ihmettelijä

eipä papit oo kirkkoon paljon ihmisiä saanut
päinvastoin kansa eroo kirkosta, verot kyllä kelpaa, miksi Loordi nyt siten jotenkin pilkkaisi
hautakiviä kaadettu paljon aiemmin kun Loordista
tiedetty juuri mitään
3113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...on rakentunut sellaiseksi että jokainen yrittää ottaa jonkun teoista joista saa kuuluvuutta, jonkin siivun itselleen, omien tarkoitus periensä ajamiseen. kaikki haluu hyötyä tavalla tai toisella, ja mitä kautta sitä julkisuutta omalle asialleen paremmin saa kuin kun liittyy joukkoon tummaan ku jostain asiasta nousee kohu. elämä on....

Äänestä

Kävin pitkästä aikaa kirkossa ja järkytyin todella siitä mitä siellä saarnattiin. Että en kyllä yhtään ihmettele miksi niin moni eroaa kirkosta!

Ja mistä me tiedämme että Jeesusta tai Jumala on olemassa? Ehkä Raamatun onkin kirjoittanut joku putaansuun kaltainen tyyppi jolla oli todella hyvä mielikuvitus ym.

Oletteko nähneet Jumalan tai Jeesuksen? minä en...

Äänestä
  • ..ihmisten kirjoittama. ei sillä, raamattu on täynnä aivan ihania ja oikeita elämän ohjeita. munkit ja muut kirkon isät on vaan vuosisatojen kuluessa lisäilleet sinne omia näkemyksiään ja tulkintojaan asioista. mikä niistä ottaa selvän. eikai kirkossa ja uskonnossa mitään pahaa ole, ne tulikiven katkuiset tulkitsijat vaan pilaa näkemystä. ja sama juttuhan se on kaiken kanssa, kaikkein räikeimmät kannattajat pilaavat monen muunkin asian, oli se sitten lehdistön maine tai Lordin fani. ku ihmiset vähä välttäis noita ykilyöntejä kaikessa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

eipä papit oo kirkkoon paljon ihmisiä saanut
päinvastoin kansa eroo kirkosta, verot kyllä kelpaa, miksi Loordi nyt siten jotenkin pilkkaisi
hautakiviä kaadettu paljon aiemmin kun Loordista
tiedetty juuri mitään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu