Kelpaanko tällaisena?

kelpaat sellaisenaan. Jokainen joskus miettiin omaa viehätysvoimaansa ja ulkonaista kuvaansa. Pitkässä avioliitossa olevana tiedän, että se jos mikä on yksinäistä puuhaa, vaikka aviomies onkin rakastava ja aivan hyvä ihminen. Jos itselle kelpaa, pitäisi kelvata myös muille ja yleensä kelpaakin. Pienet laihdutuspyrähdykset ja uuden tukkamallin leikkauttamiset piristävät vain omaa mieltä ja kun tuntee itsensä nätiksi se näkyy myös ulospäin. Mutta sama ihminenhän siellä luuraa kuin ennenkin.

peilautuvat jotenkin oman senhetkisen tunnetilan sanoisinko ,,,,mukaan
eli "huonolla hetkellä" näen vain ärsyttävät ja kielteiset puolet
ja minun on helpompi ottaa kuin joku tai jokin
johon voin siirtää tunteeni
sillä kai se on niiiiiiin vaikeeeta kohdata omat, ainakin kielteiset tunteet
ja kai niillekin kohde täytyy löytää,...
ja jos siippa sattuu vielä olemaan vastaanottavainen niin ´, olisiko se aikaa myöten kehittynyt, opittu tapa selviytyä
hankalina kokemistaan tunteista
onhan se vähän kuin pyyntökin, että voisitko vähän jelppiä kun mulla oli huono päivä tms
mutta eihän sitä osaa antaa ulos sillee
joskus ajattelen myös yleensäkin koko parisuhdekulttuuria ja kyseenalaistan tällaisen sitovan systeemin
ainakin silloin, kun muuten synkkaa mutta "toisaalta ei" ;))) ja lasten huollosta ja muusta ollaan voitu sopia
sinkkuna on pakko oppia tulemaan toimeen ja kanavoida patoutumansa jonnekin,,,,
tai sinkun tilanne on vapauttavampi, sillä sinkku voi helpommin järjestää tarvitsemaansa omaa aikaa ja suunnitella vapaa-ajan käyttönsä

eipä tästä nyt tainnut tolkkua tullakaan??

Kotona kelpaan itselleni (olen sinkku) hyvinkin sellaisena ylipainoisena harmaavarpusena kun olen! Kuitenkin... olen esteetikko ja olen sattumoisin aikoja sitten huomannut, että voin tulla paljon, paljon kivemman näköiseksi jos teen pientä parannusta ripsivärillä ja kevyellä meikillä, hiusvärillä, oikeilla värivalinnoilla ja hyvin istuvilla vaatteilla, jotka peittävät liikakiloni armeliaasti!

Kyllä voin silti lähteä ulos - minne vain, jos olisi pakko - täysin meikittömänäkin ja teenkin sen usein viikonloppuostoksille ja lenkille lähtiessäni.

Mutta itsetuntoni ja oloni kyllä paranee paljonkin jos laitan "ilmettä silmään" ja kivat vaatteet ja hiukset ovat kunnossa. Ei voi mittään, niin se on! Ei tuo luontoäiti oikein tiennyt, miten saadaan eloa minun ulkonäköön... Näytän "luonnollisena" melko väsähtäneeltä! ;) Meikki tekee jo paljon virkeämmän ja pirteämmän näköiseksi ja silloin voi jopa pitää peilikuvastaan!

Mutta kumppanista sanon, että en hyväksy kumppaniksi miestä, jolle en kelpaa sellaisena kuin olen! Hassua on kuitenkin se, ettei entiset exät koskaan ole edes huomanneet, olenko meikattu vai en! Että - mene ja tiedä! Ehkä kaikki on aivan turhaa! Mutta itse kuitenkin nautin siitä, että voin hieman parantaa olemustani.

Miks pitäs itteää muuttaa?
Onks sit jotenki parempi?
Jos ei kelpaa ni sit pittäki mennä kotii.
Ei niist kaikemailma arvosteliost kannata välittää.
Mie ainaskii elän vaa iha itellein.
Sillee se menee helpost.
Kokeileppa.

...kannattaa olla. Eli mikäli mahdollisen muutoksen taustalla ei ole oma tahto, sitä ei kannata viedä loppuun ja/tai läpi. Ihminen kun on sinut itsensä kanssa kykenee vuorovaikutukseen ympäröivän maailman kanssa. En kerta kaikkiaan ymmärrä tätä jatkuvaa ulkonäön korottamista. Itse ainakin ihastun/tykästyn/rakastun ihmiseen, sisältöön, ajatteluun ym ym. Jos vierellä olisi kaunis kuori, niin kuinkahan kauan sitä jaksaisi katsella..?! Ja sit taas en ymmärrä kuinka sanovat että kauneus ja äly eivät mahdu samaan päähän, kun itseltäni löytyy molempia! (älä pingota, tää on huumoria)

...niin täydellistä ihmistä olekaan, ettei itsestään mitään paranneltavaa löytäisi.

Jos moiset huolet menee liiallisuuksiin, kannattaa kyllä etsiä itselleen lisää ja parempaa tekemistä.

vältä, niin suan kelevata.

Noo, pittää sitä kyllä vähä ilimettä lisätä silimmään, jotta ei liijjan hailakka kate ou..:)

...aivan tällaisena kuin olen. Tosin välillä itseäni riepoo, kun muut asiat tahtoo kiinnostaa enemmän - varsinkin nämä ilmaishommat. Tekevä luonne kun olen.
Sitten välillä suututtaa tämä asunnon pimeys. Kun menee ulos, niin huomaa että jopa pahus rintamuksille on jälleen ilmaantunut tahranpoikanen. Tai sitten lonkkaa kolottaa, joten ei jaksa. Sitähän ei hyväksytä, kun pitää olla terve ja fiini.
Onneksi tuo muisti on joko huono tai sitten ajatukset kiitävät valonnopeudella niin että unohdan pian entiset asiat - tietenkin ennen niiden uudelleen tuloa eteen.

Olisihan se kauhean raskasta olla jokaisen ihmisen mieliksi. Suorastaan mahdotonta, joten hyvä jos itselle kelpaa. Kun ei ole kaunotar, saa kävelläkin rauhassa.

Joskus kauan sitten oli sellainen elokuva kuin "Jännittävä tätini", jossa pääosaa esitti Rosalind Russel. Myöhemmin oli toinen kirja ja elokuva: "Tädin kanssa maailmalla". --- Molemmissa oli omituinen täti, joka opetti kunnialliselle nuorukaiselle boheemia elämää.

Minullakin oli tällainen "täti". Häneltä opin, ettei muiden mielipiteistä tarvitse välittää tuon taivaallista. Kun itse kulkee pää pystyssä, niin se nujertaa arvostelijat. Pitää olla ihmisille kohtelias, mutta ei mielistelevä tai "nöyrä". Ei pidä ajatella, "mahdanko kelvata", vaan "mikä kelpaa minulle".

Tällä opilla olen pärjännyt oikein hyvin elämässäni, vaikka olenkin arka ja vetäytyvä. Tietenkin mukana on huumoria. Pitää myös oivaltaa oma paikkansa.

Kun tarpeeksi kauan sinnittelee, niin yhtäkkiä huomaakin olevansa "guru", jota muut kunnioittavat.

Minulle on kyllä tullut puolisolta ulkonäköön liittyviä kommentteja, seuraavanlaisia:
"mikset pukeudu ulkonäkösi edellyttämällä tavalla" - sitten kun pukeudun: "kiva sun kanssa kävellä, kun muut miehet panee sua silmillään"
"miksi otit tällaisen ukon, kun olisit saanut kenet tahansa" (ihan kuin ne nuorena perässä juosseet miehet olisivat olleet joku onnen tae - tavallisella ulkonäöllä ja persoonallisuudella olisivat ne vääristä syistä tuttavuudet jääneet pois- sellaisia elämänkokemuksia en halunnut, olisin paljon onnellisempi jos niitä ei olisi koskaan ollut)
Sitten lisää: "äiti on ihan filmitähden näköinen, ihan kuin Greta Garbo, siis viiskymmppisenä tietysti"
(lapset-ne suuret kriitikot, eivät kommentoineet)
Mieheni vaihtoi aikoinaan vieraissa miehissä juoksevan selluliitin ja suonikohjut minuun, joka olen koko aikuisikäni (paitsi raskausaikana) mahtunut samoihin vaatteisiin ja pelkään vieraita miehiä.
Kaikki vieraat naiset ovat mieheni mielestä "kamalan näköisiä", vaikka minusta ne olisivat ihan ok.
Siis kysymyksesi: Aika hyvin taidan kelvata...