Sorma

Kolme vuotta aikaa koetin tutustua itseäni parikymmentä vuotta vanhempaan mieheen. Juttelimme pari-kolme tuntia kerralla ravintolassa (hän joi, mutta ei kauheasti), myöhemmillä kerroilla tanssimmekin. Halattiinkin,
joskus hän vihjaili suutelustakin.

Mutta sitten kerran hän muuttuikin kummalliseksi eli häipyi noin vain ulos mitään sanomatta !! Aiemmin oli aina todennut lähtevänsä kotiin nukkumaan.
Mulle jäi epäselvä olo, en tiennyt, mitä olin tehnyt väärin ? Olin ehkä liian usein puhunut hänen kanssaan, eikä hän saanut sanottua, että haluaisi olla välillä yksinkin ?

Epäilen tosin minua mustamaalatun hänelle, parinkin kateellisen naisen toimesta.

Mies oli jotenkin ujo (itse ei koskaan tullut juttelemaan) ja jörö. Mustasukkainenkin taisi olla, koska aika pahannäköisesti katsoi mua ja erästä miestä, kun jutelimme ravintolassa ennen kuin menin hänen seuraansa.

Miksi tämä mies muutti käytöksensä mua kohtaan ?
2156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näkisin hänet jotenkin epäkypsänä, paljon ratkaisemattomia ongelmia hänellä.erittäin mustasukkainen ja suhteensa päättyneet siitäsyystä usein ennen kuin ovat alkaneetkaan.omistushaluinen, epävakaa.siis, voisin sanoa, että onneksi et joutunut enempää tekemisiin hänen kanssaan.

Äänestä
  • Kiitän !

    No eipä siinä sitten mitään vahinkoa tullut, vaikka tämä mies muuttuikin kummalliseksi mua kohtaan. Isäni on sairaalloisen mustasukkainen, enkä kyllä samanmoista miestä itselleni halua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Linnatar kirjoitti:

Kolme vuotta aikaa koetin tutustua itseäni parikymmentä vuotta vanhempaan mieheen. Juttelimme pari-kolme tuntia kerralla ravintolassa (hän joi, mutta ei kauheasti), myöhemmillä kerroilla tanssimmekin. Halattiinkin,
joskus hän vihjaili suutelustakin.

Mutta sitten kerran hän muuttuikin kummalliseksi eli häipyi noin vain ulos mitään sanomatta !! Aiemmin oli aina todennut lähtevänsä kotiin nukkumaan.
Mulle jäi epäselvä olo, en tiennyt, mitä olin tehnyt väärin ? Olin ehkä liian usein puhunut hänen kanssaan, eikä hän saanut sanottua, että haluaisi olla välillä yksinkin ?

Epäilen tosin minua mustamaalatun hänelle, parinkin kateellisen naisen toimesta.

Mies oli jotenkin ujo (itse ei koskaan tullut juttelemaan) ja jörö. Mustasukkainenkin taisi olla, koska aika pahannäköisesti katsoi mua ja erästä miestä, kun jutelimme ravintolassa ennen kuin menin hänen seuraansa.

Miksi tämä mies muutti käytöksensä mua kohtaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu