Nokimusta seikkailu

Tulipahan tämäkin pläjäys luettua. Kirjassa super-poke Tapsa Mäkilä on kadonneen miljoona-perijä Mikael Wöllerin jäljillä. Joskus aikaisemmin on tullut luettua Vuorisen Juoppohullun päiväkirja ja siltä pohjalta voisi luulla, että dekkariparodia olisi ehkä hauska - kenties jopa hulvaton. Mutta ei. Juoni on köyhä, Vuorisen kielellinen esitys tylsä ja kirja sisältöön nähden ylipitkä.

Kirja tuntuu kuin se olisi joukko täysin erillisiä tapahtumia. Kyllähän Vuorinen yrittää tapahtumat toisiinsa sitoa, mutta mielestäni ei siinä onnistu. Parodiakin tuntuu matkalla unohtuvan ja genren piirteiden ylikorostamisen sijaan Vuorinen pyrkiikin kirjoittamaan perus-dekkarin. Lisäksi ainakin minua pistää ärsyttämään kirjan "sankarin" elämän ehkä jopa liiallinen kerronta. kyllähän henkilöhahmojen syventäminen on toki tärkeää, mutta dekkariparodiaksi tässä mentiin kyllä hieman liian pitkälle - toisaalta ehkäpä siinä oli juuri sitä parodiaa. Mene ja tiedä.

Hyvänä puolena kirjassa on ehdottomasti ulkoasu. Kirjahan on suorastaan "kaunis". Tulee mieleen vanhat kunnon dekkarit jolloin kansipaperit ei ollut tiellä. Lisäksi raamatullinen kiinteä kirjanmerkkinauha on hieno. Sisällöllisesti kirjan parasta antia on hulvaton duo Händikäppers.
12153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mainio arvostelu, Pena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pena88 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu