Onko kellään kokemusta selkäleikkauksen jälkeisestä paikallisesta tunnottomuudesta? Kuinka pitkään voi jatkua tai voiko jäädä pysyväksi haitaksi? Mieheltä leikattiin huhtikuun lopulla pari isoa pullistumaa ja hermot oli niin painuksissa, ettei halvaantuminen ollut luultavasti etäällä. Toipui leikkauksesta todella hyvin, mutta toinen nilkka ei edelleenkään koukistu kunnolla ja samaisen säären etuosassa on tunnoton alue. Haitta on sinänsä pieni, kun ajattelee, että saattaisi istua pyörätuolissa tällä hetkellä, mutta tietysti mietityttää, jääkö pysyväksi. Jälkitarkastus oli alkuviikosta ja sai lähetteen fysiatrille, että josko siellä selviäisi jotakin, mutta olisi kiva kuulla, onko muilla vastaavia kokemuksia ja onko toipumista kenties luvassa.
Tunnottomuus leikkauksen jälkeen
Välilevy
85442
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
minulle jäi siis tunnottomuus jalkaterään ja ei ole siitä hävinnyt mihinkään vaikka leikkauksesta on jo vuosi.
Samoin jäi hermovauriovika josta saan kärsiä loppuelämäni, eli iskias oireet on päällä vaikka pullistuma on kovettunut selkään eikä pitäisi enään valuttaa mitään.
Oliko miehesi miten kipeä laikkauksen jälkeen? minulla jäi myös pissa jumiin mutta se onneksi rupesi sitten kulkemaan kun söin lääkkeitä jonkin aikaa.
Nyt minulla on aika paljon lääkkeitä tuohon hermovaurioon ja syönkin niitä loppuelämän.
Tsemppiä miehellesi ja sano että liikkuu paikoilleen ei saa jäädä
Mies parani todella hyvin leikkauksen jälkeen. Leikkauskohta vähän aristi, mutta muuten oli taivaallinen olo, kun oli kärsinyt kuukausitolkulla hirveitä kipuja ja ne jäivät kokonaan pois. Oli kyllä onni matkassa. Ollaan nuoria ihmisiä ja mies tekee ruumiillista työtä, niin että vaikka itse uskon, että oltaisiin sopeuduttu mihin tahansa, niin miehelle olisi varmasti ollut kova paikka, jos ei olisi voinut työtään jatkaa. Oli myös kova pelaamaan sählyä ja jalkapalloa, mutta ne on nyt vaan vaihdettava pyöräilyyn ja kuntosaliin. Ei voi kun kiittää korkeampia voimia, että meni näin hyvin. Pieni tunnottomuus sääressä tuskin paljon elämää rajoittaa, vaikkei paranisikaan. Voimia sinulle! En tosin osaa edes kuvitella, miltä hermosärky tuntuu, mutta pitkään vierestä seuranneena tiedän, ettei elämä sen kanssa mitään helppoa ole. Mieheni kipu ainakin hallitsi meidän molempien elämää siinä määrin, ettei muuta oikein osannut ajatellakaan. Tietysti kivun kanssakin voi oppia elämään, mutta on siinäkin varmasti opeteltavaa..
Minulle on kolme kertaa vuoden välein tehty isot selkäydin avausleikkaukset.
Ensimäinen ristiselkään ja jalkani olivat tunnottomat kuten takapuolenikin. Jouduin istumaan mennessä laittamaan käteni tuolille ja kädellä tunsin koska takapuoleni olisi kädenpäällä.
Lääkärit sanoivat että tunto palaisi n vuoden kuluttua, sillä niin kauan kestäisi hermosolujen kasvu.
Toisen leikkauksen yhteydessä joka tehtiin rintalastan väliin jouduin taas opettelemaan kävelyn tunnottomilla jaloilla.
Jo ensimäistä leikkausta ennen olin menettänyt pidätyskykyni. Minulla on vaipat ja Kät.Op sekä Töölöön PLK lääkärit on sanoneet ettei pidätys palaudu Harmittaa.
Kolmannen leikkauksen yhteydessä ristiselkään laitettiin 8kpl metalli liuskoja?! Pitämään selkäydin auki.
Nykyään en pysty enään seisomaan yhtään ilman tukea. Asun yksin ja tutut käy kaupassa. Olen hakenut KELALTA kotihoito tukea en ole saanut.
Uskon lääk
äreiden ammattitaitoon siinä että hermosolujen uusiminen kestää sanomansa ajat.
Olen siinä onnellisessa asemassa että leikkaukset ovat onnistuneet.
Toivon ettei minun tarvitse enään joutua sairaalaan sillä on henkisesti ja ruumiillisesti raskasta toipua noista. Ensimäisen leikkauksen jälkeen jouduin psykoosiin. Ja kahden seuraavan jälkeen kotona itkin vain monta viikkoa.
Ei tämä toipuminen ole helppoa ollut.
onneksi teillä on olleet turvaverkosto paikalla.
En usko kestäväni enään neljättä leikkausta. Sillä liikuntakykyni ei palaudu.
Saanko kysyä miksi tehtiin kyseiset leikkaukset?
Kirjoituksestasi ei kyllä käynyt ilmi, miksi olet noin kamalaan rääkkiin joutunut, mutta ei voi kun kauhistella, että jollakulla voikin olla rankkoja kokemuksia. Omalla kohdalla (tai siis miehen)tuntui vaikealta jo yksi välilevyleikkaus, mutta kun lukee sinun kokemuksistasi, niin huomaa, että vähälläpä päästiin. Ja on varmasti totta, että läheisten tuki on aika suuri tekijä sairautta vastaan taistellessa. Toivottavasti leikkaukset on nyt kohdaltasi ohi ja pääset toipumaan. Oletko minkä ikäinen ja millaisessa elämäntilanteessa? Toivon, ettet jää yksin kärsimyksinesi, koska mielialallakin on varmasti tekemistä toipumisprosessin kanssa. Jos annat henkisesti periksi, niin kehosikaan tuskin jaksaa taistella. Onneksi on nämä keskustelut, missä pääsee purkamaan tuntojaan, jos tuntuu, ettei tuttaviaan jaksa rasittaa ongelmillaan, joita muut eivät kuitenkaan pysty täysin ymmärtämään. Koeta jaksaa!
En tiedä ketä tarkoitat. omalla kohdallani luulin kirjoittaneeni tarpeeksi selvästi Selkäytimen avausleikkaus. Selkäydinkanava oli menossa tukkoon. Ja se vie hengen. halvaantuminenkin oli lähellä. Olen nähnyt tietokonekuvat ja niissä oli vain 4millin rako mistä veri pääsi kulkeman. Tuskat ja paleleminen jaloissa oli hirvittävää.
- Ne on sellasta luuntapaista kasvannaista.
Eikä lääkäri osannut selittää miksi uusii........
Niin vähän ymmärrän tuota ihmiskehoa, etten ole kuullutkaan selkäytimen tukkeutumismahdollisuudesta. Ihmettelin vaan, että miksi selkäydin nyt pitäisi avata. Kyllä huomaa, miten tyhmä on, vaikka kuinka olisi ymmärtävinään, kun ei koko asiasta mitään tiedä. Taitaa olla nuo sairaus- ja terveysasiat sellaisia, ettei niihin tule juuri kiinnitettyä huomiota ennenkuin lähipiirissä esiintyy.. Ellei sitten itse työskentele alalla ja tunne faktoja sitä kautta.
Tuli nyt sitten käytyä siellä fysiatrilla ja kertoi, että saattaa mennä parikin vuotta(!) ennenkuin tunnottomuus katoaa tai voi myös jäädä ikuiseksi muistoksi. Mies on nyt valitellut säären kutinaa, mikä saattaisi viitata siihen, että jotain eloa siellä vielä on. Salilla käydään yhdessä ja pyöräillään, että jos se nilkkakin siitä vertyisi.