Lopetin

Käytin vaivaiset 2,5 vuotta nuuskaa ja todella paljon.

Hammaslääkäri otti nyt kuukausi sitten koepalan huulesta, jossa todettiin suusyöpään viittaavaa, mutta ei todellakaan mitään hälyttävää.

Lääkäri sanoi, että jos jatkat samaan malliin niin saat suusyövän 5-10 vuoden sisällä..

Kun aloitin 16.v käyttämään luulin, että mitään vaaraa ei ole ja nuuska on terveellinen päihde, josta ei ole haittaa, niin myös luulin edelleen kun hammaslääkäriin sinä päivänä menin.

Paiskasin vielä mällin huulesta ennen lääkäriin menoa ja odotin jo, koska pääsen heittämään seuraavan. Sitä seuraavaa ei enää koskaan eikä tule, koska minulle tuli sinä päivänä melkein kuset housuun:)

Eli tuossa teille varoitus nuuskan käyttäjät, kannattaa lopettaa ajoissa!

Edelleen kuitenkin pidän nuuskaa taivaallisena, mutta ihaillaan niitä purkkeja, vaikka nettisivulta sitten.

Nyt on hieno olo. Hengitys tuoksuu hyvälle, makuaisti parempi, ja suussa puhdas maku!

Eli lopettakaa ne puheet, jossa sanotte, että nuuska ei aiheuta suusyöpää.
Kyllä se aiheuttaa, mutta onneksi hoidossa onnistutaan melkein aina ja aika hyvin seurauksin.

Itselläni oli myös kotona 12 pötköä nuuskaa odottamassa, mutta päätyivät samantien roskiin.

Toki olisin ne voinut myydä, mutta en halua aiheuttaa muille harmeja siitä ihanasta, mutta todnäk. hyvin vaarallisesta aineesta.

Nyt vain täytyy toivoa, että syöpä ei puhkea tässä vuosien aikana, koska lopettamisen jälkeen riski on kuulemma suurin, mutta riski myöskin häviää todella nopeasti noin 95% todennäköisyydellä.

Ottakaa tämä tosissanne ja ottakaa opiksenne muut nuoret ja aloittamassa olevat nuuskaajat.
3417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vielä yksi lisäys hampaistani..

- Kolmessa kohtaa ien noussut ja hammasjuuri näkyy.

- Hampaan välit ruskeat.

- Limakalvo lumen valkoinen ja jostain kohtin ruskea.

Eli siinä nuo pahimmat. Suurin syy siihen 1,5-2 purkkia nuuska per. päivä:(

Mutta nyt on aika korjata myöskin se vielä minkä pystyy.

Äänestä

pystyispä itekki samaan

Äänestä
  • nyrkillä päähän! Toivota se hevon kuuseen! Nim. onnistuin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuuskaamisen! kirjoitti:

Käytin vaivaiset 2,5 vuotta nuuskaa ja todella paljon.

Hammaslääkäri otti nyt kuukausi sitten koepalan huulesta, jossa todettiin suusyöpään viittaavaa, mutta ei todellakaan mitään hälyttävää.

Lääkäri sanoi, että jos jatkat samaan malliin niin saat suusyövän 5-10 vuoden sisällä..

Kun aloitin 16.v käyttämään luulin, että mitään vaaraa ei ole ja nuuska on terveellinen päihde, josta ei ole haittaa, niin myös luulin edelleen kun hammaslääkäriin sinä päivänä menin.

Paiskasin vielä mällin huulesta ennen lääkäriin menoa ja odotin jo, koska pääsen heittämään seuraavan. Sitä seuraavaa ei enää koskaan eikä tule, koska minulle tuli sinä päivänä melkein kuset housuun:)

Eli tuossa teille varoitus nuuskan käyttäjät, kannattaa lopettaa ajoissa!

Edelleen kuitenkin pidän nuuskaa taivaallisena, mutta ihaillaan niitä purkkeja, vaikka nettisivulta sitten.

Nyt on hieno olo. Hengitys tuoksuu hyvälle, makuaisti parempi, ja suussa puhdas maku!

Eli lopettakaa ne puheet, jossa sanotte, että nuuska ei aiheuta suusyöpää.
Kyllä se aiheuttaa, mutta onneksi hoidossa onnistutaan melkein aina ja aika hyvin seurauksin.

Itselläni oli myös kotona 12 pötköä nuuskaa odottamassa, mutta päätyivät samantien roskiin.

Toki olisin ne voinut myydä, mutta en halua aiheuttaa muille harmeja siitä ihanasta, mutta todnäk. hyvin vaarallisesta aineesta.

Nyt vain täytyy toivoa, että syöpä ei puhkea tässä vuosien aikana, koska lopettamisen jälkeen riski on kuulemma suurin, mutta riski myöskin häviää todella nopeasti noin 95% todennäköisyydellä.

Ottakaa tämä tosissanne ja ottakaa opiksenne muut nuoret ja aloittamassa olevat nuuskaajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu