiminut heti olisin elellyt naisena jo vuosia aijemmin,ja olisin voinut rakentaa urani,elämäni niin kuin olisin halunut,onnellisempana ainaskin.Eli ole rohkea ja toteuta itseäsi.
Kuten näkyy. Musta hormonit on aika hyvä diagnosointimenetelmä. Jos kroppaan tulevat muutokset tuntuu oikeilta ja seksuaalisuuden muuttuminen ei sen pahemmin häiritse, niin mikäs siinä sitten.
Pitää kuitenkin varoa sitä, että luulee, että hormonit eivät soville itselle, jos annokset on vääriä. Mulla oli varmaan vuoden liian matalat määrät, ja siitä oli seurauksena kaikenlaista ikävää.
Ainoa mihin mä säästäisin ensimmäisenä rahaa sun asemassasi on se, että saisin vauvansiemeniä talletettua. Etenkin jos olet yhtään kiinnostunut naisista seksuaalisesti, niin saatat olla todella iloinen joskus kolmekymppisenä, että voitte saada yhteisiä biologisia lapsia. Tietenkin jos olet tiukasta vain miehistä kiinnostunut, niin sitten ehkä tällä asialla ei ole väliä. Sekin tosin voi muuttua vielä moneen kertaan.
Ei naiseksi "haluta".
Halutaan ensisijaisesti olla oma itsensä.
Siihen saattaa liittyä naiseus.
Kun tämä primääritavoite riippuu siitä naiseuden toteuttamisesta, niin silloin sen toteuttamista pitää harkita, mutta vasta silloin.
Eri ihmiset ilmaisevat itseään eri tavoin sisäisen prosessinsa eri vaiheissa.
"Ei naiseksi "haluta".
"Halutaan ensisijaisesti olla oma itsensä.
Siihen saattaa liittyä naiseus.
Kun tämä primääritavoite riippuu siitä naiseuden toteuttamisesta, niin silloin sen toteuttamista pitää harkita, mutta vasta silloin."
Minä "halusin" mieheksi kuusitoistavuotiaana. Johtuen siitä syystä, että minulla ei ollut tietoa oikeista termeistä, mutta siltä minusta tuntui. Ja termejä tässä hommassa ei tarvita, vaan se tuntemus. Lähdin prosessiin 17-vuotiaana ja olen nyt loppu suoralla about 20-ikävuoden kohdalla. hyvin on mennyt, välillä on ollut vaikeaa, toisinaan helpompaa. Vaikka sain hormonit kohtalaisen aikaisin, tiedän, että olisi ollut helpompaa jos olisin saanut ne vielä aikaisemmin. Jos jollakin ihmisellä on ollut vaikeaa, ei se tarkoita että kaikilla olisi. Minusta tuollaisen katkeruuden osoittaminen on naurettavaa! Mitä nuorempana prosessiin lähtee, sitä parempi, eikä mitään muttia! Pitää vain varmistaa, että tukiverkko on tarpeeksi hyvä. Meitä nuoria on paljon muitakin, joten jos ahdistaa, niin on aina joku suht. saman ikäinen ihminen, jolle voi murheensa kertoa. Setan palsta on ihan ok paikka, mutta suosittelen myös tutustumista henk. kohtaisesti johonkin toiseen nuoreen, jonka kanssa voi sitten jutustella vähän syvällisemmin. :)
uskomattoman onnellinen siitä, että selvisit ilman isompia ongelmia.
Kaikki nimittäin eivät ole yhtä onnekkaita kuin sinä, ja tuo, mitä kirjoitat, voidaan tulkita vastuuttomuudeksi. Olen nähnyt liian monta katastrofia tässä prosessissa ja tiedän liian monta tapaa, miten hommat voivat piipiä.
Hommien piipimiseen 17-vuotiaana ei tarvita mitään muuta kuin että vanhemmat eivät tykkää siitä mitä teet ja potkaisevat sinut kadulle, niin se on siltäosin menoa.
Vanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta rakastaa lapsiaan tai edes välittää heistä. Se riittää, että he ovat pukanneet lapsensa tähän maailmaan ja se siitä. Älä oleta, että kaikkien vanhemmat olisivat kivoja ja rakastavia tai tukisivat lastaan tässä prosessissa - tai ylipäänsä hyväksyisivät sen tai edes ymmärtäisivät, mistä on kyse. Omat vanhempani puhuttelevat minua näiden kaikkien vuosien jälkeen yhä edelleen sillä vanhalla nimelläni ja kieltäytyvät kohtelemasta minua naisena. Olen sanonut heille siitä miten loukkaavaa se on. Heidän kommenttinsa oli, että "kun olet käynyt tuollaisen jutun läpi, niin opettele olemaan loukkaantumatta."
"voi vanhat luupäät!
Kirjoittanut: Nuori transmies 2.6.2006 klo 11.27
Minä "halusin" mieheksi kuusitoistavuotiaana. "
Niin ja minä tiesin olevani tyttö kolmevuotiaana. Halusin myös toisinaan olla karjapaimen ja ammuskella intiaaneja.
"Johtuen siitä syystä, että minulla ei ollut tietoa oikeista termeistä"
Ei kysymys ole termeistä, mutta jos se, mitä haluaa on epäselvä, niin sitä pitää miettiä vähän pitemmällekin. Sukupuolikin lopulta on työkalu, ei päämäärä itsessään.
"se tuntemus."
Tuntemukset menee, tuntemukset tulee.
"Lähdin prosessiin 17-vuotiaana ja olen nyt loppu suoralla about 20-ikävuoden kohdalla. hyvin on mennyt"
No enpä sanoisi jos kerta olet loppusuoralla kaksikymppisenä, mutta kuten jo ilmaisitkin, et taida osata kommunikoida oikein. Haudan partaalla voi sitten sanoa, onko mennyt hyvin vai huonosti ja siinä vaiheessa sillä ei ole enää väliä.
"Minusta tuollaisen katkeruuden osoittaminen on naurettavaa!"
Minä en osoita mitään katkeruutta.
"Mitä nuorempana prosessiin lähtee, sitä parempi, eikä mitään muttia! Pitää vain varmistaa, että tukiverkko on tarpeeksi hyvä."
Niinpä, heti heitit aika ison varauksen tuohon lausumaasi. Todennäköisesti ihmisellä on sellainen "tukiverkko" että heillä on sekä mielipide että tarve sen ilmaisemiseen sinun sukupuolestasi, ihan kuin se olisi mielipidekysymys. Ja heidän mielipiteensä ohjaa taas sinun ratkaisuasi, mikä ei pitäisi olla asian laita. Lopulta mietit että mikä on sinulle syötettyä versiota totuudesta ja miltä sinusta ihan aikuisen oikeasti tuntuu. Ja silloin prosessiin lähtösi venyy.
"Setan palsta on ihan ok paikka"
Setan palstalta minut aikoinaan heitettiin ulos ikuisiksi ajoiksi joten siellä esiintyy hyvin valikoitua tietoa. Seta on muutenkin erittäin arveluttava järjestö.
"suosittelen myös tutustumista henk. kohtaisesti johonkin toiseen nuoreen"
Sokea opastaa sokeaa ja molemmat kuoppaan lankeavat.
"Kaikki nimittäin eivät ole yhtä onnekkaita kuin sinä, ja tuo, mitä kirjoitat, voidaan tulkita vastuuttomuudeksi. Olen nähnyt liian monta katastrofia tässä prosessissa ja tiedän liian monta tapaa, miten hommat voivat piipiä."
Kuka sanoi, että minä olisin onnekas? Tiedän vain sen, että ainoa tapa onnistua 100% on se, että lähtee aikaisin prosessiin. Minä en ole nähnyt yhtään traagista tapausta SUOMESSA, olen vain kuullut joistakin, en nähnyt. Tunnen aika monia transihmisiä henkilökohtaisesti, joten jos niitä epäonnistuneita olisi enemmän niin tietäisin kyllä.
Sille minä en voi mitään, että asiat ovat nykyisin paremmin ja transihmisten on helpompi lähteä prosessiin. Ja myös helpompi selvitä täyspäisinä tässä yhteiskunnassa. Ja leikkaukset onnistuvat kohtalaisen hyvin. Tukiryhmiä ja tapahtumia järjestetään yhä enemmän. Transihmisiä näkyy myös mediassa. Jos sinä olet lähtenyt prosessiin vuonna kivi ja pähkinä, niin onko se meidän muiden vika? Emme me voi muuttaa menneisyyttä mitekään, vaikka tietäisimme miten vaikeita asiat ovat silloin ehkä olleet. Jos minä kannustan jotakin ihmistä lähtemään prosessiin, niin se ei ole vastuuttomuutta, päinvastoin. Se, että yrittää käännyttää jonkun pois "ovelta", on vastuuttomuutta! Olen itse ollut 15-vuotias, kun ensimmäisen kerran hokasin asian. Minut passitettiin psykiatrille ja jouduin siellä selvitelemään näitä asioita. Onneksi psykiatrini oli niin valveutunut, että hän ymmärsi mistä oli kyse. Hän kertoi minulle että olen ehkä transihminen, ja että minun on mahdollista saada hoitoja kun olen täysikäinen. En usko, että olisin selvinnyt elossa ilman tuota tietoa. Niin pahassa jamassa olin silloin.
"Vanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta rakastaa lapsiaan tai edes välittää heistä. Se riittää, että he ovat pukanneet lapsensa tähän maailmaan ja se siitä."
Ehkä kaikkien vanhemmat ei ole ihan noin kusipäisiä?
"Älä oleta, että kaikkien vanhemmat olisivat kivoja ja rakastavia tai tukisivat lastaan tässä prosessissa - tai ylipäänsä hyväksyisivät sen tai edes ymmärtäisivät, mistä on kyse."
Ei minunkaan vanhempani aluksi tukeneet minua, mutta mihin sitä vanhempia tarvii? Kyllä ilmankin pärjää. Jos ei kelpaa, niin saa olla ilman.
"Niin ja minä tiesin olevani tyttö kolmevuotiaana."
Vaan etpä ollut.
"Sukupuolikin lopulta on työkalu, ei päämäärä itsessään."
Työkalu mihin? Eikös kaikesta voi ajatella noin? Elämäkin on vain matka, eikä siinä itsessään ole päämäärää. Tämä on juuri tätä turhaa kielipeliä, jota eräät ihmiset viljelevät tässä asiassa.
"No enpä sanoisi jos kerta olet loppusuoralla kaksikymppisenä, mutta kuten jo ilmaisitkin, et taida osata kommunikoida oikein."
Nuorin ja nopein transmies, jonka tiedän. Minun mielestäni kolme vuotta on erittäin hyvin. Ehkä sinä et ymmärrä minun kirjoittamaani tekstiä. tulkinta on nääs subjektiivista. "onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?"
"Minä en osoita mitään katkeruutta."
Enkä minä ole yhtään aggressiivinen. Tiedätkö mikä on katkera katariina?
"Sokea opastaa sokeaa ja molemmat kuoppaan lankeavat."
Niin, ehkä onkin siis parempi, että jätät sen opastamisen minulle, etkä itse rupea..
Ja nyt sillä palstalla riehuu se fundis-Heli fan club:eineen. On siellä ihan kivojakin tyyppejä, mutta mä en jaksa vaurioittaa aivojani kirjoittamalla sinne enää.
"Omat vanhempani puhuttelevat minua näiden kaikkien vuosien jälkeen yhä edelleen sillä vanhalla nimelläni ja kieltäytyvät kohtelemasta minua naisena."
He tappavat sinut tuhannen pienen viillon taktiikalla, jos annat heidän tehdä niin.
Niinpä ne tekee. Siksi ei tavatakaan enää.
"throws the ball back
Kirjoittanut: Nuori transmies 2.6.2006 klo 13.31
"Niin ja minä tiesin olevani tyttö kolmevuotiaana."
Vaan etpä ollut. "
Se ei ole mielipidekysymys.
"Työkalu mihin? Eikös kaikesta voi ajatella noin? Elämäkin on vain matka, eikä siinä itsessään ole päämäärää. Tämä on juuri tätä turhaa kielipeliä, jota eräät ihmiset viljelevät tässä asiassa. "
Heti kun sinä pääset korjausprosessin läpi ja sinut otetaan suhteellisen täydestä, ympäröivä maailma asettaa sinulle heteroseksistisiä tavoitteita joita sinä todennäköisesti pidät naurettavina ja arkaaisina. Heille se on kuitenkin todellista totta. Esimerkiksi minulla olisi pitänyt olla aviomies kohta 10 vuotta ja lapsia rattaat pullollaan - riippumatta siitä mitä minä itse ajattelen elämästä.
Koska tämä ei siis toteudu tai en halua sen toteutuvan, joudunkin seuraavaksi pohtimaan sitä MINKÄLAINEN nainen haluan sitten olla. Miten minä selitän sen, että olen elämässäni päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että ei ole miestä eikä lapsia. Kas kun kroppani sattuu olemaan sporttinen, niin minä olenkin sitten tietysti lesbo, mutta että olen haluton kertomaan sitä muille sillä minua on kristillisillä arvoilla peloiteltu. Osoitan siis sitoutumista perinteisiin arvoihin, mutta toisaalta osaan selittää "omituisuuteni". Härski valhe, mutta ansaitsevatko ihmiset muuta.
"Tiedätkö mikä on katkera katariina? "
En.
Mietin asiaa perin naisnäkökulmasta, mutta eräällä toisella palstalla mies sanoi, että hän on aina vähän omituinen ja ulkopuolinen miesporukassa kun ei ole inttiäkään käynyt.
Eli ken pyrkii mieheksi kasvamaan miettiköön minkälainen mies täsmälleen ottaen haluaa olla. Tässä taannoin oli Z-lehden kannessa sellainen pehmoeläimiä keräilevä mies ja kyllä täytyy olla aika paljon pokkaa vetää sellaista läpi elämässään. Mutta kävipä tuo sama mies kirkon äitiryhmässäkin.
Mutta harvalla riittää rahkeet tuohon.
Toinen sopeutuu paremmin kuin toinen. Vaatii hyvän itsetunnon ja enemmänkin. Kyllä siihen kasvaa ajan kanssa.
Minusta taas kun on lähtenyt prosessiin hyvän itsetunnon kanssa niin leikkauksen jälkeen on niin räpistelty ja revitty ettei haluaisi lähteä kovin pontevasti vaatimaan ulkopuolisilta, että "paitsi että haluan olla mies, niin haluan olla vielä omanlaiseni mies (perkele)" (ja käänteisesti sama naisille).
Ei mun tarvi ainakaan vaatia ulkopuolisilta, että ottaisivat mut miehenä. Mielestäni ihmiset käsittävät minut ainutlaatuisena ihmisenä, sukupuolesta huolimatta. Se riittää minulle. En edes ajattele sukupuolta kaikissa asioissa niin. Siitä voi tulla vankila joillekin ihmisille. Minä en ainakaan halua kahlita itseäni liian vahvasti johonkin jaotteluun. Ei minun tarvi saada mitään tunnustusta ulkopuolisilta. Tiedän itse mitä olen, se riittää.
"Heti kun sinä pääset korjausprosessin läpi ja sinut otetaan suhteellisen täydestä, ympäröivä maailma asettaa sinulle heteroseksistisiä tavoitteita joita sinä todennäköisesti pidät naurettavina ja arkaaisina. Heille se on kuitenkin todellista totta."
Tämä on jotenkin suhteellista. En pidä mitenkään pahana minulle esitettyjä heteroseksistisiä tavoitteita, koska olen hetero. Mutta tämähän vaihtelee ihmisen mukaan. Jos seksuaalinen suuntautuminen on jotain muuta tai ei halua kokea tätä, tilanne on toinen.
"Suhteellista
Kirjoittanut: Meeri-Anneli 2.6.2006 klo 15.29
En pidä mitenkään pahana minulle esitettyjä heteroseksistisiä tavoitteita, koska olen hetero."
Pelkkä heterous ei riitä, pitää esittää aktiivista todistetta omasta heteroudestaan. Esimerkiksi mainitsemani lapset ovat niitä. Keskiluokkainen elämä johon kuuluu auto ja rivarinpätkä, vakituiset työpaikat itselläsi ja miehelläsi myös kielivät perinteisiin arvoihin sitoutumisesta; tosin oman työpaikkasi suhteen, mikä on mieluiten hoitoalalla tai opetustoimessa, voidaan joustaa.
Ensinnä en ole hetero. Toiseksi, nostan punttia, nyrkkeilen ja painin. Olen teknisellä alalla duunissa, ja ulkonäkö on sieltä jotain bodarin ja gootin välimaastosta.
Ei sitä todellakaan ole pakko... `sopeutua' sen enempää kuin itselle on tarpeen, eikä se varmaan ole terveellistäkään jälleen kerran pakottaa itseään yhteen muottiin, kun edellisestä vasta pääsi eroon.
Yksi tapa taistella heteronormatiivisuutta vastaan on elää esimerkkielämään, joka on jotain aivan muuta - omaa.
No jos se tuosta on kiinni, niin eiköhän ehdot täyty. Lapset on ja autokin, rivarista muutin kerrostaloon laiskuuttani. Oma työni on kylläkin teknisellä alalla, mutta kiinnostus on sosiaalipuolella.
saada kertaakaan turpaasi oikein kunnolla?
Jokaiselle miehelle tekee hyvää tulla potkituksi munille kerran elämässään. Jollei pikkupoikana, niin sitten vähän vanhempana.
Puhu sen jälkeen itsetunnosta, kun naamaasi on poltettu tupakantumpeilla muutamaan kertaan tai kun puukkoa on pidetty kurkullasi. Se kuuluu osana mieheksi kasvamiseen tässä maassa.
Oletko kertaakaan joutunut edes puukkotappeluun?
Kaveri mittasi voimiaan junan kanssa, asettautui radalle nyrkki ojossa ja uhosi että juna pysähtyy tuohon nyrkkiin. Hänellä oli kyllä aika vahva sekavuustila.
On ihan yhtä tyhmää tapella omassa elämässään heteroseksismiä tai heteronormatiivisuutta vastaan. Sinut tullaan murskaamaan, etkä saa mitään aikaan.
Kaczynskin mukaan vasemmiston masokistisiin taktiikoihin kuuluu itsensä uhraaminen. Älä uhraa itseäsi, uhraa mielummin vaikka joku muu.
"syyttömään syntymään sattui hän.."
Minusta toisen ihmisen lyöminen ilman hyvää syytä, on ihmisarvon riistämistä. Väkivalta ei ole missään muodossa hyvä asia. Itse yritän hallita aggressiota kanavoimalla sen johonkin kontrolloituun muotoon. Vastatakseni kysymykseesi: Olen saanut nyrkistä.
Kyllä sitä omaa päätäkin voi käyttää, ettei mene sellaisiin paikkoihin, joissa tietää saavansa turpaan. Ja jos on pakko mennä, niin ei mene yksin.
"Kuka sanoi, että minä olisin onnekas?"
Minä sanon. Riittävän monta katastrofia ja itsekin onnella onnistuneena sanon, että olit onnekas. Jos olisit tehnyt muutoksen toiseen suuntaan tuossa iässä, olisit ollut hyperonnekas.
"Tiedän vain sen, että ainoa tapa onnistua 100% on se, että lähtee aikaisin prosessiin."
Sinun osaltasi.
Olen nähnyt liian monta nuorta epäonnistujaa. Liian aikaisin liian nuorena, ilman henkisiä, sosiaalisia, elämänkokemuksellisia ja taloudellisia valmiuksia. Tiedän sen tarinan turhankin hyvin. Olisin itsekin voinut olla yksi heistä.
Se, mikä on sinulle oikein, on oikein vain sinulle. Se ei olisi oikein minulle, kuten se, mikä oli oikein minulle, ei olisi ollut oikein sinulle. Me kaikki olemme yksilöitä, ja voimme suhteuttaa asiat vain subjektiivisesti, omalta kohdaltamme.
"Minä en ole nähnyt yhtään traagista tapausta SUOMESSA, olen vain kuullut joistakin, en nähnyt."
Minä taas olen. Sekä Suomessa että muualla maailmalla.
Transmiehet näin pääsääntöisesti selviävät tästä jutusta paremmin kuin transnaiset. Tai sanotaanko näin, että transnaisten joukosta löytyvät sekä ne parhaimmin onnistuvat prinsessat että sitten ne pahimmat katastrofit, kun transmiehet ovat enemmän tai vähemmän run-of-the-mill -tapauksia, ilman suuria triumfeja ja ilman suuria tragedioita. Toki tunnen oikein mainiosti Saken ja tiedän, että hän aloitti 16-kesäisenä. Samoin toinen transmieskaverini aloitti alle parikymppisenä. Mutta samanikäisinä aloittavat transnaiset ovat todella lirissä. Olet nähnyt vain oman juttusi ja omalta kohdaltasi, ja voit puhua vain omasta puolestasi. Älä yleistä itseäsi muihin.
"Tunnen aika monia transihmisiä henkilökohtaisesti, joten jos niitä epäonnistuneita olisi enemmän niin tietäisin kyllä."
Kuinka monen vuoden kokemus sinulla on TS-porukoista ja kuinka monta tunnet TS-piirien ulkopuolelta? Entä muualta maailmasta? Olitko mukana Antijenillä?
"Sille minä en voi mitään, että asiat ovat nykyisin paremmin ja transihmisten on helpompi lähteä prosessiin. Ja myös helpompi selvitä täyspäisinä tässä yhteiskunnassa."
Hienoa, jos niin on. En nimittäin ole tässä jatkuvasti kiristyvän ja kovenevan globalisaatiokapitalismi-nimisen pudotuspelin ja hullunmyllyn maailmassa lainkaan niin varma asioista. Varmasti nyt on paremmin kuin 1986, mutta onko paremmin kuin 1996, se jää nähtäväksi.
"Jos minä kannustan jotakin ihmistä lähtemään prosessiin, niin se ei ole vastuuttomuutta, päinvastoin."
Se on nimenomaan vastuuttomuutta. Se on samaa kuin antaisit heroiinia päänsärkypotilaalle.
Heroiini taatusti lopettaa päänsäryn - se on vahvin kipulääke mitä on - mutta sillä voi olla todella pahoja sivuvaikutuksia, jonka aika moni TSkin on saanut kokea. Entäpä jos joku nuori ja viaton sielu sinun kannustuksestasi toteaa että "tämä onkin kova juttu, minäpä menen ja vaihdan sukupuolta" ja kovapäisenä ja innokkaana sitten puskee prosessin läpi, valehdellen niin itselleen kuin henkilökunnallekin ja menee leikkaukseen - ja lopulta huomaa, että tämä juttu ei ollutkaan häntä varten eikä hän ollutkaan TS, ja huomaa että hänen elämänsä on pilalla - lopullisesti.
Oletko valmis ottamaan hänen henkensä ja hänen elämänsä tunnollesi, sillä kannustamalla häntä muutokseen olet käytännössä omalta osaltasi tuhonnut hänen elämänsä?
Minä en ole.
Siksi, kun joku kysyy minulta neuvoa tähän juttuun, ensimmäinen kysymykseni on "kuinka monta kertaa olet yrittänyt itsemurhaa". Se on niin tyly ja kova kysymys, että se saa kysyjälle joko löysät housuun tai hänet todella pissed off. Mutta se on myös se reality check. Kyse todellakaan ei ole enemmästä tai vähemmästä kuin hengenmenosta. Jos saan rehellisen vastauksen, se osoittaa että ko. ihminen ymmärtää, mitä hän on tekemässä. Silloin jeesaan häntä.
"Se, että yrittää käännyttää jonkun pois "ovelta", on vastuuttomuutta!"
Kun Japanissa joku haluaa munkiksi buddhalaisluostariin, hänet ensimmäisenä käännytetään pois. Hän saa istua kuukauden verran luostarin ovella tuulessa ja tuiskussa ja sateessa ja paisteessa meditoiden, ennenkuin hänelle avataan ovi. Tässä hommassa soisi olevan vähän samanlaisen asenteen. Ettei ketään wannabeta hoidettaisi ja sen jälkeen kaduttaisi jälkeenpäin.
"Olen itse ollut 15-vuotias, kun ensimmäisen kerran hokasin asian. Minut passitettiin psykiatrille ja jouduin siellä selvitelemään näitä asioita. Onneksi psykiatrini oli niin valveutunut, että hän ymmärsi mistä oli kyse. Hän kertoi minulle että olen ehkä transihminen, ja että minun on mahdollista saada hoitoja kun olen täysikäinen. En usko, että olisin selvinnyt elossa ilman tuota tietoa. Niin pahassa jamassa olin silloin."
Entäpä, jos vanhempasi tai muut sukulaisesi olisivat suhtautuneet nuivasti? Tiedän yhden suomalaisen transnaisen, jonka isoveli pahoinpiteli hänet pesäpallomailalla, kun hän kertoi asiasta - hän oli tuolloin 17. Hänen äitinsä hylkäsi hänet. Hänellä on tappouhkaus niskassaan, jos hän näyttää naamaansa kotikaupungissa.
Tervetuloa tosielämään. Sitten, kun olet käynyt intin, niin tule juttelemaan uudestaan. Se on sinulla vielä edessä.
Aavistin itse, mistä voisi olla kyse noin 14-vuotiaana, ja 16-vuotiaana olin jo lukenut kaikki käsiini saamani lääkärikirjat läpi. Tuolloin internet oli kyllä olemassa, mutta rajoittui vain yliopistomaailmaan. Usenetin soc.support.transgendered perustettiin 1991, ja luin sitä alusta saakka.
Mutta tajusin myös tuolloin, että minulla oli elämässä muita prioriteettejä, tärkeimpänä niistä hengissäselviäminen sekä opiskelu ja ammatin hankkiminen. Aavistin, että jos olisin tullut ulos ja kertonut, mistä oli kyse, minut olisi heitetty pihalle. Vasta vähän yli kaksikymppisenä olin varma, mistä oli kyse, mutta ryhdyin hommaan vasta valmistuttuani ja päästyäni työelämään.
"Ehkä kaikkien vanhemmat ei ole ihan noin kusipäisiä?
Älä laske sen varaan. Maailmassa on paljon ihmisiä, joiden ei ikinä pitäisi olla isiä eikä äitejä. Suomessa onneksi aniharvan TS:n vanhemmat ovat kusipäitä, mutta se voi osua kohdalle.
"Ei minunkaan vanhempani aluksi tukeneet minua, mutta mihin sitä vanhempia tarvii? Kyllä ilmankin pärjää. Jos ei kelpaa, niin saa olla ilman."
Jos ihminen on 16 tai 17, ja varsinkin jos hän on lukiossa tai muutoin asuu yhä kotonaan, heidän kanssaan on kuitenkin tultava toimeen. Pahinta on silloin, jos vanhemmat ovat väkivaltaisia - joko fyysisesti tai henkisesti/sosiaalisesti. Henkinen väkivalta sattuu pahimmin silloin, kun väkivallan käyttäjänä on oma äiti.
>
Kiitettävä asenne, tosin realismin puute hieman liiallinen.
>
"The reasonable man adapts himself to the conditions that surround him... The unreasonable man adapts surrounding conditions to himself... All progress depends on the unreasonable man."
George Bernard Shaw
>
Jaano... Musta näyttää siltä, ettei näistä `muista' oo muuhun kuin assimiloitumaan heteronormatiivisuuteen.
Then again - musta itsensä uhraaminen olisi sitä, että pakottaisi itsensä olemaan jotakin mitä ei ole, eikä halua olla. Paljon helpompaa olla oma itsensä, vaikkei se kaikki miellyttäisikään.
Tarinan opetus oli se, että jos ei aio olla oma itsensä, niin mikä on koko homman (prosessin) pointti. Jos vetää roolia, niin eikö se oo melkeen sama sitten, että mummoa vai vaaria.
"Pari juttua
Kirjoittanut: Sari 2.6.2006 klo 21.39
Suomessa onneksi aniharvan TS:n vanhemmat ovat kusipäitä"
Oma isä heitti minut kerran yöllä ulos talosta kun olin pyjamissani, -35°C ulkona. Kun tällainen tapahtui nyttemmin eräälle toiselle, sitä pidettiin pahoinpitelynä ja siitä oli lehdessä. Minulle se oli vain yksi kerta eikä edes mitenkään merkittävä.
Mutta isäni on vanhimmistani se mukavampi. Ken käyttää väkivaltaa, ymmärtää väkivaltaa. Ulrike Meinhof on sanonut, että "maailmassa jossa väkivalta hallitsee on ainoa vastaus väkivalta". Ei ukko enää uskalla uhitella minulle, siksi hän neuvottelee. Äitini kanssa ei neuvotella.
"kovapäisenä ja innokkaana sitten puskee prosessin läpi, valehdellen niin itselleen kuin henkilökunnallekin ja menee leikkaukseen"
Tuo on minun pahin painajaiseni. Sain kakkoseksi persoonallisuushäiriödiagnoosin. Se tietää että arkielämässä olen kaukana poissa tunteistani ja että osaan näytellä vakuuttavaa luontevasti. Kovapäisyyttä minun tapauksessani on turha edes perustella.
Kun olen kova keksimään termejä niin: IDENTITEETTISUMU. Se on sitä että omat tunteet ovat kateissa ja oma identiteetti on jotenkin hämärä.
"lopulta huomaa, että tämä juttu ei ollutkaan häntä varten eikä hän ollutkaan TS"
Oma tapaukseni: Oikea tapaus, TS, mutta tämä maailma jätti jälkeensä poltetun maan. Myönsivät että voitin, mutta mitään eivät minulle jättäneet voitettavaksi.
"Hän saa istua kuukauden verran luostarin ovella tuulessa ja tuiskussa ja sateessa ja paisteessa meditoiden, ennenkuin hänelle avataan ovi."
Armollista. Hän varmaan laskee päiviä. Mitäpä jos hän ei tietäisi? Voisi mennä kaksi viikkoa, kaksi kuukautta, vuosi tai ovi ei avautuisi koskaan?
"ryhdyin hommaan vasta valmistuttuani ja päästyäni työelämään."
Taloustieto periytyy, mutta on vaikea uskoa faktoja. Siksi kun lama alkoi, tiesin että tämä on kutakuinkin loputonta, on turha jatkaa opintoja kun kaikki on lopulta kuitenkin kiinni pärstästä, pakkasin laukkuni ja talvehdin pahimman laman ulkomailla.
Nyt pärstä on huonompi kuin mustalaisilla tai somaleilla mutta eipä ole opintovelkoja.
99% itsesuojelusta on tilannetajua.
Minun mielestäni Suomessa onnistutaan karsimaan wannabe't ja mielenterveystapaukset pois. Prosessi on lisäksi niin hidas, että siellä on riittävästi aikaa miettiä. Olkoonkin että nykyinen hoitotsydeemi on kirjekurssi verrattuna 80-luvun suljetun osaston tutkimuksiin.
Mutta ottaisin mielelläni samanlaisen lähestymistavan kuin Annah Moore. Kannattaa hakeutua ammatti-ihmisen juttusille. Aina jos tuntuu pahalta. Kaikki eivät tule saamaan diagnoosiksi F 64.0, joka tarkoittaa transsukupuolisuutta.
Annah Mooren sivut ovat osoitteessa:
http://annah.rightsideout.net/
Toinen hyvä kirjoitus on Gender Expressions
http://www.transgendercare.com/guidance/gender_expressions.htm
Heli
"Liian aikaisin liian nuorena, ilman henkisiä, sosiaalisia, elämänkokemuksellisia ja taloudellisia valmiuksia."
Totta, jos ei ole vielä henkisesti kypsä aikuisuuteen. Jotenkin mielestäni kyllä tuntuu, että nuorempana tehty korjaus antaisi paremmat lähtökohdat tulevaan elämään. Koulutodistukset olisivat jo oikealla nimellä ja sukupuolella. Työelämään pääsisi suoraan oikeassa sukupuolessa.
Nykyisellä hoitokäytännöllä taloudellisiakaan valmiuksia ei tarvitse kovin kauheasti murehtia. Tutkimusvaiheessa ei rahaa kulu parhaimmillaan lainkaan, kauempana asuessa joitakin euroja matkakuluihin (KELA:n omavastuu). Hoitovaiheessa alkaa sitten mennä rahaa muutamaan poliklinikkakäyntiin. Hormonit kyllä sitten nielevät rahaa, alkuvaiheessa enemmän, puolen vuoden jälkeen KELA tulee osittain "apuun" ja myös transnaisilla leikkauksen jälkeen lääkekulut putoaa hyvin pieneksi. Korjausleikkauksenkin saa normaaleilla sairaalamaksuilla. Moni on pystynyt hoitamaan tarvittavat kulut opiskellessaankin.
"Siksi, kun joku kysyy minulta neuvoa tähän juttuun, ensimmäinen kysymykseni on "kuinka monta kertaa olet yrittänyt itsemurhaa". Se on niin tyly ja kova kysymys, että se saa kysyjälle joko löysät housuun tai hänet todella pissed off."
Tämän vaatimuksesi perusteella en siis ole "oikea" TS, koska en ole koskaan edes harkinnut itsemurhaa, vaikka joskus elämä oli hyvinkin raskasta. Kuitenkin tutkimukset menivät sujuvasti ja liki lain säätämässä minimiajassa, koska lääkärien mielestä ei ollut mitään epäilyksiä. En myöskään saanut mitään sivudiagnooseja vaan "terveen paperit". Myös tällainen vaihtoehto on mahdollinen ja ilmeisesti nykypäivänä jopa yleisin.
olemme kasvaneet aikana, jolloin perheväkivalta ei ollut rikos.
Lapsia sai vapaasti pahoinpidellä, ja samoin perheen sisäinen väkivallanteko tai raiskaus ei ollut rikos. Poliisi puuttui asioihin vasta, jos törkeän pahoinpitelyn tai tapon yrityksen raja ylittyi.
Kuten Fornevermorella, oma isäni on ainoa tuntemani ihminen, joka kykenee olemaan mulkku selvin päin. Itselläni ei ole muistoa siitä, että minut olisi nakattu pyjamassa talvipakkaseen, mutta muistan lukemattomat selkäsaunat, turpaanvedot ja nöyryytykset: jouduin mm. nuolemaan vessanpytyn renkaan puhtaaksi, jos sille oli lirahtanut.
Mutta kusipäiden kanssa voi tulla toimeen. Intti on kasvattava kokemus siltäosin. Isäni on mulkku, mutta hän ei teeskentele mitään ja hän on rehellinen mulkku.
Sensijaan samoin kuin Fornevermorella, äitini on paljon vaikeampi tapaus. Paitsi että äitini keinovalikoimaan kuului ollessani lapsi niin tukkapölly, kärpäslätkä kuin Koivuniemen herrakin, äitini on äärimmäisen hienovarainen henkisen ja sosiaalisen väkivallan käyttäjä. Jos olette lukenut kirjan tai nähnyt elokuvan "Yksi lensi yli käenpesän", niin ylihoitaja Mildred Ratched on lähinnä totuutta. Ei riittänyt, että hän löi minua: hän myös joka käänteessä pyrki lannistamaan, nujertamaan ja nöyryyttämään minua, "etten ylipistyisi ja oppisin myös häviämään". Tuo henkinen väkivalta on paljon vaikeampaa sietää kuin fyysinen. Seurauksena minulla on ylikehittynyt superego ja useasti toistuvia ahdistuskohtauksia.
Samoin se on paljon vaikeampaa ja destruktiivisempaa kestää, että väkivallan käyttäjänä on oma äiti kuin oma isä. Yleensähän silloin, jos isä on väkivaltainen, niin äiti on todellinen enkeli. Paljon pahempaa on silloin, jos vakka todella on valinnut kantensa.
Jos minulta kysyttäisiin "haluaisitko syntyä tähän maailmaan uudelleen ja aloittaa nollasta, puhtaalta pöydältä" vastaukseni on "en". En olisi halunnut syntyä tähän maailmaan lainkaan. Uskon kuitenkin karman lakiin sekä jälleensyntymään ja olen sitä mieltä, että tämä nykyinen elämäni on rangaistus edelliskerran synneistä. Toivon kärsineeni nyt riittävästi niin ja sovittaneeni karmani niin, ettei minun tarvitsisi syntyä tänne maailmaan enää kertaakaan uudelleen - sillä lähtökohdat olisivat todennäköisesti vain vielä hullummat.
Luojan kiitos minulla ei ole lapsia, enkä olisi koskaan voinut niitä kromosomaalisista syistä saadakaan. Jos minun pitää elämässäni jostakin olla kiitollinen, niin lapsettomuudesta. Olisin vain toistanut lapsiini kaiken sen väkivallan, jonka itse jouduin kohtaamaan ja se väkivallan kierre olisi vain jatkunut. Kipeä sukumme loppuu minuun, ja hyvä niin. Vanhemmilleni se tietysti oli hirveä shokki, sillä he odottivat minulta tietysti lapsenlapsia - Fornevermore mainitsikin jo tuon heteronormatiikan. Se, että petin heidät tältäosin lienee myös yksi syy heidän nuivaan suhtautumiseensa. Mutta olkoon myös lapsettomuuteni omalta osaltaan kosto heille siitä kaikesta, mitä sain sietää.
Eli älkää turhaan odottako, että vanhempanne voisivat rakastaa teitä tai hyväksyä teidät tai edes suhtautua juttuunne asiallisesti, jos merkkejä siitä ei ole. Elämä olisi niin paljon helpompaa, jos ihmiset olisivat kuten Star Trekin Spock tai Data - rationaalisia, ilman turhia tunteita. Jos vanhempienne rakkaus teitä kohtaan ei ole ollut täysin ehdotonta ennen kymmenettä ikävuottanne, se todennäköisesti ei tule olemaan sen jälkeenkään.
Suomalaisista tuntemistani TSistä tiedän vain kolme, joiden vanhemmat ovat lopulta sulattaneet tämän jutun. Lopuilla reaktio on ollut enemmän tai vähemmän nuivaa, ja ainakin kahdessa tapauksessa väkivaltainen. Eräältä transnaiselta hänen isänsä mursi hänen leukaluunsa lyömällä tätä kasvoihin metallisella työkalulla ja vaati tätä muuttamaan sukunimensä, ettei häntä enää yhdistettäisi isänsä sukuun.
Thaimaan theravadabuddhalaiset uskovat, että homoseksuaaliksi syntyminen on kaikkein alhaisin kaikista ihmisen reinkarnaatioista - heti seuraava apinasta - ja rangaistus todella pahasta elämästä. Transnainen, katoi, on heti seuraavaksi huonoin; siitä ei ole nirvanaan muuta tietä kuin toivoa seuraavassa elämässä parempaa jälleensyntymää oikeaksi mieheksi. Mutta buddhalaisuudessa on se hyvä puoli, ettei siinä kiristetä helvetillä eikä ikuisella kidutuksella. Islamilaisissa maissa taas transsukupuoliseit ovat käytännössä lainsuojattomia.
Kyynisesti voisi todeta, että elämässä parasta on se, että se loppuu ja että täältä pääsee pois.
Mitä tuohon buddhalaisluostarijuttuun tulee, niin mikään ei tietenkään takaa sitä, että tuolle munkki-wannabelle ikinä avattaisiin ovea tai että hän pääsisi sisään "vain" kuukauden jälkeen. Pointti on, että luostariin hyväksytään vain todella sinne haluavat ja motivoituneet, ja kandidaatin täytyy todella osoittaa, että hänessä on munkkiainesta. Saman sietäisi myös pätevän tähänkin riesaan.
"moral of the story
Kirjoittanut: LPM- 2.6.2006 klo 22.01
Tarinan opetus oli se, että jos ei aio olla oma itsensä, niin mikä on koko homman (prosessin) pointti. Jos vetää roolia, niin eikö se oo melkeen sama sitten, että mummoa vai vaaria."
Ole hyvä ja kokeile, niin sittenhän se selviää.
Minusta kysymyksessä on melkoinen aste-ero. Mutta jos ei ole, niin sitten en kehottaisi ketään menemään leikkaukseen, sillä tämä yhteiskununta ei kuin vain poikkeustapauksissa hyväksy ihmisten yksilöllisyyttä ja huonompaan suuntaan kehittyy.
Ei ihmisiä kiinnosta se, miksi sinä itsesi tunnet. Heitä kiinnostaa voivatko he hyötyä sinusta.
Suomalaiset ovat historiallisesti aina vihanneet omia lapsiaan.
Suomessa elämä on aina ollut kovaa ja brutaalia, verta ja räkää, ja jokainen lapsi on merkinnyt ylimääräistä nälkäistä suuta - rasitetta, josta on pidettävä huolta, joka kantaa hedelmää vasta vuosikausien päästä ja joka voi osoittautua hukkainvestoinniksi koska tahansa heittämällä hokkarinsa. Siksi lapsia on kautta aikojen nöyryytetty, kuritettu ja suoraansanoen vihattu. Heistä on haluttu kasvattaa nöyriä ja tahdottomia kotiorjia, jotka tottelevat empimättä ja raatavat pelloilla ruokansa eteen.
Suomalaiset ovat rakastaneet lapsiaan vain hyvin vähän aikaa, oikeastaan vasta 1980-luvulla syntyneet ovat todella saaneet kasvaa rakastavassa kodissa ja rakkauden ilmapiirissä. Tosin sekin ilo tulee jäämään lyhytaikaiseksi, sillä X-sukupolvi ja sitä nuoremmat ovat jo tottuneet pätkäihmissuhteisiin, pätkäelämään ja pätkäavioliittoihin sekä uusperheisiin.
Siksi suomalainen lastenkasvatus on aina ollut erilaista kuin Keski-Euroopan katolisten maiden perhekeskeisessä kulttuurissa tai Kauko-Idän vehreissä ja väkirikkaissa maissa. Suomalaiset ovat umpimielisiä, väkivaltaisia ja kipeitä, mutta se johtuu historiastamme.
Sitä ei kerrota koulussa, ilmeisesti ajatellaan että jos ikäviä asioita ei kerrota, kenenkään päähän ei pälkähdä omaksua niitä, mutta Suomalaisessa kulttuurissa oli nainen nollan arvoinen ennen kuin oli pyöräyttänyt lapsen. Ja kun lapsia talossa rupesi olemaan, kohosi samalla naisen arvo varsin huomattavaksi. Mitä tulee vanhapiikoihin niin niille käytiin kaatamassa tervaa pihaan aina niin kuin muistutukseksi.
(Siltä varalta, että joku ikäihminen kysyy teiltä lapsien lukumäärää ja vastaatte että ei ole, niin tiedät mitä hän ajattelee)
Äidilleni lapset olivat statussymboli, sijoitus, osake, optio. Minä en tietenkään ole sellainen joka kohottaa hänen statustaan, joten minä saan mennä. Kaiken kukkuraksi näin oli hänen oman äitinsäkin kanssa, hänet annettiin adoptoitavaksi joten hän kostaa katkeruutensa tästä omalle lapselleen. "Niin mutta kun minä en tehnyt mitään ansaitakseni adoption".
Tämä on hyvä muistaa kun joku "haluaa" olla nainen. Kylmäkiskoinen ja laskelmoiva Suomen nainen, jolle lapset ovat jonkinlainen statussymboli eikä sitten mitään muuta. Tai kyläläisten kiusaama vanhapiika.
"Me X-sukupolven lapset
Kirjoittanut: Sari 3.6.2006 klo 10.16
jouduin mm. nuolemaan vessanpytyn renkaan puhtaaksi, jos sille oli lirahtanut."
Täytyy sanoa ettei isäni keksinyt tuota vaikka kekseliäs olikin.
"Isäni on mulkku, mutta hän ei teeskentele mitään ja hän on rehellinen mulkku. "
Samat sanat. Lisäksi isäni kunnioittaa voimaa, fyysistä ja psyykkistä. Ikinä ei saa hänen silmissään olla heikko ja aina kun hän pelaa, pitää nokittaa kovemmilla korteilla vaikka ne rupeaisivat loppumaan kädestä. Hän on niin kuin koira jolle ei voi kääntää selkää.
Keksin sen miten hänen kanssa pelataan koska hän tykkäsi kertoilla omasta isästään mikä oli vielä häntäkin häijympi despootti. Tajusin oitis, että isääni on muistutettava hänen omasta isästään.
Mutta hänelle perhe oli talous, johon kuuluivat myös lapset eikä hän pystynyt kylmästi hylkäämään omia alaisiaan, öh, siis lapsiaan.
"hän myös joka käänteessä pyrki lannistamaan, nujertamaan ja nöyryyttämään minua"
Minun äitini häpeää minua ja kärsii minun tähteni ja tuo sen julki joka käänteessä. Minä olen hirvittävä uhka hänen maineelleen. Hän on täysin uhri ja marttyyri. Hän joutuu käymään psykologilla minun vuokseni ja hän saa hirvittäviä kremppoja joita aiheuttaa stressi minkä minä olen hänelle luonut.
Mutta pahinta on kuitenkin se, että olen tullut vanhemmistani häneen. Geenit tekevät minusta hänen etäpäätteensä.
Minä olen molempien vanhimpien huonojen ominaisuuksien yhdistelmä.
"Seurauksena minulla on ylikehittynyt superego ja useasti toistuvia ahdistuskohtauksia. "
Minä olen harvinaisen vahva narsisti ja se mahdollisti sen, että vedin prostituution läpi ilman mitään psyykkisiä vaurioita. Koska narsismi dominoi persoonallisuuttani, niin kun vetää narsismin pois, seurauksena on persoonallisuuden romahtaminen. Prosessin seuraava vaihe onkin ratkaista tämä ongelma, kokemuksena niille jotka ajattelevat, että leikkaus poistaa kaikki ongelmat.
"olen sitä mieltä, että tämä nykyinen elämäni on rangaistus edelliskerran synneistä."
Minä taas saan sen mitä tällaisen geeniperimän omaavan kuuluukin saada ja vähän korkoja. Vastaavasti minä en ole mitään velkaa kenellekään. Macht kaputt was Euch kaputt macht.
Jos asiaa ajattelee hengellisesti vertaan itseäni vaikka Nebukadressariin joka saatuaan hyvän itsetunnon kohtauksen joutui seitsemän vuotta syömään ruohoa ja asumaan luolissa tai Belshazzaria jonka pitoihin kuokkavieraana ilmestynyt jumala repäisi häneltä valtakunnan pois samana yönä.
Mutta Nebukadressarilla ja Belshazzarilla oli täysi oikeus itsetyytyväisyyteen. Jumala oli väärässä.
Mutta ehkä minäkin olen oppimassa. Babylon 5:ssä oli luotain joka räjähtämisen uhalla uteli vastauksia perin vaikeisiin kysymyksiin ja selvisi että oikeasti luotain räjähtäisi jos niihin kysymyksiin osaisi vastata, se karsii kaikki fiksut populaatiot pois. Raamattu on samanlainen luotain, se on ansa jonka tarkoitus on kompastuttaa heikot.
"Olisin vain toistanut lapsiini kaiken sen väkivallan, jonka itse jouduin kohtaamaan ja se väkivallan kierre olisi vain jatkunut."
Kuin myös.
Onneksi myös narsismini etsii toisenlaisia kohteita kuin viattomat lapset joita viljelisin oman statukseni pönkittämiseen.
"Kipeä sukumme loppuu minuun, ja hyvä niin. "
Omalta osaltani olen myös edesauttamassa sitä ettei tähän maahan synny lisää köyhäinluokkaa tekemään orjatyötä ökyille. Lapsettomuuteni on myös suurin ympäristötekoni.
Itse asiassa naisten kollektiivinen häpeäntunne voimistuu lasten saamisesta kun kuitenkin naiset on kasvatettu ympäristötietoisiksi. Siksi naisia kiinnostavat vihreät arvot miehiä enemmän.
"Jos vanhempienne rakkaus teitä kohtaan ei ole ollut täysin ehdotonta ennen kymmenettä ikävuottanne, se todennäköisesti ei tule olemaan sen jälkeenkään. "
Hyvinpä kiteytit.
"Kyynisesti voisi todeta, että elämässä parasta on se, että se loppuu ja että täältä pääsee pois."
Näin on.
Ihan toisista yhteyksistä minulle tuttu ihminen sanoi, että kun niin moni hänen tuntemansa on tehnyt itsemurhan niin hän nyt tietää miltä tuntuu kun EI tee itsemurhaa.
No ainakin siltä tuntuu että ymmärtää niitä jotka itsemurhan tekevät eikä usko siihen että heillä olisi ollut joku muu keino ratkaista elämänsä ongelmavyyhdit.
Samaa mieltä siitä kyllä kanssasi, että tätä ei voi suositella kaikille. Suuri osa ihmisistä on kyvyttömiä pitkällä tähtäimellä elämään ristiriidassa ympäristönsä kanssa, ja on varmasti helpompaa mielenterveydenkin kannalta vaan alistua leikattavaksi, jos sille ei erityisiä esteitä ole. Se kun kuitenkin on se helpompi tie.
Tosin, kolikolla on kaksi puolta. Lihamyllyyn pitää tunkea tarpeeksi ihmisiä, että jälkeä alkaa syntyä. Nykyisin hetun saa osassa maista ilman SRS:ää, ja on vain ajan kysymys, että törmäyksiä alkaa tulla suihkujen ja sellaisten käytöstä, kun osa ryhmästä ei halua leikkauksia ja silti vaatii saada käyttää juridisen sukupuolensa mukaisia tiloja ja palveluita.
Mutta ei kai kellekään voi suositella tuollaista vapaustaistelijan roolia, sillä se ei ole mitään hauskaa elämää.
Tosin sekin pitänee muistaa, että niissä leikkauksissakin todellakin on riskinsä.
"Thaimaan theravadabuddhalaiset uskovat, että homoseksuaaliksi syntyminen on kaikkein alhaisin kaikista ihmisen reinkarnaatioista - heti seuraava apinasta - ja rangaistus todella pahasta elämästä. Transnainen, katoi, on heti seuraavaksi huonoin; siitä ei ole nirvanaan muuta tietä kuin toivoa seuraavassa elämässä parempaa jälleensyntymää oikeaksi mieheksi.Mutta buddhalaisuudessa on se hyvä puoli, ettei siinä kiristetä helvetillä eikä ikuisella kidutuksella."
Minä olen lukenut vähän erilaisen version noista asioista. Se ei ehkä ole therevadabuddhalaisten versio, mutta thaimaata, buddhalaisuutta ja transihmisiä (katoi) käsitteleviltä sivuilta luin asiasta.
Minun tietääkseni transihmisiä on arvostettu suuresti monissa lännen ja idän kulttuureissa. Meitä on kutsuttu "two-spirited" ihmisiksi esim. intiaanikulttuureissa. Tässä on taas se oma tulkinta, onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä? Minkätahansa asian voi ottaa kirouksena tai siunauksena. The choice is yours.
http://www.trans-spirits.org/spirit_of_transgender.html
Tuosta reinkarnaatiosta sanoisin, että ei yksin se määrittele elämää minkälaisen "muodon" otat, vaan myös muut olosuhteet, kuten se minkälaiseen paikkaan synnyt, oletko rikas vai köyhä, minkälaiset vanhemmat saat, oletko älykäs tai kaunis jne. Ei yksi huono "olosuhde" vaikuta koko elmään. Tietääkseni buddhalaisuudessa on myös helvetti ja sen eri muotoja. syntymä ihmiseksi on erittäin epätodennäköistä. Kuvittele, että suuren meren pohjassa on kilpikonna ja meren pinnalla kelluu rengas. Kerran tuhannessa vuodessa kilpikonna ui pintaan. Yhtä todennäköinen on syntymä ihmiseksi, kuin se että kilpikonnan
pää osuu renkaan keskelle.
"Life at each moment is endowed with the ten worlds," he means that in every single moment of life there exists the potential for ten conditions: Hell, Hunger, Animality, Anger, Humanity (or Tranquillity), Rapture (or Heaven), Learning, Realization, Bodhisattva and Buddhahood. None of the ten worlds is fixed. Life in any of the ten worlds contains all the other worlds within it; in other words, a person in any world has the potential, in each moment, to manifest any of the other nine worlds. This concept is the mutual inclusion, or "mutual possession," of the ten worlds. Again, because each of the ten worlds has all ten worlds within it, we have a total of one hundred worlds.
Venäläisillä on tuohon sanonta:
"Kak bumaga vot bumaga, i kak praktika vot praktika".
Eli mitä on paperilla on paperilla, ja mitä on käytännössä, on käytännössä. Jos käytäntö on se, että meikäläiset on lähes kaikkialla maailmassa sysätty joko friikin tai prostituoidun asemaan (paitsi siellä, missä uskonto vaikuttaa yhteiskunnassa kaikkein vähimmin), silloin minä uskon omia silmiäni enkä sitä, mitä asiasta sanotaan jollakin webisivustoilla.
Lenin totesi aikoinaan, että älä kuuntele mitä suu puhuu vaan katso mitä kädet tekevät. Totuus löytyy käsistä.
Mitä taas siunauksiin ja kirouksiin tulee, niin Nietzsche oli kuin olikin väärässä. Kaikki, mikä ei tapa, vammauttaa.
"Nykyisin hetun saa osassa maista ilman SRS:ää, ja on vain ajan kysymys, että törmäyksiä alkaa tulla suihkujen ja sellaisten käytöstä, kun osa ryhmästä ei halua leikkauksia ja silti vaatii saada käyttää juridisen sukupuolensa mukaisia tiloja ja palveluita."
Näinhän se on Suomessakin, leikkaus ei ole pakollinen. Henkilöstä sitten riippuu miten asiaan suhtautuu. Tunnen erään, joka ei välitä yrittääkään näyttää naiselta, silti hän vaatii tarvittaessa henkkareita heiluttamalla naisen oikeuksia. Sitten vielä loukkaantuu verisesti jos outo ihminen erehtyy sukupuolesta.
Mitenköhän tilanne tulevaisuudessa muuttuisi, jos useampikin TS marssisi kylmästi juridisen sukupuolen mukaisiin tiloihin, intiimiulkonäöstään huolimatta. Olisikohan yhteiskunnan pakko vihdoinkin suvaita muutaman poliisihälytyksen jälkeen.
>
Oon miettiny tätä asiaa. Mulle ei olis mikään ongelma mennä johonkin uimahalliin just sellaisena kuin olen. Hankalampia on sellaiset paikat kuin esim. duunin pukuhuoneiden suihkut. Siellä kun ei olisi kovinkaan halukas polttamaan siltoja ihmisten kanssa - ja toisaalta en todellakaan aio seuraavaa yli kolmeakymmentä vuotta olla käyttämättä niitä tiloja. Kyllä mä niitä itseasiassa käytän jo, mutta varsin hienovaraisesti. Ehkä se lopulta onkin se `the way to go'. Jos tulee joku konflikti jossain vaiheessa, niin sen näkee sitte miten se selviää tai on selviämättä. Jos ihmiset rupee mahdottomiksi, on aivan varmaa, että mä vien asian lakitupaan. Tilanne on nimittäin omalta osaltaan aivan identtinen sen kanssa, että `korjaamattomat' intersukupuoliset ihmiset pantaisiin pihalle pukuhuone- ja pesutiloista. En pääse yli siitä ajatuksesta, että menemällä itse SRS:ään epäsuorasti tuen intersukupuolisten lasten silvomista - sillä samalla perusteella molemmat tehdään/tehtäisiin...
Kaikesta huolimatta musta olis jossain määrin asiallista pyrkiä toimimaan hyvän tavan mukaisesti, missä sitten kulkeekaan. En oikein ymmärrä sitä, että ehdoin tahdoin haluaa aiheuttaa pahennusta - etenkään, että transnainen haluaisi sitä aiheuttaa naisten keskuudessa (ja vice versa).
Kaikki mikä ei tapa ei vammauta, jos sitä paskaa ei tule liikaa. Jokaisella on oma kestokynnyksensä, ja jos se ylitetään rajusti, niin sitten vammautuu. Muutoin voi vahvistuakin.
Käytän kyllä tarvittaessa duunissa naisten pukuhuoneen suihkua, mutta laitan silloin ovelle lapun että toiset naiset osaa varoa ja olla pois jos tuntevat häiriintyvänsä siitä että olen tiloissa alasti. Muutenkin olen pyrkinyt käyttäytymään muiden naisten joukossa hyvien tapojen mukaisesti. Vaatteet päällä minua ei erota muista naisista, koska tuo yksi pikku "vika" ei silloin näy.
Ainoa "oikea" TS on tietysti sellainen, jolta tämän murheen alhon taakse jätettyään löytyy ruumiinavauksesta aivoista vastakkaisen sukupolven kaltainen BSTc, ja josta voidaan sitten jälkeenpäin sanoa: "kyllä, hän oli oikea TS".
Kaikki muut ovat vain approksimaatioita. Tietänet, mitä termi Catch-22 merkitsee.
Itsemurhassa (tai pikemminkin sen yrittämisessä tai harkitsemisessa) on se pointti, että se todella pakottaa kohtaamaan itsensä. Siinä tilanteessa on todella mietittävä, että mistä on kyse ja tehtävä syväluotaus.
Ja tämä on se pointti, ei niinkään itsemurha sellaisenaan. Että todella joutuu kohtaamaan itsensä, miettimään että mistä tässä on kyse ja ymmärtämään, että tämä ei ole leikkiä vaan tässä on tosi kysymyksessä. Että mietitään, että onks' tää sitä vaiko tätä vai ei mittää'.
Ettei tulisi ryhdyttyä väärin odotuksin tai väärin perustein tähän juttuun ja petyttyä sitten katkerasti. Minulle on tullut vastaan kysymys "ryhtyisinkö punkkariksi vai transseksuaaliksi", ja vastaus tälle neropatille oli aika selvä.
Onneksi nykyään porukat ovat ainakin hieman tolkullisempia kuin 80- ja 90-luvuilla, jolloin TS-porukassa oli kaikenlaista vipeltäjää.
tai sen pelko piti kauan kuosissa. Sitten kuuppaa rupes vaan rassaamaan liikaa ja hyppäsin tuntemattomaan, huusin kaikille mitä olen.
Mutta hyvin lähellä se on itsaria tuo ulostulokin. Kannattaa tulla ulos, se pakottaa kohtaamaan itsensä.
Lasten pahoinpitelystä puhuttaessa tulee mieleen ensimmäisenä se Turmiolan Tommi, se juoppo, väkivaltainen ja mies.
Mutta mikä on totuus asiassa?
Luin jutun, jossa tilastojen mukaan lasten pahoinpitelijä on usein nainen,
vain kolmasosa lasten pahoinpitelyistä on miesten tekemiä (ja kuinka moni heistä on isä-puoli?)
Joskus käy niin, että lapsi kuolee väkivaltaan. Asialla tietenkin Tommi T ?
Ei, lähes kaikki lasten kuolemaan johtavat pahoinpitelyt ovat naisten aiheuttamia.
Äidiksi ei synnytä.
Juuri se mitä sanoit. Se kun ei sovi naisen stereotyyppiin, niin sitä ei ole olemassa.
äidit ovat hakanneet ja kurittaneet lapsiaan. Se on ollut toisaalta kurinpitoa ja pakottamista ehdottomaan tottelevaisuuteen - ja toisaalta paskan valuttamista alaspäin Jos aikuistenvälisestä perheväkivallasta noin 85% on sitä, että mies hakkaa naista, ja taas aikuinen-lapsi -väkivallasta yli 70% on äidin kohdistamaa väkivaltaa lapsiaan kohtaan, tällöin kaavio on selvä: väkivalta perustuu nokkimisjärjestykseen ja nokkimisjärjestys menee fyysisen voiman mukaan. Koska isä hakkaa äitiä, niin äiti hakkaa lapsia ja valuttaa näin paskaa alaspäin. Lapset puolestaan kiusaavat sitten pienempiä lapsia, ja he eläimiä.
Puolustuskyvytöntä on aina helpointa kiusata ja hakata.
On myös esitetty, että miesten väkivaltaisuus naisia kohtaan johtuisi siitä, että äidit ovat piiskanneet, hakanneet ja nöyryyttäneet heitä lapsina. Tästä on tullut lapsuudessa trauma, joka on murrosiässä muuttunut täydelliseksi misogyniaksi ja projektoitunut naisvihaksi. Koska murrosiässä naisen osa on paljon helpompi kuin miehen, tämä trauma syvenee yhä entisestään. Niinpä tällainen mies sitten helposti kehittää vihan kaikkia naisia kohtaan, ja stressitilanteessa tämä syvällä piintyvä viha purkautuu väkivaltana.
Feministinen teoria, jonka mukaan perheväkivalta olisi mallioppimista, "pojat oppivat hakkaamaan naisia kun näkevät että isä hakkaa äitiä", ei pidä paikkaansa. Se on osoitettavissa empiirisesti helposti vääräksi: pojat asettuvat tällaisessa tilanteessa poikkeuksetta äitinsä puolelle, jos äiti on lempeä ja rakastava.
Samoin sosiobiologien teoria siitä, että miehet suosisivat nuoria naisia heidän hedelmällisyytensä tai seksuaalisuutensa vuoksi, on väärä. Miehet suosivat nuoria, epäkypsiä naisia heidän kokemattomuutensa ja epäkypsyytensä vuoksi. Kun äiti on hakannut poikaa tämän ollessa puolustuskyvytön lapsi, poikaan on syöpynyt syvään pelko aikuisia, kypsiä naisia kohtaan. Tällainen poika ei pelkää nuoria naisia ja tyttöjä, mutta kyllä aikuisia ja kypsiä naisia, joissa hän näkee oman äitinsä. Siksi hän onnistuu seksuaali- ja ihmissuhteissaan vain nuoren ja epäkypsän, kokemattoman naisen kanssa - pahimmillaan alaikäisen tai jopa esipuberteettisen tytön - kanssa, ja hylkää naisen välittömästi kun tämä alkaa aikuistua ja kypsyä, sillä tällöin äitikummitus nousee pintaan.
Kun perheväkivallan tabuja aletaan purkamaan (me X-sukupolven lapset olemme kasvaneet maailmassa, jossa perheväkivalta oli täysin laillista ja luvallista), niin myös äitimyytti kaipaa torpedointia.
- Suomalaiset ovat kautta aikojen vihanneet omia lapsiaan, sillä lapset ovat olleet tässä ilmastossa ja yhteiskunnassa rasite.
- Äideille lapset ovat olleet ensisijaisesti sosiaalisen pätemisen välineitä. Naisesta on tullut nainen vasta kun hän on pyöräyttänyt esikoisensa. Sosiaalinen paine toisaalta lastenhankintaan hintaan mihin hyvänsä ja toisaalta lapsista koituva rasite on luonut valtavan ristiriidan, joka on projisoitunut vihaksi omia lapsia kohtaan. Nykypäivänä noin 25% suomalaisista koululaisista on välittömän psykoavun tarpeessa.
- Vanhan sanonnan mukaan "lapset saavat näkyä mutta eivät kuulua". Tämä on selkeä osoitus siitä, että lapset ovat ensisijaisesti olleet statussymboleita ja lapsien tärkein arvo on ollut välinearvo. Lasta ei ole koskaan nähty ihmisenä, vaan pelkkänä objektina.
- Suomalainen lapsenkasvatus on perustunut ns. mustalle pedagogiikalle. Eli että lapset ovat syntymästään saakka pahoja, ja kasvatuksen tehtävä on murtaa heidän luontonsa ja tehdä heistä kuuliaisia ja tottelevia kotiorjia pelloille ja tehtaisiin. Niinpä siihen on kuulunut väkivalta, uhkailu, nöyryyttäminen ja häpäisy.
- Perheväkivallasta aikuistenvälisessä väkivallassa noin 85% on mies tekijänä, kun taas aikuinen-lapsi -väkivallassa liki 60% tapauksista äiti hakkaa lastaan. Tämä on selkeä merkki siitä, että äidit "valuttavat paskaa alaspäin" eli kostavat oman nurjan kohtelunsa omille lapsilleen, jotka sitten kostavat kurituksen joko pienemmille lapsille tai sitten eläimille. Eläinten kiduttaminen on suomalaisessa kulttuurissa yleinen kansanhuvi - kukapa ei olisi repinyt siipiä irti kärpäseltä tai heitellyt kiviä murkkupesään?
---
Minulla on jotenkin sellainen outo tunne, että syntyminen Suomeen on todella pirullinen rangaistus edellisen elämän karmasta. Koska pidän nykyistä elämääni rangaistuksena edellisen elämäni pahoista teoista (olen reinkarnoitunut rangaistukseksi sellaiseksi kuin mitä olen ja tähän maahan), toivon nyt saavani tällä kertaa poltettua kaiken ylimääräisen karman pois ettei tarvitsisi palata tähän murheen alhoon enää ikinä.
Ainakin omalla kohdallani transitio on joko avannut silmäni äitini suhteen tai sitten hän on muuttanut asennoitumistaan.
Äitini ruikuttaa että ennen hänellä oli niin kiva poika ja nyt liki hirviömäinen tytär, joka muka repii silmätkin päästä. En vain suostu antamaan itsenäisyydestäni periksi enkä lähde mukaan hänen juttuihinsa, joihin sisältyy alituskomponentti.
Vai onko niin että naishormonit ovat vihdoin aukaisseet manipuloinnin kielen ymmärryksen kahleet, että sitä naisena ymmärtää ihan toisella tavalla sen alistuspelin päälle.
Toisaalta äidilläni oli huont suhteet äitiinsä. Ja hän on sanonut minun alkavan muistuttaa edesmennyttä isoäitiäni. Äitini sanoo ettei enää luota minuun kuten ei luottanut äitiinsäkään. Äitini on lisäksi samalla tavoin paranoidinen minun suhteeni kuin oli äitinsäkin suhteen.
Liiallinen samankaltaisuus aiheuttaa riitoja kas kun äiti joutuu aina katsomaan peiliin nähdessään sinut ja kukapa nyt aina haluaisi ikäviä piirteitä itsessään nähdä peilistä.
Jos sulla on joku semmonen vara-emaili, mihin voisin kirjoittaa, niin olis kiva, jos antaisit sen. Joku hotmaili tai muu roskaosoite.
Sähköpostini on: [email protected]
Kaksi sanaa teille: Voi Teitä.
Kommenttina kaikkeen:
nuorena / teininä elämä on sekaisin varmaan kaikilla,
Nuorena on 110% varma kaikesta, vaikka kaikki muut olis eri mieltä,
hieman vanhempana tietää mitä ei ainakaan halua ja toivottavsti myös sen mitä haluaa.
Aloittajalle:
sanoit "haluan olla tyttö", se kertoo kaiken,
se HALUAN sana. Haluat siis MUUTTAA sukupuolesi.
Jos et ymmärrä miksi sinulle hymyillään, niin kivat sulle.
SINÄ olet yrittänyt itsemurhaa???
Jos vastaus on vähemmän kuin yksi, älä tule tälle palstalle urputtamaan yhtään mitään.
Minä tiedän mitä haluan sanokoot muut mitä
huvittaa. Olkoonkin että se ei ole aina kaikkien
mielee.
Jos nuori kokee olevansa pojan sijasta tyttö,
niin minkä se saa aikaan? Eikö juuri halun tai
toiveen päästä siihen, minkä kokee oikeaksi.
Siihen kuuluu muuttuminen ulkoisestikin ainakin
usemmiten.
Eikä minun hymy, kohtatessani hänet, ole
ainakaan "niin varmaan" hymähdys.
Nyt voit sanoa jos haluat, että minä "homo
hameessa" en tiedä mitään, ihan vapaasti. Ollaan
sitten vaikka samassa "veneessä".
TS-piireissä sanoilla on suuri vaikutus ja niitä kaivellaan tarvittaessa. "Halu" ja "toive" ei ole oikeaa, vasta "kokemus" otetaan todesta. Kun on vasta ihmettelemässä itseään alkuvaiheessa, ei osaa puhua muiden haluamalla tavalla.
"Sanamuodot
Kirjoittanut: Meeri-Anneli 5.6.2006 klo 15.43
"Halu" ja "toive" ei ole oikeaa, vasta "kokemus" otetaan todesta."
Itse asiassa koska sukupuoli vaikuttaa kaikkeen niin kannattaisi vastata kysymykseen minkälainen nainen haluaisin olla tai miten toteutan elämässäni olevat päämäärät ilman että siihen sisältyvät transhoidot tai transhoitojen kanssa. Pitää katsoa leikkausten jälkeiseen aikaan pitkälle.
"Kun on vasta ihmettelemässä itseään alkuvaiheessa, ei osaa puhua muiden haluamalla tavalla."
Sitten pitää ilmaista se, että on vain ihmettelemässä. Fundeeraamista ja jahkailemista kunnioitetaan tässä porukassa.
Mä oon kyllä samaa mieltä tuosta kielestä täysin: Pitää opetella puhumaan oikein ennenkuin tulee hyväksytyksi. Perseilyä sanon minä. Sitä ihminen ilmaisee itseää niinkuin osaa kunnes opettelee ulkoa sen saman paskan mitä kaikki sitten länkyttä psykoille, että pääsee hoidoista läpi.
Mä aluks osannu sanoa mitään muuta ku että haluan tissit. Ois taatusti tullu täällä kaulimesta päähän.
Ja tulevaisuudesta ei pysty sanomaan yhtään mitään, sitä elämää on vaan elettävä, se kuuluu tähän catch-22 hommaan.
Kyllä halu ja toive ovat nekin kokemuksia. Olennaista eivät ole oikeat avainsanat vaan koko lauseyhteys missä sanoja käyttää.
Kokemusta omaava tutkija kyllä erottaa transsukupuolisuuden vaikka tutkittava ei niin lakitason tekstiä puhuisikaan.
Tietääkseni tämä on trans-palsta,
itsemurha-palsta on over there.
Mielestäni itsari-yrityksillä "kehuskelu" ei ole fiksua.
Jos menee noin huonosti, niin kannattais hakeutua hoitoon, eikö?
Mitä minuun tulee, niin masennusta on riittänyt.
Joskus on mennyt niin heikosti, että jos en olisi hakeutunut hoitoon, olisin voinut tehdä jotain tyhmää.
Muutama vuosi sitten meni niin huonosti, että hävitin kaikki naisten vaatteet, heitin roskiin.
Tiedättehän:
"Kuollut mies ei mekkoa kaipaa" - Dead men don't wear skirt!
Revi siitä.
Ei itsari ole mikään edellytys sille että lähtee korjaamaan. Jos nimittäin olet TS, sinnittely johtaa ajan mittaan vaan pahenevin henkisiin ongelmiin. Toki lopussa itsarikin voi olla ajatuksissa, mutta se ei ole mikään hoito tähän vaivaan.
Annah Moore kirjoittaa,
http://annah.rightsideout.net/whattodo.htm
että hänen pojalleen on parempi että hänellä on vanhempi läsnä hänen elämässään, muuttuneena kuin ilman.
Aika monella tuntemallani transsukupuolisella on kokemuksia vaatteiden yms. naisellisten tavaroidensa hävittämisestä, minullakin. Roskiin heitetty minuus kuitenkin kömpii sieltä roskiksesta ja palaa takaisin. Kukaan meistä ei voi tälle mitään. Siksi vaihtoehto on antaa periksi ja muuttua - omaksi itsekseen.
Typerille ihmisille vastataan typerällä tavalla. Tuo pelle kävi haastamaan riitaa, joten panin hänelle jauhot suuhun. Mutta jos sinulla on mennyt niin heikosti että olit todella hoidon tarpeessa, niin ymmärrät silloin, mitä tarkoitan. Mitä nuorempana tämä riesa iskee, sitä kovempi ja tuskaisempi se yleensä myöskin on.
Tiedän tuon kledujentuhoamisjutun. Sitä kutsutaan toisella nimellä "purge". Itse en ole koskaan purgannut omaa vaatekaappiani (olin silloin sen verran nuori kun asia oli minulle akuutti ja vaatteet olivat kalliita!) mutta purge tulee useasti TSien jutuissa vastaan. Ikäänkuin symbolien (vaatteiden) tuhoaminen auttaisi parantumaan itse jutusta.
"Aika monella tuntemallani transsukupuolisella on kokemuksia vaatteiden yms. naisellisten tavaroidensa hävittämisestä, minullakin. Roskiin heitetty minuus kuitenkin kömpii sieltä roskiksesta ja palaa takaisin. Kukaan meistä ei voi tälle mitään. Siksi vaihtoehto on antaa periksi ja muuttua - omaksi itsekseen."
Minä en oikeastaan ole kuullut tällaisesta keneltäkään tuntemaltani transsukupuoliselta (paitsi nyt tässä). Mutta transvestiittien puolella ilmiö tuntuu melko yleiseltä. Olisikohan siellä vielä voimakkaampaa tämä "eroon pääsemisen" tuntemukset. Itse en ole koskaan pistänyt naiseuttani roskiin (sananmukaisesti). Vaatevarastokin vain lisääntyi hiljalleen vuosien mittaan. Muuten naiseuden kokeminen noudatti jonkinlaista aaltoliikettä, mutta ei hävinnyt koskaan kokonaan. Nyt se on "huipussaan", eikä laskua enää ole näkyvissä.
No nyt kuulet sitten että myös transsukupuolinen on halunnut noudattaa ympäristön vaatimuksia ja yrittänyt uskoa ympäristön paskanjauhantaa siitä että transvestismi jotenkin ruokkisi transsukupuolisuutta. Luin yhdessä Lontoon divarissa yhdestä kirjasta että transvestismi olisi transsukupuolisuuden väliaste. Kaikkea paskaa sitä painetaankin. Mutta pelkäsin kuinka pitkälle tie viekään ja mitä tästä kaikesta ympäristö sanoisi. Olen kasvanut hyvin porvarilisessa kodissa.
Itse asiassa minulle tuli niistä räteistä huono olo. Siksi että koin tekeväni syntiä ja siksi että ne vain korostivat ristiriitaa kehoni ja mieleni välillä.
Ja tuo purgaus oli ennen avioliittoon menoa, uskoin todella että avioliitto parantaisi vaivani. Sitä se ei tehnyt, minun oli sitten hankittava itselleni näitä vaatteita avioliiton aikanakin, ensin salaa ja sitten vaimon jäkätyksillä. Paljastuin vaimolle yöllä ja sanoin hänelle olevani tällainen sisältä.
Jos olisin todellakin tehnyt itsarin, olisin varmaan tehnyt sen mekko päällä ... koska tunne oli sitä ettei mielikuvani koskaan toteudu.
Meeri-Anneli hyvä. Vaikka tiedän tarpeesi nousta Suomen tärkeimmäksi ja kauneimmaksi transvestiitiksi, älä kuitenkaan minua sellaiseksi lue. Jenny Boylan, joka on kirjoittanut omaelämänkertansa nimellä "She's not there" kirjoittaa aivan vastaavista kokemuksista kuin minä. Purgaus on siis yleistä myös transsukupuolisten keskuudessa. Siinä vaiheessa etenkin kun sinnittelee ja yrittää täyttää miehen saappaita.
"Muuten naiseuden kokeminen noudatti jonkinlaista aaltoliikettä, mutta ei hävinnyt koskaan kokonaan. Nyt se on "huipussaan", eikä laskua enää ole näkyvissä."
Mistäs tiedät?
Niin eihän sitä koskaan tiedä. Mutta koen itseni niin vahvasti naiseksi ja hoitoni on siinä vaiheessa, etten enää näe paluuta entiseen. Mutta mistä sitä tietää jos vanhainkodissa alzheimerin kynsissä vanhat muistot työntyy päälimmäiseksi.
"Meeri-Anneli hyvä. Vaikka tiedän tarpeesi nousta Suomen tärkeimmäksi ja kauneimmaksi transvestiitiksi, älä kuitenkaan minua sellaiseksi lue."
Tuosta ei edes ole ollut vaaraa, en ole koskaan ollut transvestiitti. Mielenkiintoinen päätelmä Sinulta. Olenkohan antanut itsestäni väärän kuvan, vai onkohan tuossa jokin tausta-ajatus. Olen ollut nuoruudesta saakka transsukupuolinen, vaikka en itse tilaani osannut alussa lääketieteellisesti määritellä (eikä lääkäritkään). Enkä tällä ulkonäöllä ikinä enää tule kauneimmaksi transsukupuoliseksikaan saatika kauneimmaksi naiseksi. Olet jo nimitetty Suomen TS #1, minä en sellaiseksi halua, yritän vain antaa vinkkejä sen verran mitä asioita tunnen ja olen kokenut.
Kuten tuli esille jo tuossa "purge"/vaatteiden yms. krääsänhävitysjutussa, todellisuus on moninainen. Minusta on raivostuttavaa toisten transsukupuolisten semanttinen näpertely sen suhteen mikä on oireiden mukaista ja mikä ei. Joskus minusta tuntuu että olet roolisi suhteen hyvin neuroottinen, ikään kuin olisit nyt opetellut transsukupuolisuuden säännöt ja omaksunut jonkin ulkoa annetun roolin.
Se että joku on heittänyt minusta herjaa että olisin TS #1, lienee totta, mutta vain tuon ihmisen kokemuksena. Itse en pidä itseäni mitenkään merkittävänä henkilönä, enkä fundiksena, kuten LPM minua kutsuu.
Olen vain tullut ihmisten eteen itsenäni. Tällainen minä olen. Tällaista on olla transsukupuolinen. Ehkä ei ole viisasta olla netissä kuvien kanssa, mutta mitäpäs tuo haittaakaan. Tästä transsukupuolisuudesta pitää saada pois siihen liittyvät ikävät asenteet ja tuoda se esille vaivana, josta voi parantua. Tämä vaiva voi koskea ketä vaan, ihan missä sosiaaliryhmässä tahansa. Toivottavasti ihmiset saavan niistä kuvista käsityksen siitä, minkälainen muutos tämä on ulkoisesti. Sisäisesti tämä on vielä sitäkin 10 kertaa suurempi.
Näköjään olen sitten antanut väärän mielikuvan tai niitä on kaiveltu rivien välistä. Mutta elän sitä ihan omaa elämääni naisena, ei siihen enää tarvita mitään rooleja kuten ennen tai opeteltuja sääntöjä. Kyllä kaikki loksahtaa paikoilleen ihan luonnostaan. Olen jopa yllättynyt naisten kehuista kuinka naisellinen olen eleitä ym. myöten vaikka en niitä ole tietoisesti opetellut.
Tää oli kyllä hyvä lausunto! hih...