Vanhimman lapseni kummi unohti kummilapsensa täysin, kun uutuuden viehätys karisi. Ja kun alkoi pelätä, että lapsi kasvaessaan voisi vaikka tulla yksin hänelle yökylään riesaksi. Kuten siis hänen poikansa oli meillä aina silloin tällöin kesäkylässä. Olemme siis kummeja lapsillemme "ristiin".
Minä hoidin mielestäni kummin velvollisuudet asiallisesti, en kasvattanut kristillisesti mutta sitä ei kukaan odottanutkaan, enkä odottanut minäkään kummilta. Laitoin lahjat aikanaan,soittelin, kyselin kuulimisia, vein peleihin. Kovin se vaan oli yksipuolista, eli koskaan en edes saanut vastausta onko lahja mennyt perille,kiitoksesta puhumattakaan.
Kun lapseni syntyi, oli hän ihastuksissaan. Muutaman vuoden muisti synttärit mutta ei enää. Samoin viimeisinä aikoina yhteydenpito oli kovin yksipuolista - meiltä sinnepäin.
kahteen vuoteen en ole pojalleen mitään laittanut. Hän lopetti aiemmin. Aina soittassani tai käydessäni oli herttainen ja valivalitekstiä tuli: miten HÄN on kiireinen ym.
Tuli kutsu yo-juhliin, laitoin shekin, en mene. kun se tuli perille, kummi soitti (ekaa kertaa vuoteen) ja ihmetteli kovasti miksemme tule (ollaan víelä lähisukua. olisi noloa jo emme ole paikalla). sanoin vain ettemme tule, en selittänyt mitään. en katso olevani hänelle mitään velkaa.
Eli tämän stoorin tarkoitus: jos kummi ei välitä, unohtakaa, älkää tekään pitäkö yhteyttä. Älkää valehdelko lapselle kummin puolesta, vaan kertokaa totuus: jotkut vaan ovat sellaisia ottaja-tyyppejä, kun tulisi oma anto-vuoro, se onkin liikaa.
Meillä ei enää ihmetellä kummien perään, lapsi tietää että kummi ei välitä. Enkä välitä minäkään. Póikansa pyysi kesätöitä - annoin muille.
Minä hoidin mielestäni kummin velvollisuudet asiallisesti, en kasvattanut kristillisesti mutta sitä ei kukaan odottanutkaan, enkä odottanut minäkään kummilta. Laitoin lahjat aikanaan,soittelin, kyselin kuulimisia, vein peleihin. Kovin se vaan oli yksipuolista, eli koskaan en edes saanut vastausta onko lahja mennyt perille,kiitoksesta puhumattakaan.
Kun lapseni syntyi, oli hän ihastuksissaan. Muutaman vuoden muisti synttärit mutta ei enää. Samoin viimeisinä aikoina yhteydenpito oli kovin yksipuolista - meiltä sinnepäin.
kahteen vuoteen en ole pojalleen mitään laittanut. Hän lopetti aiemmin. Aina soittassani tai käydessäni oli herttainen ja valivalitekstiä tuli: miten HÄN on kiireinen ym.
Tuli kutsu yo-juhliin, laitoin shekin, en mene. kun se tuli perille, kummi soitti (ekaa kertaa vuoteen) ja ihmetteli kovasti miksemme tule (ollaan víelä lähisukua. olisi noloa jo emme ole paikalla). sanoin vain ettemme tule, en selittänyt mitään. en katso olevani hänelle mitään velkaa.
Eli tämän stoorin tarkoitus: jos kummi ei välitä, unohtakaa, älkää tekään pitäkö yhteyttä. Älkää valehdelko lapselle kummin puolesta, vaan kertokaa totuus: jotkut vaan ovat sellaisia ottaja-tyyppejä, kun tulisi oma anto-vuoro, se onkin liikaa.
Meillä ei enää ihmetellä kummien perään, lapsi tietää että kummi ei välitä. Enkä välitä minäkään. Póikansa pyysi kesätöitä - annoin muille.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mieti mitä puhut. Mielestäni on väärin kostaa kummilapselle hänen vanhempiensa tekemisiä! Itse toivot lapsellesi hyvää kummia, mutta et kuitenkaan ole sellainen omalle kummilapsellesi. Ymmärrän, että lapsesi kummi tekee väärin lastasi kohtaan, mutta voisit myös katsoa itse peiliin!
Ymmärsin, että ongelmana on kummilapsen vanhemmat eikä itse kummilapsi. Miksi siis kostatte lapselle?
Minä olin hyvä kummi lapselle. Vein peleihin, muistin synttärit ja joulut (nimppari joskus unohtui), soittelin, kyselín kuulumisia. Tämä vaan oli kovin yksipuolista. Äitinsä ei ymmärtänyt laittaa poikaa kiittämään mistään saamastaan ja kun poika alkoi olla siinä iässä, että olisi itsekin pitänyt ymmärtää, ei kiitosta kuulunut. Kun joskus itse kysyin, oliko esim raha tullut perille, vastasi poika että tuli joo, ei vaan vielä riitä mopoon, tietsikkaan, pleikkariin tai muuhun mihin hän sillä hetkellä säästi...
Poika on laiska vetelys äitinsä pilalle passaama, juo ja polttaa ja maleksii kadulla. Ei etsi töitä, minulta kysyi siksi, kun kerran otin ja poika istui vain työpaikkani varastolla rööki suussa ja pelasi tietokoneella. Eli kuvitteli, että raha juoksee tekemättä mitään.
Minä olen hoitanut muistamiset ja lahjukset rippikouluikään asti, hoidin vielä lihavan shekin yo-lahjaksikin. Mutta en näe mitään syytä mennä sinne. Eivät nähnneet hekään syytä tulla mieheni 50-vuotispäiville (pojan setä ja kummi). Arvatkaa, mikä oli tärkeämpää? Pojan äiti oli lähdössä työmatkalle ja oli kampaaja juuri juhlan aikaan ja poika meni jonkun bändin keikalle.
Minä, minä minä............kuinka kauan jaksatkaan hokea erinomaisuuttasi?
Se on varmasti vaikeaa kun joutuu tekemisiin tollojen kanssa. Mietihän mitä oma lapsesi sinulta oppii? Vali-valittaa ja hokee minä-minää sitten vanhempana kilpaa äitinsä kanssa.
Miksi muuten sait omat kummin almusi kuulostamaankin niin suurelta uhraukselta? Parempi oikeasti antaa sydänmestään kuin velvollisuudestaan!
Sitä voi itse yrittää olla fiksu ja olla kynnysmattona. Yritin aikani ja en enää viitsi. Koska ei se toinen muutu vaikka olet miten fiksu... nyt, kun olen yhtä tyhmä kuin toisessa päässä, siellä nousikin hätä. On puhelin soinut monta kertaa, että lahjakortti tuli, emmekö TOSIAAN tule juhliin..? Tätä ennen, piiiiitkä hiljaisuus.
Ja tiedätkö: Minä ihan oikesti tykkäsin viedä poikaa sinne peleihin ym ja koska tiesin, että lapset lahjoista tykkää, muistin myös aina kun tarve oli. Halusin poikaa ilahduttaa. Mutta olet oikeassa, loppuaikoina se oli enää velvollisuutta, koska kuten jo sanoin, yhteydenpitomme oli kovin yksipuolista. Parempi olisi antaa sydämestä, MUTTA parempi antaa velvollisuudsta kuin olla antamatta ollenkaan.
Ja typeryyksissäni kuvittelin tälle kummille ja lapselleni yhtä mukavia hetkiä toistensa seurassa. Mutta ei se metsä vastannutkaan samaten. Nyt tietysti joku vastaa, ettö siksikö vein hänen poikaansa, että odotin vastapalveluksia? Voi heti vastata, että en. Siihen aikaan oli epätodennäköistä, että saammeko lapsia ollenkaan.
Kumma juttu, kun muiden kummilasteni ja heidän vanhempien kanssa olen väleissä. Ja nämä lapset muistavat kiitää lahjoista ja muistavat kummiakin joskus puhelinsoitolla tai valokuvalla. Ja kumma kun toisen lapseni kummi muistaa kummilastaan. Myös lapseni muistaa tätä kummia.
Älkää te tekopyhät jeesustelijat yhtään viisastelko. Minä käänsin aikani toista poskea ja selittelin kummin puolesta. Se on kova paikka kun sisaren kummi muistaa, on läsnä, kyselee kuulumisia, oma ei ollenkaan. Jos lapsi yritti ottaa yhteyttä vaikka tekstarilla tämä mukamaskiireinen nainen ei edes vastannut tai vastasi päivien päästä.
Nyt on helpompaa, en enää selittele, lapsi tietää (ihan itse hoksasi) että kummi ei välitä. Kun kerran kummi oli unohtanut synttärit (kutsuttu oli), sanoin, ettei hänellä ollut juuri nyt rahaa, ehkä sitten myöhemmin... lapsi vastasi siihen, että "on sillä rahaa, se ei vaan välitä." ja oli siinä iässä, että olisi ilahtunut vaikka tarra-arkista kirjekuoressa.
Mistä ihmeestä teitä riittää? Teitä arvostelijoita. Te olette varmaan itse niitä "huonoja kummeja" ja omantunnontuskissanne haukutte meitä muita. Kummi ei ole kummilapsestaan välittänyt, se ei ole minun vikani. Ja JOS tämä minun kummipoikani olisi itse edes kerran oma-aloitteisesti kiittänyt jostain saamastaan, olisi itse vaikka soittanut tai kortin lähettänyt, olisi tilanne voinut olla toinen. Nyt en enää tunne olevani velkaa mitään äidilleen enkä pojalleen.
nuo toiset vastaajat ovat luultavasti itse niitä unohtelijoita ja kristillisen kasvatuksen höpisijöitä. teit ihan oikein.
Minulla on ainakin tapana ottaa härkää sarvista ja nostaa kissa pöydälle eikä valittaa jollain palstoilla mitä joku on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Niin kannattaisi tehdä aloittajankin. Oman kummiuden olen kunnialla hoitanut - ei oo kukaan valittanut ja se ei oo kiinni siitä etteikö viitsisi.
Niin, että kostit sitten pojalle äitinsä käytöksen. Oletpa fiksu ja ajattelevainen ihminen! Ehkä haluatkin vain haastaa riitaa!
Kyllä poika on ihan itse on käyttäytynyt miten on. Katselepa kirjoitukseni ylempää. ELämän eväät on varmaan äidiltään saanut, mutta on nyt täysi-ikäinen.
miksi hänen pitäisi olla yhtään jalompi kuin muutkaan.
mielestäni aloittaja ei ole minäminä tai valivali-ihminen, vaan lapsensa kummi on. todella töykeää ja omituista käytöstä tämän kummin puolelta.
minä tekisin samoin. tai oikeastaan: en olisi lähettänyt edes sitä sekkiä.
En muutenkaan ymmärrä mitä väärää aloittaja olisi tehnyt!! Eiköhän se iso poika ole saanut jo tarpeeksi huomiota ja lahjoja kummiltaan. Ja on ihan oikein kummilta opettaa lapselle: "niin metsä vastaa kuin siihen huutaa".
Eiköhän velvollisuudet ole kummin osalta jo hoidettu. Vai että pitäis vielä työpaikkakin järjestää!!
Sitäpaitsi tämä keskustelupalsta on mitä mainioin tapa purkaa mieltään!! Aloittajahan ei valittanut kummilapselle tai vanhemmille!
Minun mielestäni kummin velvollisuus on olla aktiivinen lapsen suuntaan jonnekin rippi-iän tai täysi-ikäisyyden kynnykselle saakka.
Sen jälkeen lapsi on niin iso, että halutessaan pystyy jo hoitamaan kummiussuhdettaan vastavuoroisesti ja vapaaehtoisesti. Jos halua tähän ei ole, mielestäni kummillakaan ei enää ole velvollisuuksia täysi-ikäistä nuorta aikuista kohtaan.
Itse olen nyt kolmikymppinen. Yhden kummin kanssa oltiin viimeksi yhteydessä rippijuhlieni yhteydessä, toinen kävi vielä ylioppilasjuhlissani. Sen jälkeen en ole pitänyt yhteyttä kumpaankaan eivätkä he minuun. Asia on minusta ihan ok, ovat velvollisuutensa jo täyttäneet.
Minulla on kuitenkin vielä kolmaskin kummi, näistä kolmesta kaikkein läheisin ja aktiivisin (vaikka asuikin aina kaikkein kauimpana). Hän on ollut koko elämäni ajan läsnä, muutenkin kuin vain syntymäpäiinä lahjomalla. Arvostan häntä kummina ja ihmisenä niin paljon, että pidän nykyään häneen edelleenkin aktiivisesti yhteyttä. Suhteemme ei enää ole yksipuolinen kummiussuhde vaan kahden aikuisen ihmisen välinen ystävyyssyhde. Olen erittäin kiitollinen ja ylpeä tästä tärkeästä ihmisestä elämässäni.
Ihan samaa mieltä. Aloittaja saa jättää renttukummipoikansa ihan itsekseen miettimään syntyjä syviä. Jos kerran kummisedän 50-vuotispäiville ei viitsitä tulla joutavien syiden vuoksi, ei aloittajan tarvitse vaivautua tuommoisen kummipojan yo-juhlaankaan. Jos kummipoika piti konserttia tärkeämpänä ja kummitäti kampaajaa, niin aloittajan perhe voi pitää tärkeämpän vaikka lintujen laulun kuuntelua juhla-aikaan.
Voih!
Tästä viestiketjusta näkee, mihin ihminen on menossa. Aloittaja on todellakin minäminä-ihminen. Puhuu kyllä toisen posken kääntämisestä ja siitä, miten on joskus tehnyt paljon hyvää. Kuule, kyllä sen toisen posken voisi vieläkin kääntää.
Kynnysmattona oleminen oli aiemmmin hyvätapaista ja hyvä ihminen teki niin,
nyt halutaan vain kaikki itselle ja kultapapereissa,
muista välittämättä. Kovuus on nyt arvossa! Menestyjät ovat kovia, heikot jäävät pitämään kiinni hyvistä tavoista ja toisten (jopa niiden jotka eivät ymmärrä sitä tehdä) kunnioittamisesta.
Sinulle itsellesi on rankinta tuollainen anteeksiantamattomuus, riidanhaastaminen ja se, ettei tästäkään asiasta voinut keskuskustella, vaan jätetään vain menemättä juhliin ja rikotaan itsekin välit ja puhutaan siitä vain keskustelupalstalla. Etkö tajua, että teet itsellesi huonon palveluksen, kun et anna anteeksi? Päätä antaa! Vapautat sillä itsesi!
Sinä olet ollut hyvä kummi, toinen ei. Ole ylpeä itsestäsi, mutta anna toiselle anteeksi. Soita kummille ja kysy, voitko tulla käymään, varmaan juhlista jäi kakkua ym. Tee rauha ennen kaikkea itsesi kanssa.
Tästäkin viestiketjusta näkee taas, että hyvä kummi on sellainen joka muistaa lahjat synttäreinä ja jouluina. Siinä ne tärkeimmät sitten tulikin. Huoh luojan kiitos ei itsellä ole yhtään kummia, eikä tule lapsillenikaan tuollaista maanvaivaa.
vähän verhoa....
Olen ollut yhteydessä kummiin. Olen oikein pyytämällä pyytänyt, että pitäisi yhteyttä kummilapseensa, vaikka lähettämällä tekstiviestin joskus. Vastaukseksi sain kaamean ryöpyn valivalia kun "mä-oon-niin-kiireinen-ihminen-ei-sitä-kaikkea-voi-muistaa-ja-kyllä-te-mielessä-ootte-koko-ajan-mutta-kun-tässä-on-kaikenmoista-jne..." pitäisikö sitten käyttäytyä niin kuin ei mitään? eli minä pidä yhteyttä, muistan päivät, kerron kuulumiset, sieltä ei mitään? kuten sanoin, olen kyllästynyt. ja kun lapsi itsekin jo tajusi, että KUMMI EI VÄLITÄ! en minä saa sitä välittämään, vaikka soittaisin itse viikottain. näin on kuule paljon helpompaa. ei tarvitse kummankaan teeskennellä; hänen välittävänsä ja minun että en välitä hänen piittaamattomuudestaan.
Arvatkaa miten reagoi 7-vuotias, joka itse huonolla kirjoitustaidollaan kirjoittaa tekstiviestin "hyvää pääsiäistä" kummilleen ja vastaukseksi ei tule edes kiitos sitä samaa... ja tämä oli vain yksi esimerkki.
olisin voinut jättää asiat ennalleen, selitellä lapselle, mutta sitä kyllästyy joskus.
raskasta? ei enää. se oli raskasta, kun selittelin, MIKSI taaskaan kummi ei muistanut, miksi ei vastannut kirjeeseen, miksi ei kiittänyt kuvasta, miksi ei tullut, vaikka lupasi ja vaikka mitä....
Olet toiminut ihan oikein. Et sinä ole itsekeskeinen minäpersoona vaan joku muu on. Kummipoikasi on aikuinen, on sinun asiasi menetkö juhliin vai et. Ja olen myös sitä mieltä, että jos kummipoika piti aikoinaan jonkun yhtyeen esiintymistä tärkeämpänä kuin kummisedän (ja myös oikean sedän?) ei teidän tarvitse vaivuauta HÄNEN juhliinsa. Ehkä oppi jotakin, ehkä ei.
Minullakin on ollut samantapainen tilanne. Olin/olen siskoni tytön kummi ja siskoni on minun nuorimmaiseni kummi. Itse myös mielestäni mallikelpoisesti mielestäni olen kummin tehtävät hoitanut, siskoni on ns kiireinen uraohjus, jolla ei ole aikaa uhrata ajatuksia niin vähäpätöiselle asialle kuin 10-vuotiaalle kummtytölle. Siskooni en enää pidä yhteyttä, kummityttööni (nyt aikuinen) on hyvät välit. Mutta tämä tyttö onkin ihan toisenlaisen kuin äitinsä, siis siskoni.
Olet toiminut oikein. Kyllä sitä saa olla tallattavana ja kääntää toista poskeaan. Loputtomasti. Joskus pitää olla terveellä tavalla itsekäs. Ehkä se toinenkin osapuoli vähän heräsi huomaamaan, että kaikki ei pyörikään hänen napansa ympärillä.
eli kummi unohti täysin kummipoikansa. tai oikeammin muisti silloin kun halusi itse jotakin. oli kiireinentärkeäjavaikkamitä.... aikansa poika itse yritti pitää yhteyttä, kun sieltä ei mitään kuulunut, sanoin, että antaa olla, ei mekään enää yritetä.
pari vuotta meni näin. tuli hänen 50-vuotisjuhlat ja kirjallinen kutsu, lähetin lahjakortin. kummi soitti ja ihmetteli, että emmenkö pääse, kun lahja tuli postissa. sanoin, että pääsisimme, mutta emme tule - hetken oli hiljaa ja sitten ihmetteli syytä. kerroin hänelle ne monet soitot, kun poika oli yrittänyt kummia kiinni, kun olisi ollut kerrottavaa, kerroin ne monet lahjat mitä poika odotti turhaan (poika itse muisti kummin syntymäpäivän ja joulun) kerroin kaikki ne pettymykset kun toisten lasten kummit kävivät, tämä ei koskaan, vaikka asui lähimpänä, kun aina oli kiire johonkin ja jotakin muuta tärkeämpää....
sen jälkeen kummi yritti taas alkaa lahjoa poikaa, osteli kalliita lahjoja, soitteli teennäisiä puheluita. poika, jo 16-vuotias ei ollut enää ostettavissa.